The Project Gutenberg eBook of Onnellinen aviomies
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Onnellinen aviomies
        Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Author: C. A. Görner

Translator: E. Piirinen

Release date: November 3, 2025 [eBook #77168]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Kust.Oy Kirja, 1920

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNELLINEN AVIOMIES ***
language: Finnish




ONNELLINEN AVIOMIES

Kolminäytöksinen huvinäytelmä



C. A. Görnerin mukaan suomeksi sovittanut

Lauri Suonperä [Erland Piirinen]




Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1920.




HENKILÖT:

HEIKKI TUULISPÄÄ, taiteilija ylimalkaan.
PETÄJÄ, hänen enonsa.
REINO AARNIO, taidemaalari.
ELLI, hänen vaimonsa.
LAURA, tämän sisar.
TAAVA, palvelijatar.
AJURI.

Näyteltävä reippaasti. Näytöksen väliajat hyvin lyhyet.

Huom.! Kaikissa näytöksissä on sama näyttämö.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Näyttämö esittää tilavaa huonetta peräovineen, jonka molemmilla
puolilla on ikkuna; vasemmalla yksi ja oikealla kaksi sivuovea.
Vasemmalla peräikkunan edessä maalausjalusta, jolla on suuri maalaus
käännettynä niin, ettei maalattava kuva näy yleisölle; sen vieressä
tuoli ja pieni pöytä, jolla on värilaatikko. Oikeanpuolisen peräikkunan
edessä pöytä sanomalehtineen, viereisessä nurkassa uuni ja sen edessä
korkea varjostin. Oikealla etualalla pöytä, jolla on ompelutarpeita;
vasemmalla samoin isompi pöytä, jolla on kirjoitusneuvot, kirjoja ja
piirustuslauta. Tuoleja tarpeen mukaan. Kuvastin seinällä. Peräoven
vieressä oikealla takki ja miehen hattu tuolilla. Avoimesta peräovesta
näkyy osa puutarhaa. Oikea ja vasen näyttämöltä.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

AARNIO (Kevyessä työpuvussa, istuu perällä ikkunan luona vasemmalla
maalausjalustan edessä, kädessään pensseli ja paletti; maalaa. Elli
istuu oikealla pöydän luona ja ompelee).

ELLI (Puhuu kielevästi hyväntahtoisen opettavalla äänellä miehelleen,
kuitenkaan katsomatta mieheensä). Saat varmasti nähdä, Reino-kulta,
että minä olen oikeassa. Ellei meitä vaimoja olisi, joutuisitte té
miehet ihan perikatoon. Kevytmielisyydellänne kun ei ole mitään
rajoja! Kuka pitää kodin järjestyksessä? Vaimo! Miehet antavat täyden
vallan intohimoilleen ja hakevat huolettomana huvituksia. Heistä
on yhdentekevää pysyykö talous kunnossa vai ei — Ei, ei, Reino!
Kaunistele käytöstäsi miten tahdot, mutta sydämesi syvyydessä täytyy
sinun tuntea, että minä puhun totta. Ja mihin tällainen elämä sitte
lopulta johtaa? Kapakoissa käyminen rikkoo kodin onnen, tuo surua ja
huolta perheeseen. Miksi sinunkin aina vain pitää mennä kapakkaan?
Piristyäksesi työn jälkeen muka, nähdäksesi ihmisiä, joiden kanssa voit
vaihtaa ajatuksiasi, virkistääksesi henkeäsi! Mutta, rakas Reino, jos
sinun välttämättä täytyy vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, niin voithan
sen tehdä minun kanssani, sehän on ihan luonnollista — minä olen sinun
vaimosi ja minähän voin antaa sinulle parhaat maalausaiheet, koska ei
kukaan muu tunne sinua niin hyvin kuin minä. Tai luuletko sinä, että
minä olen niin ymmärtämätön, etten soisi sinulle mitään virkistystä?
Ei, rakas Reino, sittenhän minä en enää olisi täydellä järjellä! Ei!
Kyllä sinun pitää mennä ulos, sinun pitää virkistyä, mutta — minun
kanssani, jos tahdot virkistää sieluasi. Minä ymmärrän sen paremmin
kuin kaikki nuo herrat, joihin sinä lopulta kuitenkin ikävystyt. Ja
mitä hyötyä sinulla on siitä, Reino? Tyhjä rahakukkaro ja täysi pää!
Ja minun pitää sitten sitä päätäsi aina parannella. Eilenkin tulit
pää kipeänä kotiin, mies kulta. Se tapahtuu tosin harvoin, mutta se
tapahtuu kuitenkin ja on paha merkki. Olemmekin olleet vasta kaksi
vuotta naimisissa ja sen vuoksi sinä et vielä istu ulkona niin usein,
mutta mikä sinulla nyt on virkistyksenä, tulee sinulle kohta tavaksi;
sinä et voi enää luopua kapakkaelämästä, ja sitten on onnettomuus
täydellinen. — Älä väitä vastaan sanallakaan, rakas Reino — olen varma
siitä, ettei sinulla ole mitään sanomista puolustukseksesi!

AARNIO (On koko tämän puheen aikana keskeyttämättä maalannut kuulematta
vaimoaan tai katsomattakaan häneen; puheen lopulla hän ottaa kellonsa
esille ja sanoo sitten hyvin levollisesti). Kello on kohta yksitoista.
—(Rupeaa jälleen maalaamaan rauhallisesti).

ELLI (Jatkaa saarnaansa, kuten ennen). Jos sinä olisit yksin
maailmassa, niin sinua ei voisi moittia, mutta sinähän olet aviomies
ja perheenisä! Sinulla on hyvä, rakas ja kaunis vaimo — ja kaikkein
suloisin vuoden vanha tytär, joka on aivan sinun näköisesi, ja siksi on
sinun pyhin velvollisuutesi pitää huolta tästä lapsesta. Sinun täytyy
nyt jo supistaa tarpeettomia menoja, säästää kauniisti myötäjäisiä
tyttärellesi, sillä jos ei hänellä ole mitään, jää hän lopulta vanhaksi
piiaksi, ja se olisi kamalaa. Ei, ei, paras Reino! Älä puhu sanaakaan —
sinä tunnet, että minä olen oikeassa, ole siis vain vaiti.

AARNIO (Hetken kuluttua). Ei pälkähtäisi päähänikään vastata mitään
sinun puolituntia kestäviin kotiripityksiisi. (Nousee ylös ja panee
pois pensselin ja paletin).

ELLI. Niin, kun et voi vastata mitään.

AARNIO (Yhä hyväntahtoisesti ja hellästi). Aivan oikein! — Joko olet
lopettanut, Eli kulta, vai onko sinulla ehkä vielä jotakin sydämelläsi?

ELLI. Oi, Reino! Jos minä tahtoisin sanoa kaikki, mitä minulla on
sydämelläni, niin en saisi sitä viikossakaan sanotuksi. Mutta minä
säästän sen sopivaan tilaisuuteen.

AARNIO (Vaihtaa työtakkinsa toiseen, ovenpielessä olevaan). Tee se,
rakas enkelini!

ELLI (Kummastelevan näköisenä). Aiotko mennä ulos? (Nousee ja panee
pois työnsä).

AARNIO (Puuhaten pukunsa kanssa, edelleenkin hyvin rauhallisesti ja
levollisesti). Tiedäthän, että minun täytyy mennä rouva Hanhivaaran luo
jatkamaan hänen muotokuvansa maalaamista.

ELLI. Hm! Sinuahan vetää kovasti tuon rouvan luo.

AARNIO. Eipä juuri. Mutta muotokuva on nyt kerran aloitettu ja —

ELLI. Tuo rouva on kai hyvin kaunis?

AARNIO (Kohauttaen olkapäitään). No — mukiinmenevä. Hieman elähtänyt,
mutta — (haukotellen) muuten varsm miellyttävä.

ELLI (Yhä peittäen mustasukkaisuuttaan). Vai niin? Sinähän puhut
hänestä suurella innostuksella.

AARNIO (Ihmetellen). Minäkö? Eikö mitä! — Sinä vain luulet niin.
(Naureskellen). Innostus on minulle yleensä tuntematon asia.

ELLI (Huoaten). Niin, valitettavasti.

AARNIO. Miksi valitettavasti, Elli kulta?

ELLI. Koska minua ilahduttaisi, jos sinä edes minun takiani joskus
hurmaantuisit.

AARNIO. Oh, sehän on ihan toinen asia, rakas lapsi! Sinun takiasi
minä aina olen hurmaantunut, sinä et vaan huomaa sitä, se on minussa
sisällinen ilmiö. (Ottaa hattunsa). Hyvasti nyt, rakkaani. (Panee
hatun päähänsä).

ELLI (Tarttuu nopeasti hänen käteensä vetäen hänet etualalle). Reino,
sinä tekisit minut äärettömän onnelliseksi, kun tänään jäisit kotiin
etkä menisi tuon tyhmän rouvan luo.

AARNIO. Mutta minunhan täytyy; tuo muotokuva —

ELLI. Eihän tuo muotokuva juokse pois, vaikka oletkin tämän päivän
kotona. — Toivoisin hartaasti, että ne naiset, jotka maalauttavat
kuvansa, tulisivat sinun luoksesi sen sijaan että sinun aina pitää
juosta heidän luoksensa.

AARNIO. No, muttia ajattelehan nyt vähän. Tämä meidän kesäasuntomme on
lähes tunnin matkan päässä kaupungista. Piitäisikö nyt jokaisen —?

ELLI (Nopeasti keskeyttäen). Sen kyllä voi järjestää, kun tahtoo.
Olethan sinä jo siksi kuuluisa maalari, että sen, joka tahtoo käyttää
sinun taidettasi ei myöskään pidä pelästyä tuota pientä matkaa.
Minä saan joka kerran pistoksen sydämeeni, kun tiedän, että sinä
olet tekemisissä naisten kanssa, enkä minä voi olla sinun luonasi.
Oh! sinun olisi pitänyt ruveta eläinmaalaajaksi.

AARNIO. Oho, Elliseni! Tuo kuulostaa melkein siltä kuin sinä olisit
mustasukkainen.

ELLI (Nauraa). Minäkö mustasukkainen? No, miksikä en! Mutta sinä
tiedät, kuinka paljon minä sinusta pidän, ja että olen onnellinen
ainoastaan silloin, kun sinä olet luonani.

AARNIO. Olethan sinä hyvä, kelpo vaimo.

ELLI. Niin, Reino. Sellainen minä olen todellakin! Ja sen takia sinä et
tänään mene tuon rouvan luo — eikö totta?

AARNIO. Ei suinkaan tässä sitten mikään auta. Ja olkoon minun
puolestani — voinhan jäädä kotiinkin tällä kertaa.

ELLI (Ottaa hatun häneltä ja panee sen pöydälle). Miten hyvä sinä
oletkin!

AARNIO. Täytyyhän minun nyt kerran tanssia sinunkin pillisi mukaan.

ELLI (Neuvoo). Olisi suureksi hyödyksi sinulle, kun aina tekisit niin.
(Istuutuu). Tule tänne — asetu tuohon minun eteeni — tahdon puhua sinun
kanssasi muutaman oikein järkevän sanan.

AARNIO. Vai niin — vielä kerran? (Istuutuu hänen luokseen). No — tässä
minä nyt olen.

ELLI. Katsohan — sinä olet hyvä, oikein oivallinen mies —

AARNIO. Mikä tässä muukaan auttaa —

ELLI. Mutta sinä annat viekoitella itsesi hyvin helposti.

AARNIO (Hymyillen). Eihän kukaan ole edes koettanut tehdä sellaista.

ELLI. Onpas, Reino kulta! Sinun rakas ystäväsi —

AARNIO (Nousee ylös). Ah — joko taas tahdot alkaa siitä! Sinä olet jo
sata kertaa vaatinut minua lopettamaan seurusteluni Heikin kanssa ja
minun on täytynyt yhtä monta kertaa kieltäytyä sitä tekemästä.

ELLI. Siinä et ole menetellyt ollenkaan oikein, rakas Reino.

AARNIO. Olenpa kyllä — aivan oikein. Unohdatko sitte kokonaan, mitä
Heikki on tehnyt minulle?

ELLI. Korvaa se hänelle ja anna hänen mennä.

AARNIO. Kuinka sinä puhut, Elli kulta! Sitä ei voi ensinkään korvata! —
Kaksi vuotta sitten, kun velat melkein masensivat minut ja olin vähällä
joutua vararikkoon, tuli Heikki kuin pelastava enkeli ja antoi minulle
kaikki, mitä hän enoltansa sai — tekipä minun takiani velkojakin —

ELLI. Jotka sinä aikoja sitte olet maksanut takaisin.

AARNIO. Niin kyllä! Mutta siitä huolimatta en milloinkaan unohda, mitä
hän on tehnyt. Ellei häntä olisi ollut, en olisi milloinkaan voinut
mennä naimisiin kanssasi. Niin! — Ja sinun kai täytyy myöntää, että se
olisi ollut suuri onnettomuus sinullekin.

ELLI. Niin, no niin — mutta —

AARNIO. Anna siis Heikin olla rauhassa — hän on meidän onnemme
perustaja.

ELLI. Epäilemättä! Kun ei hän vain olisi niin ylimielinen ja
kevytmielinen ihminen —

AARNIO. Sellainen hän kyllä on! En luule, että löytyy toista niin
kevytmielistä ihmistä koko maailmassa.

ELLI. Kun hän tulee taloon, kääntää hän heti kaikki ylösalaisin.

AARNIO. Ja kun hän on poissa, kääntyy kaikki taas entiselleen ja
eurooppalainen tasapaino on paikoillaan.

ELLI. Siskoani hän alituiseen pistelee ja härnää.

AARNIO. No, siskosi kyllä osaa antaa sanan sanasta, kaksi parhaasta.

ELLI. Mutta tuo alituinen kinastelu —

AARNIO. Ketä rakastaa, sitä kurittaa.

ELLI. Mokomaakin rakkautta.

AARNIO. Eipä tiedä. Rakkaus ilmenee usein hyvin omituisessa muodossa.
Katsohan vain meidänkin avioliittoamme. Minusta olisi muutoin varsin
hauskaa, jos Heikki tulisi langokseni.

ELLI. Minusta ei.

AARNIO. Mutta ennenhän sinä tulit niin hyvin toimeen hänen kanssaan.
Mitä hän nyt on sitten tehnyt sinulle?

ELLI. Sitä ei sinun tarvitse tietää, Reino. Sinä et kuitenkaan luopuisi
hänestä, joten siitä asiasta ei enää maksa vaivaa puhua.

AARNIO. Hyvä on, Elliseni! (Itsekseen). Lyönpä vetoa, että ennenkuin
kymmenen minuuttia on kulunut, on hän taas Heikin kimpussa.

LAURA (Tulee keskeltä).


TOINEN KOHTAUS.

    Edelliset. Laura.

LAURA (Kolme kirjettä kädessään, nauraa). Hahhahhaa! Eipä hullumpaa!
Voi nauraa itsensä ihan kuoliaaksi! — Ah, kas vain, lanko! Oletko sinä
vielä täällä?

AARNIO. Siltä näyttää.

LAURA. Sinunhan piti mennä kaupunkiin, rouva Hanhi —

ELLI (Keskeyttää nopeasti). Mieheni jää tänne.

AARNIO. Niin, — minä jään tänne.

LAURA. Vai niin! (Niiaa kujeillen Ellille). Herra käskee, (niiaa sysään
Aarniolle) rouva tottelee! Hahhahhaa!

AARNIO (Ellille). Näetkös nyt, joudumme vielä lasten ivailtaviksi!

ELLI. Tiedäthän sinä, Reino, että hän jaaritteleé pelkkiä
mielettömyyksiä! (Lauralle, hyväillen Aarniota). Sellaista miestä kuin
minun Reinoni et sinä saa koskaan.

LAURA. En minä sellaista haluakaan.

AARNIO (Osoittaen itseään). Tällaiset rypäleet riippuvatkin liian
korkealla.

LAURA. Eipä suinkaan! Kyllä niitä on aivan nenän edessä, mutta minä en
huoli.

ELLI (Osoittaen kirjeitä). Mitä sinulla on kädessäsi?

LAURA (Pitää kirjeitä korkealla). Narreja nuorassa.

ELLI. En ymmärrä.

LAURA (Aarniolle, pitäen kirjeitä korkeealla). Rastaita ansassa.

AARNIO (Hyvin rauhallisesti). En minäkään ymmärrä.

LAURA. Sitten täytyy minun surkutella teidän käsityskykyänne.

AARNIO. Kiitän.

LAURA. Ei kestä. — Tässä on kolme rakkauskirjettä.

AARNIO ja ELLI. Sinulleko?

LAURA. Minulle tietenkin.

ELLI (On ottanut pöydältä sukkalankavyyhdin). Reino, pitelehän tätä
vyyhtiä.

AARNIO. Kyllä, lapseni. (Ottaa vyyhdin).

ELLI (Kerii).

LAURA. Eilen konsertissa seurahuoneella huomasin — ihan sattumalta,
sen vaikka vannon — kuinka eräs pitkäkoipinen luutnantti, joka seisoi
vasemmalla käytävällä, tähysteli minua. Niin usein kuin minä — ihan
sattumalta, sen vaikka vannon — katsoin sinnepäin, alkoi hän kierrellä
viiksiään (näyttää), ja kun katsoin toisen kerran, oli hän niin
hävyttömän rohkea, että heitti minulle hymyillen lentomuiskun.

AARNIO. Siis älä milloinkaan kiemaile vasemmalle päin, muutoin —

ELLI (Nopeasti). Älä viisastele.

LAURA. Syvästi liikutettuna tästä sankaruudesta käänsin minä katseeni
salin päinvastaiselle puolelle —

AARNIO. Oikealle —

ELLI. St!

LAURA. Jossa minä — myöskin ihan sattumalta — huomasin erään nuoren
ylioppilaan, joka alkoi tehdä minulle samoja sormi- ja suuliikkeitä.

AARNIO. Se oli varmasti joku teoloogi! Ne istuvat aina oikealla ja —

ELLI. Mutta, Reino hyvä, pidä nyt suusi kiinni!

LAURA. Mutta siinä ei ollut vielä kaikki, sillä ylioppilaan takana
huomasin minä Kokkosen paitakaupan puotilaisen, joka tietenkin luuli
katseeni tarkoittavan häntä ja alkoi mulkoilla hartaasti sekä pitää
kaikennäköistä sormipeliä.

AARNIO. Kas vain! Eipä luulisi, että löytyy niin järjettömiä miehiä.

ELLI. Herran nimessä, Reino, ole nyt ääneti! Et sinä ole aikoinasi
ollut yhtään parempi.

AARNIO (Hyväntahtoisesti). En, Elliseni, en todellakaan. Minä olin
aina —

LAURA. Ei mitään synnintunnustuksia. — Jos olette narreja, ajattelin,
niin kohdellaan teitä myöskin kuten narreja. Katsoin vuoroin oikealle,
vuoroin varemmalle — joten luutnantti oli ihastunut, ylioppilas
hurmaantunut ja puotilainen seitsemännessä taivaassa.

ELLI. Ilkimys!

AARNIO (Kohauttaen olkapäitään). Naisväen tapaista!

LAURA. Konsertin loputtua tuo kolmikko seurasi minua.

ELLI (Nopeasti). Luutnantin minä huomasin.

AARNIO. Minä myös — hän kulki vuoroin edellämme, vuoroin jälessämme.

LAURA. Hänen virkansahan onkin käydä leikkisotaa.

AARNIO. Nyt minä myös ymmärrän, miksi niin usein kuulin takaamme
yskimistä ja aivastusta.

LAURA. Sitä tekivät nuo toiset kaksi. He tahtoivat, että minun piti
katsoa taakseni, mutta minäpä en tehnytkään heidän mielikseen. Vasta
puutarhan portilla katsahdin taakseni vartiostooni ja — katosin.

ELLI. Ellen erehdy, olin vielä huomaavinani neljännenkin veijarin.

LAURA (Välinpitämättömästi). Paljon mahdollista. Nykyäänhän
juoksentelee veijareita kaikkialla.

AARNIO (Nauraa, Ellille). Ehkä se olikin sinun ihailijoitasi?

ELLI (Pisteliäästi). Olisiko se niin mahdotonta?

LAURA. Kuulkaahan loppuun tämä juttu! — Tänä aamuna sain hyt nämä
tärkeät asiapaperit, joissa luutnantti vannoo hehkuvaa rakkauttaan,
ylioppilas vakuuttaa kuumaa uskollisuuttaan ja tiskinuorukainen lupaa
tyhjentää palavan nenkensä jalkojeni juureen, jos armollisesti soisin
heille auringonkatseeni! Luonnollisesti lupaavat kaikki kolme syvintä
vaiteliaisuutta.

AARNIO. Niin. Ja mitä muuta?

LAURA. Minä vastaan kirjeisiin ja pyydän kaikkia kolmea samaan aikaan
tulemaan Kaivopuistoon toivossa, että _luultavasti_ saavat tavata minut
siellä.

AARNIO. Ethän toki!

LAURA. Mutta kun _luultavasti_ ei lähimainkaan ole _varmaa_, niin pysyn
minä kotona ja laitan noille kolmelle rakkauden ritarille pitkän nenän.
(Istuu kirjoituspöydän ääreen).

ELLI (Lakkaa kerimästä ja ottaa Aarniolta tähteenä olevan langan).
Älä anna leikin mennä liian pitkälle, Laura, siitä voi olla ikäviä
seurauksia.

LAURA (Kirjoittaa). Eikö mitä! Minä kyhään kirjeet muuttamalla
käsialaani, ja sitten en pane mitään nimeä alle, vedän vain ristin.

AARNIO. Sinä oletkin ainainen risti.

LAURA. Vai niin? Ethän sinä ole minun mieheni?

AARNIO. En, Jumalalle kiitos! (Ottaa sikarin ja tulitikkuja taskustaan,
vaimolleen). Estä tuo hullutus, Elli hyvä. Saamme lopulta koko
rykmentin, ylioppilaskunnan ja kauppa-apulaisyhdistyksen niskaamme.

ELLI (Katsoen ankarasti). Aiotko polttaa täällä?

AARNIO. En täällä. Sinähän et kärsi sitä. Aion mennä vähän puistoon
johonkin varjoisaan paikkaan, jossa voi rauhassa ajatella. Eikö se ole
hyvä sinustakin?

ELLI (Hyväillen). Tiedäthän, että minusta on kaikki hyvää, mitä teet,
Reinoseni! Pidä oikein hauskaa. (Saattaa häntä). Mutta älä ole liian
kauan ulkona — täsmälleen kello yksi syödään — ja älä nuku taas
penkille, kuuletko? Sinulta ehkä varastetaan kello.

AARNIO (Ovella) Minä en nuku milloinkaan.— näyttää vain siltä, kun
tavallisesti suljen silmäni silloin kun minulla on uusia suunnitelmia
mielessäni, — (viimeisten sanojen aikana on hän mennyt ulos ovesta
ja sytyttänyt ulkopuolella sikarin) ja että minulla aina on uusia
suunnitelmia. (Katoaa).

ELLI (Ovella) Niin, niin, minä tiedän! Mene vain, mene!


KOLMAS KOHTAUS.

    Elli. Laura.

LAURA (Kirjoittaa). Siinä vasta mies!

ELLI (Palaten takaisin). Ei sinun tarvitse sanoa sitä niin ivallisesti.
Hän on sellainen kuin kaikkien miesten pitäisi olla.

LAURA (Huoaten). Niinpä kyllä!

ELLI. Ja olisi täydellinen, jos hän voisi jättää tuon hirveän
tupakoimisen.

LAURA. Herran tähden, ota häneltä vielä sekin, ja — niin — nyt ovat
kirjeet valmiit. (Sulkee ne).

ELLI. Toivottavasti et lähetä niitä, sisko.

LAURA. Aivan varmasti! Minun täytyy kostaa häpeä, nuorelle tytölle
tehty loukkaus.

ELLI. Eiköhän koko syy ole sinussa? Olenhan usein sanonut sinulle,
ettet saa pitää sellaista silmäpeliä joka taholle, vaan katsoa
kauniisti, kunniallisesti ja säädyllisesti suoaan eteesi, kuten —

LAURA. Kuten hanhi, joka ei osaa laskea viiteen. Siitä ei tule mitään!
Kun Jumala on kerran antanut meille silmät, niin tulee niitä käyttää.

ELLI. Entä seuraukset? Saa julkeita rakkaudentunustuksia.

LAURA. Siihen ei ole syynä meidän, vaan narrien silmät, jotka luulevat
näkevänsä silmissämme sellaista, mitä niissä ei ole. — Minä vihaan
kaikkia miehiä — lukuunottamatta yhtä ainoaa —

ELLI. Ja kuka on tuo onnellinen?

LAURA. Hän on mies sanan täydessä merkityksessä — enempää en sano.

ELLI. Onko sinulla salaisuuksia, joita et sano siskollesi?

LAURA. On.

ELLI. Ja miksi?

LAURA. Koska siskoni on naimisissa.

ELLI. Tyhmä tyttö! Mitä tahdon salata Reinolta, sitä ei hän saa tietää.
— Eihän se vain ole Heikki Tuulispää?

LAURA (Nauraa). Tosiaankin! Oikeaan osuit! (Painavasti). Mutta sinä
tunnet hänet — hänen verensä on jäätä — sydämensä kiveä! Ah, Elli,
jospa hän rakastuisi minuun. (Hyppää ylös, tavallisella äänellä). Niin,
hänen laistaan minä tahtoisin silloin oikein piinata ja kiusata.

ELLI. Siis se ei ole hän?

LAURA. Ei, ei todellakaan.

ELLI. Mutta eihän meidän talossamme käy ketään muita mieshenkilöitä —

LAURA. No sitten täytyy sinun hakea ihannettani talon ulkopuolelta.

ELLI. Sinä kiusaat minua! Tuulispää on oikeassa, kun hän sanoo sinua
tontuksi.

LAURA. Minä taas sanon vuorostani häntä paholaiseksi, ja sinun
täytyy olla yhtä mieltä kanssani siitä, että tuo nimi sopii hänelle
oivallisesti.


NELJÄS KOHTAUS.

    Edelliset. Palvelijatar. Sitten Heikki Tuulispää ja ajuri.

PALVELIJATAR. Rouva, tuolla ulkona on ajuri, jonka rattailla on suuri
matka-arkku. Herra Tuulispää laskeutui juuri pois niistä.

ELLI (Suuttuneena). Hyvä Jumala, mitähän hän tekee täällä näin
aikaisin?!

LAURA. Sanokaa sille ilkiölle, ettei kukaan ole kotona.

HEIKKI (Tulee samassa ja kuulee viimeiset sanat). Anteeksi — olkaa
rauhassa, neiti _Ei kukaan_, mutta minä en anna lähettää itseäni
mihinkään. (Ellille). Missä Aarnio on?

LAURA. Kuulitteko äskeiset sanani?

HEIKKI (Nopeasti ja kiihkeästi). Että tahdoitte vähän valehdella?
Kuulin kyllä.

LAURA. Myöskin sen, että sanoin teitä ilkiöksi?

HEIKKI. Tietenkin! (Katsoo kelloaan). Ja olen siitä hyvin ihastunut.

LAURA. Tosiaanko?

HEIKKI. Tietysti! (Herttaisesti). Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
(Ellille). Onko Aarnio kotona? (Lauralle). Että minunlaisenikin ilkiö
on teille kallis ja rakas — —

LAURA. Miten äitelää!

ELLI. Sallitteko nyt minunkin vähän puhua tai —

HEIKKI. Tahdon ensin saada matkatavarani talteen. (Ajurille,
joka tuo suurta arkkua). Pankaa sinne perälle ja palatkaa sitten
arapialaiskoninne luo.

AJURI (Panee arkun perälle). Vai arapialainen? Kyllä se on vain
tavallista hämäläistä maatiaisrotua —

HEIKKI. No? Mitä vielä odotatte?

AJURI Rahaa.

HEIKKI. Niin — se on totta! Tässä — (Koettelee kaikkia taskujaan).
Tässä — kaksi ja puoli markkaa. — No, eipä hullumpaa! Olen unohtanut
rahakukkaroni.

LAURA (Nauraa). Ei kai tämä ole ensi kerta —

HEIKKI. Mitä?

LAURA. Kun te unohdatte jotakin.

HEIKKI. Eikä myöskään viimeinen. (Ellille). Oletteko niin ystävällinen
ja maksatte minun puolestani — kaksi ja puoli markkaa — kolmen
kuukauden vekseliä vastaan.

ELLI. Tahdotte nähtävästi väkisinkin päästä naurettavaksi — (Ajurille).
Saatte palvelijalta kyökissä. (Ajuri ja palvelija poistuvat).

HEIKKI. Sydämelliset kiitokseni! Olen Teille velassa kuolemaani asti.

ELLI. Hyvä, hyvä! (Osoittaa arkkua). Mutta mikä tuo sitten on?

HEIKKI. Se on matka-arkku. (Katsoo kelloaan).

LAURA. Aiotteko matkustaa?

HEIKKI. Siitä myöhemmin! Mutta minähän tässä kiireissäni unohdan
kaikki! Olkaa niin ystävällisiä ja olettakaa, ettette ole minua vielä
ensinkään nähneet, että minä juuri tulin. (Kumartaa). Hyvää huomenta,
arvoisat naiset!

LAURA. Kun te ilmestytte, ei voi olla puhettakaan hyvästä huomenesta.

HEIKKI. Aivan oikein, silloin koittaa paras huomen. (Katsoo kelloaan).
Mutta missä Aarnio sitten on? Minun täytyy puhua hänen kanssaan.

ELLI. Hän ei ole kotona.

HEIKKI (Huutaa). Ei ole kotona?! Mutta miksi sanotte sen mimille nyt
vasta?

ELLI. Ettehän ole tässä antanut minulle edes suunvuoroa.

HEIKKI. Paljon mahdollista! Mutta — (katsoo kelloaan) minä olen kuin
kuumilla hiilillä. — (Ellille). Ei suinkaan hän vain ole mennyt
kaupunkiin?

ELLI. Ehkä on mennyt.

HEIKKI. Sitten minä olen hukassa! (Kulkee kiivaasti edestakaisin).

LAURA. Mikä teitä vaivaa? Tehän olette kuin elohopea!

HEIKKI. Niinpä kyllä! Mutta minä lasken kuumalla ilmalla. Katsokaa vain
minua, tuskanhiki on nytkin otsallani kuin kaste ruusunlehdillä.

LAURA. Tosiaankin, sisko! _Paholainen_ on oikeassa. Hän näyttää siltä
kuin —

HEIKKI. Ei mitään vertauksia,- tonttu! Vertauksenne ovat aina kuin
kärpäspaperi, kun kerran niihin takertuu, saa rimpuilla itsensä
kuoliaaksi. (Katsoo kelloaan). Aika rientää — minun täytyy saada Aarnio
käsiini! (Aikoo mennä).

ELLI. Odottakaa- Minä lähetän hakemaan häntä. (Lauralle). Mitähän
tuolla on nyt niin kovin tärkeää asiaa? (Menee keskiovelle ja viittaa
ulos).

PALVELIJATAR (Tulee ovelle).

ELLI (Puhuu hänen kanssaan).

PALVELIJATAR (Poistuu taas nopeasti).

ELLI (Palaa takaisin).

LAURA. Mitä pahaa nyt sitten on tapahtunut — herra paholainen!

HEIKKI. Hirveitä asioita, pikku tonttu! Saatte tietää sitten, kun olen
puhunut Aarnion kanssa, sillä valitettavasti täytyy teidänkin saada
tietää salaisuuteni.

LAURA. Valitettavasti?

HEIKKI. Kuten sanoin. (Ellille). Oletteko löytänyt hänet?

ELLI. Lähetin juuri hakemaan. (Istuu pöydän luo ja ottaa käsityönsä).

HEIKKI (Vilkkaasti). Miksi ette heti tuonut häntä mukananne? (Kulkee
kiivaasti).

ELLI. Hourailetteko?

LAURA. Milloinka tekin oikeastaan alatte tulla'järkiinne?

HEIKKI. Heti kun olemme menneet naimisiin.

LAURA. Oi voi! Sitten ei parannuksestanne ole paljon toivoa.

HEIKKI. Niin uskon itsekin! Minä varon ryhtymästä kanssanne semmoiseen
narrinpeliin —

LAURA (Leikillisesti). Eikö minussa sitten ole mitään miellyttävää?

HEIKKI. Ei teistä ainakaan ole naimisiin —

LAURA. Miksi ei?

HEIKKI. Koska ette milloinkaan osaa vastata myöntävästi. Te olette kuin
vastahakoinen akka — joka aina känää vastaan.

LAURA. Niinkuin tekin.

HEIKKI. Te vihaatte kaikkia niehiä.

LAURA. Ja te kammotte kaikkia naisia.

HEIKKI (Vilkkaasti). Se ei ole totta! Päinvastoin! Minä rakastan heitä
kaikkia, ja jos tahtoisin, saisin koko naissukupuoen jalkojeni juureen.

LAURA. Ettekä vain mene naimisiin?

HEIKKI. Se on vain puhdasta jalomielisyyttä. Koska en tahdo riistää
maailmalta sen parasta koristusta, naisväkeä. Sillä jos nain yhden,
niin kuolevat kaikki muut kiukusta, kuten kärpäset syksyllä. — Eih!
Minä en ota ketään, ja niin jäävät kaikki naiset elämään, eikä helvetti
häviä maan päältä. (Kulkee kiivaasti).

LAURA (Itsekseen). Odotapas! Tämän saat vielä maksaa! (Ääneen). Te
olette todellakin erinomainen ihminen!

HEIKKI. Eikö totta? Eikä minusta sentään vielä ole tullut edes
salaneuvosta?! (Katsoo kelloaan). Mutta missähän se Aarnio viipyy?
(Istuu uupuneena arkulle ja pyyhkii otsaansa).

ELLI. Miksi istutte arkulla?

HEIKKI. Kun ei minulle ole tarjottu tuolia.

ELLI. No, mutta ettehän te tavallisesti kursaile.

LAURA. Mutta palatkaamme taas tuohon arkkuun —

HEIKKI. Minä olen jo tässä.

LAURA. Onko teillä matka edessänne?

HEIKKI. Päinvastoin — se on takanani.

LAURA. Tuo on hieman hämärää puhetta.

HEIKKI. Anteeksi — päinvastoin tavattoman selvää ja kirkasta kuin
sähkövalo. (Hyppää ylös).

LAURA. Ettekö tahtoisi selittää tarkemmin?

HEIKKI. Vieläkö tarkemmin? Näettehän, että tulen tänne tavaroineni ja
asetun asumaan luoksenne?

ELLI (Hypähtää ylös). Mitä? (Panee työnsä tuolille).

LAURA. Ettekö ole maksanut vuokraanne ja onko teidät sen vuoksi
häädetty asunnostanne?

HEIKKI. Miten hienosti sanottu! Tarkoitatte kai, että minut on
räjäytetty ilmaan? Niin hullusti ei asianlaita sentään vielä ole, mutta
se voi kyllä tapahtua milloin tahansa. Ihminen kuitenkin toivoo niin
kauan kuin elää. (Juhlallisesti Ellille). Siis teidän luoksenne minä
nyt majani rakennan —

ELLI (Nopeasti). Minulla ei ole huonetta.

HEIKKI (Nopeasti). Rakastavaiselle sydämellekö? Siitä kyllä sovimme!
(Lauralle, juhlallisesti). Teidän luoksenne tahdon turvakotini perustaa.

LAURA. Pidättekö minua tasavaltana?

HEIKKI. Tietysti! Tehän rakastatte vapautta, mutta ette suo sitä
muille. — Mutta pila sikseen, sillä minä olen aivan huutavassa
hukassa, (tarttuu Lauran ja Ellin käteen) jos te, ystävälliset kodin
jumalattaret, suljette minulta vieraanvaraisen ovenne.

ELLI ja LAURA (Vetävät pois kätensä ja huutavat yhtäaikaa). Ai!

HEIKKI. Oliko se ilohuuto!

ELLI (Melkein itku kurkussa). Tehän pusersitte käteni miltei murskaksi.

HEIKKI. Noo, minä puristan sen taas eheäksi.

LAURA (Samoin itkemäisillään). Julmuri! Kun ihan siniseksi puristaa
käteni!

HEIKKI. Sittenhän tulette lemmenkukan näköiseksi. (Aikoo taas tarttua
Ellin ja Lauran käteen).

ELLI ja LAURA (Vetäytyvät syrjään). Te olette narri!

HEIKKI (Katsoo kelloaan). Kolme neljännestä jo kulunut.

PALVELIJATAR (Tulee keskeltä).


    VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset. Palvelijatar.

PALVELIJATAR. Rouva hyvä, herraa ei löydy mistään. (Menee).

KAIKKI. Eikö?

ELLI (Suuttuneena). Hän on sittenkin mennyt kaupunkiin.

HEIKKI (Huutaa). Kaupunkiin?! Nyt saan mennä vaikka hirteen! (Vaipuu
tuolille, jossa on Ellin työ).

ELLI (Huutaa). Mutta mitä ihmettä te teette? Minun työni!

HEIKKI (Vetää työn esiin). Kaipaa vain vähän silittämistä.

LAURA (Ikkunan luota). Tuollahan Aarnio on —

ELLI ja HEIKKI. Missä?

LAURA. Puutarhassa.

HEIKKI (Hypähtää ylös). Hih! Nyt voin jälleen palata elämään. (Rientää
ikkunaan).

LAURA (Ellille). Mitenkä sinun miehesi on uskaltanut, ilman sinun
lupaasi —

HEIKKI (Ikkunan luona viittoillen ulos). Heh! Pst! Hän istuu
kaalimaassa kuin jänis korvat pystyssä! — Tulehan tänne! Pian! Herra
varjele! Hän kulkee hitaasti kuin etana!

ELLI (Pisteiiäästi). Niin kevytjalkainen ja hinterä kuin te ei hän toki
ole.

HEIKKI (Yhä ikkunan luona). Riennähän nyt! Vaara uhkaa! Mitähän tästä
tulee?!

LAURA. Ei ainakaan mitään järjellistä.


KUUDES KOHTAUS.

    Edelliset. Aarnio.

AARNIO. Onko tuli irti! Pitääkö minun hakea ruisku?

HEIKKI (Rientää Aarnion luo). Ruisku, eikö mitä! Aarnio — ystävä — minä
en nykyään enää ole ihminen!

AARNIO (Hyvin rauhallisesti). Etkö? No mikä sitten?

HEIKKI. Sammakko — tarhakäärme — lutikka — mitä vain tahdot.

LAURA. Mielipuoli.

HEIKKI (Lauralle). Tehkää minulle tämä ainoa kerta mieliksi ja
kunnioittakaa minua joskus toiste noilla henkevillä huomautuksillanne
— nyt minulla ei ole aikaa kuunnella. (Aarniolle). Ellet sinä ojenna
minulle pelastavaa kättäsi —

AARNIO. Kerrohan salaisuutesi —

HEIKKI (Vauhdikkaasti). Heti paikalla— (KatsahtaaLauraan, joka hymyilee
hänelle).

LAURA. No?

HEIKKI. Tuon tontun läsnäollessa takertuvat sanat kurkkuuni.

LAURA. Nyt minä jo tosiaankin suutun.

HEIKKI. Se onkin hartain toivomukseni.

LAURA. Te olette parantumaton. (Niiaa hänelle lyhyesti, kääntyy
nenäkkäästi ja menee nopeasti sivuovesta vasemmalle).

HEIKKI. Tulkaa pian takaisin.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Heikki, Elli, Aarnio.

ELLI (Ivallisesti). Tahdotteko ehkä, että minäkin poistun?

HEIKKI. En suinkaan, arvoisa emäntä ja pienokaisenne äiti. Tehän
soitatte uudessa oopperassani ensi viulua. (Aarniolle). Ja sinä
säestät —

AARNIO. No, annahan kerrankin pamahtaa! Mikä sinua vaivaa?

HEIKKI. Rikas eno —

AARNIO. Sen me tiedämme.

HEIKKI. Jonka ainoa perillinen minä olen, ja jonka perinnön varalta jo
olen tehnyt melkoisia velkoja —

AARNIO. Valitettavasti.

HEIKKI. Jotka hänen on täytynyt maksaa jo kaksi kertaa.

AARNIO. Ja viimeisellä kerralla uhkasi tehdä sinut perinnöttömäksi,
ellet rupeaisi kunnolliseksi ihmiseksi —

HEIKKI. Pikkukaupunkimaisia käsityksiä! Mutta kun minun
elämänkäsitykseni tähtää korkeammalle, ja kun minusta velaton ihminen
aina näyttää siltä kuin — kuin liivi ilman etupuolta, niin olen
lainaillut väsymättä.

ELLI. Se on väärin.

HEIKKI. Herra nähköön, mikä nyt sitten on oikein tässä matoisessa
maailmassa? — Peittääkseni vajausta, mutta näyttääkseni samalla
myöskin enon silmissä velattomalta, on täytynyt keksiä kaikennäköisiä
välttämättömiä menoja. Enon luuvalo ei ole sallinut hänen vuosikausiin
ilman apua astua viittäkään askelta talon ulkopuolelle — ja siksipä
rohkenin minä mennä kihloihin erään ihastuttavan tytön kanssa —

AARNIO. Sinäkö?

ELLI (Yhtaikaa). Tekö?

HEIKKI. Jonka kanssa minä yksitoista kuukautta sitten menin naimisiin.

AARNIO ja ELLI. Mitä?

HEIKKI. Siitä huolimatta olen kuitenkin tähän päivään asti pysynyt
väärentämättömänä nuorenamiehenä.

AARNIO. Mutta Heikki! Sepä vasta kepponen!

HEIKKI. Muu ei auttanut, ystäväiseni! — Eno lähetti kihlausta ja
naimista varten melkoisia summia, ja minä olin maailman onnellisin
aviomies, sillä minulla ei ollut vaimoa.

AARNIO (Huokaa). Ah!



ELLI (Nopeasti). Miksi sinä huokaat, Reino?

AARNIO. Kun ihminen voi olla ilman vaimoakin — onnellinen!

HEIKKI. Avioliitto, kuten tiedätte, aiheuttaa melkoisia menoja, Ja
siksipä olen saanut enolta joka kuukausi niin suuren summan, että
olisin voinut sillä elää huolettomasti, ellen olisi periaatteitteni
mukaan tehnyt uusia velkoja.

AARNIO. Kevytmielinen ihminen! —

ELLI. Sellainen on puolustamatonta —

HEIKKI. Ei tässä moitteet auta, arvoisa emäntä. Nyt olen pulassa kuin
Daniel jalopeurain luolassa, ja tarvitsen siis vain apua enkä nuhteita.
(Ottaa kirjeen taskustaan ja antaa sen Aarniolle). Lue!

AARNIO (Lukee). »Uusikaarlepyy, heinäkuun 14 päivänä —»

HEIKKI (Keskeyttää). Uusikaarlepyy! Se on skandaali! Kuinka voidaan
kirjoittaa semmoisesta paikasta. — Oijoi — lue vain edelleen —

AARNIO (Lukee). »Uusikaarlepyy, heinäkuun 14 päivänä. — Rakas
sisarenpoikani! Olen, Jumalan kiitos, taudistani kokonaan parantunut. —
Uusi lääkärini on perusteellisesti parantanut minut —»

HEIKKI. Kuuletteko? Perusteellisesti! Ja minä kun en voi kärsiä mitään
perusteellista.

AARNIO (Lukee). »Niin että minä jo viikon ajan olen juossut ympäri
iloisena kuin sirriäinen —»

HEIKKI. Kuin sirriäinen! Äh!

ELLI. Teidän pitäisi iloita enonne parantumisesta, herra Tuulispää!

HEIKKI. Sen minä tekisinkin, jollei se tulisi minulle niin yllätyksenä!

AARNIO (Lukee). »Minä tulen siis 24 päivänä Helsinkiin —»

HEIKKI (Toivottomasti). Tänään!

AARNIO (Lukee). »Viivyn siellä kolme päivää ja asun sinun luonasi.»

ELLI. Oi voi!

AARNIO (Lukee). »Iloitsen kuin lapsi saadessani tutustua rakastettavaan
rouvaasi —»

HEIKKI. Miten lapsellista!

AARNIO (Lukee). »Joka, kuten kirjoitat, on sinun elämäsi onni —»

HEIKKI (Ellille). Minä olen todellakin kirjoittanut niin.

AARNIO (Lukee). »Olikin jo aika, että sinä lurjus tulit järkeväksi
ihmiseksi! Olisin muuten jättänyt sinut oman onnesi nojaan —»

HEIKKI (Sieppaa kirjeen). Ne ovat perheasioita, jotka eivät kuulu tähän
juttuun. Ja tästä pannakirjasta piti minun vielä maksaa kaksikymmentä
penniä lisämaksua. No mitä te nyt sanotte?

AARNIO ja ELLI. Emme mitään.

HEIKKI. Ette mitään? — Se on ennenkuulumatonta. — Te ette sano mitään —
(katsoo kelloaan) Ja hän tulee tunnin kuluttua —

ELLI. Mitä se tekee?

HEIKKI. Mitäkö se teke? Voinko minä puistaa rouvia hihastani? Saanko
minä kokoon talouden tyhjästä ilmasta? Jos hän huonrn itsensä
petetyksi, tekee hän minut perinnottomaksi ja minä saan kaupunkilaisten
huviksi täräyttää luodin otsaani.

ELLI. Niin — mutta miten sitä voi auttaa?

HEIKKI. Te voitte — teidän täytyy auttaa! (Aarniolle). Sinä olet ainoa
ystäväni. Eno aikoo viipyä täällä vain kolme päivää — se on varma —
sinulla on kesäasunto, paljon huoneita, sinulla ei käy vieraita — sinä
lainaat minulle koko taloutesi —

AARNIO. Minäkö?

HEIKKI. Niin — taloutesi ja rouvasi.

ELLI (Pistävästi). Herra Tuulispää — olkaahan nyt siivolla.

HEIKKI. Ainoastaan lyhyeksi ajaksi — vain kolmeksi päiväksi!

ELLI (Kiivaasti). Minä en anna lainata itseäni!

HEIKKI. Miksi ette? Aarniohan saa teidät taas takaisin —

ELLI (Pontevasti). En milloinkaan!

HEIKKI (Aarniolle). Minä takaan joka tapauksessa —

AARNIO. Kuulehan, Heikki, minun on kiittäminen sinua paljosta —

HEIKKI. Se on sivuseikka! Minä tarvitsen rouvan enkä kiitosta.

AARNIO. Mutta sellainen pila —

HEIKKI. Voi taivasten tekijä! Ja tuo on olevinaan ystävä! Hän näkee
minun killuvan tulivuoren aukossa ja viivyttelee heittämästä minulle
pelastusköyttä! No niin! Tulkoon sitten tulivuorenpurkaus ja haudatkoon
se minut, kuten ennen Pompeijin kaupungin, jotta minut taas myöhemmin
voitaisiin kaivaa esille!

AARNIO. Ellei — ellei muu auta niin — niin luovutan minä mielelläni
talouteni sinulle —

ELLI. Mitä?

AARNIO. Mutta — mutta en vaimoani.

ELLI. Ei, sitä ei minun mieheni tee — ei mistään hinnasta.

HEIKKI. Tahdotteko tappaa minut? (Katsoo kelloaan). Puolen tunnin
kuluttua on vihollinen täällä — minä tulen aivan hulluksi. (Kulkee
kiivaasti).

AARNIO. Mitä arvelet, Elliseni? Me olemme hänelle suuresti
kiitollisuuden velassa — ja voisimme kai tehdä hänelle mieliksi.

ELLI. Taivas varjelkoon!

HEIKKI (Syöksyy hänen jalkoihinsa). Tässä minä makaan teidän
jaloissanne — se on ensi kerta, kun minä alennan itseni ja polvistun
naisen edessä — säälikää minua!

ELLI (Vähän epäiltyään). No, hyvä sitten — olkoon menneeksi! Minä
luovutan teille asuntomme niin kauaksi aikaa kuin enonne on täällä,
mutta rouvaksenne en rupea —

HEIKKI (Hypähtää ylös). Ettekö?

ELLI. Teidän täytyy hakea toinen rouva.

HEIKKI (Murheellisesti). Mistä minä sen saan? Enhän minä voi juosta
pitkin katuja ja kysyä jokaiselta: Tahdotteko olla -niin ystävällinen
ja olla olevinanne minun rouvani?

ELLI. Koettakaa saada siskoni myöntymään tuumaanne.

AARNIO. Ai, niin — se on totta! Hän kyllä näyttelee erinomaisesti tämän
ilveilyn!

HEIKKI. Tonttuko? Ei! Hän syöksisi minut pulasta toiseen. Mehän olemme
alituiseen sotakannalla kuin kissa ja koira.

AARNIO. Sitä parempi! Sittenhän se näyttää ihan luonnolliselta
avioliitolta.

ELLI (Nopeasti ja lyhyesti). Puhutko ehkä kokemuksesta?

AARNIO. Taivas varjelkoon — kuinka minä sellaista voisin? Mehän elämme
kuin paratiisin yrttitarhassa.

HEIKKI. Tässä ei auta mikään muukaan. Syö lintu tai kuole! No niin!
Olen tehnyt päätökseni. (Ellille). Rientäkää rakastettavan sisarenne
luo ja kertokaa tuolle tontulle minun toivoton tuumani; mutta saatte
nähdä — hän ei suostu, voidakseen loukata minua.

LAURA (Tulee vasemmalta).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Edelliset. Laura.

LAURA (Tullen nopeasti). Erehdytte! — Minä suostun.

HEIKKI ja AARNIO. Siinä hän onkin.

ELLI (Nauraa). Sinä tiedät siis?

LAURA. Kaikki, minä olen kuunnellut.

HEIKKI. Kauniin sielun avomielinen tunnustus! On kuunnellut!
Hänellähän on naisten kaikki hyvät ominaisuudet. (Lauralle). Te siis
suostutte?

LAURA. Suostun.

HEIKKI. Todellako?

AARNIO. Hyvä!

ELLI (Yhtaikaa). Vai suostut?

LAURA. Kristityn velvollisuus on (viittaa Heikkiin) olla paholaisen
pelastavana enkelinä.

HEIKKI (Epäluuloisesti). Kunnioitan kristityn velvollisuuttanne, mutta
sen takana piilee jotakin — minä en luota teihin.

LAURA (Vakavasti). Älkää pelätkö mitään! Minäkin voin vaadittaessa
vakavasti auttaa säilyttämään maailmalle niin jaloa miestä. Sanokaa
vain mitä minun on tehtävä valepuolisonanne, ja jättäkää sitten kaikki
muu minun huolekseni.

HEIKKI. Tehtävänämme on saada eno siihen luuloon, että olisi ollut
parempi, etten olisi mennyt naimisiin. Teidän täytyy siis olla
vuosisatamme kelvottomin vaimo, oikea äkäpussi, ja mennä niin pitkälle,
että eno itse tahtoo meidän eroamme. Kun tämä onnistuu, on ilveily
lopussa ja minä olen pelastettu. Siis, olkaa häijy, oikein riivatun
häijy!

LAURA (Hymyillen). Ei se onnistu minulle.

HEIKKI. Onnistuu kyllä — teillähän on hyvät taipumukset siihen.

LAURA. Todellako?

HEIKKI. Aivan todella! Ja jos se olisi teistä alussa liian vaikeaa,
niin voittehan te ottaa esimerkkiä sisarestanne.

ELLI (Närkästyneesti). Mitä?

HEIKKI (Nopeasti). Anteeksi — minä sanoin väärin! (Suutelee Ellin
kättä). Minun piti sanoa, sisaristanne; tarkoitin siis koko naissukua.

LAURA. Tulette yhä kohteliaammaksi. Mutta asia on sovittu. Tässä
käteni! — Toivomuksenne täyttyy, teen elämänne helvetiksi.

HEIKKI (Suutelee hänen kättään). Hyvyyden enkeli! — Kuinka minä olen
käsittänyt teitä väärin niin pitkän aikaa? (Aarniolle). Hänhän on
puhdasta sokeria!

AARNIO (Nyökäyttää päätään). Niin — parasta palasokeria.

ELLI (Tarttuu miehensä käsivarteen). Ja minkälaista osaa pitää meidän
näytellä ilveilyssänne?

LAURA. Hyvin helppoa. Aarnio on Tuulispään lanko, sinä olet hänen
kälynsä ja meillä on yhteinen talous.

HEIKKI. Niin juuri. (Tarttuu Aarnion käteen). Lanko — (tarttuu Ellin
käteen) käly — (tarttuu Lauran käteen) yhteinen talous. No, tästä tulee
herttaisia perhekohtauksia!

AARNIO. Kunhan ei vain lopulta leikistä tulisi tosi ja te menisitte — —

LAURA. Älä huolehdi minun takiani, lankokulta.

HEIKKI. Minulle ei voi milloinkaan sellaista tapahtua!

AARNIO. Sinulleko? Viisaammatkin miehet ovat polttaneet sormensa.

HEIKKI. Minä käytän kintaita! Vuohennahkarukkasia! Mutta — minähän
unohdan taas pääasian. (Katsoo kelloaan).

AARNIO. Vanha vikasi! Sinä unohdat kaikki!

HEIKKI. Minulla on kiire jo! Täytyy mennä asemalle parantunutta enoa
vastaan! (Lauralle). Olkaa te sillä aikaa ystävällinen ja harjoitelkaa
häijyn rouvan osaa. (Aarniolle). Uudesta sinisestä takistani puuttuu
kaksi nappia, ompele ne sillä aikaa, puolen tunnin kuluttua tuon
enon tänne riemusaatossa. (Ellille). Hyvästi käly! (Lauralle, hyvin
iloisesti). Hyvästi, eukkoseni! Anna minulle lähtömuisku. (Kurkoittaa
suutaan).

LAURA. Kaksikin, hävytön! (Lyö häntä korvalle). Kas siinä!

HEIKKI. Hyvä! Mainiota! Harjoitusliikkeitä suureen avioliittosotaamme!
(Tarttuen poskeensa). Tunnen, että voitto on meidän! (Rientää pois).
Hyvästi!

AARNIO ja ELLI (Nauravat).

LAURA. Saadaanpas nähdä, kuka tässä viimeksi nauraa? (Uhkaa sormellaan
Heikin jälkeen).

    Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


Sama näyttämö. Matka-arkku on poissa.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(AARNIO ja ELLI tulevat ensimmäisestä huoneesta oikealta. Aarnio
molemmat kädet selän takana edellä, Elli seuraa. Keskustelun aikana
kävelee Aarnio levollisesti edestakaisin ja Elli jäljessä).

ELLI (Hyvin kielevästi, kuten ensimmäisen näytöksen alussa). Ei,
Reino, mikä on liikaa, se on liikaa! Jos tätä jatkuu näin, olen minä
vuorokauden kuluttua kuollut! Ystäväsi käyttäytyy kuin talon isäntä ja
on niinkuin hän sietäisi meitä vain armosta ja säälistä. Sitä minä en
saata kunnollisena perheenemäntänä kärsiä — senhän sinä toki käsität?

AARNIO. Niinpä kyllä.

ELLI. Selitä siis hänelle hänen käytöksensä sopimattomuus ja sano, että
hän korjaa itsensä ja setänsä niin pian kuin mahdollista pois täältä,
sillä sen minä sanon sinulle, Reino, minä en päästä talouskomentoa pois
käsistäni — minä olen taloudestani edesvastuussa!

AARNIO. Mutta, rakas ystäväni, kun kerran olemme alkaneet, täytyy
meidän myöskin jatkaa.

ELLI. Kuka ensin myöntyi? Sinä tietysti! Minä annoin vain myöten siksi,
kun minä aina noudatan sinun tahtoasi, koska kaiken pitää käydä sinun
mielesi mukaan. — (Nyyhkyttää).

AARNIO. Ohoh! Luullakseni sentään —

ELLI. Sinun ei tarvitse luulla mitään, rakas Reino! Ei yhtään mitään!
Täytyyhän minun tietää se paremmin, kun kerran olen sinun vaimosi! No
niin, jollei sinun herra Heikkisi mene pois pian, niin ilmaisen enolle
koko ilveilyn ja silloin on kaikki lopussa — sano se hänelle!

AARNIO (Tyynesti). Kyllä sanon.

LAURA (Myssy päässä, tulee toisesta sivuovesta oikealta).


TOINEN KOHTAUS.

    Edelliset. Laura.

LAURA (Nopeasti). Pian sisko, kyökkiesiliina!

ELLI. „Mitä varten?

LAURA. Älä kysy! Minähän olen talon rouva! Eno on hyväntahtoinen, vanha
herra, joka sydämestään harrastaa sisarenpoikansa onnea. Tule vain,
tule, saat nähdä sitten! (Vetää Elliä ensimmäiseen sivuhuoneeseen
oikealle).

ELLI (Mennessään kääntyen Aarnioon). Muista, Reino, mitä sanoin
sinulle. Kerro herra Heikillesi minun ajatukseni!

LAURA ja ELLI (Menevät).

AARNIO (Yksin). Yhä vain »herra Heikkisi!» Hänen päässään on
vain Heikkejä! — Kieltämättä on avioliitto erinomainen keksintö,
mutta minusta tuntuu kuin tämä keksintö sentään kaipaisi tuntuvia
parannuksia. (Poistuu keskiovesta).

PETÄJÄ ja HEIKKI (Tulevat sivuovesta vasemmalta).


KOLMAS KOHTAUS.

    Petäjä. Heikki.

PETÄJÄ. Niin, poika, sinä olet tehnyt minut onnelliseksi, kun
vihdoinkin olet tullut järkeväksi ja ottanut itsellesi vaimon.

HEIKKI. Eno kulta! Tiedättehän, että tarkoitukseni on ollut aina
tuottaa teille iloa.

PETÄJÄ. No, no, annetaan olla. Ilo, joka minulla tähän saakka on ollut
sinusta, on maksanut minulle suunnattomasti.

HEIKKI. Rakas eno, taiteilijakin on etupäässä kuitenkin ihminen. Pieni
huvittelu silloin tällöin —

PETÄJÄ. Enhän ole milloinkaan vaatinutkaan sinusta tupajussia, mutta
kaikella pitää olla rajansa, poika kulta!

HEIKKI. Tietysti! Se on minunkin tunnuslauseeni, rakas eno. Naimisissa
ollessani en ole kertaakaan ollut kotoa poissa ilman vaimoani.
(Itsekseen). Se onkin totta.

PETÄJÄ. Se miellyttää minua. Mutta sinulla onkin sangen suloinen vaimo.

HEIKKI. Niinkö?

PETÄJÄ. Hellyys ja lempeys kuvastuvat hänen kasvoistaan — silmistä
hymyilee väärentämätön totuus — ruusuposket ja purppurahuulet —

HEIKKI. Ohoh, eno, tehän tulette ihan runolliseksi.

PETÄJÄ. Luuletko sinä sitten, että meiltä maaseutulaisilta puuttuu
luonnontieteellistä kauneusaistia? Ooh, kyllä käsitän — sinun Amaliasi
on mallikelpoinen vaimo.

HEIKKI. Amalia? Kuka se on?

PETÄJÄ (Nauraa). Sinä veitikka? Sinun vaimosi tietenkin.

HEIKKI. Hänkö? — Hänen nimensähän on Laura.

PETÄJÄ. Mitä hulluja! Amaliahan!

HEIKKI (Nauraa). Mutta eno, totta kai minä tiedän, mikä on minun
vaimoni nimi on?

PETÄJÄ (Nauraa). Mutta poika, kai minäkin osaan lukea sentään?
Kirjeessä, jossa ilmoitit naimisestasi, puhuit vain Amaliastasi.
(Koettelee taskujaan). Pitäisihän minulla olla vielä se kirje — (Ottaa
esiin kirjeen).

HEIKKI (Nopeasti). Vai niin, aivan oikein! (Itsekseen). Hyvänen aika,
tuon minä olin jo aikoja sitten unohtanut! (Ääneen). Antakaa vain olla
— nyt minä muistan. Hänen nimensä on oikeastaan myöskin Amalia — Laura
ja Amalia. Ymmärrättekö?

PETÄJÄ. Aivan hyvin! Useampia ristimänimiä — —

HEIKKI. Juuri niin! Kun on tusinan verran kummeja — niinkuin minun
Laurallanikin. Kas tuossa hän tuleekin — rakas, ahkera vaimoni —
todellinen perheenemäntä. — (Pyyhkii hikeä otsaltaan, hiljaa). Tämä
juttu alkaa tulla jännittäväksi.


NELJÄS KOHTAUS.

    Edelliset. — Laura suuri kyökkiesiliina edessä, kädessä suuri valkoinen
    vati ja vispilä.

LAURA (1:sen oven luona oikealla). Häiritsenkö?

PETÄJÄ. Varjelkoon! Lähemmäksi vain!

LAURA (Tulee lähemmäksi ja vispilöi). Eno on jo muuttanut pukuaan?

PETÄJÄ. Heitin vain pois matkatakin. (Kohteliaasti). Täytyyhän vähän
somistaa itseään nuoren rouvan takia.

LAURA. Oi, eno on matkatakissaankin komea mies.

PETÄJÄ. Niinkö? (Heikille, myhäillen). Sangen ymmärtäväinen nainen!

HEIKKI (Nyökäyttää päätään). Hm!

LAURA. Mutta mitenkä kaulusliina on? (Heikille, antaen hänelle vadin).
Ukkoseni, vispilöi sinä sillä aikaa. (Enolle). Kaulusliina on kokonaan
vinossa — kumartukaa vähän —

PETÄJÄ (Kumartuu).

LAURA (Sitoo liinaa). Ei — miltä se nyt näyttää — (Heikille). Vispilöi
toki —

HEIKKI (Vispilöi).

LAURA (Enolle).. Noin — noin — nyt se on parempi. Huomaan jo, että
minun pitää laittaa se joka aamu.

PETÄJÄ (Ihastuneesti). Tuntuukin niin suloiselta, kun sinun
pehmoiset samettihyppysesi sivelevät partaani. — (Autuaallisesti
Heikille). Poika, hän on oikea kullannuppu! (Laualle). Ja sinulla on
kyokkiesiliinakin? Keitätkö sitten itse?

LAURA. Tietysti. Minähän olen emäntä ja paikkani on kyökissä. Eikö
totta, Heikki?

HEIKKI. Tietysti — tietysti —

LAURA. Hänelle ei maistu mikään ruoka, ellen minä ole sitä valmistanut.

HEIKKI (Hämillään). Niin kyllä — varsinkin jos minun täytyy sitä
vispilöidä.

LAURA (Petäjälle). Mutta sanokaa nyt, eno kulta, mistä ruokalajeista
enin pidätte? Ainoastaan niitä tuodaan pöytään.

HEIKKI (Nopeasti). Eno ei mitenkään salli, että sinä hänen tähtensä
niin — niin rasitat itseäsi.

LAURA (Silittäen Petäjän poskea). Mutta kun minä nyt tahdon? Mitä?

PETÄJÄ (Mielissään). Niin, kun hän nyt tahtoo rasittaa itseään? Heh?

LAURA (Nyyhkien). Niin ei kukaan sää kieltää sitä minulta!

PETÄJÄ. Ei — ei yksikään sielu! Siis lihasoppaa, jossa on
maksapalleroita, haukea piparjuurikastikkeen kanssa, vasikanpaistia
vihanneksien kera ja sitruunahyytelöä — kas siinä parhaimmat
mieliruokani.

LAURA (Iloisena lyöden käsiään yhteen). Ihanaa! Ihanaa! Niillä
syötetään enoa kuin papukaijaa.

PETÄJÄ. Ja kutkutetaanko kaijan päätäkin?

LAURA (Silittää hänen poskiaan) Tietysti!

HEIKKI (Salaten suuttumustaan). Laura, kallis puolisoni — saanko sanoa
sinulle pari sanaa!

LAURA (Menee hänen luokseen). Mitä tahdot, ukkoseni?

HEIKKI (Hiljaa ja kiireesti). Te kiemailette liikaa vanhuksen kanssa.

PETÄJÄ. Onko teillä salaisuuksia? Miehesihän vääntelee naamaansa kuin
söisi hän karvaita manteleita? (Nauraa hytkyttäen). Hähähä! Ei suinkaan
hän ole minulle mustasukkainen?

LAURA (Nauraa). Sehän olisi taivaallista! (Leikillisesti). Tunnusta,
ukkoseni, tunnusta! Oletko sinä mustasukkainen?

HEIKKI (Nauraa väkinäisesti). Minäkö? (Vispilöiden). Sitä tässä vielä
puuttuisi!

PETÄJÄ (Nauraa). No, no! Älä vain istu liian varmasti satulassa! On
niitä'esimerkkejä.

LAURA. On kyllä. (Uhaten leikillisesti). Ja eno näyttää olevan hyvin
vaarallinen mies.

PETÄJÄ (Mielissään Heikille). Kuuletkos?

HEIKKI (Nyökäyttää päätään ja vispilöi). Hm!

LAURA. Hänen silmistään loistaa ihmeellinen hehku.

PETÄJÄ (Ylpeänä Heikille). Hehku!

LAURA. Petäjä-eno on varmaan nuorena ollessaan ollut koko paholainen?

PETÄJÄ. Niin — oikein aika paholainen — ja nuoruudesta on vielä vähäsen
jäljellä.

LAURA. Lopetahan jo vispilöiminen, kyllä se nyt riittää.

HEIKKI (Itsekseen). Vihdoinkin! (Panee vadin pöydälle).

PETÄJÄ. Niin, ja mene noutamaan minun piippuni.

LAURA (Vilkkaasti). Mitä? Polttaako eno?

PETÄJÄ. Tietysti! Kotona en päästä piippua milloinkaan sammumaan.

HEIKKI (Hämillään ja arasti). Niin — mutta täällä se ei käy —

LAURA (Teeskentelemättömästi). Miksi ei?

HEIKKI (Hiljaa hänelle). Ajatelkaahan toki — teidän sisarenne — hän
nostaa heti äika hälyytyksen, kun tuntee savun hajua. (Ääneen enolle).
Vaimoni ei voi sietää savua, rakas eno —

LAURA. Kuka niin sanoo? Niin tosiaan kun sinä tupruutat — mutta enon
mieliksi koetan tottua siihen. Missä piippu on?

PETÄJÄ (Näyttää huonettaan vasemmalla). Tuolla!

LAURA. Tuon sen heti paikalla. (Juoksee huoneeseen).

PETÄJÄ (Heittää Lauran jälkeen lentomuiskuja). Enkelini! Sepä vasta
nainen! Laittaa kaulusliinan, keittää ruoan, tuo piipun. — (Syleillen
Heikkiä). Poika, kuinka onnellinen sinä oletkaan?!

HEIKKI (Syleilyn aikana uhkaa ovelle päin Petäjän selän takana). Hirviö!

PETÄJÄ (Päästää hänet). Häh?!

HEIKKI (Väkinäisen ystävällisesti). Hirveän — onnellinen tahdoin sanoa!
(Itsekseen). No, tästä vasta hyvä tulee!

LAURA (Tulee takaisin kädessään tulitikkulaatikko ja pitkä puppu). Kas
niin, tässä minä taas olen.

PETÄJÄ (Tavoittaen piippua). Annappas tänne, aarteeni!

LAURA. Ei! Mitä minä teen, sen teen täydellisesti. (Pistää piipun
suuhunsa; Heikille, antaen tulitikut). Sytytäpäs tämä, poika!

HEIKKI. Jahah. (Sytyttää).

LAURA. No nyt se palaa! (Vetelee muutamia savuja).

PETÄJÄ. Älähän! Mutta et suinkaan sinä — (Ihastuneesti). Herranen aika,
hän polttaa!

HEIKKI. Valitettavasti!

LAURA (On saanut piipun hyvin palamaan). No eno, jatkakaa nyt — (Aikoo
pyyhkiä piipun imukkeen esiliinaansa).

PETÄJÄ (Ottaa häneltä piipun ja pistää suuhunsa, polttaa). Ei — anna
vain olla — ah — miten hyvältä tämä maistuu!

LAURA. Sellaista huvia voitte saada useamminkin.

PETÄJÄ (Tarttuu häntä leukaan, herttaisesti). Pikku velho — minä luotan
sanaasi.

LAURA (Tehden samoin). Enkä minä sitä milloinkaan riko.

HEIKKI (Vetää Lauran syrjään, hiljaa). Tonttu! Mitä te oikeastaan
teette? Teidänhän piti olla epämiellyttävä.

LAURA (Hiljaa). Sitten myöhemmin, rakas paholainen. Enhän minä sitä
heti voi näin päätä pahkaa.

PETÄJÄ. Näin ihanteelliseksi en ollut ajatellut avioliittoanne.

HEIKKI. En minäkään.

PETÄJÄ. Te kai rakastatte toisianne äärettömästi?

HEIKKI. Oi — paljon enemmänkin vielä!

PETÄJÄ. Se on hyvä. Mutta miksi se Käppärä sitten oli niin naimistanne
västaan?

LAURA ja HEIKKI (Katsovat toisiinsa ihmeissään ja kysyvästi). Käppäräkö?

PETÄJÄ (Lauralle). Minä tarkoitan isääsi.

LAURA (Ihmeissään). Isäänikö?

PETÄJÄ. Tietysti! (Äkäisesti). Sinähän kirjoitit minulle, ettei
Lauran isä, vanha herra Käppyrä, tahtonut antaa suostumustaan teidän
avioliittoonne —`?

HEIKKI (Hyvin hämillään). Minäkö?

PETÄJÄ. Tuhat tulimmaista — (Hakee taskustaan). Minulla on kirje vielä.
— (Vetää esiin kirjeen).

HEIKKI (Keskeyttäen kiireesti). Niin, niin, aivan oikein! (itsekseen).
— Hitto vieköön kaikki hätävaleet. — (Ääneen). Niin — olette oikeassa —
hän oli itsepäinen mies, tuo vanha herra Käppärä — (Hiljaa Lauralle).
Muistakaa nimet. Auttakaa toki.

LAURA. Niin, niin! — (Hiljaa Heikille). Kuinka minä voin auttaa? Enhän
tiedä koko asiasta hölynpölyä.

HEIKKI (Hiljaa, toivottomasti). En minäkään tiedä sen enempää!

PETÄJÄ (On pistänyt taas kirjeen taskuunsa). Siis hän oli todellakin
niin vihoissaan? (Ravistaa päätään). Hm! Hm. (Säälivästi Lauralle).
Lapsi raukka. (Lempeästi ja tuttavallisesti). Onko se sitten koskenut
sinuun niin kovin? (Heikille). Mutta luonnollisesti tyttö rakasti sinua
min suuresti, että hän kärsi nurkumatta tuskansa.

LAURA (Itsekseen). Tuskansa?

HEIKKI (Itsekseen). Kunpa vain tietäisin, mitä hän taas tarkoittaa.

PETÄJÄ. Oliko muuri korkea?

LAURA ja HEIKKI. Muuri?

HEIKKI. Niin oikein — muuri oli 300 kyynärän korkuinen. Mutta —
antakaa näiden muistojen olla rauhassa, eno kulta! Vaimoni tulee niin
surulliseksi —

PETÄJÄ. Minähän olen itsekin vuodattanut kyyneliä, kun luin kuvauksesi
siitä. (Lauralle). Se mahtoi olla julmaa. Kuinka voikaan piestä lasta
sillä tavalla.

LAURA (Hymyillen, hiljaa Heikille). Minua on siis piestykin?

HEIKKI (Hiljaa). Siltä näyttää. Mutta minä en muista sitä enää varmasti.

PETÄJÄ (Lauralle). Sitte kiipesit sinä yli muurin — Heikin syliin.

LAURA. Ai niin? — Niin — minä kiipesin.

PETÄJÄ (Heikille). Ja sitten tuli vanhus —?

HEIKKI. Aivan oikein — hän kiipesi myöskin.

PETÄJÄ (Lauralle). Ja sinä lankesit hänen jalkoihinsa —

LAURA (Hämillään) Minäkö? — Niin — minä — luulen —

PETÄJÄ (Hyväntahtoisesti). No, no! Ei sinun tarvitse sitä hävetä.
Rakkaus sovittaa paljon. (Heikille). Tämän jäikeen myöntyi vanhus ja te
menitte naimisiin.

HEIKKI. Niin! — Tämä tietenkin on kaikki minun kirjeessäni?

PETÄJÄ. Sanasta sanaan.

HEIKKI (Itsekseen). Mitä hittoja olenkaan kyhännyt kokoon. Vastaisen
varalle täytyy minun hankkia itselleni kopiokone.

PETÄJÄ (Lauralle). Mutta onko vanhus nyt sovinnossa kanssanne, kun hän
näkee miten onnellisia olette? Olen todellakin utelias tutustumaan
tuohon ihmeelliseen vanhaan veitikkaan.

HEIKKI (Itsekseen). Hän näyttää elävän vielä?

PETÄJÄ (Heikille). Hänen pitää saada tietää minunkin mielipiteeni.
Lähetäpäs heti hakemaan häntä —

HEIKKI (Itsekseen). Appiukko saa kuolla. (Ääneen). Se ei käy helposti
päinsä.

PETÄJÄ. Kuinka niin?

HEIKKI. Koska — koska hän on lähtenyt matkalle.

PETÄJÄ. Kylpylaitokseenko?

HEIKKI. Kauemmaksi — manalaan.

LAURA (Syrjään). Aika veijari!

PETÄJÄ. Siis kuollut?

HEIKKI (Murheellisen näköisenä). Kuollut kuin kivi. — Mutta, eno kulta
— minun vaimoraukkani — hänen suuri surunsa —

PETÄJÄ. Olet oikeassa, poika. Siis — ei sanaakaan enää siitä.

LAURA (Itsekseen). Tämähän on kauheaa! — Minun pitää mennä pois, muuten
voin vielä paljastaa koko ilveilyn. (Ääneen). Eno hyvä, älä pahastu,
mutta minun pitää mennä kyökkiin. — (Ottaa vadin ja vispilän).

PETÄJÄ. Mutta tule pian takaisin, kaunokaiseni.

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Niin, tulkaa pian takaisin ja esiintykää
vihdoinkin luonnollisessa, vastenmielisessä hahmossanne.

LAURA. Kuten käskette. Tätä seuraavalla esiintymiselläni voitan kyllä
sietämättömyyden palkinnon. Mutta valmistakaa enoa edeltäkäsin, ettei
muutos tuntuisi niin suurelta. (Ääneen). Palaan taas pian luoksenne!
(Menee vispilöiden oikealle).


VIIDES KOHTAUS.

    Petäjä. Heikki.

PETÄJÄ (Katsoen Lauran jälkeen, liikutettuna). Lahjakas olento. —
Kelvollinen — ei mitään tehdastyötä, kuten tämän aikuiset naiset
yleensä ovat. Kunnollista tavaraa!

HEIKKI. Niinpä kyllä. Siinä sitä on koko elämän ajaksi.

PETÄJÄ. Poika, jollet kanna häntä käsilläsi, niin totta toisen kerran —
vaimosi on jalokivi, jumalatar!

HEIKKI. On kyllä — se tahtoo sanoa noin ensi silmäyksellä, rakas eno.

PETÄJÄ. Minun silmäni eivät petä milloinkaan.

HEIKKI. Voisihan sentään sattua, kun lähemmin tutustuu —

PETÄJÄ. Mitä sillä tarkoitat? (Panee pois piipun).

HEIKKI. Te olette tähän asti nähnyt vaimoni vain hyvällä tuulella,
mutta varokaapas vain, kun hän sattuu pahalle päälle.

PETÄJÄ. Tarkoitat siis?

HEIKKI. Että hän on nainen, joka luonnostaan on aina vastahakoinen ja
riitainen. Olettehan itse kuullut.

PETÄJÄ. Minäkö? Tähän asti en ole huomannut vielä mitään.

HEIKKI. Se ei merkitse mitään! Hän kyllä osaa peittää nämä vikansa
mestarillisesti; hän korjaa kaulusliinanne, sytyttää piippunne —
mutta sillä aikaa minun täytyy vispilöidä. — Voi eno kulta, sellainen
osoittaa siveellisesti laiminlyötyä, turmeltunutta luonnetta.

PETÄJÄ (Nauraa). Sinä olet narri! Minä olen ihastunut vaimosi
herttaiseen, hyvään, mainioon luonteeseen.

HEIKKI. No, silmänne avautuvat kyllä aikanaan. Pankaa se mieleenne.

PETÄJÄ. Älä höpise! Tahdot nähtävästi kiusata minua. Mutta minä olen
varma siitä, että sinä olet maailman onnellisin aviomies.

HEIKKI (Ihmeissään). Häh?

ELLI (Tulee oikealta).


KUUDES KOHTAUS.

    Edelliset. Elli.

ELLI (Nopeasti). Oliko mieheni täällä?

HEIKKI (Menee häntä vastaan). Ei, käly-kulta.

PETÄJÄ. Kas vain, saahan teitäkin joskus nähdä? Tehän olette yleensä
kovin näkymättömissä.

ELLI (Lyhyesti). Paljon talouspuuhia. Mutta mikä täällä oikein haisee?

HEIKKI (Itsekseen). Oi voi!

ELLI. Hyi! Onko joku polttanut tupakkaa täällä?

PETÄJÄ (Osoittaen itseään). Minä olen — jollette pahastu.

ELLI. Tehkää se tästä lähin ulkona — puutarha on hyvin iso — minä en
anna mielelläni savuttaa ikkunanverhojani. (Menee kiireesti keskeltä).

PETÄJÄ. Puh! Tuo näyttää olevan pahansisuinen nainen.

HEIKKI. Päinvastoin, rakas eno, Elli on hyvä, rakastettava, vaatimaton,
herttainen —

PETÄJÄ. Kylläpä sinua kaikki — Hyh! Sinähän puolustat häntä kuin
asianajaja —

HEIKKI (Itsekseen). Tämä on onnellinen ajatus! Sitä voidaan käyttää
hätätilassa. (Ääneen). Niin, eno, minä puolustan häntä, koska — koska
hän ansaitsee sen. Niin — jospa minunkin vaimoni olisi sellainen —
sitten — Oih!

PETÄJÄ. Vaivaako sinua rinnanahdistus?

HEIKKI (Osoittaa sydäntään). Kyllä! Tässä — tässä se on! Ah! — Niin —
siinä se on nainen. Kiireestä kantapäähän nainen. Mutta minun pitää
ottaa selkoa, mihin tuo rakastettavin nainen menee. Hyvästi, eno! — Hän
on liian viehättävä, ja hänen mielenlaatunsa — mielenlaatunsa! Hyvästi!
Minä palaan taas pian. (Syöksyy kiireesti ulos keskiovesta).

PETÄJÄ (Katsoo hänen jälkeensä hämmästyneenä ja päätään ravistaen).


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Petäjä yksin.

PETÄJÄ. Hitto tätä käsittäköön. Joka kirjeessä sanoo hän minulle,
kuinka onnellinen hän on, ja nyt — Ellei hän ole onnellinen, min on
se hänen, oma vikansa. Minä tunnen naiset! Hänen vaimonsa on oikea
mallinainen — todellinen aarre —

LAURA (Tulee oikealta).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Laura. Petäjä.

LAURA (Tullessaan). Ukko! Ukko kulta! — (Petäjälle). Onko hän mennyt
pois?

PETÄJÄ. On, sydänkäpyseni! (Painavasti). Hän juoksi juuri kälyrouvan
jälkeen.

LAURA. Ellinkö? (Välinpitämättömästi). Kai hän sitten kohta palaa.

PETÄJÄ. Niinkö luulet?

LAURA (Nauraa). He eivät voi olla viittä minuuttiakaan yhdessä
kinastelematta ainakin tusinaa kertaa.

PETÄJÄ. Niinhän se on, ketä rakastaa, sitä myös kurittaa.

LAURA. Ah, eno hyvä, heidän välillään ei ole rakkauden jälkeäkään.
(Löyhyttelee nenäliinallaan).

PETÄJÄ. Sitä parempi. Mutta, lapsi kulta, sinullahan on kuuma kuin —

LAURA. Se tuli kyökin hellasta, eno hyvä. Minun piti puhaltaa tulta
näin — (näyttää hänelle) puh — puh — puh — Siitä kyllä tulee punaiseksi.

PETÄJÄ (Silittäen hänen poskiaan). Sinä hyvä lapsi! Sinä olet
todellakin harvinainen olento. Poika ei ollenkaan ansaitse sellaista
vaimoa.

LAURA. Miksi ei? Hän tekee mitä minä tahdon, ja minä teen mitä hän
tahtoo, ja niin vietämme maailman onnellisinta avioelämää.

PETÄJÄ. Todellako? Eikö miehesi joskus tee pieniä syrjähyppyjä?

LAURA. (Tuttavallisesti). Hän ei voi, eno kulta, vaikka hän
tahtoisikin. Minä pidän ohjakset hyvin kireällä.

PETÄJÄ. Se on oikein!

LAURA. Emme ole milloinkaan vielä kinastelleet. Jos hän joskus aikoo
suuttua, niin kohtelen minä häntä oikein lempeästi ja hellästi,
suutelen rypyt hänen otsaltaan ja silloin alkaa hän myhäillä ja kaikki
on taas hyvin.

PETÄJÄ (Syleillen häntä ihastuneesti). Sinä luomisen mestariteos!

LAURA. En olisi ikinä voinut saada parempaa miestä kuin minulla nyt on!
Mutta — yksi vika hänellä on —

PETÄJÄ. Ahaa! Nyt tulee arka kohta.

LAURA (Tuttavallisesti enon korvaan). Hän on vain liian mustasukkainen.

PETÄJÄ (Salaperäisesti). Mustasukkainenko?

LAURA. Kuin turkkilainen.

PETÄJÄ. Tuo pakana! — Onko hänellä sitten aihetta siihen?

LAURA. Eikö mitä, eno hyvä! Minä en anna hänelle mitään aihetta
sellaiseen — en tosiaankaan! Mutta — minkä minä sille mahdan, jos jokin
mies katselee minua? Olenhan toki vielä katseltavan arvoinen.

PETÄJÄ. Tietenkin!

LAURA. Ennen pidin pääni pystyssä, kun joku herra puhutteli minua,
mutta nyt minun täytyy aina luoda katseeni alas.

PETÄJÄ. Vaatiiko miehesi sitä?

LAURA. Vaatii kyllä! Mutta se onkin hänen ainoa vikansa.

PETÄJÄ. Se vika hänestä kitketään pois — luota vain siihen.

LAURA. Eno hyvä! Jos se teille onnistuu, niin minä olen onnellisin
aviovaimo taivaan alla!

PETÄJÄ. Luoko hänkin sitten aina katseensa alas, kun joku kaunis tyttö
tai rouva katsoo häneen?

LAURA (Vapaasti). Minä en ole milloinkaan kiinnittänyt huomiotani
sellaiseen, mutta luultavasti hän niin tekee.

PETÄJÄ (itsekseen). Ah, millainen enkelimäinen luottamus!

LAURA (Vähän hämillään). Eno hyvä — te voitte tehdä minulle hyvin
suuren palveluksen.

PETÄJÄ. Vaikka kymmenen, rakas lapsi!

LAURA (Yhä hämillään ottaen esiin kolme kirjettä). Minä olen
kirjoittanut kolme kirjettä, joista mieheni ei pitäisi saada tietää
mitään.

PETÄJÄ (Uteliaasti). Salainen kirjeenvaihtoko?

LAURA (Nyökäyttää päätään). Hm! (Kuiskaten hänen korvaansa). Kolmen
ihailijan kanssa —

PETÄJÄ (Huutaen). Sinähän olet oikea per—

LAURA (Painaa kätensä hänen suulleen). St! Sitä ei saa kukaan tietää —

PETÄJÄ. Ja siinä pitäisi minun olla avullisena?

LAURA. Niin, sillä teihin minä luotan. Katsokaas, kolme inhoittavaa
ihmistä on jo kahden viikon ajan kiusannut minua typerillä
rakkaudentunnustuksillaan, ja olivatpa niin julkeita, että kirjoittivat
minulle.

PETÄJÄ. Mutta sehän on vastoin kaikkea säädyllisyyttä!

LAURA. Tosiaankin! Minä olen nyt vastannut ja sanonut ajatukseni.

PETÄJÄ. Niinkö?

LAURA. Olen uhannut, että ilmoitan kaikki miehelleni, mutta hänen ei
kuitenkaan tarvitse tietää asiasta rahtuakaan, sillä minä en tahdo
tuottaa hänelle turhia huolia.

PETÄJÄ. Nyt minä ymmärrän. Kirjeet pitää lähettää.

LAURA. Minä en enää voi niitä säilyttää. Mieheni nuuskii joka päivä
kaikki tavarani.

PETÄJÄ. Onko hän niin epäluuloinen?

LAURA. Valitettavasti! Hänen ainoa vikansa.

PETÄJÄ. Anteeksi — nyt niitä vikoja on jo kaksi: mustasukkaisuus ja
epäluulo.

LAURA. Mutta nehän johtuvat toisistaan, rakas eno, siis vain yksi vika.

PETÄJÄ (Itsekseen). Hän puolustaa aina Heikkiä. Oikein kunnon vaimo!

LAURA. Ottakaa siis kirjeet huostaanne siksi, kunnes saan tilaisuuden
lähettää ne.

PETÄJÄ. Se käy kyllä päinsä, kullannuppuseni! Anna tänne. (Ottaa
kirjeet ja panee ne taskuunsa). Täältä hän ei löydä niitä. Näin
siunausta tuottavassa työssä olen mielelläni avullinen.

LAURA (Panee kätensä hänen olkapäilleen, nojaa päätään hänen rintaansa
ja katsoo häneen herttaisesti). Ah, eno kulta — kuinka hyvä te olette.

PETÄJÄ (Suutelee hänen otsaansa). Sinun läheisyydessäsi täytyy jokaisen
olla hyvä!

HEIKKI (Tulee keskeltä).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Edelliset. Heikki.

HEIKKI (Kiireesti). Eno!

LAURA. Siinä hän nyt on!

PETÄJÄ (Ivallisesti). Ohoh — Takaisinko jo?

LAURA (Hyvin herttaisesti Heikille). Missä sinä olet ollut, ukko kulta!

HEIKKI (Hiljaa Petäjälle). Kuuletteko nyt?

PETÄJÄ. Mitä sitte?

HEIKKI. Kuinka ivallisesti hän sanoi »missä sinä olet ollut?»

PETÄJÄ (Hiljaa). Narri! Sehän oli vain puhtaimman rakkauden ilmaisu.

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Oletteko jo alkanut?

LAURA (Samoin hiljaa). Olen kyllä!

HEIKKI (Hiljaa). Minä olen myöskin keksinyt uuden jutun. (Ääneen).
Missäkö minä olen ollut? (Hiljaa Lauralle). Nyt teidän täytyy olla
häijy. (Ääneen). Siskosi luona, rakas lapsi, puutarhassa —

LAURA (Välinpitämättömästi). Vai niin.

HEIKKI (Painavasti). Rakastettavan Ellin luona —

PETÄJÄ (Itsekseen). Luulen todellakin, että hän on rakastunut kälyynsä.

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Alkakaa nyt — tai minä joudun epätoivoon.

LAURA (Hiljaa). Heti paikalla.

HEIKKI (Hiljaa Petäjälle). Vaimoni on hirveän mustasukkainen.

PETÄJÄ (Hiljaa, nauraa). Sinä olet narri!

LAURA (Hyvin vakavasti Heikille). Minun pitää todellakin kerran puhua
sinun kanssasi oikein vakavasti. Tulehan tänne.

HEIKKI (Hiljaa enolle). Katsokaahan! Nyt puhkeaa rajuilma. (Ääneen
mennessään Lauran luo). Mitä tahdot, rakas lapsi?

LAURA. Kumarru!

HEIKKI (Kääntää kasvonsa enoon päin). Katsokaa nyt — (tekee liikkeen
kädellään) nyt pamahtaa! (Kumartuu Lauran puoleen).

PETÄJÄ (Itsekseen). Eihän hän suinkaan?

LAURA (Vääntää Heikin kasvot puoleensa). Katso minuun — noin. (Enolle).
Herra varjele, miten kiihtynyt hän taas on. (Heikille). Siitähän sinun
kallis terveytesi kärsii. (Pyyhkii nenäliinallaan hänen otsaansa varoen
ja herttaisen hellästi). Minä surisin itseni kuoliaaksi, jos sinä
tulisit sairaaksi.

PETÄJÄ (Ihmeissään). Enkeli vaimon hahmossa! (Hiljaa Heikille). No,
missä rajuilma nyt on?

HEIKKI (Hiljaa enolle). Hän kainostelee teidän läheisyydessänne.
(Hiljaa Lauralle). Käärme! Sehän on vastoin sopimusta.

LAURA (Hiljaa). Tämä on ansaittua kuritusta! Teidän ei turhaan tarvitse
sanoa minua tontuksi. Mutta rauhoittukaa. Minä esitän kohta luonteeni
toisiakin puolia.

HEIKKI (Tarttuen hänen käteensä). Varmastiko?

LAURA (Puristaa hänen kättään). Ihan varmasti.

PETÄJÄ (On katsellut heitä, iloisesti). No, oletteko nyt sopineet?

LAURA. Täydellisesti.

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Väittäkää vastaan! (Ääneen). Rakas lapsi, eno
ei ole tyytyväinen huoneeseensa — hän tahtoisi asua mielellään tässä
huoneessa.

LAURA (Enolle). Onko se totta?

PETÄJÄ. On, kaunokaiseni. Täällä on ilmavampaa ja siksi huomautin
aikaisemmin —

LAURA (Tuumien). Hm! Hm! Ei ole erittäin helppoa —

HEIKKI (Hiljaa enolle). Siinä näette nyt!

LAURA. Tästä kulkevat kaikki läpi, enolla ei olisi hetkeäkää rauhaa.

HEIKKI (Kiivaasti). Mutta minä tahdon, rakas lapsi! (Hiljaa Lauralle).
Haukkukaa nyt!

LAURA (Hiljaa). Heti! Teidän pitää vain kiivastua vielä enemmän.

HEIKKI (Kuten ennen, kovalla äänellä). Minä tahdon — sillä tavoin —
ilman vastaansanomista!

PETÄJÄ (Lepyttäen). No no! Rauhoituhan.

HEIKKI (Kovasti). Minä tahdon niin! Ymmärrätkö? (Enolle). Nyt hän
suuttuu!

LAURA (Lempeästi). Sinun tahtosi on minulle aina sama kuin käsky. Se
järjestetään heti. (Menee).

PETÄJÄ. Poika, sinähän nolaat itsesi vallan perinpohjin!

HEIKKI (Huutaa). Hei! — Seis!

LAURA (Palaa takaisin). Tässä minä olen.

PETÄJÄ. Kuuliainen kuin lammas.

HEIKKI (Itsekseen). Tästähän tulee ihan hulluksi!' (Ääneen). Sinä
näytät aivan unohtavan, että olemme vuokranneet tämän asunnon yhdessä
Aarnion kanssa ja että sinun sisaresi mielipidettä on myöskin kysyttävä.

LAURA. Niin, niin, sen seikan minä ihan unohdin.

PETÄJÄ. Mutta miksi ette ole vuokranneet erikoista asuntoa itsellenne?

HEIKKI. Kun me jo muutenkin tulemme sinulle kovin kalliiksi rakas eno,
niin tahdoimme säästää —

PETÄJÄ. Mitä turhia! Teidän pitää elää huolettomasti! Te vuokraatte
vielä tänään itsellenne toisen asunnon.

LAURA (Iloisesti). Oi niin, ukkoseni! Sitten voimme elää oikein
rauhassa ja onnellisina toistemme kanssa!

HEIKKI (Hiljaa). Krokotiili! (Ääneen). Se ei käy laatuun — enohan aikoo
olla luonamme vain kolme päivää — siis —

LAURA (Leikillisesti). Kun minä pyydän oikein kauniisti, viipyy hän
kyllä kauemmin.

PETÄJÄ (Hyvin ihastuneesti). Niin, sen hän tekee!

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Tehän olette ihan riivattu!

PETÄJÄ. Minä viivyn luonanne kokonaisen viikon.

HEIKKI (Vaipuu tuolille, huutaen). Herranen aika!

LAURA ja PETÄJÄ (Juoksevat hänen luokseen). Mikä nyt on?

HEIKKI (Hiijaa Lauralle). Koko viikon, ooh! — (Ääneen). Pistää niin —
tästä — (Painaa sydäntään).

LAURA (Itkien). Katsokaas, eno, kaikki johtuu —

HEIKKI (Nousten nopeasti). Teidän — sinun ymmärtämättömyydestäsi!

LAURA (Teeskennellen itkua). Minunko ymmärtämättömyydestäni?
Kuulkaahan, eno, ansaitsenko minä sellaista moitetta?

PETÄJÄ (Samoin itkunsekaisesti). Et. sellaista sinä et ansaitse.
(Heikille). Polvistu hänen eteensä!

HEIKKI (Nolona). Mitä?!

PETÄJÄ. Tee synnintunnustuksesi ja rukoile anteeksiantoa. Vai pitääkö
minun tehdä se? — Polvistu!

HEIKKI. Kuten käskette, (Polvistuu). Minä polvistun. (Makean
happamasti). Anteeksi!

LAURA (hyvin hellästi). Mutta, ukko kulta, eihän sinun tarvitse niin
alentua — minä pyydän, nouse ylös.

HEIKKI. Taivas varjelkoon! Kun minä nyt kerran olen polvillani tässä,
niin jäänkin tähän.

LAURA (Hyvin hellästi). No, sitten — täytyy minunkin polvistua. Nöyryys
on naisen kaunein koristus. (Polvistuu Heikin eteen).

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Pirun penikka!

PETÄJÄ (Astuen heidän väliinsä). Hehhehhee! Sinä olet hyvin herttainen,
iloinen olento! (Vetää molemmat ylös). Nouskaa ylös — antakaa kättä
toisillenne.

LAURA (Ojentaa kätensä). Tässä!

PETÄJÄ (Heikille). Purista hänen kättään!

HEIKKI. Kuten tahdotte — kuten käskette. (Puristaa).

PETÄJÄ (Toisella puolella). Noin! Suudelkaa nyt toisianne!

HEIKKI ja LAURA (Vetäytyvät toisistaan). Kutka? Mekö?

PETÄJÄ. Niin — te! Ja oikein hellästi.

HEIKKI. Eikö mitä?!

PETÄJÄ. Minä tahdon.

HEIKKI (Mukautuen). Minä mukaannun kaikkeen. (Menee Lauran luo).

LAURA (Peräytyy). Eihän toki?!

HEIKKI (Itsekseen). Ahaa! Sitä hän ei siedä.

PETÄJÄ. No, mikä nyt on?

LAURA. Mieheni ei kernaasti suutele.

PETÄJÄ. Mitä?!

HEIKKI. Oi, kyllähän minä! (Itsekseen). Nyt hänen täytyy vetää
vastahankaa. (Menee Lauran luo ja aikoo tarttua tämän käteen). Rakas
vaimoni —

LAURA (Vetää pois kätensä, hiljaa). Ei kymmentä askelta lähemmäksi!

HEIKKI. Sallitko minun suloisia huuliasi — (Syleilee Lauraa).

LAURA (Hiljaa). Minä puren! (Riistäytyy hänen sylistään).

HEIKKI (Riemuiten enolle). Eno, hän ei tahdo.

PETÄJÄ. Kyllä hän tahtoo.

HEIKKI. Eipä tosiaankaan. Ei hän tahdo. Ohhoh, te ette tunne hänen
itsepäisyyttään.

PETÄJÄ (Hellästi moittien). Mutta lapseni —

LAURA (Itsekseen). Tuo ilkiö! Mutta — odotapas vain! (Ääneen ja
hellästi). Minäkö itsepäinen? Ei, eno hyvä — mutta eihän sitä sentään
kukaan halua niin julkisesti —

PETÄJÄ. Mitä vielä — enon läsnäollessa —

HEIKKI (Syrjään, hykertäen tyytyväisesti käsiään). Luojan kiitos! Hän
känää vastaan!

LAURA. Olette oikeassa — minä olen tyhmä lapsi.

HEIKKI (Kuunnellen). Mitäh?! Eihän hän toki —

LAURA (Huokaa kevyesti ja pakottaa itsensä ystävälliseksi). Tule tänne,
rakas ukko! Suo anteeksi!

HEIKKI (Seisoo kuin kuvapatsas, nolona).

LAURA. Eihän minun tarvitse enoa hävetä. (Suutelee Heikkiä nopeasti).
Kas niin!

81

PETÄJÄ. Hyvä!

HEIKKI (Itsekseen). Kylläpä olikin julkea!

PETÄJÄ. Sellaisesta minä pidän.

LAURA (Itsekseen). Tuon suudelman saa hän kalliisti maksaa minulle.

PETÄJÄ. Ja tästä alkaen ette saa kinailla.

LAURA (Sydämellisesti, ojentaen Heikille kätensä). Emme milloinkaan!

HEIKKI (Itsekseen). Minä alistun kohtalooni.

LAURA (Hiljaa Heikille). Jos vielä kerran saatatte minut näin ikävään
asemaan, paljastan enolle koko ilveilynne.

HEIKKI (Hiljaa ja myöntyväisesti). Järkeni on seisahtunut. Minä
mukaannun kaikkeen.

PETÄJÄ (Lauralle). Ja nyt, sydänkäpyseni, tule! Menemme huoneeseeni.
— Olen aikonut sinulle pienen yllätyksen. Tule! Tule! (Vetää Lauraa
vasemmalle).

LAURA (Mennessään). Näkemiin, ukko kulta!

HEIKKI (Itsekseen, suuttuneena). Monipäinen käärme!


KYMMENES KOHTAUS.

    Heikki yksin.

HEIKKI (On seisonut liikkumattomana). Luojan kiitos, nyt olen
vihdoinkin yksinäni! (Katsoo ympärilleen). Ja nyt saa loppua tämä
miehevä arvokkaisuus ja minusta pitää tulla tiikeri tai — hm —
kanarialintu! Nyt onkin minulle kaikki yhdentekevää — minä en enää
tunne mitään vastakohtia luomakunnassa. — Mutta pitihän minun jo
aikaisemmin tietää kenen kanssa jouduin tekemisiin? Ei kai hänen
afrikalainen sydämensä ollut minulle tuntematon? Tuo nainen on
päättänyt repiä minut kappaleiksi pala palalta, ja minun täytyy
vaieta, vieläpä antaa hänen suudella itseäni — kauheata! (Äkkiä aivan
tyynesti). Hän osaakin suudella aika hyvin — niinkuin pitääkin —
niin, hän suuteiee erittäin sievästi, mutta — (Taas vihaisena). Niin,
siinähän se kauheus juuri onkin! Punaiset huulet ja sydän pikimusta
kuin mustepullo. Ihan tässä voisi vihasta ja häpeästä hirttää itsensä!
(Kulkee näyttämön perällä kiivaasti edestakaisin).

AARNIO ja ELLI (Tulevat keskeltä).


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Aarnio. Elli. Heikki.

ELLI (Aarnion takana). Reino, minä en enää kestä tätä. Olit taas
nukahtanut, vaikka minä olin kieltänyt sinua.

AARNIO (Kädet selän takana, hyvin rauhallisesti). Koetan tästä alkaen
kaikin voimin lakata kokonaan nukkumasta, Eiliseni.

ELLI. Ivaa täynnä, kuten sinun herra Tuulispääsikin —

HEIKKI (Tullen nopeasti Ellin luo). Mitä käskette?

ELLI (Jatkaa). Aivan yhtä maata.

HEIKKI. Herran nimessä, jättäkää minut kokonaan rauhaan mainenne ja
mantereinenne! Toinen sisar on yhtä vastenmielinen kuin toinen on
viekas, vehkeiievä ja ilkeä.

ELLI (Närkästyneesti.) Herra Tuulispää!

HEIKKI. Hirveä sukulaisyhtäläisyys! Sisarenne syöksee minut
onnettomuuteen. Sen sijaan että hän luonteensa mukaan olisi oikea
hirviö, esiintyy hän enolle hyväntahtoisena lampaana niin, että eno
näkee hänessä kaikkien vaimojen esikuvan. Ja nyt aikoo eno viipyä
luonamme kolmen päivän asemesta koko viikon!

ELLI (Nopeasti). Se ei käy laatuun!

HEIKKI Sitähän minäkin olen sanonut.

ELLI (Tarttuu miehensä käteen ja vie hänet vasemmalle). Reino — kuule
nyt —

HEIKKI (Tarttuu Aarnion toiseen käteen ja vie hänet oikealle). Aarnio —
sinähän ymmärrät — (Tästä alkaen hyvin nopea kaksinpuhelu).

ELLI (Hyvin kielevästi). Sinä tiedät, että minä olen myöntyväinen
vaimo —

HEIKKI. Ja missä pulassa minä olen.

ELLI. Mutta jos vanhus viipyy täällä vielä viikon.

HEIKKI. Enhän minä sentään voi häntä pois ajaa.

ELLI. Niin minä pyörryn seitsemän kertaa tunnissa.

HEIKKI. Jos hän nyt jo saa tietää ilveilymme —

ELLI. Ellet hyvällä saa häntä pois talosta —

HEIKKI. Niin joudun minä perinnöttömäksi!

ELLI. Niin haen minä sinusta eron —

HEIKKI. Ja minä olen hukassa!

ELLI. Tyttäreni otan mukaani —

HEIKKI. Se on aivan varmaa!

ELLI. Näytä nyt, että olet mies —

HEIKKI. Ole siis ystäväni —

ELLI. Taikka minä eroan!

HEIKKI. Ja rauhoita herttaista puolisoasi!

AARNIO (On Ellin ja Heikin puheen aikana nyökäyttänyt päätään vuoroin
kummallekin ja samalla mutissut »Hm! Hm!» Kysyy nyt hetken vaitiolon
perästä). Joko olette lopettaneet?

HEIKKI ja ELLI. Jo!

AARNIO. No, kuulkaa sitten minunkin ajatukseni. Minun täytyy sanoa
teille, että minä — en ole ymmärtänyt sanaakaan.

HEIKKI ja ELLI. Älä nyt! Se on sentään liikaa! (Samalla kuuluu
vasemmalla olevasta huoneesta Lauran kova huuto »Ah!»).

AARNIO ja ELLI. Mikä se oli?

HEIKKI. Tontun ääni! Hän on enon luona — ehkä joku uusi onnettomuus?!
(Syöksyy kiireesti huoneeseen vasemmalle).

ELLI. Nyt sinä tiedät tahtoni.

AARNIO. Anteeksi, Elliseni — tähän asti minä en tiedä — yhtään mitään

ELLI (Kiireesti). Ja tiedät toimia sen mukaan.

LAURA (Tulee vasemmalta).


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Laura.

LAURA (Tulee kiireesti, hyvin kiihkoissaan). Kuulehan, Aarnio, tuo
Heikki menee sentään liian pitkälle!

ELLI (Aarniolle). Kuuletko?

LAURA. Ja kuitenkin pitää minun nauraa niin, etten voi oikein
suuttuakaan.

ELLI. Mitä sitten on tapahtunut?

LAURA. Ajatelkaas vain! Tuo kevytmielinen ihminen kirjoitti enolleen —

HEIKKI (Tulee vasemmalta).


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Heikki.

HEIKKI (Syöksyy sisään, poissa suunniltaan). Lapsi! Muuten olen
hukassa! Aarnio, lapsi! (Ellille). Arvoisa rouva, taivaan tähden —
lapsi!

AARNIO. Oletko sinä hullu?

HEIKKI. Täydellisesti — ja sen lisäksi perheenisä! Minun täytyy
jostakin saada lapsi!

AARNIO. Selitähän toki —

HEIKKI. Etkö nyt sitten ymmärrä? Olen kirjoittanut enolle, että minulla
on poika, ja nyt —

AARNIO ja ELLI. Mitä?!

HEIKKI. Nyt tahtoo eno nähdä sen — onpa vielä tuonut sille täydellisen
pukuvarastonkin —

LAURA. Joka minun heti piti ottaa huostaani, ajatelkaa!

ELLI. Tämä on ihan kauheaa!

AARNIO. Miksi et sanonut sitä meille jo aikaisemmin?

HEIKKI. Tiedäthän sinä minun onnettoman muistamattomuuteni! Mutta mistä
minä sen lapsen nyt otan? Herra varjele sentään! (Ellille). Teidän
pienokaisenne on saatava avuksi.

ELLI. Ei milloinkaan! Viatonta lastani en anna sellaiseen ilveilyyn.

LAURA. Sehän onkin tyttö.

HEIKKI (Ihan toivottomana). Aivan oikein! Mutta eihän se tee mitään —
tänne tyttö vain — peitetään se —

ELLI. Ei ikinä!

HEIKKI. Vain näytteille kuin taideteos.

ELLI. Älkää raivostuttako minua.

LAURA. Hiljaa! Eno tulee.

HEIKKI (Vääntelee tuskissaan käsiään). Ja minä olen lapseton!

PETÄJÄ (Tulee, kainalossaan lasten vaatteita käärössä. Kaikki
hyökkäämäisillään pois).

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Petäjä. Myöhemmin palvelijatar.

PETÄJÄ. Miksi juoksette kaikki pois?

HEIKKI. Meillä on —

LAURA. Me aioimme —

ELLI (Nopeasti). Ei! Me tuumimme juuri —

LAURA (Nopeasti). Mitenkä tämän huoneen voisi sisustaa teille mukavaksi.

ELLI (Ihmeissään). Mitä?!

LAURA (Hiljaa Ellille). Anna minun hoitaa tämä asia.

PETÄJÄ. Mutta miksi jätit tämän käärön? (Antaa sen Lauralle). Otahan
nyt.

HEIKKI (Ottaa nopeesti käärön). Sallikaa — se kuuluu yksistään minulle —

PETÄJÄ. Saanko minä nyt vihdoinkin nähdä suvun jatkajan?

HEIKKI. Heti! — (Hiljaa Ellille). Säälikää minun kauheata tuskaani.
(Petäjälle). Hän ei ole vielä kotona.

PETÄJÄ. Eikö?

AARNIO (Hiljaa Ellille). Myönnyhän nyt!

HEIKKI. On palvelijattaren kanssa ulkona. (Vuoden vanhan-lapsen huutoa
kuuluu oikealta).

HEIKKI (Yhtäaikaa). Herranen aika!

ELLI (Yhtäaikaa). Siinä se nyt on!

LAURA (Yhtäaikaa). Oi voi!

AARNIO (Yhtäaikaa). Hyvä tulee!

PETÄJÄ (ihastuneesti). Hih, siellähän perintöruhtinas onkin! Oivallinen
sopraano! Minun täytyy puristaa sitä lurjusta vasten sydäntäni. (Aikoo
mennä sinne).

HEIKKI (Pidättää häntä). Rakas eno!

ELLI (Menee hänen tiellensä). Se ei saa tapahtua!

PETÄJÄ (Heikille). Laske minut irti! — (Ellille). Älkää sekaantuko
perheasioihin.

ELLI (Närkästyneenä miehelleen). Reino!

AARNIO (Kohauttaa olkapäitään).

LAURA (Nopeasti enolle). Lapsi ei ole vielä puettu.

HEIKKI (Nopeasti). Eikä vielä siistittykään,

PETÄJÄ. Ei se tee mitään. (Lapsen huutoa). Kuinka hän huutaa — hän
aavistaa läheisyyteni — minun täytyy nähdä hänet.

LAURA (Hiljaa Ellille). Sinä näet, ettei tässä muu auta. (Enolle). Minä
haen hänet. (Menee nopeasti 2:seen huoneeseen oikealle).

ELLI (Aarniolle). Nyt minun kärsivällisyyteni loppuu.

HEIKKI (Hiljaa Ellille). Hyvä rouva, minä olen todellakin syytön.

ELLI (Suuttuneena Heikille). Antakaa minun olla rauhassa! Minä puhun
nyt mieheni kanssa. Tule tänne, Reino. (Vetää miehensä perälle ja puhuu
hiljaa hänen kanssaan).

PETÄJÄ (Heikille, osoittaen Elliä). Mitähän sillä taas on mielessä?

HEIKKI. Lapsellisuuksia, ei mitään muuta.

LAURA (Tulee kantaen pientä lasta [käytettävä suurta nukkea], joka on
kiedottu suureen liinaan niin, että vain vähän päätä näkyy. Tässä on
pienokainen).

PETÄJÄ. Siinäkö se on? (Katselee lasta — ihastuneesti). Ah, sinä
herttaisin pikku mies! Kuinka hän aukaisee silmänsä — anna tänne,
käpyseni! (Ottaa Lauralta lapsen).

ELLI (Tulee esiin huutaen). Sitä ette saa tehdä!

PETÄJÄ. Miksi en? Luuletteko, etten minä osaa käsitellä lapsia?
(Lapselle, hyvin ystävällisesti ja hellästi). Niin, niin, katso vain
minua, lurjus — kuinka hän hymyilee — hän tuntee minut. Niin, niin,
pienokaiseni! Minä olen eno — hähhähhäh — nyt hän haukottelee —
herranen aika, miten suuri suu tällä tulevalla kansalaisella on.

ELLI. Minä en kestä tätä!

PETÄJÄ. Mikä tämän pienen lurjuksen nimi on?

HEIKKI (Yhtäaikaa). Jooseppi!

LAURA (Yhtäaikaa). Ville!

ELLI (Yhtäaikaa, pistävästi). Mikko!

AARNIO (Yhtäaikaa). Augusta!

PETÄJÄ (Ihmeissään Aarniolle). Augusta?

HEIKKI (Nopeasti). Aukusti— hän sanoi. Se on sama kuin Aaku.

PETÄJÄ. Vai niin! Vankka poika. Mutta kaunis hän ei ole.

ELLI (Pisteliäästi). Vai ei ole?

PETÄJÄ. Eipä tosiaan. Mutta muotohan voi muuttua. Kauniit ihmiset ovat
meikein kaikki olleet pieninä tuollaisia irvinaamoja.

ELLI. Nyt olen saanut tarpeekseni valokuvaamisesta. (Menee nopeasti
Petäjän luo ja ottaa häneltä lapsen). Sallikaahan! (Lyhyesti ja
pistävästi). Hoitaja odottaa. (Menee nopeasti lapsen kanssa oikealle).

PETÄJÄ (Heikille). Kuules, poika, kälysi käyttäytyy minua kohtaan —

PALVELIJATAR (Oikealta). Ruoka on pöydässä.

LAURA (Yhtäaikaa. Itsekseen). Luojan kiitos!

HEIKKI ((Yhtäaikaa). Itsekseen). Vihdoinkin vapaa!

LAURA. Pian, eno, tänne käsivartenne! Soppa ei saa jäähtyä. (Menee
Petäjän kanssa oikealle).

ELLI (Tulee samalla ja käy Aarnion kimppuun). Reino, jos tuo vanha,
höyläämätön poroporvari vielä kerran.—

HEIKKI (Tarjoaa hänelle käsivartensa). Kaunis rouvaseni — (hyvin
hellästi) soppa jäähtyy.

ELLI (Suutuksissaan). Antakaa minun olla rauhassa.

HEIKKI (Väistyy syrjään).

ELLI (Tarttuu Aarnion käsivarteen ja 'puhuu hänelle). Sopan jonka olet
itsellesi keittänyt, minä kyllä pidän sinulle kuumana. (Vetäen Aarnion
mukanaan pois). Syömisen jälkeen saat kuulla mielipiteeni, nyt mennään.

HEIKKI (On leikkinyt kääröllä ja heiluttaa sitä nyt suuttuneena ja
puhuu). Ehei! Tuo rouva on sentään — (Samalla hajoaa käärö ja kaikki
vaatteet putoavat hujan hajan lattialle; huudahtaen). Herranen aika!
(Noukkii tavaroita lattialta).

AARNIO (Kääntyy vielä ovelta katsomaan). Mitä sinulla siellä on?

HEIKKI (Näyttää pientä lapsentakkia ja sukkia). Jälkiruokaa
perheateriaamme. (Sulloo taskunsa täyteen lapsenvaatteita —
oikealta kuuluu lapsen itkua, laulua ja keinuttamista). Voi taivaan
talikynttilät! Vielä tässä saa kuulla tavanmukaista ruokamusiikkiakin!
(Panee päähänsä lapsen myssyn ja työntää lapsen alushameen
povitaskuunsa — Suutuksissaan). Nytpä minä vasta olen oikein
_onnellinen aviomies!_

    Esirippu.




KOLMAS NÄYTÖS.


Sama näyttämö.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(HEIKKI istuu pöydän luona vasemmalla, vieressään peitetty kehto.
Pöydällä piirustuslauta, lyijykyniä j.n.e.).

PALVELIJATAR (katselee ulos ikkunasta).

HEIKKI (Piirtää ja vasemmalla jalallaan keinuttaa. Laulaa. [Voidaan
laulaa mitä kehtolaulua tahansa.]). »Nuku, nuku nurmilintu» —
(Palvelijatlarelle). Eikö eno jo tule?

PALVELIJATAR (Kääntymättä). Ei. Seurue on vielä puutarhan portin luona.

HEIKKI (Laulaa). »Väsy, väsy västäräkki» — (Puhuu). Taivaallista huvia
tämä — (Laulaa). »Teeppä pellolle pesäsi.» (Puhuu). Jalkani on aivan
turtana. — (Laulaa). »Hangolle havumajasi.» (Puhuu). Ja kun vain
hetkeksikään keskeytän, alkaa se huutaa niin kauheasti, että korvat
lukkoon menevät.

PALVELIJATAR (Kääntymättä). Autanko minä teitä, herra Tuulispää?

HEIKKI. Taivas varjelkoon! Pysy paikoillasi, minä tuuditan vaikkapa
viimeiseen tuomioon asti. Enon pitää oppia tuntemaan onnellisen
aviomiehen urotyöt ja huomata, että — minä olen aviomieheksi — (Lapsi
huutaa, hän tuudittaa kovemmin ja puhuu suutuksissaan). Älä mörise,
mukula! tuo eläimellinen ääni ei sovi niihin pyhiin säveliin jotka nyt
hermostoani jännittävät.

PALVELIJATAR. Eno tulee!

HEIKKI. Mene sitten pian pois! Pian!

PALVELIJATAR (Juoksee oikealle).

HEIKKI (Tuudittaa ja laulaa »Nuku, nuku nurmilintu», samalla
piirustaen).

PETÄJÄ ja AARNIO (Tulevat keskeltä).


TOINEN KOHTAUS.

    Heikki. Petäjä. Aarnio.

PETÄJÄ (Aarniolle) Kuinka ihminen sentään voikin erehtyä! Tehän olette
erittäin järkevä mies, ja minä kun olen tähän asti pitänyt teitä
tohvelisankarina. Älkää pahastuko.

AARNIO. Älkää olko millännekään, minä olen hyvänahkainen mies.

PETÄJÄ. Mutta vaimonne näyttää minusta —

HEIKKI (Laulaa kovemmin).

PETÄJÄ (Kääntyy ja katsoo häneen). Ah — kas tuolla! (Nauraa).
Onnellinen aviomies. — Kuinka sinusta nyt on tullut lapsenhoitaja?

HEIKKI (Huoaten). Korkeamman käskystä, rakas eno! Rouva toivoo ja mies
tottelee. (Hiljaa Aarniolle). Auta minua!

PETÄJÄ. Lorua! Onko tuo nyt miehen työtä?

HEIKKI. Ei, mutta minun täytyy. (Huoaten). Eikö totta, Aarnio?

AARNIO (Huoaten). Kyllä hänen täytyy.

PETÄJÄ. Sinun vaimosi — eihän toki tuo hellä olento —

HEIKKI (Kiireesti). Oi voi, tämä ei sentään ole kaikkein pahinta. Minun
täytyy hakata puitakin — ja kun meillä on iso pyykki, — täytyy minun
mankeloida ja silittää —

PETÄJÄ. Se ei ole totta!

HEIKKI (Aarniolle, pyytäen). Aarnio —

AARNIO. Minä — minä en kylläkään ole nähnyt sitä, mutta — totta se on.

PETÄJÄ. Voisiko sellainen olla mahdollista?

HEIKKI. Valitettavasti hyvinkin mahdollista! Minä sanon teille, eno,
minun vaimoni on —

LAURÅ (Tulee keskeltä).


KOLMAS KOHTAUS.

    Edelliset. Laura.

LAURA (Nopeasti). Mikä sinun vaimosi on?

HEIKKI. Koko elämäni onni. (Tuudittaa).

LAURA (Enolle). Siinä hän on oikeassa. (Heikille). Mutta kuinka sinä,
ukko kulta, voit poistua luotamme ja ruveta tuudittamaan?

HEIKKI (Toivottoman näköisenä). Sinähän olet käskenyt!

LAURA. Minäkö? Sinä kai näet unta? Nouse ylös.

HEIKKI. Koska välttämättä tahdot — mutta lapsi rupeaa taas huutamaan.
(Nousee ylös).

LAURA. Sitten on Aarnio hyvä ja tuudittaa —

AARNIO. Anteeksi — sitä minä saan tehdä muutenkin tarpeeksi usein —
joten —

PETÄJÄ (Aarniolle, joka on hänen vieressään). En tiedä ollenkaan mitä
poika tahtoo — hänellähän on maailman paras vaimo. Vielä yksi seikka,
eikö teidänkin mielestänne olisi parempi, jos — (Vetäytyy Aarnion
kanssa perälle ja puhuu hiljaa hänen kanssaan).

HEIKKI (On tähän asti puhunut Lauran kanssa hiljaa ja kiivaasti, tulee
hänen kanssaan nyt ihan etualalle). Nyt minä käsitän teidän pirullisen
suunnitelmanne! Mutta minä tulen toimeen omin avuinkin, vaikka koko
maailma vastaan potkisi.

LAURA (Hiljaa). Kärsivällisyyttä vain, kyllä tästä hyvä tulee.

HEIKKI. Te olette taluttanut minua jo koko päivän narrin nuorassa.
(Puhuvat hiljaa).

PETÄJÄ ja AARNIO (Tulevat taas esiin).

AARNIO (Hyvin arkana Petäjälle). Ah, te laskette leikkiä!

PETÄJÄ (Aarniolle). En tosiaankaan, saatte kohta nähdä!

AARNIO (Itsekseen). Tästä tulee kaunis juttu!

ELLI (Tulee keskeltä).


NELJÄS KOHTAUS.

    Edelliset. Elli. Sitten palvelijatar.

ELLI (Tullen nopeasti). Miksi minun piti jäädä ihan yksin puutarhaan?

AARNIO (Itsekseen). Siinä hän on!

ELLI (Nopeasti). Tehdäänkö minun selkäni takana suunnitelmia?

AARNIO (Itsekseen). Nyt hän on taas oikeassa mielentilassa.

ELLI (Nopeasti ja kiivaasti). Miksi kehto on tuotu tänne?

PETÄJÄ. Mitä se sitten teihin kuuluu, rouva?

ELLI. Mitäkö se minuun kuuluu? (Hyvin ihmeissään). Aarnio!

LAURA (Nopeasti). Minun rakas mieheni tahtoi vähän voimistella, sisko! —

ELLI (Ivallisesti). Pitääkö sitten sinun rakkaan miehesi takia koko
talon kääntyä ylösalaisin?

LAURA (Hiljaa Ellille). Sinä unohdat taas —

AARNIO (Hiljaa Ellille). Elliseni, ajattele sentään —

ELLI (Vihaisesti). Suusi kiinni sinä! (Menee oikealle ovelle ja
huutaa). Taava!

PETÄJÄ (Menee Heikin ja Lauran väliin). Tämä on sentään liian hullua,
ja te annatte sen tapahtua?

HEIKKI. Muutoin hän on niin herttainen olento.

PETÄJÄ. Paholainen hän on! (Lauralle). Jos sinä olisit sellainen,
vaatisin minä teitä heti eroamaan. (Menee Aarnion luo).

HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Kuulitteko? Meillä on hyvin helppo peli ja te
onneton teette sen minulle niin vaikeaksi.

LAURA (Herttaisesti, huoaten). Voinko minä sitten muuta?! (Kääntyy
peittääkseen nauruaan).

HEIKKI (Jää hämmästyneenä seisomaan ja tuijottaa Lauraan).

PALVELIJATAR (On sillävälin tullut sisään ja Elli puhuu hänen kanssaan
hiljaa vilkkaasti).

ELLI (Palvelijattarelle). Vie kehto sisään!

PALVELIJATAR (Vie kehdon sisään huoneeseen oikealle).

ELLI (Lauralle ja Heikille). Antakaa minun nyt jo olla rauhassa —
kärsivällisyyteni on lopussa.

LAURA (Hiljaa). Pianhan viikon päivät kuluu.

HEIKKI (Itsekseen, kulkien kiivaasti ympäri). Nyt on kaikki hukassa!

PETÄJÄ (Aarniolle). Antakaa minun vain toimia. — (Toisille).
Kuulkaahan, lapset! Olen tehnyt päätökseni. —- Kuten tiedätte, aioin
olla luonanne viikon päivät.

HEIKKI (Puoliääneen). Hyvin hauskaa.

AARNIO (Katsellen yhä vaimoaan). Nyt puhkeaa rajuilma!

PETÄJÄ (Heikille ja Lauralle). Teidän perheonnenne on muuttanut kaikki
suunnitelmani.

ELLI (Otsaansa rypistäen Aarniolle). Mitä tästä oikein tulee?

PETÄJÄ. Iloitkaa ja riemuitkaa! Minä poistun Uudestakaarlepyystä
kokonaan ja muutan teille.

KAIKKI. Mitä?!

PETÄJÄ (Yhtäaikaa). Ovat kyllä.

HEIKKI (Yhtäaikaa). Herranen aika!

ELLI (Pistävästi). Eikö se sentään kohtaa vaikeuksia?

AARNIO (Itsekseen). Rajuilma lähenee — minä poistun. (Hiipi Ellin takaa
keskiovelle).

PETÄJÄ. Ei ensinkään. Minä olen, Luojalle kiitos, oma herrani ja voin
tehdä mitä tahdon.

ELLI (Aarniolle, joka on ehtinyt keskiovelle). Mihin aiot, Reino?
(Menee hänen luokseen).

AARNIO. Raittiiseen ilmaan. Täällä on niin kuuma.

ELLI (Tarttuu hänen käteensä ja vetää hänet takaisin). Pysy nyt vain
täällä, rakas lapsi. (Ivallisesti). Pitäähän sinunkin kuunnella herra
Petäjän nerokasta tuumaa.

PETÄJÄ. Ei teidän, rouva, tarvitse nyrpistää nenäänne niin ivallisesti.
Ylipäänsä ei nenänne ole ensinkään kaunis, eikä teille ole eduksi, että
kiinnitätte siihen ihmisten huomion.

ELLI. Aina vain parempaa! Ovatko kaikki Uusikaarlepyyläiset yhtä
kohteliaita kuin tekin?

PETÄJÄ. Ovat kyllä.

HEIKKI (Hiljaa Ellille). Suokaa anteeksi vanhalle miehelle.

AARNIO (Hiljaa Ellille). Hän ei tiedä, mitä hän puhuu.

PETÄJÄ. Siis — tästä alkäen kuulumme _samaan perheeseen_ ja olemme
onnellisia! Eikö totta, rakas Laura? Eikö totta, Heikki? (Ellille).
Jos tekin tahdotte elää kanssamme _onnellisena_, niin olkoon menneeksi
mutta teidän pitää _muuttua_, muuten siitä ei tule'mitään. Minä olen
jo kauan ollut pahoillani, kun te sekaannutte kaikkeen ja joka asiassa
tahdotte olla määrääjänä. Siitä teidän täytyy luopua. Ellette siihen
suostu, niin menkää mihin tahdotte — me emme pakota ketään.

ELLI (Aarniolle). Ei — tämä menee jo liian pitkälle, — tällaista en
ainakaan minä voi enää kestää.

PETÄJÄ (Heikille ja Lauralle). Lapset, me tulemme elämään kuin
taivaassa! Minä menen nyt kirjoittamaan kaikkein tärkeimmistä asioista
asiamiehelleni — ja jään tänne. (Aikoo mennä).

HEIKKI (Pidättää häntä). Mutta, rakas eno, onhan siihen vielä aikaa.

PETÄJÄ. Nopea päätös on hyvä päätös. Siis ei mitään vastaväitteitä,
poika. Minä tulen ihan ilosta nuoreksi, kun saan jäädä luoksenne. —
(Lauralle). Nukkeni! (Menee nopeasti vasemmalle).


VIIDES KOHTAUS.

    Edelliset paitsi Petäjä.

KAIKKI (Katsovat toisiaan hämillään ja vaieten).

HEIKKI (Hetken perästä). No, nyt olemme klikissä. (Nopeasti Lauralle).
Ja se on teidän syynne.

LAURA (Nopeasti). Teidänpäs syynne!

ELLI (Nopeasti Aarniolle). Sinä olet aikaansaanut koko sekasotkun.

AARNIO. Minäkö? Päinvastoin! (Osoittaen Heikkiä). Siinä on
sekasotkuneuvos!

HEIKKI (Lauralle). Miksi te olette niin rakastettava?

LAURA. Koska minä olen nuori tyttö.

ELLI (Aarniolle). Miksi sinä luovutit taloutesi hänelle?

AARNIO. Sinun suostumuksellasihan minä —

ELLI (Aarniolle, hyvin kielevästi). Nyt minua kohdellaan kuin
viidettä pyörää vaunuissa. Minä olen hellä vaimo ja siedän paljon,
mutta mikä on liikaa se on liikaa. Mitävarten sinä olet mies? Sinun
velvollisuutesi on suojella minun naisellista arvoani. Toimita eno ja
hänen sisarenpoikansa pois vielä tänään, muutoin et enää milloinkaan
saa nähdä minua ystävällisenä.

HEIKKI (Lauralle, yhtäaikaa Ellin kanssa). Te olette luvannut pelastaa
minut. — Onko tämä pelastamista? — Te salaatte käärmeenluonteenne —
tuhotaksenne minut sitä varmemmin. Riitelemisen asemesta suutelette
minua. — Onko se säädyllisen nuoren tytön käytöstapaa? Luuletteko, että
tuo hätäinen suudelma herätti minussa mieluisan tunteen? Te erehdytte!
Muulloin olisin milloin tahansa ottanut sen kiitollisuudella vastaan,
mutta nykyisessa asemassani täytyy minun pitää sitä mitättömänä.

LAURA (Heikille, yhtäaikaa Ellin kanssa). Te ette mitenkään voi vaatia,
että minä ihan kokonaan peittäisin luonteeni. Muuten kostan vain
harmin, jota olette minulle joka päivä tuottanut, ja piinaan teitä
siksi, kunnes varmasti tiedän, että olette minusta saanut paremman
käsityksen kuin tähän asti. Te olette valinnut minut puolisoksenne ja
saatte nyt oppia tuntemaan kaikki onnellisen avioliiton ilot siksi
kunnes teidän naisvihanne häviää. Olkaa varma siitä!

PETÄJÄ (Tulee kynä kädessä huoneestaan).


KUUDES KOHTAUS.

    Edelliset. Petäjä.

PETÄJÄ (Ovella). Mutta, lapset, tehän meluatte hirveästi. — Ei voi
kunnoilisesti kirjoittaa riviäkään.

ELLI (Hiljaa ja nopeasti Heikille). Te toimitatte hänet pois vielä
tänään, taikka —

PETÄJÄ (Tulee esiin). Noh! Hiljaa kaikki? Oletteko taas riidelleet!

ELLI (Nopeasti). Kas niin — tämä sisarenpoikanne selittää teille
toivomuksemme. (Menee).

PETÄJÄ (Heikille). Sinäkö?

HEIKKI (Vauhdikkaasti). Rakas eno — elämässä löytyy asioita,
luonnonilmiöitä, valonheijastuksia. (Itsekseen). Tämä ei käy. (Ääneen,
osoittaen Lauraa). Vaimoni selittää teille tarkemmin. (Hiljaa
Lauralle). Tehkää mitä tahdotte, minä en enää voi sanoa mitään. (Menee
nopeasti pois).

LAURA (Itsekseen). Minun tulee häntä kuitenkin vähän sääli —

PETÄJÄ. Te olette nähtävästi kaikki vähän päästänne pyörällä.

LAURA. Oi ei, eno hyvä, mutta — jos te lupaatte minulle, ettette
kiivastu, jos te — (itsekseen) minä en voi pahoittaa vanhan miehen
mieltä. Tässä — (osoittaa Aarniota) lankoni ilmoittaa teille kaikki.
(Poistuu nopeasti).

PETÄJÄ (Aarniolle). Siis te?

AARNIO (Nolona). Minäkö?

MOLEMMAT (Seisovat vastakkain ja katsovat toisiaan pitkään. Hetken
vaitiolo).

PETÄJÄ. No niin, te! Olkaa hyvä.

AARNIO (Itsekseen). Tästä vasta hyvä tulee! (Ääneen). Korkeasti
kunnioitettu herra Petäjä — se on — ei. On näyttäytynyt, että —
(pyyhkii otsaansa) että sisarenpoikanne lapsi — ei — ei — ei —

PETÄJÄ. No?

AARNIO. Ei ole hänen lapsensa —

PETÄJÄ (Huutaa). Mitä?!

AARNIO (Syrjään, pannen käden suulleen). Herranen aika! (Ääneen). Se
tahtoo sanoa, minä en tarkoita todellista, vaan —

PETÄJÄ. No?!

AARNIO. Vaan viime näyttelyssä ollutta maalausta, johon minun täytyi
antaa hänelle luonnos.

PETÄJÄ. Ja siinä on koko salaisuus.

AARNIO. Niin.

PETÄJÄ. Ja sitä varten häiritsette minua. Sellaisia asioita! Eihän
minua liikuta lapsimaalaukset. (Mene huoneeseensa).

AARNIO. Olin vähällä puhua itseni pussiin. Mutta luulen selviytyneeni
verrattain hyvin pelistä.

ELLI ja LAURA (Tulevat oikealta).


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Aarnio. Elli. Laura. Heikki.

LAURA (Vielä ovella, rauhoittaen kiihtynyttä Elliä). Rauhoituhan —
sinun miehesi on luvannut selvittää tämän asian.

AARNIO. Anteeksi — sitä minä en ole luvannut, se annettiin tehtäväkseni
vastoin tahtoani.

ELLI (Vihaisesti Aarniolle) Yhdentekevää, kun vain saavutamme
tarkoituksemme. No, mitenkä on? Oletko näyttänyt hänelle tien?

AARNIO. Minä — minun piti juuri alkaa —

ELLI. Tämähän on aivan kuin vaipuisi maan alle!

HEIKKI (Hyvin kiihtyneenä, syöksyy sisään, Lauralle). Onko enolle
ilmoitettu?

LAURA. Kysykää rakkaalta langoltani! (Hiipii ulos hänen takaansa).

HEIKKI (Aarniolle). Onko minun kuoIemantuoinioni ällekirjoitettu?

AARNIO. Ah, anna minun olla — (Hiipii ulos).

ELLI (Nopeasti ja vihaisesti). Hanellä ei taas ole ollut rohkeutta.
Tuo mies on naula minun ruumisarkkuuni! (Kävelee vihaisesti
edestakaisin).

HEIKKI (Seuraten Elliä). Hän ei tiedä mitään. Sitten voin vielä toivoa
pelastuvansa. Laura, kun te nyt — (Katsoo ympärilleen). Missä hän on?

ELLI. Poissa. Hän ei enää tahdo olla missään tekemisissä koko asian
kanssa.

HEIKKI. Sitten minä olen hukassa!

ELLI. Se on ihan oikein teille. — Reino, minä vaadin nyt vakavasti
(Katsoo ympärilleen). Hänkin poissa!

HEIKKI. Siltä näyttää.

ELLI. Pitkälle hän ei pääse — (Aikoo mennä).

HEIKKI (Pidättää häntä). Minä pyydän, sana vain — (Itsekseen).
Valheiden Jumala, auta minua! (Ääneen). Jos te hylkäätte minut, on
kaikki hukassa! Teidän täytyy olla liittolaiseni. (Aikoo tarttua hänen
käteensä). Oi, ei tuota jääkylmää pohjantähtikatsetta — (Kiihkeän
hellästi). Kaikkein suloisin olento —

ELLI (Peräytyen). Oletteko hullu?

HEIKKI. Olen hulluna rakkaudesta! Eikö sydämenne sitten sano teille
mitään?

ELLI. Ei, mutta jollette nyt lakkaa —

HEIKKI (Myöskin nopeasti, haaveellisen hellästi). Elli! Minä kunnioitan
teitä!

ELLI (Nauraa). Sitä en ole vielä ollenkaan huomannut.

HEIKKI. Koska minä vuosikausia — (tahallaan yhä äänekkäämmin)
vuosikausia olen taistellut ystävän velvollisuuksien kanssa,
vuosikausia olen tämän särjetyn sydämen hehkua hillinnyt.

ELLI. Tosiaan — hän on hullu. (Aikoo mennä).

HEIKKI (Pidättää häntä). Oi — oi — Elli! — Miksi olette ollut aina niin
julma minulle?

ELLI. Koska minä vihaan ja inhoan teitä!

HEIKKI. Minua, lammasta? Miksi?

ELLI. Vielä sitä kysytte? Kun Aarnio maalasi madonnaa ja tahtoi minua
malliksi, niin kuka silloin sanoi hänelle, ettei minussa ole mitään
madonnamaista?

HEIKKI. Ja sitäkö te muistelette niin kauan?

ELLI. Sellaista loukkausta ei nainen unohda milloinkaan!

HEIKKI (Nopeasti). Kun minä sen sanoin, olin heikkomielinen — olin
mustasukkainen, kateellinen. — En tahtonut mitään madonnaa, vaan
tahdoin käyttää näitä jumalallisia kasvoja Kleopatranani!

ELLI (Vihaisesti). Äitelyytenne ovat sietämättömiä — (Aikoo mennä).

HEIKKI (Pitäen Elliä kädestä huutaa enon huoneeseen päin). Teidän
täytyy tulla omakseni! Teidän täytyy erota Aarniosta!

ELLI (Koettaa irtautua). Olette valmis hullujenhuoneeseen.

HEIKKI. Siksi teidän pitää mennä naimisiin kanssani. Silloin tulen taas
järkeväksi. (Pitää lujasti häntä kädestä ja polvistuu hänen eteensä).
Minun sylissäni hymyilee teille uusi elämä, (huutaa) sillä minä
rakastan teitä! (Suutelee hänen kättänsä).

PETÄJÄ (Tulee vasemmalta).

LAURA (Tulee oikealta).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Edelliset. Petäjä. Laura.

PETÄJÄ (Yhtäaikaa. Ovella). Ohoh!

LAURA (Yhtäaikaa. Ovella). Eipä hullumpaa!

ELLI (Kiukuissaan, huomaamatta enoa). No, odottakaapas vain! (Kiiruhtaa
pois keskeltä).

HEIKKI (Katsoen hänen jälkeensä). Kunnes tulette takaisin? Varsin
mielelläni.

LAURA (Nyyhkyttäen). Uskoton!

LAURA (Nyyhkyttäen). Uskoton!

HEIKKI (Nousee vitkaan ylös ja on olevinaan hämillään). Tunteeni
ovat ilmaisseet minut. (Petäjälle). Te tiedätte salaisuuteni. — Ah!
(Hiljaa ja nopeasti Lauralle). Jos vielä vitkastelette pelastamasta
minua, on teillä tiikerin sydän! — (Ääneen). Pois — pois — (Tarttuu
nenäliinaansa). Ilmaa — jääkää hyvästi! (Pitää nenäliinaa silmillään ja
syöksyy ulos keskeltä).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Petäjä. Laura. Myöhemmin Heikki kuunnellen keskiovella.

PETÄJÄ (Huutaa). Seis, tynjäntoimittaja!

LAURA (Nyyhkyttäen). Antakaa hänen olla. — Minä raukka — onneton vaimo
— kuinka hän voikin minua — niin — pettää — (Alkaa itkeä). Uskollista
sydäntäni — niin loukata!

PETÄJÄ. Ennen kuulumatonta! Mutta se kostetaan.

HEIKKI (Näkyy keskiovella).

LAURA (Lakkaa äkkiä itkemästä, aivan toiselela äänellä nopeasti). Tämä
ei sentään ole minulle odottamatonta. (Nyyhkyttäen). Hän ei ole minua
milloinkaan rakastanut.

PETÄJÄ. Mutta sinähän sanoit minulle kuitenkin vielä ennen päivällistä —

LAURA. Minä en tahtonut teille heti — ensi hetkenä — ilmoittaa
onnettomuuttani — mutta nyf — minä en — enää voi vaieta. (Nyyhkyttää
yhä kiivaammin). Niin, eno — meidän avioliittomme — on maailman
onnettomin. (Nopeasti, ihan tukahtuneella äänellä). Minä en kestä enää!
(Vaipuu enon syliin).

HEIKKI (Itsekseen). Ihana olento! (Hiipii sisään ja piiloutuu
uuninvarjostimen taa).

PETÄJÄ (Rupeaa myös nyyhkyttämään). Minä olen kuin ukkosen lyömä!

LAURA. Hän on jo kauan rakastanut — minun siskoani.

PETÄJÄ. Tuo turkkilainen!

LAURA. Ja sisko — rakastaa häntä myös.

PETÄJÄ. Sehän on vastoin kaikkea säädyllisyyttä. Tässä täytyy
nähtävästi ruveta ankariin toimenpiteisiin.

LAURA (Nyyhkyttäen). Ah niin — tehkää se ilo minulle.

PETÄJÄ. Ja mitä mies, Aarnio, sanoo sellaisesta sekasotkusta

LAURA. Hän on — hyväntahtoinen nahjus — tohvelisari —

PETÄJÄ. No, maltapas vain, kyllä minä sen silmät auki saan! Tuossa
paikassa on tämä ampiaispesä rikottu. — Tämän kommunistisen elämän
täytyy loppua. Koko joukko ulos talosta ja poika ensiksi. — Rauhoitu,
käpyseni! Tulet olemaan tyytyväinen minuun. (Rientää pois keskeltä).


KYMMENES KOHTAUS.

    Heikki, Laura.

HEIKKI (Tulee esiin). Hyvä. Erittäin hyvä! Jatkakaa vain sillä tavalla.'

LAURA. Mutta sanokaa minulle ennen kaikkea, miten herran
tähden keksitte niin hullun tuuman, että teitte sisarelleni
rakkaudentunnustuksen. Pilaatte vain asiaanne yhä enemmän.

HEIKKI. Sitähän minä tahdonkin — kun te jätitte minut pulaan. Mutta jos
te nyt vielä näytätte tusinan pikkupiruja ja vaaditte eroa, tai — niin,
sehän on vielä parempi! Mitenkä olisi, jos kostoksi pitäisitte suhdetta
Aarnion kanssa?

LAURA. Mutta mitenkä olisi, jos minä _enon tähden_ antaisin
uskottomuutenne anteeksi?

HEIKKI (Nopeasti). Sitä ette saa tehdä!

LAURA. Ja jos minä sittenkin olisin niin jalomielinen?

HEIKKI. Silloin — silloin ammun itseni!

LAURA. Vielä mitä!

HEIKKI. Varmasti! Olen jo ostanut revolverinkin.

LAURA (Lempeästi). Heikki —

HEIKKI (Kylmästi). Mitä haluatte?

LAURA (Ojentaa hänelle kätensä). Te olette suuri velikulta.

HEIKKI. Kiitoksia paljon.

LAURA (Lempeästi). Mutta minun tulee teitä sääli.

HEIKKI. Kiitoksia vain hyväntahtoisesta osanotostanne.

LAURA. Te ette saa ampua itseänne.

HEIKKI. Varsin ihmisrakkaasti sanottu.

LAURA. Kuitenkin täytyy minun enon tähden antaa teille anteeksi.

HEIKKI. Silloin tapatte minut ja minä syytän teitä Korkeimman edessä
viattomasta verestäni! Muistakaa sitäpaitsi sopimustamme ja voimassa
olevaa rikoslakia.

LAURA (Katsoo hellästi, lempeällä äänellä). Ah — miten vähän te sentään
tunnette nuoren tytön sydäntä. — (Kääntyy kainosti pois).

HEIKKI (Katsoo häneen pitkään). Tuo lempeä ääni ja tuo hellä katse —
(Tarttuu hänen käteensä). Laura — totisesti — minä alan tulla päästäni
pyörälle — mitä aiotte tehdä minulle?

LAURA (Arasti ja hiljaa). En mitään.

HEIKKI. Miksi sitten puristatte kättäni?

LAURA (Vetää pois kätensä ollen olevinaan hämillään). Teinkö niin?

HEIKKI. Ihan varmaan! Kaksi kertaa!

LAURA (Nopeasti). Se oli vain sattuma. Muuten pitää minun sanoa teille
— (lempeämmin) kuten olen tullut valeavioIntostamme huomaamaan, että —
(Vaikenee kainona).

HEIKKI. No?

LAURA (Lempeästi ja hiljaa, melkein kuiskaten). Että te, vastoin
luuloani, sovitte erittäin hyvin aviomieheksi. (Katsoo häpeissään
maahan ja hypistelee pukuansa).

HEIKKI (Katsoo häneen hetken ihan hämmentyneenä, sitten kääntyy hänestä
pois ja puhuu syrjään). Nyt taivas halkeaa ja maa kääntyy ylösalaisin.

LAURA (Heti Heikin käännyttyä ojentautuu ylpeästi ja uhkaa häntä
sormellaan, vetäytyy sitten hitaasti ovelle oikealla, katsoo taas heti
Heikin häneen käännyttyä kainosti alas. Päästyään ovelle, katsoo hän
vielä Heikkiin ystävällisesti, pelästyy sitten äkkiä ja kuiskaa hiljaa:
»Ah!» jonka jälkeen poistuu).


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Heikki yksin.

HEIKKI. Taivas on nähtävästi päättänyt kerta kaikkiaan syöstä minut
turmioon. — Tyttö on rakastunut minuun! Nyt on siis onnettomuuteni
täydellinen. — Hän ei päästä minua enää kynsistään. Oi voi, niitä
naisia, niitä naisia! (Rauhallisemmin). Mutta eihän tästä sentään
oikeastaan kannata olla pahoillaan — (Menee kuvastimen luo). Minä olen
pulska poika ja hän — kun katsoo häntä tarkemmin, ei ole ensinkään
hullumman näköinen. Sen lisäksi on hän hyvin tarmokas — hän suutelee
hyvin — ja itkee mainiosti. — Erinomaisia ominaisuuksia kaikki ja
hyvänä vaihteluna avioliitossa. Mutta — sehän on kaikki teeskentelyä.
Minä — naimisiin — ja vielä hänen kanssaan? Ei kuuna päivänä.

ELLI (Tulee keskeltä).


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    Elli. Heikki.

HEIKKI (Kiiruhtaa Ellin luo ja tarttuu hänen käteensä). Kaunis rouva,
suokaa minulle anteeksi, että minä äskettäin —

ELLI (Vihaisesti). Antakaa minun olla! Pois läheltäni! Kylläpä te
olette laittanut kauniita juttuja, mutta ne saatte vielä maksaa! (Menee
nopeasti samaan huoneeseen kuin Laura).

HEIKKI. Ukkosilma joka taholla! (Katsoo puutarhaan). Tuolla tulee eno
ja Aarnio. — Minä riennän naisten luo. Heidän täytyy auttaa, niin,
vaikka minun siitä hyvästä pitäisi tulla turkkilaiseksi — ja naida
molemmat! (Rientää Ellin jälkeen).

AARNIO ja PETÄJÄ (Tulevat puutarhasta).


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Aarnio. Petäjä. Elli.

PETÄJÄ. Nähkääs nyt! Vaimonne ei ole täälläkään. Hän pakenee teitä.

AARNIO. Ensi kertaa elämässään.

PETÄJÄ. Koska hänellä ei ole hyvä omatunto.

AARNIO. Siltä minustakin näyttää.

PETÄJÄ (Yhä kiivaammin). Tällä samalla paikalla oli Heikki hänen
jalkojensa juuressa ja huusi, että hän on onnellisin kaikista
kuolevaisista.

AARNIO. Sita minä en usko.

PETÄJÄ. Laura raukkakin tunnusti minulle, että teidän vaimonne ja minun
sisarenpoikani välillä on jo kauan ollut hellä suhde.

AARNIO. Hän on laskenut leikkiä.

PETÄJÄ. Laskenutko leikkiä — kyyneleet silmissä?

AARNIO (Ihmetellen). Itkikö hän? Kuulkaahan — lopultakin on asiassa
jotakin perää?

PETÄJÄ. Tietysti on! Joko nyt vihdoinkin alatte sulaa tuosta
jäätymistilastanne ja vähäisen lämmetä?

AARNIO (Rauhallisesti). En. — Minä mietin ensin asiaa perinpohjin.
(Syrjään). Nyt minä sentään valmistan itselleni pienen huvin. (Menee
ylpeästi vasemmalle. Samassa näkyy Elli oikealla).

ELLI (Huutaa ovelta). Reino, tulehan tänne!

AARNIO (Seisoo vasemmanpuolisella ovella). Pois! Minulla ei ole enää
mitään tekemistä sinun kanssasi! (Menee pois, paiskoa oven kiinni ja
lukitsee sen sisäpuolelta).

ELLI (Menee ovelle). Mikä häneen on mennyt? — (Ovella). Lukossa?
(Kääntyy Petäjään). Mitä tämä merkitsee?

PETÄJÄ. Niin rangaistaan uskottomia vaimoja.

ELLI. Herra Petäjä, olkaahan nyt siivolla! Tämä kohtelu menee jo
yli rajojen! Ja nyt minä sanon teille, ettei sisareni ensinkään ole
sisarenpoikanne kanssa —

LAURA ja HEIKKI (Ovat Ellin puhuessa tulleet oikealta ja tulevat nyt
nopeasti esiin).


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Laura ja Heikki.

LAURA (Keskeyttää nopeasti Ellin). — enää epäsovussa, vaan on
jalomielisesti antanut anteeksi.

PETÄJÄ. Mitä?!

ELLI (Melkein yhtäaikaa). Salli minun nyt puhua —

LAURA (Melkein yhtäaikaa. Vetää Ellin syrjään). Olehan vaiti nyt!

HEIKKI. Niin, rakas eno, me olemme —

PETÄJÄ. Mene pois näkyvistäni!

LAURA (Ellille). Hillitse itsesi! (Petäjälle). Eno, älkää olko
vihainen, kaikki voi vielä tulla hyväksi.

PETÄJÄ. Luuletko niin?

LAURA (On tarttunut Ellin ja Heikin käteen). Eksyneet palaavat taas
katuvaisina takaisin velvollisuuksiinsa.

ELLI (Kiireesti). Kuka tässä on eksynyt?

LAURA (Kuiskaa). Olehan nyt hiljaa! (Ääneen). Eno, ottakaa
sisarenpoikanne taas armoihinne, minä olen antanut hänelle anteeksi.
Tule, sisko!

ELLI. Ei, minun pitää ensin —

LAURA (Hiljaa, vetäen pois Elliä). Tule nyt vain — olet varmasti
tyytyväinen minuun. (Menee Ellin kanssa keskeltä. Mennessään Heikille).
Tehkää nyt, kuten teille sanoin.

HEIKKI (Itsekseen). Herra tietää, mitä hänellä taas on mielessä.
Varmaankaan ei mitään hyvää.


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    Petäjä. Heikki.

HEIKKI (Seisoo kädet ristissä Petäjän edessä).

PETÄJÄ (Panee kädet lanteilleen ja katsoo häneen kysyvästi). nO,
patruuna? Onko sinunlaisesi mies ansainnut sellaista vaimoa?

HEIKKI. Oikeastaan — ei! Mutta todellisuudessa — kyllä!

PETÄJÄ. Hän antaa anteeksi. Voiko menetellä jalomielisemmin?

HEIKKI. Ei korppi korpin simää noki.

PETÄJÄ. Mitä sillä tarkoitat?

HEIKKI. Pitää yleensä koettaa peittää sellaisia toisen vikoja, joita
itsellään on yllinkyllin.

PETÄJÄ. Oletko suunniltasi?

HEIKKI. Onhan minulla silmät päässä.

PETÄJÄ. Älä ylvästele! Olethan aina ollut lyhytnäköinen.

HEIKKI. Vaimoni sallii selkäni takana liehakoida itseään.

PETÄJÄ. Se ei ole totta! (Hoksaten äkkiä). Se tahtoo sanoa —
ihailijoita hänellä kyllä on.

HEIKKI (Riemuiten). Nähkääs nyt!

PETÄJÄ. Sen hän on itse sanonut minulle, mutta hän on antanut kaikille
matkapassit.

HEIKKI. Paljaita kujeita.

PETÄJÄ (Yhä innostuneemmasti). Mutta hienoja kujeita. Tässä näet hänen
viattomuutensa todisteet. (Ottaa Lauralta saamansa kirjeet esiin). Kas
tässä! Kolmelle narrille, jotka pyrkivät hänen suosioonsa. Hän salasi
tämän asian sinulta, ettet harmistuisi.

HEIKKI (Sieppaa kirjeet ja avaa ne).

PETÄJÄ. Oletko sinä ihan villi? Kuinka saatat siveälle vaimollesi
sellaista häpeää —

HEIKKI (Keskeyttää). Erinomaisen siveä! Kuulkaahan vain: (Lukee).
»Ylioppilas Nenonen. — Huomenna iltapäivällä kello 4 Kaivopuistossa.
Teidän X.»

PETÄJÄ. Mitä?! (Ottaa kirjeen ja lukee).

HEIKKI (Lukee toisia kirjeitä). Kauppapalvelija Kukkoselle, ja samoin
luutnantti Kannusvuorelle.

PETÄJÄ (Silmäilee kirjeitä). Olen kuin pilvistä pudonnut!

HEIKKI. Ja minä tahtoisin lentää ilmassa!

PETÄJÄ. Tämähän on pakanallista elämää! Mies uskoton, vaimo; käly
uskoton — koko konkkaronki uskottomia! Minä olen aivan suunniltani —

HEIKKI. Ja entä minä?!

PETÄJÄ. Sinulla ei ole mitään aihetta. Sinähän olet kostanut.
Ihmeellinen avioliitto! Erakko sinusta olisi pitänyt tulla, mutta ei
aviomiestä!

HEIKKI. Todellakin! Niin, minäpä vasta olen onnellinen aviomies!
(Ikkunan luona). Haa — tuolla hän hiipii puutarhassa.

PETÄJÄ (Menee ikkunan luo). Kuka?

HEIKKI. Minun siveä puolisoni.

PETÄJÄ. Hän viittaa. Miehen hattu näkyy.

HEIKKI. Eno, _kirkkaassa päivänvalossa_ rakkaudentunnustus!

PETÄJÄ. Ethän sinäkään siihen yötä valinnut.

HEIKKI. Hän pistää kätensä aidan läpi —

PETÄJÄ. Ja ottaa kirjeen.

HEIKKI. Eno, mitä nyt sanotte?

PETÄJÄ. Semmoinen ihminen ajetaan pois talosta!

HEIKKI. Nyt on käly hänen seurassaan — he tulevat tänne. Pian, eno,
mennään piiloon.

MOLEMMAT (Rientävät uuninvarjostimen taa).


KUUDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Palvelijatar. Sitten Laura ja Elli.

PALVELIJATAR (Ovella, katselee ympärilleen, huutaa taakseen). Tie on
vapaa!

LAURA (Tulee Ellin kanssa). Eikö kukaan ole nähnyt meitä?

PALVELIJATAR. Ei kukaan! (Hiljaa, viittaa varjostimeen). Molemmat ovat
tuolla.

LAURA (Nauraa). Minä tiedän. (Ellille). Onko uteliaisuutesi nyt
tyydytetty?

ELLI. Kyllä, sisko, ja minä iloitsen suuresti, että (nauraa) että sinun
herra puolisoasi on niin perinpohjin petkutettu. Onnittelen sinua uuden
valloituksesi johdosta. (Menee nopeasti oikealle).

HEIKKI (Enolle). Tuo on samassa liitossa hänen kanssaan.

PETÄJÄ. Hänet ajetaan pois!

LAURA (Palvelijattarelle). Hän tulee kohta takaisin, ja heti kun näette
hänet, antakaa minulle sovittu merkki.

HEIKKI. Tuokin on mukana juonessa.

PETÄJÄ. Samoin pois talosta!

LAURA. Mutta varovasti, hyvä Taava! — Mieheni — ymmärrättehän? (Katsoo
varjostimeen). Mieheni ei saa tietää mitään.

PALVELIJATAR. Miehenne? (Nauraa). Hihihihi! Ymmärrän! (Hykertäen
käsiään menee nauraen ulos).

HEIKKI. Minulle nauretaankin!

PETÄJÄ. Piika riivattu!

LAURA (Varjostimeen päin hyvin kovasti). Ah, kuinka olen tyytyväinen
nyt!

HEIKKI (Tulee kiireesti esiin). Vai niin?!

LAURA (On hämmästyvinään). Jesus — sinäkö täällä? Piilossa?

HEIKKI. Niin, piilossa! (Hiljaa). Eno myös —

LAURA (Hiljaa). Minä tiedän.

HEIKKI. No, rouvaseni, miksi niin äkkiä vaikenitte?

LAURA. Herraseni, tuollaisella äänellä —

HEIKKI. Vai niin? Tähän saakka se on ollutkin kuin musiikkia, mutta
tästä alkaen se muuttuu ukkosen jyrinäksi.

LAURA. Minä en pidä sellaisesta äänestä ja senvuoksi poistun.

HEIKKI. Seis! (Näyttää hänelle kirjeet). Tunnetteko näitä kirjeitä?

LAURA. Herra varjele! Onko eno —?

HEIKKI. Kyllä on! Sinä viekas, kavala vaimo!

LAURA. Rakas mieheni —

HEIKKI. Sitä sanaa ette saa enää käyttää! Nyt olette paljastettu. Kuka
tuo aidan luona seisova hattumekka oh?

LAURA (Teeskennellen arkuutta). Sinä siis olet nähnyt hänet?

HEIKKI. Niin, ja — eno myöskin! — Tänne kirjelippu!

LAURA. Ei milloinkaan!

HEIKKI. Te kieltäydytte? Hyvä! Sitten saa asia mennä laillista tietään.

LAURA. Siitä olisi teille hyvin ikävät seuraukset.

PETÄJÄ (Varjostimen takaa). Ahaa!

LAURA. Tehän ensin rikoitte avioliittouskollisuuden. Te häikäilemättä
liehakoitte siskoani ihan silmäini edessä — ja minä vaikenin, koska en
tahtonut julkista häväistystä. Nyt, kun minua on petetty, tunnustan
avomielisesti, että rakastan toista enkä teitä.

HEIKKI (Huutaa). Haa! (Hiljaa Lauralle). Oikein hyvä!

LAURA. En ole teitä ikinä rakastanut. Seuratkaa vain minun
esimerkkiäni. Kumpikin kulkee omaa tietään huolimatta toisesta.
Tällainen on sitäpaitsi nykyjään suuressa maailmassa hyvin tavallista.
(Kevyesti, hieman kevytmielisesti). Mutta eihän meidän sen takia
tarvitse erota. Voimmehan olla olevinamme onnellinen aviopari — ja
miltä se meistä itsestämme tuntuu, sitä ei maailman tarvitse ollenkaan
tietää.

PETÄJÄ (Tulee esiin). Ohoh, nuohan ovat roskamaisia periaatteita!

LAURA (Pelästyvinään). Tekin täällä?

PETÄJÄ. Niin, minä myös! Onko tämä se äskeinen lempeä, rakastettava
perheenemäntä ja siveä puoliso? Niinkö poljetaan kristikunnan ja
kunniantunnon vaatimukset jalkoihin? (Heikille). Sinä aiot mennä
oikealle (Lauralle) ja sinä tähdot vasemmalle. Hyi! Niinkö hienossa
maailmassa tanssitaan. Sitten kiitän Luojaani, että kuulun karkeampaan
kansanluokkaan, jossa eivät nämä tanssit ole muodissa. Tanssikaa,
tanssikaa vain! Mutta minä soitan tanssiinne säveltä, joka heti alussa
saa teidät pois toisistanne! Erota teidän pitää!

HEIKKI (Iloisesti itsekseen). Jo valkenee.

LAURA. Erotako?

PETÄJÄ. Mahdollisimman pian! Sillä teidän aatteittenne mukaan on
sovinto mahdoton.

LAURA. Mutta — rakas eno —

PETÄJÄ. Sinua minä halveksin — (Heikille) ja sinulta minä väännän
niskat nurin.

AARNIO (Tulee miekka kädessä vasemmalta).


SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Aarnio. Sitten Elli.

AARNIO. Antakaa hänen vielä vähän aikaa elää — minun täytyy ensin saada
hyvitystä.

HEIKKI ja LAURA (nauravat). Aernl», mitä hittoa tämä merkitsee?

PETÄJÄ (Poissa suunniltaan). Mitä? Voitteko te vielä nauraa?

AARNIO (Heiluttaa miekkaansa). Kaksintaisteluun!

ELLI (Tulee oikealta). Mutta Reino, minkä näköinen sinä olet?

AARNIO. Anna minun olla! Minä olen nyt Achilles, Roland! (Tekee
miekkailuliikkeitä).

LAURA (Puoliääneen Heikille, tukahduttaen nauruaan). Minun täytyy
nauraa — vaikka kuolisin!

PETÄJÄ (Lauralle). Naura vain, itku tulee kyllä perästä. Tunnustithan
äsken, että rakastat toista etkä (osoittaen Heikkiä) häntä?

LAURA. Aivan niin!

PETÄJÄ (Tarttuu Heikkiin). Olethan sanonut, että sinä tuon kanssa —
(Osoittaa Elliä).

AARNIO (Keskeyttää). Antakaahan olla — tämä on minun asiani! (Tarttuu
Heikkiin). Oletko sinä voinut otaksua, että vaimoni on rakastunut
sinuun?

HEIKKI. Tottakai.

ELLI (Vihaisesti). Mitä? Herra Tuulispää, oletteko te uskaltanut —

PETÄJÄ (Ellille). Älkäähän nyt teeskennelkö siveyttä tekään.

AARNIO. Kaksintaisteluun!

PETÄJÄ. Niin, kaksintaisteluun! Kaikki! Kaikki! (Osoittaa Lauraa). Tuo
ei kelpaa mihinkään. — (Osoittaa Heikkiä). Tuo ei kelpaa mihinkään.
(Osoittaa Elliä). Ja tuo vasta ei kelpaa yhtään mihinkään! Tänään vielä
tehdään erohakemus. (Lauralle). Mene sinä omaa tietäsi, (osoittaa
Heikkiä) tuon ohjaan minä toiselle tielle. (Heikille). Sinut lähetetään
pikatavarana Uuteenkaarlepyyhyn, sillä sen verran olen päässyt
selville, ettet sinä kelpaa aviomieheksi.

AARNIO. Herra varjele! Eihän hän olekaan mikään aviomies.

PETÄJÄ. Mitä?!

HEIKKI. Niin juuri, eno, semmoinen minä en tosiaankaan vie ä ole.

PETÄJÄ. Mitä tämä taas merkitsee?

HEIKKI. Me emme ole ensinkään naimisissa.

PETÄJÄ. Ettekö? Te olette siis pitäneet minua pilkkana

HEIKKI. Hätä keinon keksii. Eno — minulla oli velkoja — ja kun ei ollut
mitään muuta keinoa rahan saamiseksi, niin keksin itselleni vaimon.

PETÄJÄ. Entä lapsi?

HEIKKI. Niin — lapsi! Anteeksi, rakas eno.

PETÄJÄ. Hirtehinen! (Ellille). Mutta tuo suloinen lapsukainen —

ELLI. Se on minun!

PETÄJÄ. Tuo lurjus! Kylläpä hän on saattanut minut aika pulmaan.

HEIKKI. Mutta tällaista minä en tee enää milloinkaan.

ELLI (Aarniolle). Pane pois miekkasi, Reino. (Aarnio tottelee
vitkastellen ja keskustelun jatkuessa).

LAURA (Petäjälle, silittäen hänen poskiaan). Antakaa hänelle anteeksi,
eno kulta —

PETÄJÄ. Ah, mene pois, velho!

LAURA (Kuten ennen). Hän on kyllä kauhean kevytmielinen, mutta hänellä
on oikein hyvä sydän.

ELLI (Silittää toiselta puolelta hänen poskeaan). Minäkin tahdon olla
jalomielinen ja unohtaa kaikki.

PETÄJÄ. Hitto vie, eihän noita liehakoivia kissoja voi vastustaa. —
(Heikille). Sinä lurjus — mutta mitä minä muutakaan voin tehdä kuin
näyttää iloiselta kaikesta huolimatta ja nauraa koko ilveilylle —

HEIKKI. Monet kiitokset, rakas eno!

PETÄJÄ (Lauralle). Mutta ikävä minusta on, ettette ole sisarenipojan
vaimo.

HEIKKI. Eno, mitä ei ole, siksi voi vielä tulla!

PETÄJÄ (Myhäillen). Niinkö luulet?

HEIKKI (Lauralle). Sydämeni tonttu! Te olette näytellyt vaimoni osaa
niin mainiosti, että haluaisin teidän esittävän sitä todellisuudessakin.

ELLI ja LAURA (Yhtäaikaa). Oi voi!

HEIKKI. Tunnustan olevani voitettu. Tarjoan siis teille sydämeni ja
käteni.

AARNIO. Enkö sitä jo sanonut? Leikistä tulee tosi.

LAURA (Vakavasti). Ja todesta leikki.

AARNIO, PETÄJÄ ja HEIKKI. Kuinka niin?

LAURA (Heikille). Rakas paholainen! Luottamuksenne on minulle suuri
kunnia — (Palvelijatar näyttäytyy ulko-ovella, antaa merkin Lauralle).
Mutta te tulette liian myöhään

ELLI (Aarniolle). Näätkö nyt!

LAURA. Minut on jo toinen saanut omakseen.

HEIKKI (Nolona). Kuka sitten?

LAURA. Huomasittehan miehen hatun puutarha-aidan luona. Eilen asia
ratkaistiin. Tässä kihlakortti. (Antaa Heikille).

HEIKKI (Lukee). »Kihloissa: Laura Kotivuori ja varatuomari Merimaa.» —
Kylläpä minä olen aika hölmö. (Pudottaa kortin).

AARNIO (Ellille). Ja minä en ole tietänyt asiasta mitään.

ELLI. Pitääkö sinun sitten kaikki tietää?

LAURA (Palvelijattarelle). Odottaako hän? (Palvelijatar nyökäyttää
päätään). Pyydä tulemaan puutarhaan. (Palvelijatar poistuu).

HEIKKI (Lauralle). Tonttu, tämä kaikki on pilaa.

LAURA. Katsokaa tuonne, paholainen. (Osoittaa puutarhaan). Siinähän
näette. — Sulhaseni odottaa. (Kiiruhtaa puutarhaan).

ELLI. Tule, Reino! (Menee puutarhaan Aarnion kanssa, joka jo
aikaisemmin on pannut pois miekkansa). Pitäähän meidän tervehtiä uutta
lankoamme.

PETÄJÄ (Näyttää Heikille pitkää nenää). Ähäh, lurjus! Siinä sait
rangaistuksesi ja hullutuksistasi palkan. (Osoittaa puutarhaan).
Katsohan, noin hyvin sinullekin olisi voinut käydä.

HEIKKI. Mitäpä siitä, eno! Suon kernaasti heille sen onnen. Mutta
(osoittaa sulhasta) katsellaanhan nyt, mitä tuo mies vuoden kuluttua
siitä asiasta arvelee.

LOPPU.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNELLINEN AVIOMIES ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.