The Project Gutenberg eBook of Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882, by Joh. Mustakallio

Tosiaankin siinä on perää, kun sanotaan, että matkustukset kotiseuduilta pois kehittäwät ihmistä, ja erittäinkin, jos matka on koko kotimaan ulkopuolelle. Toiset näköalat, toiset olosuhteet, tawat ja katsantokannat tekemät sen, että selwemmästi tulee arwaamaan oman olonsa, jopa antamaan armon toisellekin. Ainainen asuminen kotipiirissään totuttaa silmän siihen, mikä on; sen warjopuolia ei näe, sen hywiä puolia ei arwosta. Kummankin huomaa paremmin eroitettuna kaikesta, missä ennen on liikkunut.

On tullut tawaksi, että ne, jotka tahtowat maailmata nähdä matkaawat eteläänpäin ihailemaan luonnon, ihmiskäden ja ihmisneron synnyttämää suuruutta. Tosi on; sinne on runsaammin herunut luonnon antimia; siellä on taisteltu ihmiskunnan suuret taistelut »miekoin, auroin, aattehin.» Mutta ansaitsewat pohjan perätkin katsomista, olot sielläkin oppimista. Awarain, äärettömäin olojen jylhyys, koko luonnon kolkkous, joka ei huoli ihmisen uhkauksista panna wiljelewän kätensä sen päälle, — kannattaa sitäkin käydä katsomassa. Kun istuu sekä aineellisen että henkisen wiljelyksen helmassa ja nauttii saawutetun inhimillisen siwistyksen hedelmiä, mukawuudet mukamuuksien meressä, se tahtoo synnyttää luonnottomia waatimuksia ja kääntää ihmisen nurin, luonnollisesta luonnottomaksi. Kuinka hywä ja hyödyllistä on silloin nähdä ja tawata ihmistä, joka ei tiedä koko maailman menosta mitäkään, ei muusta, kuin siitä turpeesta, jota on hänen allaan, ja siitä Luojasta, joka wallitsee korkealla hänen päällään!

Pyydän siis lukijaa seuraamaan kertomustani; se onkin paljon huokeampaa, kuin osaa ottaa matkan waiwoihin.

Suomesta kun lähtee Jäämeren rannalle kesäkelillä, on paras ensiksi matkustaa jotain tietä Wienan merelle, joko eteläisempää Lieksan tai Kuhmon kautta, tahi pohjoisempaa Kuusamon kautta. Me walitsimme wiimeksi mainitun. Ennen lähtöä oli pitänyt hankkia Arkangelin kuwernööriltä lupakirja saada matkustaa hänen läänissään, joka kirja myös oikeutti waatimaan kyytiä matkalla. Suomen kenraalikuwernöörin kirje Kuopion tuomiokapitulille, että hän Wenäjän wirastojen kautta oli matkamme edistyttämistä puoltanut wirkamiehille Murmannin rannikolla, oli myös muassamme. Ja kun wiimeksi oli Wenäjän ruplat waihetettuina walmisna taskussa, ei ollut kuin huraus, kun Juhannus-ajan kesäisen ilman kauniilla säällä jo oltiin noiden 53 peninkulmain takana, jotka eroittawat Kuusamon Kuopiosta. Siihen maantie loppuu. Kuusamo on hywin wuorista seutua wiimeisellä taipaleella, ennen kuin tullaan kirkolle, näkyi jo korkeita wuoria ja mäen kukkuloita (esimerkiksi Syötewaara), joille juhannusaikana aurinko näkyy läpi yön muutamia wuorokausia, ja kahden semmoisen kukkulan ylitse menee maantiekin; ne owat Hewosenharja ja Kallioharju; sinne näkymät kaikki Kuusamon korkeimmat waarat, yksin Nuorunenkin Wenäjän rajalla. Maantien wieruksilla käywät porot laitumella, ja oudon uteliaisuudella katseltiin niitä hiekkakuoppia, joissa oliwat porot nykyään piehtaroineet. Kumminkaan ei sattunut nyt yhtään olemaan näkywissä.

Kirkolta alkaa wenematka. Sitä on kuusi peninkulmaa monen järwen yli, joista erinomaisen siewä-saarinen ja -salminen on Muojärwi. Kun Muosalmen talon takaiselta mäeltä rupesi katsomaan Muojärwen tyyntä selkää, niin sitä olisi kauankin saattanut tehdä, ellei matkan teko olisi eteenpäin käskenyt. Tahdottiin näet tyynen yön aikana soutaa selän toiselle puolelle. Tämä sama seutu, nyt niin kodikkaalta ja hupaiselta näyttäwä sille joka Sawon näköaloihin oli tottunut, oli ihan erilainen, kun sitä waaran kukkulalta katsoi. Kaikkien näiden järwien rannoilla on taloja, jotka owat paljoa pulskemmasti rakennetut kuin ylipäätään Sawossa. Näihin aittoihin, 2,3 p. heinäkuussa, alkoi täällä näkyä siellä, täällä tähkäpäitä rukiissa, ihankuin Kuopion seuduilla 27, 28, 29 p. toukokuussa. Pihlaja alkoi puhkaista nuppujaan kukiksi. Wälijärwen talon akkunoihin näkyy juhannusaurinko koko yön, sanoiwat. Kuoringin järweltä on kolme ja puoli peninkulman maataiwal suurelle Pääjärwelle Wenäjän puolella Oulangan suuhun, jolla wälillä ei ole kuin yksi pieni talo. Tällä wälillä on tuo Suomen korkein waara Nuorunen, ottamatta lukuun lapintuntureita. Kuoringin talossa tuumailtiin, lähtisimmekö nousemaan tuon waaran huipulle, ja kun sen olimme päättäneet tehdä, ruwettiin taloon yöksi, ettei woimat kesken loppuisi seuraawan päiwän ponnistuksissa. Aamulla kun lähdettiin liikkeelle, kantajat muassa, sai kohta koetella, miltä wastamäen nouseminen tuntuu. Parin neljänneksen perästä poikettiin polulta lähteäksemme nousemaan Nuoruselle, ja oikaistiin Kariloukahtaman wasemman puolitse. Siinä oli sankkaa metsää ja leweitä soitakin, waikka maa nousi nousemistaan, ynnä lampia ja rämepaikkoja. Kun metsän tiheiköstä tultiin aawemmalle kohdalle, näkyi aina waaran kalju päälaki, mutta se ei ottanut lähetäkseen; se oli yhäti yhtä kaukana, yhtä korkealla, taiwaan sinihuntuun werhottuna. Noustiin loiwaa, noustiin jyrkkää rinnettä, kuuma aurinko selässä, siteiden paahtamat kiwikalliot kaswoin edessä, hikilöyly kowa. Jo loppui kuuset, sitten männyt, wuorossaan koiwut; ja kukkulalla ei ollut muuta kaswia, kuin eräs laji wariksen marjan warsia, ja muuramen kukkia ihan kukkulallakin. Merkillisellä jyrkkyydellä oli wedetty rajat eri puulajeille, ja taampaa katsoen rannut näyttiwät ihmeelliseltä. Korkeimpana huippuna oli kiwikallion särmä, joka nousee pystyyn yli muun pyöreämuotoisen wuorenpään. Sinne oli noustawa — ja silloin oli ylempänä muuta maailmaa.

Suuri on eroitus mataluuden ja korkeuden wälillä. Mataluus on arkipäiwäisyyttä, korkeus ylewyyttä. Niin kuin Nuorunen waltawuudessaan kohotaksen yli maiseman, sen kukkulalle ei kuulu koskien kuohu, ei laineiden loiske, järwet wain tuolla alhaalla kuin hiiden hinkalossa huuhtowat sen juuria; niin Nuorusella seisojakin, hän tuntee mielensä kohoawan yli arkielämän, tuo turhanpäiwäisyys, joka niin usein käärii hänen intonsa pikku kiusoihin, se on jäänyt jalkain alle; hän on irti tawallisesta elostaan, wapaa ja auki korkeille tunteille. Hän katsoo kauas, niin kauas kuin silmä kantaa, ja yhä etemmäksi tekee hänen mielensä heittää silmänsä. Mutta unelmiin hän ei jouda, hällä on todellisuus edessään, tanakka jalansia allaan, joka ei häily. Itsenäiseksi tuntee hän itsensä, waltamieheksi, johon ei ylety ihmisten moitokset ja kiitokset. Nuorunen on yksinään taiwaan alla, on nähnyt wuosituhansien tuulet ja tuiskut, uljasta otsaansa se pitää yhtä korkealla kuin alussakin, sen korkeus ei kukistu; ei kesän aurinkoiset yöt, eikä syksyn synkkä pimeys sen waltaa muuttele; ja sen ikuiset wahtikumppanit, Waltawaara, Iiwaara, Ukonwaara, Possosiiro, Päänuorunen, jotka kohoawat taiwaan ranteella, seisowat yhtä yksiwakaisesti ja antamat kunnian hälle.

Näköala Nuoruselle on sangen laaja. Länsipuolella pohjaan- ja eteläänpäin on toinen toisensa wieressä kaikki ne järwet, joita myöten Kuusamon kirkolta asti olimme tulleet, ja erittäinkin Tawajärwi, joka on wuoren juurella, tuuheine saarineen miellyttää silmää. Idässäpäin etäämpänä wuorelta lewittää laajaa pintaansa Pääjärwi, Wenäjän Karjalan suurimpia järwiä, ja siintipä wähä wyöhyke Tuoppajärwen tyyntä selkääkin. Korkeita maita on Pääjärwen ympärillä, ja sen wuoriset saaret (erittäinkin tuo keskellä selkää olema Luptshinki, kenties kolmea wertaa suurempi kuin meidän kartat näyttäwät) koettawat myös kohota ylemmä, waan ne jääwät alhaalle, kun näkee järwen luoteispuolella huimaaman korkean Päänuorusen jyrkän wuoripatsaan ylenewän senpuolisten mäkien ylitse. Sen huippu näyttääkin oleman Nuorusen tasalla, ja eräs mies sanoi sen olewan korkeamman kuin Nuorusen, mutta lisäsi, kukapa siellä lie käynyt. Karjalan puoli on samanlaista, kuin Suomen, mäkistä, järwistä, metsäistä. Pohjassa on näköpiirin rajana Paanajärwen wuoret; järwi itse on sywässä wuoriseinien wälissa, ettei se sowi näkymään, mutta takaa yli maiden näkyy tumman sinisenä paksun leipäkakun muotoinen wuorenpää, joka lienee Pesioiwa tahikka Waatimenoiwa, sillä Lapissa kyllä 15 peninkulman päähän näkyy tuommoiset korkeat wuoren huiput. Luoteisessa seisoo lähempänä Kuntiwaara ja etempänä Waltawaarat, kirkon pohjoispuolella. Yli Kuusamon järwen näkyy ne waarat, joita myöten maantie tulee kirkolle, ja Muojärwen takaa Iiwaara, jonka harjanteet lounaista suuntaa kohden nousewat monta wertaa korkeammalle muita mäkiä. Etelässäpäin näyttää, kuin Ukonwaara lähtisi nousemaan ihan Kuoringin järwen sywänteestä, ja se on tosiaankin muhkea niinkuin ukko ainakin. Sen wasemmaltapuolen taaempana nousemat Possosiiro ja Kiiankuurot. Luulisi, etta tuonlaista näköalaa käwisi useinkin ihmiset ihantelemassa; niin ei ole laita. Ainoastaan kerranko wai pari sanoi Kuoringin isäntä, joka oli oppaanamme, käyneensä täällä, waikka oli ikänsä asunut juurella, ja emäntä tyttärineen (jotka kaikki oliwat naimisissa kotona) oli sanonut kun kerran käyneensä wuorella; kukapa pakottaa, arweli hän, rupeaisi yrittämään semmoiselle joutawalle matkalle. Mutta jumalanmolijat tietäwät panna armon tälle paikalle; sen näki siitä menijän Karjalan rististä, jota oli pystytetty kallion ylimmälle mykkylälle. Niitä ei ole monta enää; risti on rapistunut, lahonnut, eikä taida kotwaan aikaan kukaan ryhtyä sen kohentamiseen. Siihen aikaan kun Wenäjän hallitus häwitti noita luostarintapaisia yhdysasunnoita, joita nuo muka harhauskoiset starowierot oliwat perustaneet, pakeni koko joukko heitä Suomen rajan yli ja asuiwat jossain yksinäisessä mökissä. He eiwät käy kenenkään luona, eikä kukaan heidän luonansa. Korkeimpain wuorten huiput owat heidän enimmästi rakastetut molimispaikat. Kuusamossa on näitä pari enää jälellä, yksi Hännilän talon lähellä, toinen Tawaniemellä. He eläwät rukouksissa ja saawat melkoisia rahasummia Pietarista ja muusta Wenäjästä niitä, joiden edestä rukoilewat ja joilla luultawasti ei ole aikaa itse sitä tehdä; palkkaawat sentähden miehen sijaansa, jottei possakanteko jäisi rästiksi.

Nuorusella käy winha tuuli, kylmä kuin talwen wihuri, waikka oli lämmin päiwä, piti ottaa päällystakkia päälleen taretakseen olla jonkun hetken kerrallaan kalliolla ja sitte piti kyyristyä kallion taa, johon aurinko helteästi paistoi. Kukkulalta lähtee wankka polku alaspäin. Outo luulisi siitä, että täällä käy wäkeä, kuin Aawasaksalla. Mutta se onkin porojen polku, jonka owat tehneet, kun räkän- (itikan-) aikana nousewat tuulen henkeen saadakseen lewähtää rauhassa. Semmoista wiisautta käyttämät porot suurella hyödyllä kaikkialla pohjoismaissa, jossa syöpäläisten paljous on mahdoton. Lewättyänsä lähtewät he peräkanaa ja hywällä mielin alas.

Hywällä mielin rupesimme mekin laskeumaan pois, ja semmoisten hetkien perästä kuiskaa lähtijä korwaaansa: »jos ikäwystyt, ystäwäni, oloihisi, niin mene korkealle wuorelle.» Wielä kerran Nuorusen koillisnurkalta heitettyämme silmäyksen etehemme, jossa näkyi Kiwakan mäen kinkama ja sawu nousewan Siikajärwen koiwikkorannalta, ruwettiin painamaan alas, ja se ei toki ollut niin waikeata kuin nousu. Siikajärwen talo mökkineen on ainoa ihmisasunto tällä taipaleella; sinne laskeuttiin myötämäkeä. Tämä puoli Nuorusta on erinomaisen hyötyisätä koimumetsää, kun kerran tulee metsärajan alle. Päästiin taloon. Wieraanwaraisuus on wanhastaan hywä awu Suomessa, jos missä korwen kainalossa wähäkään mökin hökkeliä on; ja lehmänantiahan kesäisaikana on joka paikassa. Metsätaiwal Pääjärwelle on waihetellen koiwu- ja petäjä-metsää, suurta ikiwanhaa sydänmaata, sangen harwassa kohden raadettu huuhdaksi. Oli erinomaista nähdä kuusikkaita pesäseutujensa ympärillä; ne eiwät olleet lewottomia, niin kuin Sawossa meno- ja tulomatkallaan, waan istuiwat aiwan lewollisina yksi siellä, toinen täällä puiden latwoissa ja sykerteliwät sorakielistä wiserrystänsä. Kun päästiin Kiwokan kohdalle, näytti se korkealta wuorelta; niin loukeroista ja röykkelikköä oli se, kuin olisi koralliryhmän nostanut ylös taiwaalle. Siinä on karhuin pesäpaikat, joissa he saawat nukkua talwiuntansa rauhassa, ja noustuaan lyödä kesäistä leikkiänsä; eiwät halajakaan ihmisasunnoille, samaten kuin ihmisetkään eiwät ikäwöi heidän asunnoillensa. Karhu on näet metsän isäntä, tenhonwoimainen, joka ei pelkää ihmislasten, ei taikoja, eikä tuuria; kuka sen kanssa tohtisi wäitöksiin ruweta.

Waltakuntain raja ei tee eroitusta; maat, metsät samanlaista, suomalaista, jota ei ole aikain waiheet woineet muuttaa; mutta kansan owat ne walitettawasti muuttaneet kuin wieraaksi toinen toiselleen, että weli ei kättä anna weljelle, eikä sisar sisarelleen. Kun Oulangan leweää jokea myöten, joka kuulun Paanajärwen wedet laskee Pääjärween, tulee

kylään, niin se tekee suomalaisen aiwan alakuloiseksi. Hän kysyy: miksi? ja wastaus jääköön kysyjän omaan kätköönsä salaisuutena. Jos raja on sota-raja, se on eri asia; mutta kun se muuttuu kylän rajaksi, niin miksi on parin sylen lewyinen aukko niin korkea muuri, ettei siwistyksen aurinko jaksa paistaa yli! Kylä näyttää niin surkealta, että luulee muuttuneensa muutamia wuosisatoja taa'päin ajassa, jopa arwelee näkewänsä jonkun lewäyspaikan, johon tuona suurena muuttoaikana Altain jylhiltä wuoriseuduilta Euroopaan suomalainen kansanwaellus yritti uutisasutusta tekemään, mutta jätti huoneet rapistumaan, jätteet haisemaan haaskain syöjille hywäksi. Käydään sisään, noustaan etuliiteristä winoja portaita myöten yläkertaan, ensin etehiseen; siinä on tukehduttawa katku, löyhkä, joka panisi kärsäeläimenkin sieramet tukkoon; lattialautojen alla on suuret sammiot täysinä yhdeksi myöhkäksi märänneitä kalansotkuja käymässä, kiehumassa kesähelteen kuumassa ilmassa. Kiireellä tupaan, tarjotaan kättä, toiset eiwät tahdo, katsoa wirnottamat wain, kun meillä käsi ojossa, koura auki. »Saako taipaleella wäsynyt matkamies tsajua talosta?» »No toki, meillä ei ole lehtiä, waan mennään naapurista noutamaan, pannaan samowaara kiehumaan.» Tämä hymäntahtoisuus opettaa meille, että tylyys on kaukana talosta ja oppaamme neuwoo meitä myös, että starowiero ei anna kättä kenellekään eriuskolaiselle. Talosta sai, mitä wain talossa oli; se wain heille saattoi hämmennyksen, kun me panimme pyytämällä; olisi pitänyt wain käskeä, wenäläisten wirkamiesten tapaan; siltä kait näytti. Eri tawat, eri usko, wieraanwaraisuus yhteinen. Kaikki, jotka tuliwat »ruotsin pappia» katsomaan, ristiwät ensin itseään owen suussa ja tuliwat sitte lähemmä hywää päiwää toiwottamaan. Tuli naapurin noin 14 wuotias tyttökin. Ensin hänkin risti itsensä jumalan kuwaa päin ja meni sitten penkillä istuwia waimoihmisiä terwehtimään, hyppäsi kaulaan ja likisti ensin yhtä poskeaan ja sitte toista toisen poskia wastaan, painoi päätään wielä toisen kaswoja wastaan ja wetäysi sitten wielä taa'päin, teki sywän niiauksen, ja terwehdys oli täysin suoritettu; sitte wieraita tarkastamaan. Kun samowaara jo höyrysi pöydän päässä, ryhdyttiin juomaan, sokeri suuhun ja tsajuwetta päälle; muuta tosin ei, mutta sen tietää matkamies hywäksi. Kolme korkiaa stakanaa mieheen, ja sitte pihalle raitista ilmaa hengittämään. Sytytettiin paperossi, wedeltiin sawuja, katseltiin Karjalan huonerakennuksia ja noita pikkuisia pellon tilkkuja, joissa tiheä ohran oras kaswoi, niin tulee Wenäjän pappi pitkässä kauhtanassaan, oikasee suoraa minuun ja sanoo: »oletko sie suomen pappi?» Minä jäin wähä ällistelemään tuosta yht'äkkisestä ystäwyydestä, enkä heti hoksannutkaan mistä ajasta olimme lähemmin tuttawat mutta kun näin wirkaweljen pienet silmät niin weljellisesti tuijottawan harmaiden kulmakarwain takaa, työnnän minäkin oikeata kättäni wastaan: »olen, mitenkäs sie, pyhä weli, jaksat.» »Miks'ei pappi tule papin luo.» »No, näytätkö sie meille kirkkosi.» »Jees!» Astuttiin papin weneesen ja soudettiin yli. Joen rannalla oli pappila. Se oli samaan tapaan rakennettu, kuin muut talot, wähää suurempi, hirret täysipyöreinä seinissä. Siihen wei meidät pappi ensin. Muuta wäkeä ei hänellä ollut, kuin aikaihminen tyttärensä. Rupesimme kyselemään, kuinka suuri wäkiluku oli seurakunnassa. Se ei ollut tiedossa. Minkälaista rahwasta owat nämä? Se ei ollut tiedossa. Minkälaisia kirjoja lukemat papit näin yksinäisissä paikoissa? »Aa, kirjat owat sakastissa.» Ei, maan itsensä tähden. Se ei ollut tiedossa. Mutta se oli tiedossa, kuinka monta ruplaa ja kopeikkaa tämä kirkko oli maksanut, kuinka paljo kellot, messukasukat, jumalanäidit, Pietarit, Paawalit. Lähdettiin sitä kaikkea katsomaan. Tytär saa käskyn sillä aikaa panna samowaara kiehumaan. Kirkko oli aiwan uusi, pyöreistä hirsistä. Kun tultiin kynnyksen yli, ruwettiin suoman astumaan lattiata pitkin katsomaan sitä kullan kiiltoa ja hopean hohtoa, mikä peräseinältä säteili wastaan. Mutta pappi jäi owen suulle ristimään itseänsä, ja mekin (huomattuamme erehdyksemme) kaikessa hiljaisuudessa wedimme sääremme takaisin, asetuimme kummallekin puolelle ja siinä seistiin wieraina miehinä siihen, että tämä pappi ei ristimättömin silmin katsele kirkon pyhyyksiä. Paljo oli todellakin kalleuksia. Aito kullasta kalkit ja lautaset, pöydät ja kaapit täynnä kullalla kudotuita kirkonmenon waatekappaleita. Tämän oli lahjoittanut kreiwi Moskowasta, tuon ruhtinas Pietarista, mitä pajari minkin parselin. Pappi kiittää ja walittaa: kaikki niin kallista, kaikki niin koreeta, eitä käy kansa kirkossa, ei ollenkaan. Starowierot eiwät käytä waltion pappia muulloin kuin pakkotiloissa. Mutta — papin tsaju! Tyhjennettiin 2 takanaa papissakin; ja silloin tiesi olemansa tsajun juonnin maassa. Pois teki mieli ja — nukkumaan.

Aamulla tahdottiin ruokaa, kun ei oltu iltasellakaan saatu; tultiin näet liian myöhään kortteeriin. Sitä ruwettiin heti puuhaamaan. Halkoja kannettiin tupaan, uuni pantiin lämmitä, ja taikinaa ruwettiin tekemään. Tämä tosin ei ollut sille mieleen, jolla oli kiire matkalle, mutta Pääjärwen selälle ei ole nälkäisenä lähteminen. Oulangan naiset osaamat tehdä hywää kalakukkoa. Se oli mieliruokaa näin kesäisaikana. Järwimatka oli joutuisaa, soutajat upeat. Siewällä säällä näki selwään ympäristöt, wasemmalla kädellä oli korkean korkea Päänuorunen harjanteineen alinomaisena seuraajanamme ja oikealla harmasaarinen selkä. Matkamme keskiwälillä pistää pohjoisrannalta pitkä ja jyrkkä hiekkaniemi, jonka päästä saa selwän kuwauksen seudun omituisuuksista.

kylän rannalle näkyy wielä 2 peninkulman päähän Oulangansuun kirkko ja sen walkealta paistawat seinät. Niskassa on ainoastaan 9 taloa, 28 lehmää, 9 hewosta. Sillä aikaa kun uusia soutajia hankitaan käymme kalmistoa rannalla katsomaan. Korkea, tuuhea taimikko kaswaa hajonneen kiwiaidan sisällä. Kaiwetun haudan kohta on luotu korkeammaksi ja tehty ruumiin arkun muotoon, itäpuolisessa päässä Karjalan risti. Kaikki näytti rapistuneelta. Tästä lähtee meitä wiemään talon wanhus, pitkä, suora wartaloltaan, kuin Karjalaiset ainakin, ja erään toisen talon isäntä. Ensin laskettiin leweää wesirikasta Pääkoskea alas ja sitten Kuntijokea myötäwirtaa. Kun oli lämmin, otti ukko talwilakkinsa päästään ja laski wiereensä tuhdolle. Ikänsä 70, 80 wuotta oliwat tehneet hänen pitkät hiuksensa harmahtawiksi. »Miksikä sulla on päälaki keritty?» wanhus ei ole kuulewinansakaan. Sitten saatiin tietää, että ukko oli kauan ollut jumalanmolijana poissa kotikylästään. Nyt oli hän palannut jälleen omaistensa luo. Näissä seuduin on tuommoinen elämänmuutos jokseenkin tawallinen. Tuo keritty ympyrä oli warjeluskeino, ettei räähkä (synti) niin hewin tarttuisi. Sen näimme monen muun wanhuksen päässä perästäpäin. Ukko sanoi näillä seuduin olewan 2 henkeä, jotka osaawat lukea kirjasta, ja praasnikan 13 aamuna lukewat he selwällä äänellä kokoontuneiden kuullen, tietysti slawoonilaisesta kirjasta, wanhemmat miehet, jotka osaamat wähä Wenäjätä, ymmärtäwät jotain, nuoremmat ja waimonpuolet eiwät mitään; joku kuuluu osaawan lyhyesti sanoa Karjalan kielelläkin, mitä kirjasta luki. — Joki on leweä ja rannat owat jyrkät, mutta ei juuri kallioiset, kaswawat hyötyisää lehti- ja mänty-metsää; siellä täällä näkyy huuhdan paikkoja.

kylä, joka on muutamia Wenäjän wirstoja eteläpuolella samannimistä järweä, ei ole juuri pieni kylä. Siinä on 15 taloa, 36 lehmää, 9 hewosta; peltoihin ei ollut ollenkaan kylmetty ruista, mutta huuhdissa kuului wähä olewan. Noustiin taloon, joka oli niin kuin kaikki muutkin oikealla rannalla. Isäntä oli erinomaisen wirkku, kirkassilmäinen, nuori mies, puhe ja käytös kuin Wiipurin miehillä; renki niinikään. Kun nälkä käski taloon, pyydettiin ruokaa, ja heti oliwat isännät, emännät walmiit laittamaan. Mutta tässäpä yhdyttiin tinkapaikkaan. Miehillä ei ollut kuppia muassa, talossa ei mieronkuppia; ja näin sisämaassa owat starowierot wielä tarkempia waromaan, ettei toisin-uskowainen saa heidän ruoka-astioistaan syödä. »No, hywä emäntä, myö meille rowe ikuiseksi omaisuudeksi.» Emäntä hyppäsi uunin pankolle, sieppaa tuohisen uunilta ja tarjoaa muille. »Pesepä wielä tämä.» Suurella kernaudella kiidättää emäntä tuohista nurkkaan wesiastian luo, hyrskyttää pari, kolme kertaa huuhtomaweden ympäri tuohisen laitoja ja tuo sen takaisin. Puukko tupesta esille; kyllä sillä liiat lisät lähtewät laidoista. Siihen sitten ensin maito, monta kupillista peräkkää, senperästä kalakeitto ja järjestyksessä juomamesi, ja kun wielä saatiin metson tähkä, kowa ja homehtunut tosin, sille laudalle, joka penkin ja lawitsan wälille laskettiin ruokapöydäksi, niin jaksoi taas lähteä matkalle. Kun tuolla suuressa Sawon pääkaupungissa, Kuopiossa, alkaa kowin halu tehdä ruweta tirkistelemään, onko talrikki lumiwalkea, onko weitsi ja kahweli kirkas, onko lasi läpi katsottaessa täplättä, niin jo pitäisi lähteä tänne; täällä oppii paremmille tawoille.

Tästä kulkee tie Koutajärwelle myös Soukelojärwen kautta, mutta me läksimme suorempaa tietä Kuukasjärwen kautta. Tässä loppui meiltä kaikki apu kartoista; sekä Suomen kenraalikartta että Inbergin kartta on wäärä. Kuukasjärwi ei laske Kuntijärween, waan koillispuoleisten järwien kautta Koutajärween. Kuntijärwen kylästä

kylään eli Platonaan, joka on järwen etelärannalla enemmin länsipuolella on 20 wirstaa, ja järwien wälillä on 4 wirstan lewyinen, korkea maataiwal, jylhää korpimetsää. Tullessamme aamupuoleen yötä Platonaan oli kummastuttawaa nähdä, kuinka tarkan huolen Karjalan waimonpuolet pitäwät päähineestään eli pääkruunustaan, jolle owat panneet wenäläisen nimen »perwäskä». Maatessaan lattialla tuwassa (heidän ainoa lämmin suojansa) oli perwäskä löyhdytetty päästä ja oli aiwan päälaen wieressä tyynyllä. Kun suurella waiwalla ja ryskeellä saatiin talon wäki hereille, oli waimonpuolten ensimmäinen homma unen horroksissa hamuilla wuoteellaan, missä perwäskä oli, ettei kukaan ennättäisi nähdä heidän tuuheata tukkaansa ilman perwäskätä. Muutamilla oli perwäskä korkea ja moniwärinen, kullan kiiltäwä ja punainen. Ja kun wielä paniwat punaisen tahi keltaisen huiwin sen päälle ympäri päätä ja sitoiwat niskaan kiinni, niin se näytti eriskummaiselta; ja kyllä he näyttiwät semmoisella päätörötyksellä auringon paisteessa soutaessaan tarkenewan. Aamulla saatiin taas kauan odottaa uunin lämpiämistä, kalakukon paistumista ja keiton kiehumista, ettei ennätetty sinä päiwänä etemmä kuin Mossaan 3 peninkulmaa. Leipää tehtiin ja paistettiin niin kuin ainakin, waikka oli Wenäjän Juhannuspäiwä. Emäntäwäen ruokaa laittaissa, oli isäntä nurkassa olewan kuwan edessä ristimässä itseään, ja kun oli joitakuita 10 kertoja saanut täyteen, siirsi hän yhden helmen wasemmassa kädessään olewassa helminauhassa alas, posmattaessaan wenäläisiä sanoja, ja katseli pitkät hetket ja tarkasti palawan rukouksen teon alla meitä ja meidän liikkeitämme. Platona on toinen kylä tämän järwen rannalla ja siinä on 2 taloa, 4 lehmää ja huuhdassa oli 2 puutaa ruista kylwössä. Kuukasjärwi on lännestä itäänpäin juoksewa, 25, 30 wirstan pitkä, melkeen joka paikasta yhtä soikea. Ainoastaan etelä-rannalta pistää kaakkoon päin leweänlainen lahti, jonka itäpuolella on korkea ja jyrkkä niemi; sen nimi on Hirwiäniemi. Sen eteläpuolella lahden rannalla on Hirwiäniemen kylä, jossa sanottiin olewan 8 warakasta taloa; nämä 2 kylää omat järwen rannalla.

Kun olimme ennen kuulleet että Karjalan tytöt osaamat soreasti laulaa, kehoitimme järwellä niitä 2 tyttöä, jotka toisen talon isännän kanssa oliwat lähteneet meitä kyytiin, wirittämään joku laulu matkan ratoksi; wähän ujostelemisen perästä rupesiwatkin ja kerran alkuun päästyänsä solui lauluja enemmänkin edestä. Suuri osa oli nähtäwästi wenäläistä syntyperää, waan muutamat soiwat kait minun korwissani perisuomalaisilta ja samassa miellyttäwiltä; ne oliwat mollissa. Tytöt lauloiwat, niinkuin tytär laulaa, jolla on paha äitipuoli.

Kuukasjärwen rannoilla kuuluu olewan Lapinhautoja, maahan kaiwettuja, seinät kiwestä, waan katto on luultamasti ollut puusta. Erilaiset näistä owat ne haudat, joilla ennen on poroja pyydetty; ne owat pitkiä, aina 5 syltä, ja 3 leweitä. Järwen päästä laskee lyhyt koski Solojärween; (10 wirstaa pitkä) wene wedettiin kannaksen yli. Kun katseli ympärilleen luontoa ja sen erityisiä kappaleita, niin näytti siltä, kuin ne olisiwat siinä asussa, jossa ne luojan kädestä lähtiwät; niin erämaan tapaista on tämä matka, wielä kerran mene taiwallettiin ja niin oltiin Mossan- eli Nuoto-järwellä, joka myös lewitäksen samaan suuntaan, ja on yhden kokoinen kuin Kuukasjärwi, noin 1 eli 1 1/2 peninkulman leweä. Kulettiin suoraan yli keskijärwen pohjoisrannalle, jossa on

pogosta (kylä), ainoa koko suuren järwen hedelmällisillä rannoilla. Yhdessä: talossa on 2, toisessa 4, kolmannessa 1 ja neljännessä 1 lehmä; Yleensä on 34 henkeä, 3 hewosta, 34 lammasta, 84 poroa. Yhden nelikon oliwat kylwäneet ruista huuhtaan. Kotipeltoihin ei ollut kylwetty ruista, kuin wähä ohraa wain. Talossa, johon yöksi mentiin, eli wielä iso-isä ja mummu; sanoiwat olewansa yli 100 wuoden ja näyttiwät wielä toimen wanhuksilta. Ei kummakaan: tupakkia ei kuuluwissa, wiinaa ei mailla, mantereilla. Starowierot ei kumpaakaan siedä; ja me wedimme harwat sawumme aina pihalla; jota kohteliaisuutta Karjalaiset suuresti ihmetteliwät. Kaukana suuren maailman pahennuksista kun ihminen luonnon yksinkertaisuudessa elää, niin hän elää kauan. Kun wäki asettui ja mekin panimme maata, meni mummu uunin taa loukeroonsa, ja minä kuulin hänen mainitsewan Wapahtajan nimeä. Ei mummulla olut mitään Jumalan sanan kirjaa, ei, kirkkoa, ei pappia — ja kuitenkin saattoi hän olla paljoa lähempänä Jumalan waltakuntaa, kuin walistuneessa Suomessa monen monta, joilla on joka hyllyllä Raamattu, joka sunnuntai Jumaöan palwelus ja papin neuwot saatawana milloin tahansa.

Kylästä kun kuletaan itään ja koilliseen päin tullaan pienen Tyllin-joen kautta Lapinjärwelle ja siitä on wene taiwallettawa jyrkkää ja kiwistä mäkeä alas Paasmajärwelle, josta jokea myöten tullaan Koutajärwelle, jonne Mossasta sanottiin oleman 25 wirstaa. Koko tämä matka on erinomaisen synkeämetsäistä. Mossasta alkaa maat Koutaan päin madaltua; waarat ja kukkulat loppuwat; mutta wielä kohoaa waara idässä päin, Iiwakka, ja wähä etelämpänä Irenien waara Mossan järwen eteläpuolella, jotka kumpikin Mossasta lähtijälle owat wiimeiset hywästi-jättäjät noilta korkeilta alppiseuduilta Kuusamon kirkolta Mossaan asti.

Irenien waarasta on kansan suussa seuraawa satu: Noin 100 wuotta sitte tuli sen luo asumaan paennut sotamies, ja löysi wuoresta kultaa, ja eli hywästi; mutta kun ruwettiin etsimään hänen kulta-kaiwoksiansa, ja aina Pietarista asti tuli herrat wuorelle, peitti hän kaiwoksensa; eikä ole sen kowemmin niitä löydetty. Niin, niin; wuoressa on kultaa; Mossalaiset tarwitsewat kultaa (sen woi syrjäinenkin todistaa); mutta kunnes saadaan tietää, miten kultaa saisi irti, täytyy mossalaisten elää kurjan köyhän lailla. »Elä odota, mossalainen, kultaa Irenien wuoren haltialta, waan ota pois kulta noista niityistä, metsistä ja maista;» mutta Mossalainen ei tätä puhetta ymmärrä. Wanha ukko sanoi olewansa toista rotua, kuin Karjalaiset ja Suomalaiset: hänen ukon ukoista oli joku tullut Moskowasta tänne, mutta pahaksi onneksi oli kieli muuttunut. Hillitse surusi ukko! jos näillä mailla olisi semmoista kapinetta, jota kutsutaan »peiliksi», ja sinä kurkistaisit siihen, niin sanoisi kuwa tuolta kummasta maailmasta lasin toiselta puolen, ettet sinä »sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan walkeana» ole isäin isiesi kupeesta wenäläisenä lähtenyt. Mutta siinä woi kyllä olla totta, kun esi-isisäsi kertoiwat, että heidän tänne tullessaan asui täällä Lappalaisia, joiden kanssa oltiin hywässä sowussa, mutta kun suomalaiset sotamiehet retkiään rupesiwat jatkamaan aina tänne asti, niin he pakeniwat ja rupesiwat waeltamaan ylös pohjaan päin. Nämä sota-retket owat luultawasti samoja, joista Oulangansuussa kerrottiin; siellä on käyty peittosotaa (piilo- eli hyökkäys-sotaa), jossa oli kowasti oteltu, ja nykyään on wielä löydetty wanha miekka, joka niiltä ajoilta oli maassa ollut kätkettynä. Hellät hy wästit jätimme Mossan ukolle, kun tiesimme että lähdimme wiimeisestä suomalaisesta talosta itäänpäin. Kun korkean metsän sisästä jokea soudettiin ja eteemwe aukeniwat

aawat wedet, oliwat oudot katseltawat panna pään pyörälle. Lämpimän ja selwän päiwän paisteessa oli Koudan korkeasaarinen selkä ihan raswatyynenä, ja pitkäsiipiset kalansyöjät, yksi toistaan kiiltäwämpi, jopa kalakotkakin, liiteli miettiwässä tyyneydessä sen heijastawalla pinnalla; poro nosti päätään rannalla ja pitkät pulskat sarwet nyökkyiwät meille, kun se riipi lehtiä puista ja wäliin pysähtyi katsomaan meidän matkantekoamme, ruumis pyöreä ja lihawa, kuin tallisyöttilään, ja talja kiiltäwä, kuin kewätkyyhkysen kaula; — pohjoinen napapiiri juoksee tästä, ja meistä ei ollut kukaan sen yli astunut; — kellehän tämä Kouta kaswattaa ikipuitaan, nurminiittyjään pitkillä rannoillaan ja kalakarjojaan sywissä wesissään, kun tämän 4 peninkulman pitkän ja samanlewyisen järwen luona ei asu ihmisiä, kuin yhdessä paikassa, 4 mökkiä sen luoteisessa nurkassa; mutta ennättäähän sitä sittekin ajatella; »laske, perämies, rannalle; Sawon selkien rannoilla eiwät porot laidunta pidä.» Meidän tuloamme jäi poro wirkuilla silmillään katsomaan, mutta lähti sitten juosta hölkyttelemään poispäin metsän piiloon. Palasimme ja souto alkoi yli 4 peninkulman selän, saaret oliwat kallioiset ja järwen pinta kuwasti jyrkät rannat kahta korkeammiksi; perämies selwitti: »mi on wuodessa päiwiä, se on Koudassa saaria, ja 3 lisää.» Luoteisessa näkyi korkeita wuoria, joiden harjuilla wielä lumi walkeana makasi. Lähinnä rantaa korkein on Kallakora länsirannalla. Jos Keiteleen seurakunnan Koutajärvessä on hywät kalat, niin lie tässäkin, näyttiwät kait kalalokit pulskilta eläjiltä; ja passaisi tosiaankin Kukertajan kyläläisten täällä rauhassa kukertaa wiinankeitto-kotien ympärillä; ei tulisi wallesmanni häiritsemään.

Neljän wirstan taiwal eroittaa Koudan koillisemman lahdelman merestä. Kun päästiin rannalle ja noustiin Huppowan waaralle, aukeni aawa Wienan meri eteemme ja jalkaimme juuressa oli

suuri kaupunki, johon Mossasta nyt sanoiwat olewan 60 wirstaa, mutta edellisille matkustajille oliwat sanoneet 50. Kun marssittiin weräjästä sisään, tultiin kaupungin waltakadulle (muita ei juuri olekaan). Joka talolla on pytingin ja kadun wälillä tunkio; ties milloin niihin lie wiimeksi koskettu! Kirkko oli weräjän, Näseen kaupungin tulliportin wieressä, maalaamaton, pieni, nokinen ulkopuoleltakin; on toki Temmeskirkko koko linna tämän rinnalla. Mennään kestikiewariin, noustaan portaita ylös etehiseen, siinä on owi heti wasemmalle puolelle matkustaja huoneesen ja oikealle – en sano, mihin huoneesen; mutta se ulkonee ja on harwoista laudoista kokoon kyhätty; ja pihalla ei huoli edes tupakkia polttaen seistä, oikeanpuolimaisen owen takana on owi asunta-tupaan. Emäntä ei tahtonut antaa meille mitään. Karjalatar oli hän, ja onni oli hänet korottanut niin, että oli päässyt wenäläisen kanssa naimisiin; nyt hän ei enää muka ymmärtänytkään tuota kurjaa karjalan kieltä. Ei tohtinut jalallaan astua siihen huoneesen, jossa »Ruotsin pakanat» haltioiwat, ja tekiwät itse ruokansa, juomansa; pilkisti wähä owen raosta ja kiljasi; »ei saa kuppia pitää pöydällä.» »Pakanat» kiidättiwät kuppia akkuna-laudalle, tekiwät itse wuoteensa j.n.e.; niin että emännänki sydä jo lauhtui ennen lähtöämme; hän sanoi luulleensa meitä pahemmiksikin ihmisiksi. Sitä siiwoa, mikä tätä kylää waiwaa, ei saata ajatella, wielä wähemmin ihmisten nähtäwäksi kirjoittaa; nähdä sitä saattaa; mutta »waiwainen kaikki kokee.» Näseessä sanottiin olewan 40 taloa, 30 lehmää, 9 hewosta. Iloisella mielellä astuttiin seuraawana aamuna suureen wenheesen ja heitettiin Näseen kaupunki selkämme taa. Kun lahdesta ulos pääsee, näkee meren kaikessa laajuudessaan; kaakkoon päin ei näy maata, aukea aapa wain niin kauas kuin silmä kantaa; ja edessä owat Kannanlahden toisella puolen korkeat wuoren harjut lumipeittoneen, joka aniharwana kesänä sulaa pois. Meri on aiwan tyyni ja päiwä kuuma. Ensimmältään on ihastuttawaa katsella tätä luonnon suuruutta, kun istuu weneen kopin katolla, waan wiimein käy se yksitoikkoiseksi, kun 4 on aina yhtä ja samaa. Wiiwyimmekin näillä 3 peninkulmalla kello 6, 7:sta aamulla kello 5:teen j.p. Kojun sisässä oli wiileämpi ja siellä on poron taljoista tehty wuode. Eräs wenäläinen ruununmiehen palwelija, joka meidän mukanamme matkusti Kuolaan ruununrahoja nostamaan, maata lojotti myötäänsä kojun sisässä; häntä näköalat eiwät huwittaneet. Kun yhdessä oltiin kojussa, arwelin: mitenkähän tuon miehen kanssa osaisi haastella ja kuulla tämänpuolisista oloista; mutta wenäjän miehen kanssa näkyy saattawan puhella, waikkei osaa sanaakaan hänen kieltään; sen huomasin tämän miehen kohdalta; hän osasi wenäjän kielen, minä kaikki muut kielet ja kanssapuhe sujui oiwallisesti. Kojuun sowimme kaikki 4 kyydittäwää hywästi maata; mutta olon teki ahtaaksi tuo karjalattarien alinomainen laulaminen. Wenäläiset ottawat soutajiksi Karjalan waimonpuolia, jotka owat kielensä ja syntynsä tähden ylönkatsotuita, sekä sentähden huokeapalkkaisempia, kuin wenäläiset. Niillä onkin siitä syystä orjan olo, ja pitäwät itsekin, että heidän suurin onnettomuutensa on etteiwät ole wenäläisiä. He koettelewat kumminkin oppia wenäjän kieltä ja wenäläisiä renkutuksia. Tuota monotoonista, wenäjän-sanaista ja nuottista lauluaan pitiwät suonessa melkein koko matkan. Orjia, orjan oloja, orjan menoja — sitä on surkea nähdä. Nyt osasin panna arwoa sisämaan laululle. Jos tohtisin sanoa, oli se tunteellista, tämä lähellä kansallista paatumista; kenties tuntui näin senki tähden, kun nämä ruikuttiwat sitä surkeata kohtaloaan, että oliwat karjalaisia syntyperäsin, ja niin mielellään sanoiwat rupeawansa wenättäriksi; tuolla ei niin. — Hylkeitä näkyi usein merellä; olipa muuan peluukakin näkywissä. Sitä katsoo mielellään, joka ei ole ennen pohjoisilla wesillä liikkunut. Se oli niin kiiltäwän walkea, kuin kosken walkein waahto tahi maito, jonkatähden sitä owat ruwenneet suomeksi kutsumaan maitowalaaksi; »beluga» on sen wenäläinen nimi. Kun meri rupeaa näyttämään otuksiaan, niin lie owat ihmeellisempiä, kuin sisiilampien eläwät. Kun tyynen meren pinnan alta puikahtaa ylös tuommoinen 7,8 kyynäränpituinen lumiwalkea tynnöri lappeelleen, niin se on oudolle kummallinen näky; on, kuin jääwuoriaan meren sywyydet rupeisiwat nostamaan päiwän paistetta ihailemaan. Merimatkan loppupuolella soudettiin pohjoisrantaa pitkin korkeiden mäkien juurella, joiden lumet eiwät jäähdyttäneet auringon säteiden kuumuutta. Niin tultiin perille.

on pieni, likainen, luonnonihanalle paikalle rakennettu kaupunki kuohuwan kosken suussa kahden wuorenkukkulan juurella ja aawa meren selkä korkeine saarineen, joista moni on paljas, etelässä päin. Siinä on 70 taloa, 50 lehmää, 5 hewosta ja 70 á 90 poroa. Porot owat näin wähiin huwenneet sentähden että on ruwennut sikiämään paljo susia, jotka erittäinkin kesäisaikana tekewät suuria wahinkoja, ja myös lappi tappaa roswon tawalla. Hewosia täällä ei tarwita, kun halot iwedetäiin kotiin suurilla koirilla.

Niin korkeajalkaisia lehmiä en ollut ennen nähnyt kuin täällä. Se kuuluu olewan jotain Arkangelinrotua. Tyytywäisinä käydä roikkuwat ne katuja pitkin, yhtä tyytywäisinä kuin porokin, joka teki perjakoille seuraa; eikä »perjakan luut romahtaneet», kun karja jyrkkää mäkeä laskeutui alas kosken rannalle juomaan saiwowettä. Kun mentiin kestikiewariin, jota oli kaupungin rikkain talo, säikäytti meitä se uutinen, ettei kaupungissa ollut leipää, ennenkuin tamppi (norjaksi: damp-skib, höyrylaiwa) tulisi Arkangelista ja toisi jauhoja. Minä koettelin selittää isännän sijaiselle, kuinka tärkeätä meille oli saada liepuska ewääksi juuri tästä kaupungista, kun näillä 23 peninkulmalla Kuolaan asti, ei yhtään leiwänsaanti-paikkaa ollut, waan ei tämä mies ymmärtänyt minun wenäjän kieltäni; mutta kun tuli lyseolainen matkatowerini awuksi, alkoi asia selwetä, ja kun wielä maisteri tuli lisäksi (3 meitä matkustajia olikin), niin asia selweni ihan selwaksi, ja lähti, kun lähtikin 2 leipää, wenäjän limppua, lupaan huomis-aamuksi.

Kun oli lauantai-ilta 8/7 käytiin kirkossakin, joka on kaupungin pohjoispuolella; wanha kirkko on kosken wasemmalla puolella. Se oli sawustunut mustaksi, kuin sisäänlämpiäwä pirtti; mutta hartaita kumartelijoita siellä oli, joista monella ulkonäöstäkin arwaten oli täysi tosi edessä; siellä oli myös kestikiewarin emäntä, joka tänä kesänä oli jäänyt leskeksi pienten lastensa kanssa. Jumala suokoon heille walkeuden. Sieltä käytiin sille mäelle, joka kohoaa luoteista kohden kaupungin yli ja jossa hautausmaan kaikki haudat ja ristit oliwat karjan jaloissa. Mäelle näkee kaupungin ylitse, kuinka Niwanjoki suurella kiireellä työntää runsaita ja wuolaita wesiään kalliolohkareiden wälitse alaspäin ja kun kosken kapeassa suussa sen riehuwat kuohut owat wiime kerran panneet wähäiset woimansa liikkeelle puhaltawat ne äärettömän meren syliin ja ne rauhattomat aallot waipuwat niin rauhalliseen lepoon, ettei käy wäreitäkään meren tyynellä selällä. Ja illan selwä ilma kantoi tuolta kaukaa korwiimme tutut säwelet — säwelet allien laulusta. Ensin wienommin se alkoi, kuin »alta selwien wesien» sitte kiihtyi kiihtymistään ja kun nuo tuhannet satakuntaiset köörit nostiwat heleän soittonsa kimeimmälleen, wärisiwät ihastuksesta kaikki Kannanlahden awarat ilmat; mutta korkeimmaltaan putosi laulu ja waipui taas meren sywyyteen ja allit jäiwät pää pystyssä katsomaan: »eikö herää Ahti aaltojen kuningas». Mutta Ahti nukkui sikeää unta, ja allit alottiwat alusta; laulu soi ensin lempeältä, kuin meren lauhkeat tuulen liekot kuuman pään ympäri ja kaswoi taas wäkewäksi herätys-huudoksi kaikille silmänkantawille katsomaan ylös; taas laulu nukkui pois, ja tyynenä kuin ennenkin käänteli allit päitään luodon rantaa kohti: joko nostawat Wellamon neidot puhtaita hartioitaan karin puhtaiden kallioin wierellä. Mutta kaikki Ahtolan kansa nukkui sikeää unta, niin että allien sieti wielä heläyttää kerran ja kaksi. Kun kewät wasta taas lewiää näitten Ahtolan takamaille, kokoontuwat myös yhtä lukuisat alli-parwet samallaisiin laulajaisiin; minä kewännä on kuulijoita, minä ei, ja heidän mielistään ei ollut huoli. Laulu on aina sama. Wellamon wesiä on Wienankin wedet.

Aamulla, sitte kun oli tsaju juotu, joka on illoin ja aamuin aina muistettawa työ, tehtiin ewäswarustukset. Noiden limppuin lisäksi saatiin woita, suolatonta, sulatettua ja sitte hyytynyttä, niinkuin Wenäjällä usein woita säiytetään. Teelehtiä ja sokeria pantiin mukaan myös. Kantajat kun tuliwat, oli heillä semmoiset kanto-aseet, kuin on tiilin kantajilla tawallisesti selässä, ainoastaan hennommista puista ja werkko puiden wälissä selkää wasten. Niihin ruwettiin latomaan päällekkäin rippujamme. 2 kantajaa oli meillä. Ja kun wenyi toiselle kantajalle, Karjalan miehelle, takka niin korkeaksi, että ylettyi ristiluista takaraiwoihin, kysyttiin, tokko tuo kuorma nousee Niwan rinnettä 12 wenäjän wirstaa wastamäkeä, ei mies wastannut mitään, naurahtihan wain ja pyörähti takka selässä polkka-askelilla ympäri kammaria. Kun lähdettiin kaupungista, oli karjaa paimentamassa waimonpuoli, joka terwehti meitä suomeksi, ja kun rupesimme kyselemään, onko muitakin suomalaisia täällä, sanoi hän niitä olewan muutamia miehiä ja muutamia waimonpuolia kesätöissä. Hän oli itse Kuusamosta täällä henkeänsä elättämässä. Nyt heitettiin selkämme taa Wenäjän alue ja edessämme oli laaja Lappi, ja erittäinkin sitä nähdäksemme olimme walinneet tämän waiwaloisen tien. Kannanlahdesta Kuolaan kulkee postitie ja se on porrastettu, jossa wähänkin on räme-paikkoja; 4 weistettyä hirttä wierekkäin ja poikkipuilla naulatut yhteen; sitä kulkee kuin lattiaa; ja wälistä on wirstottain yhtä ja samaa porrasta; tämmöisellä tiellä kulkee turwallisena, kun näkee ihmiskäden jälkiä. Kannanlahdesta kulkee polku Niwajoen törmiä, ainoastaan wälistä oikaisee joen mutkia. Yhtämittaistn koskea on koko 12 wirstaa ja kohina kuulu aina korwissa koko wälin, waikka joki on näkymättömissäkin; se kiertää wälistä kallion jyrkkäyksien seinusten taatse, wälistä pauhaa sywässä uurteessa jyrkkien seinusten wälissä, josta sen kuohuin ottelu kallioiden kanssa nostaa matkamiehen korwiin Manalan wirran pyörteiden jyrinän. Kaikki tämä tien seutu, joki rantoineen, on wielä sywä laakso, itäpuolella korkea Rautawaara, länsipuolella matalampi wuoren wiete, jonka yläpuolella on yläinen tasanko. Tie kulkee länsi-rantaa ja muutamain wirstain päässä joen polweuksessa on reunan äpräällä pyöreä töyräs, josta pitkin laaksoa alaspäin näkyi aukko kirkasta merta ja laakson pohjassa puotteli Niwa wesiään kuin rappusia myöten alas, mutta putousten harjain päällitse kuin katsoi aiwan loppuun näkyi Kannanlahden wanhan kirkon torni keskellä wäylää ja alimman kosken aallot näyttiwät pyyhkiwän sen hartioita. Korkeata petäjä-ja kuusi-metsää kaswaa maa; ainoastaan wuorten kukkulat owat paljaat. Wirsta numerot oliwat puun runkoon leikatut. Tämän metsätaipaleen perästä alkoiwat maat tulla tasaisemmiksi ja pienen järwen yli kulettiin weneellä. Sitä sanoiwat plossaksi eli suwannoksi, mutta ei se erittäin suwanto ollut, sillä wirta käwi niin kowa, ettei sauwomallakaan wälistä tahdottu päästä ylös. Semmoisissa paikoin kala asuu; ja heitettiin uistin weneen perään. Ei wiipynytkään, kun jo emä-harjus saatiin wetää weneesen, ja kohta toinenkin. Pyydystä ihmetteliwät miehet, ja toiwoiwat: »anna hywä Jumala kolmaskin, niin saataisiin mekin osa keitosta.» Tuskin sanottu, ja heidän onnekseen nousi wielä kirkas-siwuinen harjus; miehet kopristiwat kowemmin airon ja sestan päätä, kun oli Sassheikassa kala-keitto tiedossa. Suuremman järwen yli wielä soudettuamme, tultiin taipalelle, joka ylettyy Imanteron rantaan. Maa nousee nousemistaan, siksi kun lopulla muodostaa harjun, joka pudottaa järwen rantaan. Purojen warsilla kaswaa siellä, täällä juhannuskukkia (trollius) ja astuessaan porraspuita ei malta olla laskeumatta niiden ihanaa hajua nauttimaan; kuta harwempia wirwoitus-lähteitä näissä maissa on, sen kalliimmiksi ne arwaa; ja kuka on matkamies, joka ei hetkeksi istahtaisi tarjotun tilaisuuden lauhkeata iloa ammentamaan, niinkuin olisi matkan perillä, waikka tietää olewansa matkan warrella. Taas kun lähtee eteenpäin, tuntee kädestään tuon taitetun kukkasen tutun hajun ja näkee metsän muuttuwan matalaksi männiköksi, niin joutaa ajatella itseään ja pientä wäsymystään; on wain olemassa, kun sillä kohdalla elämätä sattuu olemaan. Mutta kun männiköstä pyörähtää harjulle, niin awautuu eteen ihan uusi maailma, ei ennen nähty, ei aawistettu. Suuren Imanteron oikeanpuolitse ja korkeain rantawuorien päällitse astuu silmiin Umbtekin lumiwalkeat tunturit. Jolla ennen ei lie ollut onnea nähdä Alppien lumiwuorien seutuja, sen polwet täytyy wapista näin majesteetillisen luonnon taulun edessä. Niinpaljo kuin näkyi tuntureista yli wiheriäin wuorien, oli se kaikki peitetty lumella, ei semmoisella, kuin nähtiin Kuusamon, Koutajärwen ja Kannanlahden wuorilla, joka oli osaksi sulanut ja näytti waalakalta kewätlumelta, waan semmoiselta, kuin on sydäntalwella pyryn perästä pakkasella, mikä hohtaa ja kimaltelee, kun joskus harwinaiset auringon säteet sille loistoa suo; ja kun tuiskun tuuliaispäät jossain kujassa tahi solassa rupeawat pyörimään, niin ne rakentawat kinokset eriskummallisiin muotoihin: missä on seinä sisäänpäin onteloksi kowerrettu ja hienon räystään päältä lähtee wahwa lumiwalli nousemaan, jota seisoo kowassa, waikka näyttää puuttuwan perustusta: missä taas on nietoksen alapuoli ylöspäin pyöreäksi silitetty ja sen päälle huolettomasti lengolleen nakattu käyrä ja ohut harja, niinkuin tuulen pullistama weneen purje; toiste katkaisee tuuli juoksewan lumiharjun yhtä jyrkkää ja luopi sen teräwän yläsärmän sarwen tyngelle, mikä on aiwan keskitekoisen näköistä. Jos näitä kummallisia nietosten muodostuksia ajattelet tuhatwertaisesti suurennetuiksi ja nostetuiksi jonkun korkean wuoren takaa taiwaan lakia kohden, niin saat jonkunmoisen kuwan Umbtekin tuntureista. Kun taiwaan kansi oli selwä ja sininen, jota wasten nämät näkyiwät, niin pohjan sini enensi lumiwuorien kuumottawaa, puhdasta walkeutta. Mutta ne eiwät ainoastaan kuumottaneet, ne loistiwatkin. Kun aurinko paistoi länsiluoteesta tuntureille ja niiltä heijastuwat säteet koillis-idästä sattuiwat Sassheikan harjulle, niin tunturien itsekullakin kupeella oli eri wäriin wiwahtawa hohteensa, sinertäwä, punertawa, kellertawa. Kun kaikki tämä yhtä haawaa aukiaa matkustajan eteen, niin se tekee wäkewän waikutuksen. Jos sopisi ottaa lapsellinen wertaus, niin sanoisin, etta tämä oli jotakin semmoista, kuin lassa tuntee joulupuun ääressä, kun pitkän odotuksen perästä owet awataan ja kynnyksen yli saa astua siihen huoneesen, jossa sytytetty joulupuu loistaa niin kirkkaalla walolla, että se tuntuu lapsen sydämen sisimpään.

Kun tuntureista luo katseensa alempaan maisemaan, on se aiwan asumatonta, kenties näyttäisi se kolkoltakin, ellei olisi kowin kaunis päiwänpaiste: wuoria wuorien wieressä, alemmat peitetyt tummalla hawupuumetsällä, ylemmät kaljupäät; Imanteron eteläselät owat tyyninä wuorien wälissä, saaria on siellä täällä, lehtipuurannoilla koristetut muutamat, ja onpa koiwurannikoita paikan kussakin mannermaalla myös. Muutamien salmien kautta näkyy pohjoisselkiäkin wähä, ja sinnepäin on selkää etemmä kuin silmä kantaa. Länteenpäin Akkolan lapin selkiä näkemästä estää Sere-tunturi, joka on ensimäisellä suurella niemellä Sassheikasta länteen. Selkien yli auringon alta näkyy Monshe-tunturit, jotka Umbtekin tunturien perästä owat korkeimmat Lapin niemellä, lumiharjalla nekin, waan niiden loisto oli edellisiin nähden kuin kuun auringon suhteen.

Tässä kumminkaan ei saa liian kauan luonnon näköaloja ihaella, sillä muut owat jo menneet majalle. Mäen alla järwen rannalla on lappalais-kota, joka ensinäkemälle sekin on outoa, mutta wielä oudompaa on nähdä itse Lappalaiset kodan ympärillä. He hyöriwät ja pyöriwät, juoksuttawat kapineita kotaan ja kodasta pois, ja kaiken tämän alla porpattawat he niin sukkelaan ja kowasti, että se kuului harjulle kummalliselta rätinältä. Lapsetkin liehuimat niin yhtä totisina, että tuli ajattelemaan: »eiköhän ole loitsimistyö tuossa paraimmallaan; kukaties minkä Turjan lappalainen tekee, jos wäärällä ajalla seuraan sortuu; wanhastaanhan Lapin taika-mahti on aina mainittawa.» Mutta rohkeutensa saa kumminkin karkaistuksi, kun nuo, näet, owat niin ihmeellisesti pientä kansaa, kainaloihin tawallista miestä; ja hätätilassa — onhan loitsuja muillakin! Oli miten oli; mutta sen ystäwällisempää kohtelua kuin Lappalaisissa, tapaa harwoin. Tuskin sain kysyneeksi, oliko tälle kodalle tullut wieraita matkustajia, kun jo juoksu potkassa miehet lähtiwät käsi suorana osoittamaan sitä kruunun rakentamaa pientä tupaa, joka oli kodan wieressä ja jossa matkatowerit oliwat. Jokaisessa pysäyspaikassa Lapissa on kruunu rakennuttanut matkustajia warten semmoisen pienen tuwan, jossa, kun on itikat sawustettu pois, saattaa lewähtää ja takassa ruokansa keittää, jolla sitä nimittäin muassaan on. Tätä tupaa eiwät Lappalaiset ollenkaan käytä, waan asuwat kodassaan tuwan wieressä. Kun tämä oli ensimäinen lappalaiskota matkallamme, käytiin sen sisässä tarkastamassa; se on kuin pistekota Sawon mökkilöissä; owen suusta perään juoksee rinnakkaa kaksi hirttä kyynärän werran, wähä waille, toisistaan paljaan maan päällä, ja niiden kanssa ristiin, oikealta wasemmalle puolelle juoksee samalla tawalla kaksi hirttä saman werran toisistaan. Keskelle kotaa jää siis nelisnurkkainen paikka hirsien wäliin; se on liesi, siinä on padat ja kahwipannu, jotka rippuwat witjoilla kattohirrestä. Katto on auki, mutta sateen ja kylmän ilman aikana pannaan siihen tukku päälle, jos nimittäin joskus tuli liedestä sammutetaan. Lappalainen tahtoo kumminkin tulen pitää wireellä melkeen aina niin päiwällä kuin yölläkin; hän mielellään ratokseen katsoo liekin leimuamista ja sitä eloisuutta minkä palaminen tuo myötänsä; se herättää hänen mielessänsä hiljaista huwitusta, ja luulenpa suurempaakin kuin kesäyön hohto tahi talwisten rewontulien taiwaan lewyinen palo; ja kuka sen on sanonut, että pieni tuli padan alla ei woi olla yhtä mieluinen katsella, kuin suuri tuli taiwaan alla, kunhan silmä on oikea. Lappalainen on walistusta rakastawa, ja pitkät ajat jaksaa hän polwet ristissä allaan istua lattialla tahi oikeammin maan päällä lieden ääressä, eikä pitkästy aikojaan. Tästä kumminkaan ei pidä kenenkään ajatteleman, että hän on perusluonteeltaan alakuloinen ja synkkämielinen; ei suinkaan. Lappalainen on hetken lapsi ja jos ei jonakuna silmänräpäyksenä ole mitään mieltä painawaa, on hän iloinen kuin lapsi. Sen tulimme kyllä näkemään matkallamme eteenpäin. Kun Sassheikan asujamilla oli wene walmis ja tuo ensimäinen toimeliaisuuden puuska oli kulunut ohitse, tuliwat he jälleen lystille tuulelle. Ollessaan heidän parissaan, käy usein oikein kateeksi, kun he jonkin joutawille pikku seikoille saattawat alinomaa ihan sydämen pohjasta nauraa, joka teeskentelemätön iloisuus wiepi mukanaan muassa olijankin, waikkei hän olisikaan lappalaissukua, muistamaan ainoastaan nykyistä ohi lentäwää hetkistä. Mutta semmoista kewytluontoisuutta tarmitsewat todellakin Lappalaiset, warsinkin Wenäjän puolella, sillä harwassa on niitä, joilla on tulewan päimän waroja takanaan; he syöwät kun saawat ja pitäwät paastoja sillä wälin; ja näitä ylimääräisiä wahinko-paastoja taitaa useimmalle sattua tuon tuostakin. Tuo tapa elää kuin taiwaan linnut on syrjäisestä kamalata ajatella; kesällä se mennee mukina; wetää kaloja järwestä; mutta talwella — se on waikeampi käsittää. Imanteran lappalaiset sanoiwat, että kun alkaa ruoka loppua, niin aina sattuu joku kyydittäwä tulemaan, jolta kyytipalkan saa ja sitten saattaa ostaa ruokaa. Heiltä on porot häwinneet hywin wähiin, usealla ei ole niitä ensinkään. Lie sekin syy heidän köyhyyteensä. Sassheikassa näin ihmeekseni muutamia lampaita, ja eräissä muissakin kodissa oli niitä pari kolme. Niinkuin Lappalaiset yleisesti, oliwat Sassheikankin lappalaiset erittäin lyhytkaswuisia. Mutta he owat kestäwiä ja kowia soutumiehiä. Se huomattiin, kun lähettiin

yli 10 peninkulmaa pitkää järweä soutamaan. Kulettiin joku puolipeninkulmaa saarien wälitse, niin tultiin aukealle selälle, johon taas sopi näyttäytymään koko seudun luonnon suuruus. Jo wetten ja wuorten yli lepäsi (ainoastaan Lapissa, luulemma, tawattawa) mieluinen ilman kirkkaus ja eläwyys, joka yhä yleni sitä myöten kuin aurinko aleni. Ja puoliyön hetki, joka pitäisi eroittaa päiwän päiwästä, oli yhä päiwää ja päiwän paiste eli uupumatonna wuorimetsäin oksilla ja tunturilumen wäreilewillä kinoksilla. Oli niinkuin unennäköä, waan ei kumminkaan ollut unennäköä. Sen näin awosilmin, että Heinäkuun 9 päiwä ei loppunut yöhön, sillä päiwä unhotti mennä lewolle. Rajaa eli merkkiä rajoitukseen wuorokausien wälillä oli meillä kuitenkin wähä. Rannan wuoriloista oli eräs, joka pisti huippuaan auringon kaswoin eteen, ja säteet loppuiwat hetkeksi meidän weneestämme. Mutta kun ympärillään näki tuon tyynen ihanuuden, joka järwen pinnalta hiljaa hiipi laaksojen tummuuteen ja laaksoista nousi wuorien waloisille kylille ja wuorilta tunturien loistawille kukkuloille, oli niinkuin kesäinen päiwänlaskun aika iltaruskoneen joskus selwällä säällä Sawon siniwesillä; eli ei niin, waan niinkuin aamun koin ennustama päiwännousu kirkkaalle taiwaalle kotimetsän takaa; eli ei niinkään, waan jos näkisit iltaruskon yli aamunkoin ja yhdistäisit illan kauneuden ja aamun ihanuuden syntymäseutusi armaan taiwaan alla; semmoinen on Imanteron juhannus-yö.

Nämä rantamaat saattaisiwat olla asuttujakin; sitä kait osoitti kaswillisuuden runsaus ja hyötyisyys rannikoilla; waan olojen tällään ollessa ei taida nykyinen tila parantua. Etupäässä karjanhoito luultawasti menestyisi ja elättäisi melkoiset kylät järwien luona. Imantero on wanhastaan maailmassa tunnettu järwi. Monen kansan se lie nähnyt tulewan isännäkseen ja taas muuttawan majaa; joka sen wiimeksi perii, se sen wiljellee.

Aamulämpimän wiileällä ilmalla on suurella selällä kummallinen, oma waikutuksensa. Jo uupui Lappalaisen wikkelä kieli ja hiljaisuus laskeutui wenekunnan yli. Weneen pohjaan poron taljoista mukawasti tehty pehmeä wuode weti joutilasna istujan puoleensa, ja miesten silmät alkoiwat totella sitä kätkyen soudatusta, jossa wene tasaisten aironwetojen kautta myötäänsä oli. Niin minä hullausin lähtemään Umbtekin tunturille katsomaan sitä maalimaa, joka sinne mahtuisi näkymään. Oli pikku mökki wuoren juurella punaiseksi maalattu ja aitauksen sisäpuolella oli mies waimoneen. Päätin kysyä tietä, lähenen porttia, rykäsin, että kurkustani pääsisiwät irti kaikki ne wenäläiset sanat, joita siellä wain mahdollisesti woisi löytyä, ja sain puserretuksi: gdä… gdä…; silloin mies wirkkaa: »mitä te tahdotte», ja minä jäin miestä katsomaan silmiin ja huomasin, ettei ollutkaan sitä rotua joksi luulin. Heidän seurassaan oli nousu waaratta, waikka oli waiwaloinenkin. Kuta korkeammalle noustiin, sitä enemmin näkyi Pohjolan aukeita aloja. Jo kukkulalle päästessä oli se onhea näky, kun kaikille maille oli laskeutunut sumu, jonka läpi wesien, wuorien kuwat haamoittiwat, ja jota wihurit pyörille kääriwät. Mutta sumu lähti pakenemaan pois pohjan tuntemattomille perille. Ja kukkulan alatse lensiwät wuosisadat kuin pilwen hattarat ja wuosituhannet wyöryiwät kuin wäkewät ukkosen pilwet. Kun jäljetkin olitwat pois lakaistut, walkeniwat maat ja niiden wiljelykset seisowat loistossaan. Loipa silmänsä pohjoseen päin, niin siellä oli järwen rannoilla kylä kylän takana ja yksin jäämeren rannikoltakin siinti kylät, suuret kylät ja suuret rakennukset; taikkapa katsoi etelään, niin ei olisi lukua löytänyt sille asuntojen paljoudelle, eikä nimitystä niille laitosten moninaisille lajeille, joita silmä näki maat olewan täynnä yli Wienan meriwesien ja Aunuksen sisäjärwien. Ja ne tiet ja se wilkas liike korkeasta pohjosesta sywään etelään; ja se yhdenlaisuus, samannäköisyys rakennuksissa ja ihmisissä korkeasta Pohjosesta sywään etelään; minä ihmettelin. Mutta kun oppaani sen näki, kysyi hän: »kuka te olette.» »Minä olen Suomen waltion waroilla lähetetty papin wirkaa tekemään tuolla rannalla olewille suomalaisille.» Hän tarkasti minua yläältä alas ja alaalta ylös, niin että minusta alkoi tuntua hywin kamalalta; ja sanoi: »ei suinkaan, onhan siellä papit.» Minä heti lewittämään papereitani ja selitän: »tässä on Suomen Kenraalikuwernöörin kirje, joka sanoo asiani.» Kun mies yhä niin pitkään katsoo minua silmiin, ahdisti sydäntäni, ja harmissani lisäsin tiukasti: »kyllä tästä on ruotsalainen käännös Kuopion Tuomiokapitulissa.» Silloin mies oikaisi wartalonsa, kääntyi werkalleen selin minuun, nakkasi peukalonsa yli oikean olkansa ja lausui matalalla äänellä waimolleen: »tuo kulkee wenäjän papereilla, joista kuuluu olewan ruotsalaisia käännöksiä.» Minusta tuntui niinkuin joku olisi kaatanut wilua wettä päälleni ja samassa heräsin, kun makuulta istualleni hyppäsin poron taljalla ja huomasin, että olin käsiwarteni heittänyt weneen laidan ulkopuolelle, ja se oli Imanteron wiileitä wesiä wiilettänyt.

Seuraawan pysäyspaikan nimeä en tiedä miten kirjoittaisin, lapiksiko wai wenäjäksi, waiko karjalan nimityksen mukaan. Koska olen weli karjalaiselle, sanon ma karjalaisittain: Jokostrowa. Siinä oli kaksi lapinasuntoa. Asujamet köyhiä, iloisia, puheliaita. Yksi karjalatar oli joutunut tänne Lappiin naimisiin ja jäätyänsä leskeksi oli ruwennut tähän taloon piiaksi. Hän ja talon emäntä, joka, mikä hänkin lie ollut, kun oli pitkä, hoikka ja rotewa kuin karjalan nainen, ehkä sanoi olewansa lappalaissukua, nämä osasiwat, jaksoiwat ja wiitsiwät laulua pitää äänessä koko seuraaman taipaleen, waikka oli Kuuma päiwä ja hiki walui soutajilta wirtana otsasta. Laulut olimat enimmäkseen wenäläisiä; ainoastaan jotkut taisiwat olla lappalais-sanaisia, wai lienewätkö olleet sekakielisiä, siltä minusta kuulusti. Näissä wiimemainituissa oli nuotti surkea ja siihen kuului semmoisia äänen puserruksia, kuin joku itkettyään ääneen sitte rupeaa nikottelemaan. Tämä oli wiime kerta kun saatiin lapin laulua kuulla, ja kylliksi se olikin jo korwiamme koetellut. Niinkuin soutajilla, oli meilläkin lämmin, niin että istuimme paitahihaisilla; mutta kuin arwaamatta sattui nostamaan silmänsä oikealle rannalle ja sieltä kylmät lumikinokset tunturin kupeilta wastasiwat silmiin, niin wilun wäristykset käwiwät ruumiin läpi; sen tekee tottumus, kun nimittäin jo lapsuudesta ruumiimme oli luonnolliseksi sen kokenut, että sitä pitää wilustaa kinosten keskellä. Siitä myös olen wakuutettu, ettei kukaan soutajista tätä tuntenut itsessään; heistä oli se ikäänkuin tiedottomasti luonnollista, että saattaa hiostuttaakin waikka suuren kinoksen alla, kunhan aurinko säteitään antaa. Sitä uutta me nyt opimme. Umbtekin mahdottomien lumien ja iljanteiden alla oli korkein ja kaunein kesälämmin.

Taipaleen keskipaikoilla pistää itärannalta selälle matala hiekka-särkkä, joka näytti etempää aiwan paljaalta, mutta kun noustiin sen niemelle ja astuttiin sen wähäiselle penkereelle, juoksi sen keskitse pitkinpuolin kostea alanne, ja siinä kaswoi monenlaisia outoja, jotenkin suuria kukkia, joita emme ennen olleet nähneet; niistä oli komein eräs wallmo-(unikukka-) laji, heleän keltanen, joka kaswaa Lapin wuorilla, mutta näkyy olostuwan täällä alaallakin, sillä paljo niitä oli ja hyötyisiä. Loppupuolella taiwalta näkyi itärannalta lapin asunto. Sen nimen sanoiwat oleman Kunarjeka ja se on nykyään autioksi jätetty. Keskiwälillä on Rikkataiwal, myös itärannalla. Seuraawa stantsia on Rasnawoloka, pienen lahdelman perukassa, länsi rannalla. Rannat owat korkeat ja lehtoiset. Talon kartanolta kun niiden mäkien wälitse, jotka omat kummankin puolen lahden suussa, katsoo selälle ja näkee sen saaret ja niemisen itärannan wiheriän metsän ynnä walkeat tunturit sen ylä puolella, niin se on kaunis näköala. Tähän oli Lappalaisia kokoontunut koko joukko yhteen kalastamaan ja he oliwat enemmin pyhäpuwussa, kuin meidän entiset soutajat oliwat olleet. Minä en tiedä tekeekö Lappalainen yhtä arwollisen terwehdyksen arkipuwussa kuin pyhäpuwussa, mutta terwehtiwät kait nyt Rasnawololaiset meidän soutajia niin juhlallisilla menoilla, että sitä sieti katsella; ja waimothan ne näissä loistaa aina, olipa pohjoisnawan taikka päiwäntasaajan alla. Pitäisi käyttää ranskalaista sanaa, jos tahtoisi sanoa, kuinka sirosti nuo lapin tyttäret kumarsiwat ja niiasiwat meidän emännän edessä, sitte kun oli tawalliset suutelemiset puolelle ja toiselle järjestyksessä toimitettu. Ei isäntämiestäkään näyttänyt wäsymys waiwaawan, kun hän puuttui muiden seuraan, waikka oli soutanut yhtä mittaa wähillä pysäyksillä lähes 8 peninkulmaa. Hän sattui olemaan sassheikassa ja lähti sieltä soutamaan, ensin kotiinsa ja sitte tänne. Lappalaisten seura-elämä on sangen wilkasta. Näilläkin oli paljo sanomista toisilleen ja wikkelällä kielellä he toiwat ajatuksensa ilmi; ainoastaan waimonpuolien oli pitäyminen wähä hiljempina ja muutenkin takapuolella. Wasta käsin emme tulleet niinkään tilaisuuteen lähemmin nähdä tämän pienen kansan pientä seurustelua suuren luonnon keskellä.

Samanlaisessa kojuweneessä lähettiin tästäkin eteenpäin, ja muutaman tahi puolentoista peninkulman perästä tultiin Imanteron pohjoispäähän. Siinä oli autioksi jätetty lappalaiskoto, jossa isäntämme, kyytimies, sanoi syntyneensä. Harwat owat ihmisasunnot Imanteron ympärillä ja niistäkin muutamat autiot. Nämä Lappalaiset arweliwat, että kenties 15 perhettä asuu järwen ympärillä. Noustuamme wastamaata jonkun matkaa ja päästyämme mäen päälle heitimme hywästit suurelle Imanteron järwelle, joka meille oli paljo uutta nähtäwää tarjonnut. Jo alkoi lumitunturitkin jäädä jälelle päin, sitte kun koko järwi-matkan oliwat kohdallamme kulkeneet. Pieni Pieresjarer (järmi) mentiin yli, ja sen pohjoispuolella on kaitanen ja matala taiwal, joka eroittaa Jäämereen juoksewat wedet Wienanmereen juoksewista. Kuollajärwen itärannalla on Maanselkä, stantsia, jolla ei taida olla muuta nimeä kun tämä selwästi perisuomalainen. Siinä maattiin yötä eli paremmin sanoakseni maattiin päiwää, kun ei sattunut yötä olemaan lepoajaksi; eikä juuri paljo maattukaan, sillä tässä keskiyön auringon maassa piti unenkin paeta silmistä, kun näki keskiyön auringon terän waeltawan, säteilewänä ja lämmittäwänä kuin ainakin, päiwättömän pohjosen taiwaalla laskupaikasta yli nousupaikkaan. Tiesiwät sääsketkin, ettei tämmöinen yö ole lewoksi heille suotu. Kulettuamme yli Kuollajärwen (Kuollejaurin) suurenlaisen selän näkyi wielä wiimeisen kerran sinisen tummana (kun aurinko oli itä-etelässä), walkeawiiwaisena Umbtek warjoinensa. Kuollajärwen pohjoispuolella on jotenkin korkea wuori, joka sitte seuraa matkamiestä muutamia peninkulmia. Sen nimi on lapiksi Koado aiwentsh ja wenäjäksi sanoiwat sitä mashowa tunder'iksi. Kuollajärwestä on 10 wirstan taiwal Pullijawriin eli Puolajärween, josta wielä on pieni järwi ennenkuin tullaan wiimeiseen stantsiaan Kitsaan, joka on somalla paikalla erään haarajoen suussa suuren Kuolan (eli Kuollan, miten lie oikein kirjoittaa) joen warrella. Tässä oli myös Karjalan miehiä meren rannalle kalaan ja suurempien jokien suuhun simpukan pyyntiin menemässä. Kuolan joessa, esm. joku peninkulma ennenkuin joki wuonoon laskee, on hywä simpukan pyyntipaikka; siinä sanoi joku miehistä ennenkin olleensa pyynnissä ja ansainneensa hywät päiwäpalkat. Sen mukaan kuin käsitin, lieneekin täällä parempi helmien löyntipailka, kuin esm. Pohjanmaan jokiloissa. Meitä seurasi semmoinen onnellinen sattumus, että joka stantsiassa oli joku karjalainen, jonka kanssa saattoi haastella omalla kielellään, niin että olisimme tulleet toimeen osaamatta sanaakaan wenäjän kieltä, jos tuota ei paljo osattukaan. Kun Kitsasta tullaan Kuolaan, jossa ruuan saanti tietysti on kuin kaupungissa konsanaan, jaettiin tähteet Kannanlahden limpuista Kitsan asukkaille, ja ilosta säteiliwät Lapin lasten silmät, kun woihin kastettua selwää ruisleipää saiwat maistella. Ulkonaiset rasitukset ja ylönkatse kenties myös hallitsewain kansain puolelta omat waiwuttaneet nämä Lappalaiset kurjaan tilaan. Eiwät he taida pitääkään itseään muitten ihmisten weroisina.

Wiimeisellä taipaleella on enin käwelymatkaa koko matkalla Kannanlahdesta Kuolaan, 18 wirstaa alussa ja 3 wirstaa lopussa, sillä wälin 15 wirstaa wenematkaa. Lappalaisia lähti meille kantomiehiksi, ja karjalan miehiä lähti mukaan. Kello jo oli ennättänyt kymmeniin illalla ennenkuin jouduimme taipaleelle. Ensin Kitsasta on pitkä ja jyrkkä wastamäki, jota kesti nousta lähes pari tuntia, mutta tie oli hywä ja karjalan miehistä mainio astuja oli asettunut etukynteen; siten matka joutui. Wähää ennen kl. 12 oltiin waaran päällä ja saatiin päiwäpaisteessa ruweta laskeumaan. Kirkas olikin ilma, puut yhä harweniwat, niin että aurinko sopi myötäänsä hellittämään wasten naamaa. Eillimäiset kiirehtiwät kulkuaan, me puitimme perästä ja Lappalaiset alkoiwat etemmä ja etemmä jäädä jälkeen. Lewähdyspaikoissa kaikki taas kokouttiin yhteen. Maa oli korkeata ylänköä loiwan wietteisiä mäkiä täynnä, mutta kumminkin märkää rämettä yltäänsä, paitsi mäen kukkulat. Kummallakin puolella oli korkeita waaroja, joiden juurella harwaa mäntymetsää näkyi, pohjoispuolella puut pienempiä ja kituliaampia, etäällä toisistaan, eteläpuolella hyötyisemmät ja tiheämmässä. Puuraja luetaan kulkewan halki Turjan niemen kaakosta Kuolaan. Tästä sai jo jommoisenkin kuwan pohjoisen Lapin luonnosta, ja minä katselin sitä tarkoin kun luulin tämän olewan ainoan kerran kun tulisimme kulkemaan sisämaiden läpi. Laaksopaikoissa astuessamme sileitä porraspuita kuului wasemmalta puolelta Kuolan joen kowien koskien pauhaaminen wälistä etempää wälistä lähempää. Puolitoista peninkulmaa saimme sitte weneellä laskea myötäwirtaa jokea. Rannoilla kaswoi pientä lehtimetsää. Kaupungin yläpuolella olewien koskien tähden noustiin taas maalle joen wasemmalle rannalle ja päästyämme tämän päälle aukeni eteemme puista paljas ylänkö, jonka pohjois-reunaa rajoittiwat wuoriselänteet walkeilla lumiharjuilla. Matkamies katsoo pitkään, kun kuulee ettei kaupunkiin ole kuin 3 wirstaa ja näkee edessään aawan aukean, joka näyttää kohoawan merta kohden korkeiksi waaroiksi, mutta yhtäkkiä ratkiaa maa ja hän näkee jalkainsa edessä sywän sileän alangon, hiekka-niemekkeen Kuolan joen ja Tuulomajoen wälillä, jolla lakealla kentällä sijaitsee Kuolan kaupunki. Mäeltä katsoen näyttää kaupunki, wiheriän nurmikentän pohjois-ja koillis-nurkassa, hywin wähäpätöiseltä, ainoastaan nuo 2 kirkkoa, suurempi kiwestä ja walkeaksi siwuttu, pienempi puusta, keltaiseksi maalattu wanha rakennus pienellä saarella kaupungin kupeella, kohottawat wähä sen ulkonäköä; mutta kaupunkia ei katsoja juuri tarkkaakaan, sillä sen asema ja ympäristö wetäwät toko hänen huomionsa sen ulkopuolelle. Koski itäpuolella ja Tuuloman leweä wirta luoteispuolella antawat kaupungille wähä wirkeyttä, mutta muuten on se jyrkkäin, jylhäin wuoriseinämien kolossa, eikä suinkaan silmä löydä wiheriän puun tapaista, katsoi minne tahansa. Koillisesta wain näkyy korkean salmensolan kautta wähä wäljempää, nimittäin wuonon selkää. Päästessämme perille oli kello jo 6 aamulla ja siinä luulossa, että nyt kaikki maamatkat oliwat lopussa ja me niinkuin entisetkin murmannilaiselle rannikolle matkustawaiset pääsimme meritse eteenpäin kulkemaan, rupesimme mielihywällä lewolle kestikiewarin jotenkin siistissä huoneessa. Lie unet maistuneet lappalaiselle kantomiehellemmekin, sillä oman sanansa mukaan ei hän ollut nukkunut sitte sunnuntai-aamun ja nyt oli jo keskiwiikko-aamu.

Heti puolisten jälkeen kokoontuimat seudun suomalaiset huoneesemme, jossa pidettiin tawalliset papilliset toimitukset; niistä ynnä jokaisen paikan wäkiluwusta antawat loppuun liitetyt luettelot tarkemman selwän. Suomalaiset oliwat haudanneet kuolleensa wanhan kirkon saarelle, jonne piti hieruan (laskuweden) aikana kahlata wirran poikki. Hautoja lukiessa ja ihmisjoukon seistessä karttui sinne niin suuri sääskien paljous, että se oli tosi-waiwaksi paikalla asujillekin, mitä sitte tottumattomalle wasta tulleelle. Mutta niin hupainen kuin tämä päiwä oli, kun sain ruweta wartonaiseen toimeeni, jota warten olen tullut näille pohjan perille, niin ikäwä oli seuraawa päiwä, sillä wenäläinen kyyditsijä Kuolassa, ruunun palkkaama, kieltäytyi antamasta wenekyytiä. Tästä kuletaan nimittäin suurilla weneillä 8 peninkulmaa meritse Jeretiikaan, joka on kauppa-paikka saarella Uuramuonon suussa, ja siitä 2 peninkulmaa Uuran kylään. Pitkällisten keskusteluin perästä suostui wiimein wenäläinen antamaan meille oppaan maitse; ja meidän piti antautua tuolle tiettömälle kolkolle 6 peninkulman taipaleelle jalkaisin waeltamaan. Iloisia muistia mulla siis ei ole Kuolasta. Kestikiewarissakaan ei saanut mitään ruokaa. Ensin täytyi kupetsasta käydä aineet ostamassa ja sitte rupesi emäntä toki keittämään; ja niin saatiin kuitenkin kunnon ryynipuuro. Maitoa saa Kuolassa myös. Lehmiä on noin 30—40, ja niin suuria ja pitkäkoipisia lehmiä en ole koskaan nähnyt. Kentällä ja kosken partailla näkyi olewan kyllä ruohoa, 1 hewonen kuului kaupungissa myös olewan. Katsellessamme karjaa rannalla huomasimme siellä pikku mökkiä eli niinkuin ensin luulimme huwihuoneita, mutta kun kurkistimme akkunasta sisään näimme niiden olewan kappelia, joissa oli jumalankuwia nurkissa. Semmoisiksi huoneiksi oliwat ne meistä kowin kehnoja; mutta maassa maan tawalla.

2 suomalaista lähti meille kantomiehilsi Uuraan. Alkutaimal kulettiin pienellä meneellä. Joku peninkulma kaupungista supistuu wuono salmeksi, jonka länsipuoli on korkea kallioseinä. Sen ra'oissa ja ulkonewilla pankoilla pesii ja asuu suuret joukot kaikenlaisia wesilintuja, kalalokkia, tiiroja y.m., joista erittäinkin ensinmainitut owat toisenlaisia kuin sisämaissa. Myötäänsä kantoiwat emät pitkissä jonoissa kaloja korkeihin pesiinsä, ja pojat rääkyiwät, niin että kalliot soiwat. Mutta tiirat oliwat oppineet kummallisiksi loisiksi; tähystiwät milloin wesilintu toi kalaa pesäänsä, ja heti kuin emä oli lähtenyt toista hakemaan, lensiwät he lähelle poikain päälle rääkyen, ja kun nämä ojensiwat kaulansa ja suu auki nostiwat päänsä pystyyn luullen emän tulewan, tekiwät nuo ilkiwaltaiset tiirat mestarillisen pyöräyksen alaspäin, sieppasiwat kalan poikain edestä suuhunsa ja puikahtiwat waiti pois. Linnuilla on meressä ruokaa ja asunto rauhallinen näissä ihmisistä köyhissä maissa; sentähden ne wiljehtiwät niin hywästi ja enenewät mahdottoman suuriin määriin. Kuuluwat Kuolalaiset joskus koetelleen päästä lintujen pesille. Eras wenäläinen nuorukainen oli wuoren päältä laskeunut nuoraa myöten kallioseinän siwulle munia kootakseen pesistä, waan nuora oli kallion teräwiä särmiä wastaan hankautunut niin etta oli katkennut, poika parka pudonnut alas kuolijaaksi. Sitten ei sanota koetellun enää häiritä lintukarjoja tällä paikalla. Mutta waikka kyllä on paljo lintuja tassa, niin että se kyllä kummaksi käy sille, joka on nähnyt ainoastaan Suomen lintuparwet, ei se kumminkaan ollut sinnepäinkään, mitä nähtiin aawan meren rannalla.

Kuolan wuonon kummallakin rannalla oli lapinkotia, 2 länsi- ja 1 itärannalla meidän näkemiämme; ne oliwat suuren turpeen kaltaisia, ja kyyristyen täytyy niihin sisään mennä. Purjehdittuamme lähes pari peninkulmaa pantiin maalle erään nykyisin aution, pienen, hirsistä tehdyn mökin luona, ja siitä oli alettawa tuo wähintäänkin 4 peninkulmaa pitkä maataiwal. Mökin luona laittauttiin reilaan. Se oli merkillisellä paikalla, sillä ympärillä oli puita. Lahdelman pohjoisranta oli korkea ja siten suojeltu pohjatuulilta; lisäksi oli se multamaata ja sillä kaswoi tawallisen pitkiä koiwuja, jotka oliwat kewät-wihannossaan; jopa pistihen koiwikosta ujosti esiin tuomikin; se oli wasta puhkaissut kukkansa auki ja lewitti suloista tuoksuansa pitkin tyyniperää rantaa. Sisempänä lahdenperässä oli toisiakin ja tekiwät samaa wirkaa. Nähtiinpä pihlajiakin; ne oliwat nupussa ja odottiwat lämpimän lisää. Tuota katsellessaan luuli olewansa kewään alussa; ja pohjoislapin kewät olikin nyt kohta paraillaan; mutta meille se oli jo kolmas: ensimäinen Kuopiossa, toinen Kuusamossa, kolmas Kuolassa; kotoa lähtiessämme oli kewät jo ohitse, ja tuomen ja pihlajan kukinta loppunut; mutta aiwan alku-tuoreudessaan kohtasi meitä kewät taas Kuusamon wuoriseuduilla, ja ihmeeksemme saimme ihailla wielä kerran kewäimen suloutta täällä kylmyyden kotipaikoilla. Mutta tähän täytyikin meidän jättää kewäimen yksin suloinensa iloa pitämään; tästä ylöspäin, siellä on maita, jossa ei kewään, ei kesän kauneutta näy. Jyrkän rannan-törmän päältä alkaa 2 tahi 3 wirstan wastamaa wetistä rämettä, jossa siellä, täällä puroja myöten wesi laskee wuorilta mereen, mutta enimmittäin waluu se sammalikon läpi joka paikasta, ja ainoastaan näkywien kallion kylkien kohdalla se juoksee pikku koskina. Tämmöistä maata noustessaan wuorille tietää olewansa työssä; waiwannäköä ei Lapissa wältä kukaan; pitää kaiken woimansa perästä polkaista rahkasammaleesen kuoppa siksi kuin kowa wastaa kantapäätä; siitä tun wetää jalkansa ylös, on selwittelemistä, ettei takerru waiwaiskoiwu-warpuihin, jotka owat tiheät kuin pajupehkot puroin warsilla; ja taas, kun on pujotellut saappaansa läpi warwikon, pitää työntää jalkansa lähes polwiin asti sammaleesen, ennenkuin kykenee toista nostamaan. Wähän wäliä istuu mielellään mättäälle lewähtämän, ja ikäwällä katsoo wuoren kukkulalle, jossa on kowempi maa astua; ainoastaan lyhyttä peuran jäkälää on someroisen maan-kamaran päällä; sanotaan »mäen welkansa maksawan;» luulossa että saa ruweta myötämäkiä laskemaan, astutaan mäen päälle; mutta se toiwo peräti petti; heti takana ensimäisen on toinen kahta korkeampi wuori, jolle taas kiipeämään. Ne notkelmat, jotta wuoren korkeilta syrjiltä juoksewat alas sywiin laaksoihin, oliwat lunta täynnä; ja kun saapas liukahteli luisulla hangella, hirwitti katsoa alas, sillä sywyyden hämärään pohjaan olisi ollut kamala wauhti laskea mäkeä. Lumijuowain wälillä on sulaa kalliota ja karkeata someromaata wuorotellen; sitä on hywä astua, kun saa pikkuisen matkan päässä lewähtää. Mereen päin wiettäwällä puolella ei olekaan niin paljo sääskiä, kuin sisämaassa, jonkatähden saa rauhassa lewähtää, ja se ei ole wähä etu. Päästiin wuorelle. Sen kukkulalla käwi läpitunkewa wiima jäämereltä, joka liiaksikin ankarasti kuiwasi hien ruumiilta. Mutta helposti lensiwät tuuliaispäät tunturien päällitse; raittiit ne oliwat, ja helppo oli hengittää. Wälistä puski tuuli niin että piti ottaa lakkinsa käteen, sillä waikea olisi käydä noutamassa, jos wihuri keweän kesälakin siirtäisi toiselle tunturille. Waikka täältä kylmyydestä pois päästäkseen mielellään kiirehtii eteenpäin, pitää kumminkin siksi kestää seistä, että saa katsotuksi tämän kolkon ilman alan autiot seudut. Niinkauas kuin silmä kantaa, on mäkiä mäkien wieressä tällä tunturi-ylängöllä, kaikki kaljuja, ei puuta, ei pensasta, ei edes pieniä kaswin warsiakaan ole; niin puhtaaksi on pohjostuuli porottanut nämä maat. Kaikille ilman suunnille on pelkkää autioutta, ääretöntä paljasta ja karkeata wuoristoa, jossa ei elämän merkkiä näy. Tämän ympäristön keskellä ymmärtää, kuinka totta sanoo, kun Kalewala puhuu »Lapin raukoista rajoista.» Kuolan wuono oli jo jäänyt niin kallioiden lomaan, ettei sitä näkynyt, mutta sisäjärwiä näkyi useita, suuriakin ja saarisia, mutta lintua ei nähty koko matkalla yht'ainoata, ei wesilintua eikä kalalokkia; josta woi arwata, etta järwet owat jolo kalattomia taikka luultawammasti hywin wähä-kalaisia. Ennenkuin tästä lähdetään tunturia alas laskeumaan, kysytään oppaalta: »minnepäin ruwetaan nyt painamaan.» Hän tirkistelee kipeillä silmillään ja osoittaa erästä kaukana siintäwää wuoren yppylää: »tuolla on puoliwäli.» »Puoliwälikö!» urahtaa yksi ja toinen meistä yksiwakaisella äänellä; mutta wenäläinen nyökyttää päätään ja sanoo: da, da. Me silloin huomasimme ettemme olleet wäärin ymmärtäneet; ja meidän täytyi antaa puoliwälin olla niin kaukana, kun sitä ei woitu siirtää lähemmäksi. Alaspäin oli huokea astua, siksi kun tultiin taas rämeille; niillä kaswoi pikku mäntyjäkin eteläpuolella mäkien rinteitä; mutta kitulijaita ja surkeita ne oliwat. Rämeiden poikki päästyään, saa taas waaroja nousta ja waaroja laskea. Somimmat paikat oliwat pienet mäkiharjanteet järwien wälillä. Eräässä kohden oli wasemmalla puolen olewan järwen pinta melkeen harjun tasalla, mutta oikeanpuolimainen järwi oli sywän ja jyrkän mäen alla laakson pohjassa wuorien wälissä, eikä minkäänlaista yhteyttä ollut näiden järwien wälillä, waikka harja oli jotenkin kaitanen. Toisien järrwien siwu kun mentiin, täytyi kiweltä kiwelle hyppimällä kulkea yli kuohuwien koskien, mutta ne eiwät muodostaneet mitään jokia, maan ryntäsiwät järwestä järween mistä kallion kolosta milloinkin, niinkuin täydestä maljasta wesi läikähtää yli laidan mistä kohti sattuu. Ajattelin, ettei suinkaan sinä ilmoisna ikänä ihmisjalka ole näitä maita kahlannut; ja niinpä taisi ollakin, sillä oppaamme rupesi meitä kierrättelemään niin kummallisia teitä järwiä pitkin ja soita poikki aina wain sinne, missä korkeinta mäen kukkulaa oli. Minä jo luulin että hän tekee meille harmia siitä kun minä suota rämpiessäni heitin takkini hänen taakkansa päälle, josta hän tuntui kowasti suuttuwan ja äisteli mulle jotakin, jota en ymmärtänyt. Minä kun en muuta osannut, sanoin: harasho, ja heittäysin pitkälleni lewähtämään; mutta siitäkös tulistui wenäjän mies, tuppasi takkini takkansa koloihin ja sytöi sillä wauhdilla, että olisin tawallisissa oloissa surkutellut takki-riepuani, mutta nyt mielelläni siitä erosin, tuli mihin tuli; se olikin painanut kauan hartioitani kuin raskaskin kuorma; siihen äreään puheesen, jota mies takkaansa laitellessaan piti, en walitettawasti saattanut mitään lauhduketta antaa; ja kun en muuta osannut, sanoin mättäältä jolla selälläni makasin: harasho; silloin ei takka paljo painanut, kun mies wiskasi sen selkäänsä ja pahaa porinata pitäen lähti astua wiuhkaisemaan, että »töppöset löyhki», niinkuin sanotaan; kantajammekin nostiwat päätään: »joko se lähti». Ei muu auttanut, kuin kesken lewähdyksen ylös ja polkea perästä. Miehet selittiwät että wenäjän mies sitä nurkui, että hänelle pannaan kantamista, waikk'ei hän muuta kuin opastamista warten ollut isäntänsä käskystä tänne lähtenyt. Me käskimme miesten tulkita, että hän saa kantamisestaan meiltä maksun, ja rauha oli jälleen rakennettu. Kumminkin näytti hänen käytöksensä perästäpäin oudolta; ja meillä käwi jo salaisesti ne ajatukset, että oppaamme kenties karkaa kotiinsa tältä waiwaloiselta taipaleelta. Kantajamme pitiwät toisia epäluuloja oppaastamme, ja kun hän yhdellä mäellä kysyi: »näkeekö kukaan täällä jossakin pienempää kiweä suuremman päälle nostettuna», niin wirkkoiwat hekin, että he jo ammoisen aikaa owat katsastaneet, että taitaa opas joutaa pois wiralta. Erottiin jokainen eri suunnille etsimään kiweä kiwen päältä. Jonkun ajan perästä löytyikin semmoinen tien mutta, ja nyt opaskin sanoi tuntewansa seudun, ja korjasi äsköisen osoituksensa puoliwälin tunturista; oikea tunturi, meidän kulettawa, olikin wasemmalle kädelle siitä, mikä ensin oikeaksi luultiin; mutta yhtä kaukana se oli sekin. »Onko tuo nyt oikea tunturi», »da, da» wastaa wenäläinen; »sitte kaikki pahat tuulet pois, ja marssitaan eteenpäin». Oppaan silmät wettä keitti, kun tähysteli noita kiwiä kiwien päältä; mutta katosi meiltäkin kaikki pahat epäluulot, niin uuras tien urkkija oli hän. Ja kun näimme ne kengän hieromat, mitkä oliwat jaloissansa, ja ne waate-repaleet, joilla koki kipeitään peitellä, niin käwi mies-parka meille sääliksi.

Kuta etemmäksi päästiin, sitä hitaammaksi käwi matkanteko; noustessamme puoliwälitunturin päälle, ei tahtonut wasen jalka jaksaa oikean rinnalle, eikä oikea edelle wasemmasta. Tunturin päällä suuren kiwen takana otettiin pitkä lepo; se olikin tositarpeesen. Näköala tällekin tunturille on kolkkoa; laaksoin pohjissa olewia puita ei näy. Göthe, Saksan runoilija, kuuluu sanoneen Neapelin näköalasta: »joka on nähnyt Neapelin, ei woi tulla onnettomaksi». Yhtä hywästi saattaisi sanoa: »joka on nähnyt Lapin raukkoja rajoja, ei woi tulla onnelliseksi;» niin kolkon ja kylmän kuwan ne jättäwät katsojan mieleen. Mutta kun me ajattelemme seudun kolkkoutta, näkyy ihmispäitä wilkkuwan wieressä olewan tunturin harjun takaa; ne hääliwät edes ta'as; pilkistäwät kiwen takaa ja katoawat. Me jo rupesimme lukemaan, kuiuka monta meitä on; »6 miestä!» ei Lapissa sen suurempaa sotajoukkoa tarwitse — ja me makaisimme tyynesti. Ei kaukaakaan, kun jo wetäypi 3 kolttalappalaista meidän tunturillemme, awopäin ja säikähtyneenä. He oliwat lähisen tunturin huipulta katsoneet kauan, mitä liikettä se oli, kun me kiwen takana makailimme ja kääntelimme ruumistamme, ja tulleet siihen päätökseen että me olimme karhuja. Laukkunsa, lakkinsa ja muut kapineensa heittiwät tunturille ja tuliwat nyt tarkemmin asiaa tutkimaan meidän luoksemme. Huomattuansa meidät matkamiehiksi tuliwat tietä kysymään. Kolttalaiset eiwät nimittäin olleet ennen käyneet tätä tietä, tiesiwät wain missäpäin Kuola on, ja oliwat lähteneet sitä suuntaa tunturien yli waeltamaan; oikeassa oliwatkin, mutta siinä erehtyiwät, kun luuliwat Kuolan olewan sen tunturin alla, jolla me lewähdimme, ja kun me ilmoitimme heille, että he owat wasta puoliwälissä Kuolan wuonon lahteen, josta wielä saawat kierrellä wuonon rantoja pari peninkulmaa, ennenkuin saapuwat kaupunkiin, niin suurilla silmillä katsoiwat pitkään toinen toiseensa; lähtiwät sitte noutamaan rippujaan ja pitkittiwät matkaansa. Sanoiwatko nuo totta, wai oliwat roswoamis-matkoilla, niinkuin yleisesti kolttalaisilla tapana on, sitä emme tienneet, mutta meidän kantomiehemme wakuuttiwat, että semmoinen kolttalainen on; kunhan saa wähänkään suunnan tietää jonnekin, niin kyllä hän osaa sinne, tunturit owat hälle tuttuja, ei hän niille eksy. Kolttalappalaiset, eräs lappalaissuku, jotka owat kaikki wenäläiskreikkalaista uskoa ja suurempikaswuisia, kuin tawalliset lappalaiset, owat ylönkatsotut joka paikassa; luulenma juuri epärehellisyytensä wuoksi. Meidän lewähdyspaikastamme lounaasen päin joku matka on tawallinen koiwumetsä, jossa on peuransyöttöpaikka talwella; se on ainoa metsikkö tällä tunturi taipaleella (lukuunottamatta Uuran wuonon koiwikkoa) ja on puoliwälissä, kun suoraa tietä talwella ajetaan Uurasta Kuolaan, 6 peninkulmaa. Wirkistyneinä lähdettiin eteenpäin. Matka oli samanlaista alinomaista nousemista ja laskeumista. Sen uuden löydön teimme kuitenkin, että waaroilla kaswoi pieni kukka; nimeä en tiedä; se wiwahti paljo neilika-lajiin. Nähtiin tunturi-metsäkanojakin, jotka juosten, lentäen pyöriwät edessämme ja surkealla äänellään walittiwat olemistaan, mutta laaksoihin eiwät lähteneet, palasiwat korkeille tuntureilleen; siellä oli heillä kumminkin hywä olla. Wastahakoisesti ja pelkotunteilla mekin tällä matkan loppupuoliskolla lähestyimme laaksoin pohjia; kyllä meillä jo oli ollut tekemistä noiden pohjoisimpain maitten kiusantekijöiden kanssa, mutta nyt wasta meille pula tuli. Sitä sääskien paljoutta, mitä oli tyynissä laaksoissa, on mahdoton toiselle selittää tahi uskottawaksi saattaa. Meillä oli niistä tosi waiwa. Ilma oli niin kuuma, ettei käwellessään jaksanut minkäänlaista liina-bashlik'ia taikka harsowaatetta pitää kaswoillaan, ja tunkeutuiwat ne niidenkin läpi jos jostakin reiästä. Kun sääskiä on niin paljo ja syötäwiä ihmisiä niin erittäin wähä, niin ehdättäwät edelliset toinen toisensa kilwan ihmisraukkain niskaan, eiwätkä huoli huiskuttamisesta ja pieksämisestä mitään, waan töytääwät suoraan ihoon ja pistäwät samassa nahan läpi. Näin parhaaksi koetella suojella ainoastaan kaswojani ja heittää niska ja kädet aiwan alttiiksi. Tuskalla saattoi pelastaa silmänsä, sieramensa ja korwansa tukkoon joutumasta; myötäänsä piti pyhkiå nenäliinalla sitä syöpäläisten siiwoa silmiltään pois; kuolleita oli kuin tahasta ja yhä utakammasti toista tuli; missä wain wähänkään lehtimetsää ja lätäkköpaikkaa oli, sieltä niitä sawupilwinä pemahti wastaan. Pysäyspaikoissa sai parhaiten rauhassa olla, jos päälllyspaidan eli liinapaidan weti korwiensa yli ja rupesi pitkälleen kaswot mätästä wasten. Muuten on näissä taisteluissa syöpäläisiä wastaan paras neuwo ajatella: wähät muusta, kunhan hengissä pysyy. Sittekuin oli kylään tultu, sanoiwat Uuralaiset, ettei tänä kesänä paljo sääskiä ollut, waan kun on ollut pitkälliset tyyneet, silloin niitä paljo on; notkopaikoissa ei silloin saata kukaan olla. Siihen me emme osanneet mitään wirkkaa.

Keskiyön aikoihin noustiin wuoriseudun wiimeiselle korkealle tunturille, jolle näkyy aawa meri niemineen, saarineen. Oli kuinka myrskyinen ja julma tahansa, etäälle se wain näyttää tyyneltä ja miellyttäwältä, kun päiwä takaa paistaa. Sentähden oli meistäkin, niinkuin jo olisi oltu muun maailman yhteydessä erillään erämaan kolkkoudesta, kun meri nähtiin. Kuta lähemmä matkan päätä päästiin, sitä enemmin oli lehtipuuta ja joitakuita wirstoja wuonon perästä on tawallista pientä koiwikkoa, josta jo alkoi polku wetää taloihin. Keweniwät jalat, kun pääsiwät polun päälle, eikä kenenkään mieli tehnyt lewähtämään; uteliaalla toimeliaisuudella hiipi toinen toisestaan siwu, ja rantamäen koiwikosta astuttiin ulos; silloin näkiwät silmämme ensi kerran suomalaisen uutisasutuksen jäämeren rannalla. Montakertaa olin kotonani ajatellut, minkähänlaiset kansalaistemme asumasiat mahtanewat olla noilla kaukaisilla perukoilla; waeltaissamme kauwan wallan wieraista omista olipa jo muistissamme melkeen solahtanut tuonnemmaksi, minkälainen suomalaisen talo onkaan; ja ainakin arwellen suomalaisten ihan eri lailla asuwan täällä korkeassa pohjaisessa kuin kotonaan, kiinnitin silmäni heidän taloihinsa, jotka waloisan aamuyön tyyneydessä pitiwät hiljaista yölepoansa meidän edessämme; mikä sywästi ilahuttawa näky oli toki tuo, kun huomasimme talossa 2 pientä tupaa wastakkaa ja wälillä porstuan, johon on kartanolta owi portaineen, kartanon toisella puolella pienen nawetan ja kodan, huomasimme huoneiden ympärillä semmoisen siisteyden ja puhtauden, joka meidän matkamme warrella oli jäänyt Suomeen, näimme pystöaidan, joku ympäröi pihan ja pienen nurminiityn; kun wielä tiesimme nyt astuwamme kansalaistemme katon alle, jossa tarjotaan kättä, puhetta ja ruokaa semmoista kuin syntymämaalla, niin woi jokainen arwata miten lämpimillä tunteilla me nousimme

Juhana Petter Lyhytniemen owea kolkuttamaan. Wanhat owat aina warullaan; heti heräsikin isännän äiti ja tuli kysymään tulijoista; mutta kun kuuli, kuinka kaukaa tällä kerralla oliwat wieraat, meni hän emäntätä herättämään; ja yhtäkkiä olikin tupa järjestyksessä; ja me heti sisään, kun lukko aukeni. Isännät owat kaikki tähän aikaan kesässä kalassa. Me tiesimme, että tässä talossa ei tarwitse itse tehdä wuodettaan, niinkuin matkalla tähän asti, ja sanoimme: »älkää nyt, emäntä, ruwetko muuhun puuhaan, waan laittakaa meille wuode, että pääsemme lewolle». »Kahwi on heti walmista», arweli emäntä ja kiirehti toiseen tupaan, mutta meistä ei kukaan yrittänytkään emäntää kieltämään, sitä juomaa ei oltu nähtykään sittekuin Kuusamossa, ja jos yksi ja toinenkin, niin taisi joku maisterimies meistä olla erittäinkin kahwin rakastajia miehiä. Hywällä mielellähän me joimme kahwit. Sitte kerrottiin emännälle äsköinen kehoitus, wäsymys oli näet käskijä; »tee-wesi on heti walmista;» silloin ei katsottukaan toisiimme niin hymysuin, kuin äsken; mutta emännän hywä tahto loisti hänen silmistänsä, ja mielelläänhän tekee toiselle mieliksi, kun niin wähällä woipi. Tuskin oli teet saatu loppuun, kun emäntä kantaa pöytään tuoreita loistawia wiilipyttyjä ja kowaa keltaista woita, walmistaa ruokapöydän, niin kunnollisen, ettei semmoista oltu nähty sittekuin Kuusamossa; eikä yksikään meistä yrittänytkään kieltämään; käski nälkä pöytään, waikka wäsymys wuoteesen; mutta tuon ruuan ääressä olikin ruokahalu semmoinen, ettei mokomaa — sittekuin Kuusamossa. Ja kun emäntäkin wähä asettui liehumasti, että saatiin ruweta haastelemaan, kuultiin että hänkin oli Kuusamosta, ja hänen miehensä ja anoppinsa ja lapsensa, kaikki, kaikki oliwat Kuusamosta, ja kuinka tänne oliwat Kuusamosta tulleet, siitä olisimme tarkastikin saaneet kuulla, jos olisimme jaksaneet, mutta kun emme jaksaneet, täytyi se jäädä wastaiseksi; mutta heti kun se oli lykätty wastaiseksi, ummistui meidän silmämme ja ainoastaan muutamia silmänräpäyksiä liikkui wielä lämpimät kiitollisuuden tunteet Kuusamolaisten ystäwällisyydestä wäsyneessä mielessämme, ja sitte waiwuimme semmoiseen makiaan uneen, ettei mokomaa — — sittekuin Kuusamossa.

Jo edeltä puolenpäiwää kello 10 aikana herätettiin meidät sillä ilmiannolla, että jos mieli tänä pänä Uuraan, niin oli nyt hieruan aikana mentäwä, ennenkuin ulli-wesi (nousuwesi) peittää wuonon perän leweät lietteet. Meren rannalla woi näit jo ennakolta tietää, milloin wesi on wähimmillään. Se nousee 6 1/2 tuntia ja laskee 6 1/2 tuntia; jos hieruan aika tänään on 9 aikana e.p.p., niin se on huomenna kl. 10 ja ylihuomenna kl. 11, j.n.e. aina 1 tuntia myöhemmin. Sentähden piti meidän tuo pikku 3 wirstaa matka tehdä ennen puoltapäiwää, ellemme tahtoneet ruweta kiertämään poluttomia rantatörmiä. Ja pitkiin käwelemisiin ei tehnyt mieli, sittekuin olimme kulkeneet tuon waikean wiime taipaleen; noin 12 aikana olimme edellisenä päiwänä lähteneet Kuolasta ja kl. 3 aamulla tultiin Saaniwuonoon. Oli merkillistä että tämä 14 päiwä Heinäkuuta oli juuri se päiwä, jonka seuduissa olin jo kotoa kirjoittanut tulewani Uuraan, jos terwennä pysyisin. Saaniwuonon länsirannalla ja joen wasemmalla puolen on Lyhytniemen talo; ne muut 3 suomalaista ja 1 karjalainen owat wuonon itärannalla. Joki laskee wuonoon Saanijärwestä, johon pienempi Lastajärwi etelästä laskee. Uuran wuono on paljoa suurempi kuin Saaniwuono, ja kummallista on kuinka pian sen hiekkalietteet kuiwawat heti weden laskun perästä, niin että niitä saattaa kuiwin jaloin käwellä; tuskin jalkopohjakaan kastuu. Kuiwanakin ollessa asuu hiekkapohjassa eräs pikku, wikkelä kala, Pisanki, teräwä kuin äimä; ja aiwan kuin mato kaiwaa se tien itselleen mullassa. Lietteet kuwastawat walkeammilta luin owatkaan noita tummia ja korkeita kallioseiniä wastaan, jotka owat wuonon ympärillä.

kylästä oli samaten kaikki mieswäki kalassa, mutta heti tultuamme lähti pari henkeä pienellä weneellä wiemään merelle sanaa tulostamme. Minulle oli jo tilattu walmiiksi kortteeri eräässä talossa Uura-joen suussa. Kaikki kylän talot, joista suurin osa on hirsistä rakennettu, ainoastaan muutamat turpeista, owat asetetut joen wasemmalle puolen pitkin rantaa, kenties 3 wirstan matkalle joen suusta ylöspäin; yksi lappalainen talo, Wilkis-oiwi, on oikealla puolen jokea joensuussa ja toinen suomalainen talo, joka on ylinnä joen warrella, on samaten oikealla rannalla. Joessa on koskia ja siitä saadaan muutamia lohi-lajia; tawataanpa wälistä made ja haukikin joen suussa; muuten on niissä järwissä, joista Uurajoki laskee, niinkuin muissakin pohjoislapin järwissä ahwen, hauki ja muutamia lohikaloja. Uurajärwessä ei kuulu tawatun särkeä, eikä siikaa; waikka ne löytywät Tuuloman järwissä. Löytyy rääpyskin Imanterossa ja sen pohjoispuolella olewissa järwissä. Näistä maajärwien kaloista eiwät suomalaiset, niinkuin muutkin rannan asukkaat, paljo hyödy. Pyytäwät joskus loma-aikana, kun merikalastus joudattaa, ja laittawat lapsensa ja waimonpuolensa pyytämään, että saisiwat wälistä maistaa sitä kalaa johon owat Suomessa tottuneet, sillä kaikella merenkalalla on omituinen ihwinen maku, joka warsinkin wastatulleen suuhun maistuu hywin oudolta. Merikalastusta warten oiwat Suomalaiset tänne tulleet ja siitä he eläwät. Sitä ruwetaan Maarian päiwältä kewäällä ja pitkitetään Juhannukseen, jolloin tullaan kotiin joksikuksi wiikoksi tahi pariksi; sitte taas mennään merelle ja wiiwytään Elokuun alkupuolelle ja keskipaikoille, jolloin woi kalastuksen pitää jo loppuneena, waikka yksi ja toinen pitkittää yhä edelleen, sillä merestä saattaa kalastaa milloin tahansa, kunhan ei erinomaista saalista aina halua. Kala, joka on kaikkein paras pyydettewä, on turska, jonka pyytäjät jo merellä heti saannin perästä myöwät wenäläisille kauppijoille, tahi wiewät norjalaisille maakauppijaille tällä murmannilaisella rannikolla tahi sitte wiewät suoraan Wuoreijaan (Wardö'hön,) tahikka Wesisaareen (Wadsö'hön) kaupan. Turska kuiwataan pitkissä jälleissä eli toisin sanoen orsilla paljaan taiwaan alla. Turskan hinta on kolmekertaa suurempi kuin muiden kalain, waikka itse kala tuorenna ei ole niinkään makea kuin muut kalat. Kun on oikein hywä turskan saanti, niin on tapahtuuut, etta mies päiwässä ansaitsee 160 kruunua. Mutta toisinaan taas saawat kalastajat tehdä turhaa työtä päiwittäin, wiikottain. Turska syö nimittäin pientä lota-kalaa, ja jos lota-parwit eiwät jostakin syystä ajau rantaan päin, niin turskakin asuu yksi siellä, toinen täällä. Helposti kalastaja huomaa, milloin lota-parwi lähestyy, sillä sitä seuraa toisetkin wiholliset kwin turskat, jotka eiwät kalastajan silmään pistä, nimittäin kajawat, pitäen sitä suurempaa ääntä, kuta suurempi on heidän ruoka-alansa. Minnepäin kajawat wetäywät, sinne rientää kalastajakin weneineen. Kalastajain pitää aina olla wartiolla, wuorotellen toinen toisensa perästä, merkitä lintuin lento-suuntia, koetella ongellaan eli koukullaan, oli sää mikä tahansa, tahi aika mikä tahansa. Jos kaloja ei kuulu missään, makaawat muut kajuutassa, yksi on main kokeilla. Ohilullewiltakin kysytään missäpäin kaloja olisi nähty enemmältä; ja sitä myöten mennään wälistä Ruijan rannalle, toisen kerran Kalasaarennon (niinkuin kartoilla on kirjoitettu) rannikolle, jopa Kiltinäänkin asti Kuolawuonon itäpuolella. Paitsi tätä alinomaista huolta on kalastajalla jokapäiwäinen pelko äkkimyrskyn nousemisesta. Liikuttaissansa koukkuaan weneen laidalla pälyy hän joka suunnalle pitkin meren pintaa, missä sattuisi hawaitsemaan mustan wäreen käywän wenettä kohti; silloin kysytään näppäryyttä panna purjeet kokoon, ankkurit järjestykseen ja peränpitimet reilaan, sillä tuuliaispää ei odota kauan, kun kerran tulossa on, ennenkuin jo tupruaa weneen ympärillä ja raiwoon nostaa weden ja ilman; joka wene silloin ei ole walmis tuulta wastustumaan, se pyörähtää kumoon auttamattomasti. Tämä ainainen huoli ja epäwakaisuus kaiken puolesta tekee tunnokkaamman miehen koko elämän sangen lewottomaksi, ja hänen päänsä harmaaksi ennen aikaa. Muuten on kyllä löyhä työ miehillä, ja moni arwelikin, selittäessään meille olojaan meren rannalla: »mitenhän käwisikään, jos pitäisi ruweta maatyötä tekemään!» Toiselta puolen walittiwat epäterweelliseksi ja ruumista jähmeyttäwäksi tuota elantojärjestystä, kesällä walwoa päiwät päästään ja yöt lisäksi, ja talwella maata päiwät päästään ja yöt lisäksi. Jos pimeän aikana juuri käwisikin laatuun toimittaa jotain käsityötä, niin eiwät he sitä rupea tekewään; wähä korjailewat weneitään; ne tahtowat he hywät ja hywät ne näkyiwät melkeen wähillä poikkeuksilla olewankin; sillä lähteä huonolla weneellä aawalle merelle, jossa äkkipikaa usein tyynestäkin wihurit nostawat myrskyn, on sama kuin mennä tapposen tahallaan surman suuhun. Wahinko wain että useammat suomalaiset sinne lähteneistä owat warattomia, etteiwät jaksa hankkia itselleen omaa wenettä, mutta jos werrataan nykyaikaa jo kuluneihin, esim. muuankaan tahi pari kymmenkunta wuotta taa'päin, niin huomataan suuri edistys. Muutamilla warakkailla on 2 jopa 3:kin wenettä, ja wähempikin warainen, joka on jaksanut talon hommata itselleen, pyrkii pyrkimälläkin hankkimaan lisäksi wenettä, joskohta ei kokonaista jaksi, niin kumminkin puolet weneestä, ja toinen pienen talon mies ottaa toiset puolet tehdäkseen. Nämä weneet eiwät näet olekaan sitä kokoa kuin sisäjärwien soutuweneet, waan suuria, tawallisen lankku-lotjan kokoisia, joita woisi kutsua jollakin laiwanimityksellä. Suurimmat weneistä owat kaksimastoisia ja niitä kutsutaan Ruijan kielellä »lysterbåtiksi»; niitä on harwalla suomalaisella. Useimmalla on wähä pienempää kokoa wene, joka on yksimastoinen, ja kutsutaan »fembörding» josta meikäläiset owat ottaneet niitä kutsuakseen »wämpööriiksi»; se on sopiwin kala-wene merellä. Wielä on myös monella »otrinki,» joka on pienin merellä kulkewista weneistä; se on muuten rakennukselleen wämpöörin kaltainen. Kaikissa näissä on perässä kajuuta, jossa on rautauuni, 2,3 reikäinen, pannuineen, patoineen, ja penkit owat naulatut seiniin ympäriinsä. Koko talous on matkassa. Weneessä on tawallisesti. 4 miestä, joista yksi on weneen omistaja, kapteeni, ja toiset 3 osamiehiä saaliisen. Kalat jaetaan sopimuksen mukaan, kenties enimmästi niin että wene saa puolet ja toinen puoli jaetaan tasan 4 miehelle. Jako tietysti on toisellainen, jos jollakin on osa weneessä, tahi jos joku on toisen työssä, tahi pidetään huonompana työmiehenä. Kowin huonoja työmiehiä sinne ei toki tulekaan, sillä se on kaikille tietty asia, että joka näillä mailla ei itse elätä henkeään, kuolkoon; ei auta täällä asetusten nojalla ruweta suurella suulla waatiwaan itselleen laillista waiwais-eläkettä; ja jos joku tapaturman kautta työhön kykenemättömäksi tullut sai hywiltä ihmisiltä köyhän apua, kyllä se tiesi toisten armosta eläwänsä.

Toinen kala, jota suomalaiset myös pyytäwät, waikka wähemmässä määrässä kuin turskaa, on saita. Se kala liikkuu weden pinnalla, kun on pyydettäwissä, ja ui suurissa parwissa. Se syö nimittäin pientä ewällistä eläwätä, jota kutsuiwat kalaksi, waikt'eiwitt tienneet nimeä; se pieni eläwä on eräs molluski-laji, joka nousee weden pinnalle wälistä. Saita-nuotta on nelis-nurkkuinen, kuin huiwi, noin 15—22 syltä kanttiinsa, joka nurkkaan sidotaan köysi 40—50 syltä pitkä. Kun huomataan saidan olewan liikkeellä, wiedään tämä nuotta eteen, lasketaan weden pinnan alle ja odotetaan siksikuin saitaparwi on uinut päälle, silloin wiskataan kiwiä parwen keskelle, ja saita on sentapainen etta wähästäkin melskeestä säikähdyttyänsä, menee pohjaan suoraan kwin kiwi. Kuin kala weden pinnalta on painunut nuotan päälle, soudetaan weneet yhteen ja nuotasta tehdään pussi, jonka pohjassa saitaparwi kiehuu. Muita kaloja ei näin tukussa saada, eikä saata pyytääkään. Jos Jäämeren kummallisia kaloja tahtoisin mainita, niin ottaisin esimerkiksi Kunttipillarin (pikku horkkelin), jolla on monisarwinen pää ja rintaewät leweät kuin siiwet; se on lentokalan näköön; eräs toinen on tuo ilettäwän ruma Ronkeksi (wilukala), joka on limainen ja täynnä kuhmuja, niinkuin olisi isossa rokossa.

Pian leweni sana tulostani merellä, ja miehet alkoiwat kokoontua wähitellen kylään. Tosin en ketään ollut ennen nähnyt, mutta kyllä he oliwat tutut, jopa toinen toistaan tutummat. Kuulumiset kysyttiin ja selitettiin, kuuden wuoden kuulumiset. Kuka oli käskenyt sanoa terweisiä Kuusamosta, kuka Pudasjärweltä, Oulusta, Näseestä; ne tuliwat kaikki perille, ja kait oliwat yhtä lämpimiä, waikk'ei puoliakaan nimenomaan muistettu. »Johan se kuuluu kuolleen, Snellmankin, joka meitä täällä käwi opettamassa.» »Ei, sen nimellistä on monta Suomessa, ja se Snellman, joka on kuollut, oli senaattori, ja suuri Suomen kansallisuuden puollustaja, jonka tähden hänen kuolemansa on kuulunut tänne asti.» »Wai wielä se Snellman elää joka käwi täällä», wirkkoiwat emännät penkiltä, »entäs se kirktoherr Thauwon». Oli heillä muistissa pappein wiime käynnit ja heidän innokkaista kyselemisistänsä olisi outokin ymmärtänyt, että Murmannin rannikon suomalaisille on se juhlia, kun Suomesta lähetetään sinne pappi. Siellä on käynyt Iin nykyinen kirkkoherra Johan Fredrik Thauwon Kuolajärweltä talwella 1870 ja Polangalta kesillä 1871, 1872, 1873 ja 1874; ja myös Muhoksen nykyinen kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman Pudasjärweltä kesällä 1876, jonka perästä ei pappia Suomesta ollut siellä käynyt.

Rippikoulussa oli 3 lapinlastakin; ryhdyin oppimaan tuota lapsellista kieltä, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin Norjan kieli ruotsin taitawalle; wanha tulkki Abram Arpela oli kyllä apuna, mutta ei hänkään osannut lausua noita waikeita kurkku-ääniä niinkuin lapset; niiltä se sujui luontewusti. Hankaluutta lapinkielessä tekee se, kun Norjalaiset owat kääntäneet ja painaneet heidän kirjansa, ja kirjoittaneet kirjaimet oman kielensä mukaan. Jos suomalainen oppinut olisi kirjoittanut heidän katkismuksensa, niin se olisi lappalaisellekin helpompi oppia. Mutta jos oli haluakin saada wähä oppia tätä kieltä esim. Luth. wäh. katkismuksen, niin ei ollut aikaa. Aamusta iltaan oli asiamiehiä kylästä ja ympärillä olewista taloista ja kodista. Uuran yöt oliwat sitte niin kauniit, että unonen wasta myöhään, eli sanoakseni, warhain wasta aamulla tohti astua pikku kamariimme, joka oli pohjoista kohden ja pikku akkunallaan tarkasti kokoili yön auringon miedot säteet peräseinälle; ja ainoastaan sen wähäisen hetken, kun aurinko siwuutti korkean wuoren kukkulan, joka oli meistä pohjaan päin, oli tuo ystäwällinen päiwän paiste matalalta peräseinältämme poissa, waan se saapui kohta jälleen ja toi muassaan muistot kaukaa Sawon salmien rannoilta niistä nukkujista, joiden lapsuuden wiattomuus lepää heidän kaswoillansa, niinkuin puhdas, läpipuhdas päiwänpaiste.

Tawallisissa oloissa maataan pitkään aamusella. Jos 7 ja 8 wälillä lähtee kylään käwelemään, niin ei näe ketään liikkeellä; kaikki on yöunessaan; wasta 9 aikana ja wähää ennen alkaa wäki nousta. Miehillä ei ole juuri mitään tekemistäkään kotona; »mutta mitäs waimonpuolet tekewät kun olette itse kalassa», kysyin eräältä isännältä; »juowat kahwia ja käywät kylässä», kuului lyhyt wastaus, ja liki mailleenpa taisi sattuukin; olkoon kumminkin kaukana tässä ruweta moittimis-lauseita heistä latelemaan; olot tekewät ihmisen mukaiseksensa; mutta nyt kun suomalaiset owat hankkineet itselleen lehmiä, lampaita, on emännillä niiden hoitamisessa ja ruuan kokoamisessa koko työpaikka; joen warsilta kootaan heiniä, talon ympärille lannoitetaan pikku niitty, jopa pikku pottumaakin, peuran jäkäliä kankailta nyhdetään ja pannaan suuriin kokoihin, tuodaan kotiinkin kesällä, turskan päitä kuiwataan, joita keitetään sitte jäkälien kanssa hywiksi hauteiksi lehmille. Näissä töissä tietysti miehet auttawat, kun owat kotona, ja erittäinkin syyspuoleen owat he kyllä kotona. Willoista tehdään päällyswaatteita ja sukkia, muut pito-waatteet ostetaan. On waimowäellä siis työtä, ja kun lukuun otetaan se seikka wielä, että meren rannalle on waeltanut enempi miehenpuolia kuin waimonpuolia, jonka wuoksi siellä on olemassa puute waimonpuolisista ihmisistä ja moni mies, waikka todellakin haluaisi ruweta perhe-elämään, näkee kumminkin täytywänsä olla sitä wailla, ellei lähde Suomesta noutamaan waimoa itselleen, mikä tietysti tulisi sangen kalliiksi — kun tämä waimowäen harwalukuisuus tiedetään tosiasiaksi, niin arwaa myös, että heillä on sitä enemmän työtä kyläpaikoissa, joissa monta tarwitsee heidän apuansa leipomisessa, ruuan laittamisessa, waatteen korjaamisessa j.n.e.

Uuran ympärillä on petoeläimiäkin, karhuja ja susia. Uuran joen suusta pari wenäjän wirstaa ylöspäin oli karhu wähää ennen meidän tuloamme repinyt pahasti yhtä isäntää, joka oli witaksia mennyt hakemaan. Yksi sormi oli kädessä aiwan poikki ja toisia oli pureskeltu. Sudet tekewät lampaissa paljo häwiötä. Yhdestä talosta oliwat niinikään wähää ennen tuloamme tappaneet 7 lammasta. Ympäristöllä on jäniksiäkin, jotka syöwät heinäsuowat ja jäkäläko'ot kylän reunalla. Lappalaiset pyytäwät kettuja, ampumalla ja muulla pyyntikeinolla. Wahinkoa tekemät myös porot, kun laumoissa laskeuwat sisätuntureilta meren rannalle. Yksin kartanon ympärilläolewaa heinääkin ja muun kaswin warsia on waikea niiltä warjella; niitetty heinä pannaan sentähden korkeille pylwäille kuiwamaan ja säilymään poroilta. Pyydettäwää riistaa owat wielä tawalliset ja tunturi-metsäkanat. Suomalainen ei aikaansa tuhraa näiden metsästämiseen; rauhassa hältä sa lappalainen ja kolttalainen wallita tunturien aawoja ylämaita, niinkuin he wuosisatoja jo ennen owat tehneet. Kalastukseen on suomalainen kyllä omiaan, ja kun hän rikkaan meren köyhälle rannalle saapuu, katsoo hän ensi työkseen ympärilleen, missä wakaan jalansian keksisi; hän rakentaa mökin itselleen, jos ei muusta, niin maan turpeista; se on hänen kotinsa, johon hän meren epäwakaisilta ilmoilta tulee lewon pitoon, niinkuin ennen kotimökkiinsä Suomen salolla. Sitte on hänelle mieleen yhteis-elämä; yhden mökin wiereen nousee toinen, ja kolmas; ja niin syntyy kylä. Mutta se on hänelle wastenmielistä, kun ei ole yhteis-elämälle mitään lakia; kaswaneena lakien suojelemassa yhteiskunnassa, kaipaa hän sywästi laillista järjestystä ja sen walwojia; tässä on Murmannin rannikon Suomalaisten kipein kohta. Sitä walittiwatkin jok'ainoassa kylässä. Keskinäisille riidoille ei löydy mitään ratkaisijaa; mutta jos tämä puute olisikin jotakuinkin kärsittäwissä, niin on suurin se, ettei löydy tuomaria eri kansallisuuksien wälillä, erittäinkin wenäläisten ja muiden. Wenäjän wirkamiehiä on tosin, mutta ne owat kaukana Kuolassa, ja eiwät ymmärrä muuta kuin wenäjää. Näistäkin puhuttiin samaa, mitä ylipäätään wirkamiehistä Wenäjällä, mutta sen puheen perää en tietysti takaa. En ole mikään yleinen kanteen nostaja; ainoastaan »relata resero» niinkuin wanhat Romalaiset sanoiwat, s.o. kerron toisten kertomia.

Pohjois-wenäläiset owat wiime aikoina ruwenneet pitämään näitä meren rannikoita yksinomaisena alusmaanaan; katsowat sentähden karsaalla silmällä suomalaisia, jotka uutis-asukkaina eli »kolonisteina», niinkuin niitä nimitetään, perustawat kyliä kylien perästä Murmannilaiselle rannikolle; tekewät kaikenkaltaista kiusaa suomalaisille estääkseen heitä waurastumasta; leikkelewät weneen köydet poikki, jos joku suomalainen tulee heidän satamaansa kaloja myömään; nakkelemat kiwiä saitaparwiin, jos näkewät suomalaisten sitä nuottansa päälle odottawan, mainitsemattakaan pieniä löylytyksiä ja selkäsaunoja, jotka siellä niinkuin muuallakin maksetaan, jos jaksetaan, samassa rahassa. Kuuluu joku suomalainen näistä tehneen suullisen walituksen kuwernöörillekin ja siihen saaneen tuon wiisaan wastauksen: »antakaa takaisin»; se on tietty: kuka aawalla merellä pystyy polisinwirkaa toimittamaan, ja se wenäläinen wahti-jahti, joka sitä warten on rakennettu, oleilee Wuoreijassa, eikä näy kuin ihmeeksi kalastus-wesillä. Maat, meret owat keisarin; ja kun suomalaiset pitäwät itseään yhtä hywinä keisarin alamaisina kuin wenäläisetkin, eiwätkä luowu oikeuksistaan, niin siitä syntyy riita. Mutta olisiwat suomalaiset jo aikaa näiltä rannoilta muuttaneet pois, ellei Korkea Esiwalta olisi ruwennut heitä semmoisella huolenpidolla auttamaan, jota ei kyllin saata kiittää. Korkeilta wirkamiehiltä on sangen usein tullut kowia kieltoja alhaisille wirkamiehille ja wenäläisille kalastajille, ettei harwalukuisia suomalaisia saa polkea. Hallitus on myös luwannut 200 ruplaa sille, jota hankkii itselleen oman kalaweneen, waikka tätä rakennusapua ei ole saaneet ulos räntteriasta useammat, kuin pari kolme suomalaista, jotka owat olleet wähä (niinkuin sanotaan) herrasmiehiä. Stanowoi panee kaikenlaisia esteitä awunsaamiseen, ja hänen puoltosanattansa ei rahaa anneta. Saa aluksi panna 50 ruplaa likoon, eikä sittekään tiedä, tokko raha-apu lähtee, waikka wene jo olisi puoleksi walmis; ei ole kumma, jos harwat ryhtyiwät rahan pyyntiin. Kyläjärjeslys ja weronkanto on samanlainen kuin Wenäjällä; joku isäntä walitaan joka kylässä 3:ksi wuodeksi päätösten toimeenpanijaksi; hän on staarosta, meidän nimityksen mukaan lautakunnan esimies, jos semmoista olisi joka kylässä. Hän kokoo kylän miehiltä werorahat ja wie räntteriaan. Koko kylälle pannaan joku rahasumma weroa, ja warojaan ja kalastusonneaan myöten maksaa itsekukin osan siitä kylän miesten suostumuksen tahi weroituksen mukaan. Suomalaisissa kylissä ei ole 25 wuoteen ollut henkikirjoitusta, waan wuosittain maksetaan sen henkiluwun mukaan, mikä oli olemassa neljännes-wuosisata takaperin; kaikki siitä nuoremmat owat wapaat ja moni maksaa weroa, joka aikaa sitten on wirunut »alla selwien wesien, päällä mustien mutien», mutta »maassa maan tawalla», Wenäjällähän »kuolleet sielut» owat kirjoissa eläwitten keskellä. Wero, joka kyläkunnille suuruuden mukaan on määrätty, on sangen pieni; mutta sotapalweluksessa pitää suomalaistenkin nuorukaisten käydä, jotka owat asewelwollisuus-iässä. Erään lesken poika Puumangista oli ollut Turkin sodassa ja saatuansa luwan palata kotia oli päässyt Arkangeliin asti, mutta kuollut tautiin siellä. Wenäjän mallin mukaan on suomalaisilla kylilläkin »prawlenia» eli kylän esiwalta. Uurasta, Laatsiwuonosta ja Kakkarista walitaan yksi mies (staarosta), toinen kylistä, jotka owat Tsipnawolokasta Puumankiin asti, ja kolmas mies Petsamosta. Tästä näiden miesten oikeudesta saa wedota stanowoihin (wallesmanniin), sitte isprawnikaan (kaupungin pormestariin), ja yhä ylemmä kuwernööriin, mutta se tosiaankaan ei kannata, sillä asia wiipyy wirastoissa wuosikausia ja wiimein hukkuu kokonaan. Se minkä kylän miehet päättäwät, se on laki, ensimäisessä ja wiimeisessä kädessä, ja sen walwojina owat sen tekijät. Kuinka suuri puute on oikeuden walwojista osoittaa seuraawa surkia tapaus: kaksi wenekunta kalasaarennon kohdalla rupesi huonona saaliin aikana alkukesästä wierailemaan toisissaan; juowuttuaan löi eräs Sellberg toista miestä, Juntusta, joka muistutti muutaman kymmenen kruunun saamistaan edelliseltä, puukolla rintaan kuoleman haawan. Toiset pakoittiwat Sellbergin wiemään toweriaan paatilla Potshein lasarettiin: mutta irti pääsi Sellberg kumminkin ja oleili wielä 2 wiikkoa samoilla seuduin, siksi kuin asiasta ruwettiin tarkemmin kysymään; silloin lähti Sellberg Ruijan puolelle ja heti Wenäjän wirkamiesten kirjeet perässä pyynnöllä: ottakaa kiinni; mutta sitäkö Sellberg odottamaan, oikaisi Amerikaan.

Uuran kylässä on rukoushuoneen kehä. Eräs mies otti sen urakalla rakentaakseen, mutta saatuaan rahat, heitti huoneen keskoiseksi ja muutti Amerikaan. Kattolaudatkin oliwat jo hankitut walmiiksi. Kirkonkokouksessa 22/7 päättiwät kylänmiehet kattaa rakennuksensa, mutta jos se siitä walmistuu, se on epätiedossa; erinomaisen hywä asia olisi kyläläisille, että saisiwat huoneen, jossa sopisi kokoomua pyhinä ja joskus arkinakin. Yhteinen sopu on wälttämatön tämmöisille uutis-asutuksille, ja yhteiset kokoukset sitä synnyttäwät ja ylläpitäwät. Miten liekään naapurien wäli silloin tällöin, wieraanwaraisuus on aina kuitenkin pysywäinen. Kulkiessani kylän taloissa huomasin myös puhtauden ja siisteyden olewan hywäksi tawaksi otetun joka mökkiin; ja maidon hoidossa owat suomalaiset norjalaisista edellä. Suuremmissa taloissa on wiisin, kuusin lehmiä ja samat werrat lampaita, joku ylikin. Loinenkin pyytää haalia kokoon sen werran waroja, että jaksaa lehmän lunastaa itselleen. Elukat hoidetaan hywästi. Laidunmaat eiwät ole sen suuremmat kuin kartanoiden ympäristöt; ja suitsut palawat melkeen sammumatta wuorokauden ympäri. Tuo suitsun teko onkin hywä ja tehohtewa sääskien karkoituskeino. Jos rupeaa johonkin wuolu-tai weisto-työhön, niin tekaisee suitsun, ja rauhassa saa olla. Kun kylään wihittiin kirkkomaa tyynenä pyhililtana 23/7 niin olisi wäkijoukon ollut sangen waikea seista ulkona, mutta yhtäkkiä rupesi joka ryhmän wierestä makea sawu nousta tupruamaan ilmaan, ja tuulen henkeä oli siksi että se leimautti willistä tuota hywilnhajuista turwe-suitsutusta wasten kaswoja, ja sääskipilwet hajosiwat pois silmiltä. Kun tämä wiimeinen toimitus oli tehty, olin walmis kylästä lähtemään. Mutta kun katsoin wuouolle, wirtasiwat wiimeiset Ullin wedet rannoilta pois ja hiekka jäi walkeana paistamaan. Sanotaan ettei mikään niin pian kuiwa kuin kyynel, waan wielä siitäkin kiireemmin kuiwawat Uuran lietteet ja tekeywät kuiwiksi tantereiksi, niinkuin ei koskaan laineet olisi loiskuneet niiden päällä. Kuuden tunnin perästä on taas wesi ylimmällään ja silloin me lähdimme kl. 12 yöllä, heitettyämme ystäwälliset hywästit rannalla seisowille Uuralaisille. Toiwottawa wain olisi että tämä ranta rupeisi tuntumaan heistä kotirannalta, koska se kerran heidän omasta walinnastaan on siksi tullut. Wuonolla oli aiwan tyyni ja otrinkia piti airoilla wetää eteenpäin. Siinä jouti katselemaan peluukaa (maitowalasta), joka walkeata kylkeään nosti ilman lämpimyyttä nauttimaan, eikä kukaan näin wuonon sisässä sitä häirinnytkään, jonka tähden se nutkuikin niin siki, ettei liikahtanut waikka meidän wene kulki lähitse. Uurawuonon rarmat owat ihan jyrkkiä ja korkeita kallioseiniä, joilla ei mitään wihantata näy muuta kuin jossakin laaksopaikassa muutamia kukan warsia ja itärannalla muutamassa kohden koiwun wesoja; mutta turhaan etsin täällä nähdäkseni mäntyä, niinkuin Kuolan wuonon itä-rannalla olin yhden nähnyt. Wesillä pistää myös mielellään kätensä ewäsnyyttyynkin; siellä on toista tusinaa semmoisia leipäjuustoja, joita ei koko Suomessa osata tehdä muualla kuin Pohjanmaalla; ne muistuttawat Uuran emäntäin hywäntahtoisuutta; mutta se niissä on wikana, ettei niitä saata säilyttää ollenkaan; pitää kohta syödä. Jo oli lappalainenkin oppinut syömään Pohjanmaan juustoja, wieläpä kehui makeiksi. Nähdessään meren loistawan pinnan ja yön waloisuuden tulee ajattelemaan, että tosiaankin kaikkein wähin näissä seuduin sopii kesällä tuo kohta wirsikirjassamme, kun »rukoukset merellä» ja »matkustawaisten rukoukset» puhuwat »pimiästä yöstä» ja sen »kauhistuksista», mutta niiden tekijä ei lienekään asunut jäämeren rannalla. Uurawuonon suussa on suuri Salim-saari ja sen itäpuolella tuo ennen mainittu Jeretiikan pieni saari, jossa on kauppa-paikkakin. Ohimennen en saata olla mainitsematta, että asiantuntijat sanowat wiimemainitun eteläpuolella olewan mitä paraan sataman, kuin woi löytyä, sota-ja kauppalaiwoille. Sinne ei sowi mitkään tuulet, sillä kaikki rannat owat korkeita ja mannermaan wieressä on wielä 5 pientä saarta, jotka salmissakin murtawat jäämeren tuimat aallot, jos myrsky on kowakin. Laiwasataman sisäpuolella olisi wielä mainio wenesatama, jossa weneet kuuluwat pysywän eheinä, jospa löydettyinä yhteen. Tämä olisi siis hywä kauppalan tahi kaupungin paikka. Ja satama on kyllin sywä suurimmillekin laiwoille, ja kyllin lawea tuhansille. Seutu on lisäksi parempia kalastuspaikkoja rannikolla.

Meidän matkamme kääntyi tästä länteenpäin, ja wähän kulettuamme merta noustiin merkilliselle Einaniemelle. Se pistää ulos mereen; niemen kärki on korkea kallio-möhkäle, ja sen takana on kaunis nurmikannas, joka kaswaa runsaasti kukkia; kannaksen mannerpuolella on taas korkea kallio-wuori. Tämä kannas on aina ollut ihmisten asuntopaikka; tälle muuttiwat suomalaisetkin muutamaksi talweksi, ennenkuin Uuraan perustiwat kotinsa. Sitä ennen oli tässä asunut lappalaisia ja niiden kotien perustukset huomasi selwästi. Mutta ennen lappalaisia oli tässä asunut toinen, wieras kansa, joka teki asuntonsa kokonaan pyöreistä kiwistä. Kannaksella näkyi wähä haamua semmoisesta kiwikodasta, mutta warmasti sitä ei olisi saattanut sanoa asumapaikan raunioksi; mutta wähän matkaa lounaasen on pikku lahti, jonka perässä on loiwa rinne paljaista pyöreistä kiwistä; lähellä rantaa on kiwikossa sywä hauta noin kolmea syltä pitkä ja kahta leweä muodoltaan pyöreäpäinen, jonka selwästi näkee ihmiskäden tekemäksi, waikka seinät owat aiwan lewinneet alas; sen ympärillä on 4 pienempää hautaa, joiden seinät owat samaten lewällään. Semmoisia kotia pyöreistä, päänkokoisista kiwistä eiwät lappalaiset kuulu milloinkaan tehneen, sanottiin warmaksi; ja lappalaiset itse sanowat, että se kansa, joka tuommoisissa kodissa asui, pakeni pois heidän näille rannoille tullessa. Minä panin arweluun, että olisikohan tuo tarun kansa woinut olla samojedeja, waan siitä en yritäkään sen enempätä sanomaan. Totena pidin, että oltiin toisen kansan asumasiojen ääressä, kuin lappalaisten. Nämä rauuiot oliwat kukaties kuinka monen wuosisadan takaa nyt todistamassa tekijäinsä katoawaisuudesta.

Kun kannaksen alawalta nurmikentältä lähdettiin nousemaan mannermaan wuorikalliolle, pistäytyi metsäeläin eräälle ulkonewalle nurkalle katsomaan alas meidän tuloamme, ja minä ihmettelin, että täälläkin oli jotain wuohilajia tyhjillä kallioilla kiipeilemässä; mutta kun tultiin yläälle, näin että se oli poro, ja aika poro olikin, waikka wuoren alle niin pieneltä näytti; se juosta hölkytteli meidän ympärillämme ja ihra hyllyi lautasella. Kalliotörmän päälle oli suuri ja ihana näköala; aamu oli kirkas ja meri raswatyyni. Laiwoja seisoi siellä, täällä; millä oli purje päällä, mikä oli jo ottanut purjeen alas. Etäältä muutamien peninkulmain päästä nähtiin tulewan suuren kaksimastoisen höyrylaiwan, ja soutajat oliwat heti walmiit antamaan tietää, että Arkangelin kuwernööri ajaa laiwallaan tarkastusmatkalle Kalasaarennon rannoille. Nähtiin, että laiwa tulee Jeretuukasta ja aikoo Potsheihin; sen musta sawu eroaa jyrkästi taiwaan karwen selwyydestä. Tämmöisellä ilmalla saa myös selwän kuwan Jäämeren rannasta. Kaukaa idästä näkyy Kiltinän jyrkkä ranta, ja koko ranta siitä asti on yhtämittaista kallioseinää; samallaista on länteenpäin, ja luoteisesta näkyy Kalasaarennon (eli Karabellan niemen) yhtä korkeat ja, jos mahdollista, wielä jyrkemmät rantakalliot. Jos meri mahtawuudessaan näyttää wäkewältä ja raiwoon syttyneenä tahtookin wäkiwaltaa tehdä, niin wahwat sillä on rantawarustuksetkin, jotka woiwat sen tuimimmillekin puskuille sanoa: tähän asti, eikä etemmä.

Jäämeren wesi on kirkasta; monen sylen sywyydestä näkee pohjan. Einoniemen seuduilla katseltiin sitä kauan. Kallion seinä, jonka ilma weden pinnan yläpuolella on tehnyt rumemmaksi, on pinnan alla siniseltä, harmaalta ja walkealta loistawa; se on wiiwakas ja täpläkäs, puhdas kuin taiwaankansi. Harwassa kaswaa pohjassa merikasweja, jotka lewittäwät lehtiään niinkuin säteitä keskipisteestä; kun näitä on suurempia ja pienempiä, antawat ne meren pohjalle niin kauniin näön, ettei marmori-pöytä kukka-buketteineen saata wertoja wetää. Meidän kulkumme käwi aiwan hitaasti; soudettiin siwu Ara-wuonon suun ja sitte Kassi-wuonon, ja wasta jälkeen puolenpäiwän päästiin

kylään, joka on Laatsiwuonon suussa itärannalla. Ainoastaan muutamia aikaihmisiä oli lasten kanssa kotona. Siitä lähetettiin sana merelle läheisyyteen, jossa oli kalastajia, että tulisiwat kotiin, mutta kalastajissa olikin wain wuonon perästä miehiä, jotka parilla wämpöörillä tuliwat Kakkariin ja hankkiwat meille ruokaa, sillä talojen emäntä-wäkikin sattui olemaan poissa. Tämä kylä on korkean wuoriseinän eteläpuolella aiwan rannalla. Wenäjän Karjalaisia asuu kahdessa talossa, joissa oli muutamia wenäläisiäkin. Toista wuotta taapäin oli tässä kylässä tapahtunut se tapaturma, että Joh. Abr. Arpela (Uuran ukko Arpelan poika) oli laittanut 12 wuotiaan poikansa jäkäliä keräämään taloin wieressä olewille wuorille, ja tuo oli liukahtanut eräältä kalliokulmalta ja putosi alas kuoliaaksi.

Kylään näkyy Muotkawuonon suuri selkä luoteisesta, mutta wieressä olewat korkeat kalliot estäwät aawan meren näkymästä. Kun tämä kylä on wuonon suussa, johon pian mereltä sopii pistäytä, on se tawallinen kalastajain ja kalanostajien käyntipaikka. Nytkin oli siinä wiikkokausia eräs wenäläinen turskan-ostaja laiwa majaillut. Matka wuonon perään oli aiwan hidasta kulkea tyynen aikana suurella wämpöörillä, waikka oli miehiä panna joka airon nenään kaksittainkin. Kumpikin ranta on korkeata kiwiwuorta ja hywin mutkaista. Joku hylje olisi saatu ampua, mutta pyssyt oliwat kajuutassa, ja kun niitä miehet rupesiwat esiin kiirehtimään, sukelsi hylje pois ja pääsi johonkin kiwen louteroon piiloon. Jo oli yö ennättänyt kulua puoliwäliin, ennenkuin päästiin

kylään, joka on Laatsi-joen (eli niinkuin toiset lausuwat Läätsinjoen) suun itäpuolella. Kuonon perukka on samanlaista aukeata lietettä, kuin Uurassakin. Tämä kylä on wasta 5 wuoden wanha, ja sentähden se onkin ulkonäöltään surkeampi kuin mikään muu kylä jossa käwin; kaikki tuwat turpeista, ja niinkuin yhtä yökortteeria warten kyhätyt. Mutta noustaan lietteeltä rantatörmän päälle; silloin awautuu eteen sangen awara kenttämaa, josta saisi hywääkin niittyä, jos olot olisiwat toisenlaiset. Mutta kun maanwiljelijä (jos semmoista nimitystä saa käyttää näillä mailla) tietää, että se heinämaa, jonka hän on walmistanut, kenties piankin tapahtumassa weronlaskussa, tulee toisen omaksi, niin ei hän saata tosi työtä uhrata niityn tekoon; muuten maa on Laatsiwuonon perässä hywää, ja sisäänpäin mannermaahan se kaswaa jokaisen täällä tawattawan puulajin, niinkuin koiwun, lepän, pihlajan j.n.e. (petäjätä ei löydy). Kun astuu tupaan, hämmästyy nähdessään sitä siisteyttä, mikä noiden ulkoapäin rumain asuntojen sisällä on. Emäntäwäki katsoi suurilla silmillä, mikä miehille oli tullut, kun päiwää ennen oliwat kotoa lähteneet kuukauden kalastus- matkalle walmistettiin ewäin, ja nyt yhtäkkiä miehissä palasiwat kotiin. Erehdys tuli pian korjatuksi, ja sana wieraan tulosta kulki nopeasti kotien ympäri. Se tupa, johon me menimme oli sisältä wuorattu halaistuilla koiwurangoilla, jotka seisoiwat pystyssä ja joista kupera puoli oli lyöty turpeiden sisään. Tupa oli myös jotenkin korkea; se näytti sangen siewältä, ettei suinkaan olisi luullut olewan tuwassa turwekatossa ja turweseinäisessä. Paitsi siisteyttä asui tuon turwekaton alla myös erinomainen ystäwällisyys wierasta kohtaan, joka kohtelu ainoastansa sen kautta tuli surumielisyydellä sekoitetuksi, että kaikki asujumet näyttiwät muuttamalla jalalla asuwan; kuka aikoi ensi syksynä, kuka ensi kesänä tuohon kulta-maahan Amerikaan, joka kohta nielee pohjois-Suomen parhaat työwoimat kultaiseen suuhunsa. Tuommoinen kansanwaelluksen kiihko, kun se kerran leimahtaa liikkuwan pohjalaisen mielessä palamaan, sitä ei pidätä mikään, ei kerrassaan mikään; Ameriikaan, mahtuuhan sinne miestä ja kukapa hukkuneiden haudoilta huutaa!

Hywän toimeentulon woisi Laatsilainen hankkia itselleen toimella ja työllä, waan kun hän aikoo ja aikoo pois, eikä perehdy paikoilleen, niin »aika kuluu arwellessa.» Seuraawan päiwän j.p.p. puhalsi raittiisti lounaasta ja paluumatka Kakkariin, sama taiwal, jota päiwää ennen olimme kl. 5—12 kitkuttaneet, meni nyt wähemmässä kuin kolmessa kwartissa. Kakkarissa wielä pistäyttiin; oli mnutamia lapsia kastettawia. Heti aiottiin sitte matkaa pitkittää, kun oli erittäin sopiwa, perintakainen tuuli, mutta nuo lappalaiset, ne eiwät milloinkaan joudu muiden mukaan; me muut olimme weneillä, Lassi Orhufwud jäi taloonsa myötään etsimään. Wähän perästä tultiin sanomaan, niinkuin me weneiltä kyllä näimmekin, että Kassiwuonon wanha mummu tulee tapaamaan pappia. Se oli lappalais-Lassin ansio että mummu parka ennätti ajoissa perille. Mummu oli pitkän ikänsä asunut Kassiiwuonon mökissä, eikä osannut ollenkaan muuta kieltä kuin lappia; hänen lastenlapsensa kuljettuwat hänet nyt Kakkariin. Sitte lähettiin taas weneille, mutta Lassi kuhnustelee wielä kotona; nyt olisi Lassiparka saanut kowat torat, ettei nämä ajat olisi olleet hänelle niin erinomaisen merkilliset; hältä oli 2 pikku tytärtä pantu kasteesen ja nyt mentiin wihkimään wanhinta tytärtään (eli tytärlentämää), wähemmästäkin joutuu lappalainen hämminkiin. Muuten on se wikana toko lappalais-suwussa, että heiltä ei tahdo lähdöstä tulla mitään. Harwoin pääsee lappalainen liikkeelle, ennenkuin lähtöpäiwän illalla yötä wasten; (kewät-talwesta onkin helpompi porolle juosta yöllä, kuin päiwällä). Oli yö kuin pimeä tahansa, ei hän eksymistä pelkää; nuo aawat tunturit owat hälle aiwan tutut. Ihmeistä ihme oli (sanoiwat he) se, kun Vilkisoiwin ukko eksyi wiime kewännä tuntureille ja sinne kuoli; kenties oli joku äkki tauti kohdannut häntä matkalla. Tultuansa istui Lassi wuori-penkille, eikä ollut milläänkään, mutta älä wedä purjetta ylös wielä, jos kuinkin tuuli houkutteleisi; Lassi kaiwaa tupakkimassinsa esiin, pistää piippu-nykeröisen täyteen ja katseltuaan taiwaan ilmoja ja tuulen perukoita käänteleksen tulta ottamaan tulitikulla; mutta heti kun sawukattila suussa pääsi suitsuamaan, kopristi Lassi peränpitimestä; ja se otto näytti niinkuin miehellä olisi ollut kiire. Pian tottelikin wene, kun summaton suuri purje pingoitettiin täyteen kokoonsa tuulta kokoamaan; ja se lensi meren aaltojen harjoja, ettei suinkaan höyrylaiwojen olisi tarwinnut yrittääkään sen rinnalle. Miehistä oli tuulta ihan parahiksi, minusta oli wähä liiaksi; raittiin ilon se raitis wauhti nosti jokaisen rintaan; nuo kulut owatkin mitä paraimpia huiweja.

Tultiin noin keskipaikoille Muotkawuonoa, ja tuuli wähä lauhtui; niin rupesi kuulumaan suhauksia niinkuin kanuunan laukauksia, joita kaiku rantakallioilta niin yhtä mittaa kertoo, että siitä syntyy yksi pitkä jymisewä säwel. Minä ajattelin, että joku osa wenäjän laiwastoa lienee Tsipna Wolokan niemen takana ampumaharjoituksissa, niinkuin wälistä kuuluu tekewän; mutta kuin ne suhaukset kuuluiwat niin erinomaisen oudoilta, etten ollut ikänä moista musiikin kuullut, hyppäsin weneen laidalle ja pitelin mastoköysistä kiinni. Tuossa oli tawattoman kumma näky. Wesisäteitä ruiskusi ylös weden pinnalta, ja pian kuului tuo outo suhaus perästä. Ne näkyiwät kaukaa wasemmasta puolen wuonon perästä, niinkuin edestämmekin ja aawalta mereltä samoten. Wene riensi lähemmä, ja jo alkoi näkyä tuon maailman suurimman eläwän, walaan, selkää ja päätä. Sen kulku merellä on erittäin arwollista ja juhlallista. Se nostaa mahdottoman awarata ruumistansa noin puolitiehen harwastellen ja niin wakawasti kuin olisi höyrykoneet tuon kolossin alla. Aallot, jotta heitteliwät meidän wämpööriämme eiwät wähintäkään heilauttaneet walaita.

Minä katselin noita jättiläis-elukoita, niitä jotka oliwat lähempänä, ja niitä jotka kaukaa meren aapaa pitkin suoraa suuntaansa pitiwät Muotkawuouon äyriäisparweille. Walasten nousu ja lasku, kun ensin turpansa kohottawat wedestä ylös ja sitte ruiskureiästään puhaltawat wesipatsaan ilmaan ja heti imasewat ilmaa röhisewällä äänellä sisäänsä, ja jonkun minuutin ajan näyttäwät suurta selkäänsä, jonka perästä taas waipuwat kauaksi aikaa weden alle — se on niin wakaata ja turwallista, että luulisi heidän tietäwän, ettei kukaan woimassa ja suuruudessa woi heidän kanssansa käydä kilpailemaan. Walaita oli monta yhtaikaa liikkeessä meidän ympärillämme; mutta erittäinkin yhtä minä seurasin silmilläni, joka wuonon perästä ui pitkin meihin päin. Laskin että, jos se pitää samaa wauhtiaan ja meidän weneemme taas menee kulkuaan, niin tultaisiin jotenkin likekkää risteyspaikassa. Se piti yhtäsuoraa hotua ja oli noin määrälleen 5 minuutia weden alla, ennenkuin aina nosti ruumistansa joksikuksi minuutiksi aalloista yli, ja sen sileä selkä kimalteli auringon paisteessa jo etäällä. Tultuaan lähemmä wenettämme katosi se kauaksi aikaa, ja minä katselin ympäri merta mihin se joutui; silloin yhtäkkiä nostaa se turpaansa weneen wierestä, ainoastaan jotakuta 10 syltä meistä; se oli koko hirwiö nähdä; tiedottomasti puristuiwat kynteni köysiin, ja minä olin huutamaisillani kumppanilleni weneen pohjassa katsoa nyt ylös, kun se samassa suhautti emäpylwään wettä sieramestaan, niin että waarat wastasiwat rannoilta. Totta se tuli suoraa sywyydestä, koska työnsi päänsä pystysuoraan ilmaan; kun oli särpäissyt merestä henkeä, niin että lihakset lotisiwat sieramen ympärillä, alkoi se paneutua mahalleen ja ihraiset siwut pullottiwat pyöreinä kuin laiwan kupeet ja työnsiwät wedet pois tieltä. Wilahti pieni silmä wielä mennessään aaltoihin ja pää painui kosken kohinalla meren wäljiin alawesihin, mutta leweä pyrstö-ewä kohosi wuorostaan ilmaan, teki hitaan heiluuksen toiselle syrjälle ja upotessuun weden pintaan antoi semmoisen potkauksen hywästiksi, että waahtona aallot kuohuiwat ympärillä. Otus oli kadonnut, ja meidän weneemme rupesi kiikkumaan niillä laineilla, joita sen wiimeinen hännän lyönti pani kulkemaan tuulisella merellä, niin kowa hyöky lewisi tuon jättillään liikunnosta. Sen enempää ei sitä näkynyt, ei kuulunut.

Weneemme kiiti eteenpäin. Saarennon kaakkoisnurkan ympäri, jossa on kaksi lintupahtaa eli korkeaa ja jyrkkää kallioseinää kaikenlaisten merilintujen pesiä täynnä, oli purjehdittawa Tsipna Wolokan niemeen saarennon koillisimmassa nurkassa. Kuta lähemmä tultiin, sen selwemmin näkyiwät lintupahtain ylhäiset pankot, pesäreiät ja rotkot. Tultuamme niiden alle noin pari, kolme wirstaa rannasta, ja juuri kun wene paraikaa lensi kuin luistinjäällä, herkesi yhtäkkiä tuuli tahi sanoakseni alkoi tuulla joka neljältä ilmansuunnalta, niin että se löi mielenkin hämilleen. Suuri purje yläältä alas asti wapisi kuin haawan lehti, työnsi wälistä eteenpäin wälistä taapäin, toiselle ja toiselle syrjälle. Siihenkin tottui pian ja katsoi tuulen wehkeitä tyynesti. Se laimeni kohta ja meren hitaiset aallot rupesiwat meitä tuudittamaan kätkyessämme. Tuommoisessa tyynessä kiikkumisessa lyö meri pian, eli, niinkuin meillä sanotaan, saa matkustaja meritaudin. Mutta tätä oloaan ei tarwinnut kauan aprikoida, sillä yhtä haawaa nostiwat kaikki lintupahtain asujamet äärettömän rääkynän ja pemahtiwat lentoon; täytyi repäistä silmänsä selälleen, ja paksu pilwi wyöryi wenettämme kohti niin moniäänisellä huudolla, ettei siitä Saimaanrannoilla woi luoda itselleen mitään kaukaista ajatustakaan. Tuon kirkuwan lauman säwelet täyttiwät ilman ja hyppiwät aaltojen harjalla pitkin selkämerta; ja kun sen suhina ja siipien winkuminen wetäysi päälle ja ympäri, luuli olewansa hengen waarassa. Waan mitä wielä! lintu tuli poikineen kysymään: mistä kaukaa nämä wieraat owat? Liiteteikse, laateleikse, katsoi kokan ja perän puolelta, jopa maston nenästäkin; ja kun näki, että me olimme Kuopiosta kotoisin, niin kysyminen lakkasi. Tuo sankko parwi hälweni ja sinitaiwaan selwyys pääsi taas silmään. Hiljaisesti lähti itsekukin istumasijoilleen. Päästyänsä wuoren pankkoloille ojensiwat he jalkansa suoraksi, lewittiwät siipensä täysipitkiksi ja peittiwät niillä sitte kirkkaat kupeensa. Tyytywäisinä jäiwät he istumaan, he kun oliwat kotona. Ei kuitenkaan ihan kaikki jättäneet meitä. Moniaita kalalokkia ja tiiroja jäi kaareilemaan ympärillemme. Noillekin on pohjolan kirkkaudesta ylettynyt osansa. Rinta oli walkea, niin walkea ja kirkas kuin aamun koi, ja puhdas, puhtaampi kuin pesty willa; mutta päiwä painui mailleen, ja nämäkin lähtiwät kotiin, ojensiwat jalkansa pitäwälle permannolle, lewittiwät siipensä oikosuoraksi ja sowitteliwat hitaasti pitkin kylkiä; ja kun kaikki oli paikoillaan, jäiwät he tyytywäisinä istumaan tutuille asuinsijoilleen. Mutta walkea rinta heijasti auringon jäähywäissäteet ihmisen silmään; »kuinka monta, kuinka monta kirkasta kesää pitäisi minun antaa jäämeren wiileäin aalloin huuhtoa rintaani, ennenkuin se tulisi yhtä kirkkaaksi kuin sinun. Sulla on tukewa jalansija; kun myrskyn nousua pilwien tummuus ennustaa, pistäyt sinä kallion rakoon; sen seiniä ei rajuilma murra, ei, waikka se ampuisi suoraan pohjoisnawasta.» Päiwä ummisti silmänsä, waan ainoasti pikkuruiseksi hetkeä, ja ainoasti silmänräpäyksen ajan ennätti pohjan yötä ihaella, kun päiwä jo taas awasi silmänsä ja walo wuosi meren pintaa pitkin.

Lähetessämme karabellan kauppapaikkaa, joka on mereen pistäwällä niemellä, huomasimme eriskummallisesti muodostuneen wuoren seinän, joka niinkuin muukin ranta, oli äkkijyrkkä mereen. Kiwettyneitä sawikerroksia, toinen mustempi, toinen harmaampi; oli päällekkäin monta, jotka muodostiwat puolikuun, kupera puoli alaspäin; kerrokset oliwat yhtä tasaisia ja niin säännöllisiä kuin sisäkkäin piirretyt ympyrät, joiden yläpuoli olisi pois pyhitty. Semmoisia kuwioita oli kolme wieretysten ja keskimäinen oli keskeltä ontto ja näytti aiwan ihmiskäden tekemältä laiwan warwilta kaukaa. Tämmöistä monikerroksista wuorta on ennen luultawasti ollut ulohtaammalle mereen, waan aallot ja meriwirrat owat sen syöneet poikki ja silittäneet seinän, että se on kuin weistetty. Karabellan siwu purjehdittiin, ja noustiin Anikieff (eli Oneka) nimiselle saarelle, joka on juuri Tsipna Wolokan niemen ulkopuolella eteläänpäin. Koko saari on pehmeätä kiweä, johon wesi on tehnyt monenlaisia leikkauksia ja sywänteitä. Pienet rantakiwet owat kuluneet pyöreiksi ja omat siewän näköisiä; niistä muutamia kuljetimme kotiin asti. Eräässä kohti oli saaren päässä kiwikallio aiwan tasanen ja sileä kuin lattia ja siihen oli hakattu nimiä täyteen 15 sataluwun loppupuolelta meidän aikaamme asti. Siinä oli wanhimmat hollantilaisia nimiä, sitte norjalaisia, ranskalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia, wenäläisiä, j.n.e. Mitään historiallisesti uutta eiwät pohjoismerien retkien tutkijat sano näistä saatawan, mutta hupaista oli nähdä noita kolmen wuosisadan wanhoja nimiä ja siitä nuorempia joka ajalta, jotka kokiwat olla toinen toistaan sirommasti hakatut. Kalliot omat liuskakiwiä, joiden lewyjen wäliin wesi oli syönyt sywät uurteet. Siitä olisi taulukiweä saanut. Saari on jotenkin korkea, että ole aiwan pienikään, mutta kumminkin kuuluu myrskyllä meren aallot yli hyökäisewän, ja wesi pärskyy yli sen wenäjän ristin, joka on mäen kukkulalle pystytetty.

eli Potshein kauppapaikkaan, jossa asuu myös ruijalaisia kalastajia ja työmiehiä. Hywäntahtoisesti antoi meille yösijan erään ruijalaisen warakkaan kauppiaan (joka itse sattui olemaan poissa) rouwa komeasti hirsistä rakennetun pytinkinsä yläkerrassa. Kaikki tuwat ja muutkin huoneet oliwat hirsistä tehdyt ja punamullalla maalatut. Tämä oli aiwan kuin eurooualaisen simistyksen pesäpaikka siihen nähden mitä kyliä olin äsken kulkenut! Pikkuisen matkan päähän taloista oli tehty täydellinen ja siewä wenäläinen kirkko, waikk'ei yhtä ainoata wenäläistä löydy kylässä. Mutta kalastusaikana on täällä kyllä wenäjän miehiä, jotka joskus kuuluwat pääsewän kirkossa käymään. Kuolasta käy täällä pappi. Kylä on auki kaikille tuulille, enempi kuin mikään muu kylä rannikolla; sentähden kuuluukin talwi olewan lewoton ilmain puolesta. Näköala on ainoastaan merta ja merta joka suunnalle; lounaasta wain näkywät saarennon kiwikalliot, aiwan paljaina ja raunion tapaisina. Kylän luona on kumminkin nurminiittyä jotenkin paljo, erittäinkin edellämainitulla kauppiaalla. Kartanoniityllä käwi hänen muhkea ja koristettu ajoporonsa laitumella, ja hywä olikin ruokamaa sillä. Potaatia oli myös kylwetty erääsen pieneen pellon tilkkuun, ja joskus kuuluu sen kylwö menestywänkin. Tämän niemen kohdalla tuntuwatkin myrskyt kaikessa woimassaan, ja näissä on moni mies kowan kokenut. Mainittawin wiime aikain rajuilmoista on eräs, joka muutamia wuosia sitten raiwosi näillä seuduin (muistaakseni Huhtikuun keskellä 1878). Kaikkiaan arwellaan tämän niemen ympärillä noin 90 wämpööriä ja 25 laiwaa joutuneen haaksirikkoon sinä päiwänä. Muutamat oliwat kumminkin woineet pitää aluksensa aawalla merellä, ett'eiwät ne särkyneet rantoja wasten. Harwoin kuuluu se alus jääwän eheäksi, joka sortuu lähelle rantaa, ja harwoin pelastuu semmoisen aluksen miehet. Jos alus sattuu kalliorantaa wasten pieksää tuuli yksin mastoja lankkupuutkin pirstaleiksi teräwiä kiwinurkkia wastaan; mutta yhtä wähän on pelastusta odottaminen, jos sattuu hietarantakin wastaan; hyökyaallot wyörywät kauhealla wauhdilla rantaa ylöspäin, ja aallon harjalta putoo wesi julmalla woimalla suoraa maahan aallon etupuolella sen wyöryessä rantatörmälle, niin että siinä wene ja ihmisruumis musertuu; wielä lisäksi käy eteenpäin ryntääwäin hyökyaaltojen alati wäkewä wirta takaisin mereen pohjaa myöten, joka nielee eläwänä senkin, ken mahdollisesti olisi eheänä päässyt aallon runteluista. Monta suomalaista wenettä olikin silloin miehineen päiwineen joutunut hukkaan; ainoastaan puoliwäliin toistakymmentä ruumista löydettiin sitten tyynen tultua rannoilta. Mutta monta wenettä, joissa oli ripeitä suomen miehiä, säilyikin, kun jaksoiwat pysytelläitä ulohtaammalla. Eräät meidän kyytimiehistämme sanoiwat päässeensä suurella waiwalla Onekan saaren taakse ja siellä pitäneet koko jumalan-ilman ajan sääpitoa. Toisesta ukkokääpiöstä kertoiwat myös soman tarinan. Siikanne oli juuri wiskaamaisillaan wenettä muruiksi wasten kalliosenää, kun ukko weneen laidalta potkaisee itsensä ylös ja saa kourillaan eräästä kallionraosta kiinni; aalto hyrskäisee takaisin ja ukko jää monen sylen korkeuteen riippumaan kynsistään; mutta hän ei odota jouden toista yritystä; sillaikaa kun wähemmät waahtopää-aallot ajelewat toisiaan hänen allansa ja puskiwat itsensä kuolijaaksi kallion rintaan, tirkistelee hän yläpuolelleen, arwellen, eiköön tuolla mahtaisi löytyä jotain kowerrusta kiwiseinässä, johon kohta saattaisi kyntensä sowitella; kun oli keksinyt koloa wähä, jäi hän tyynesti kaswot selkänsä yli odottamaan, milloin toinen siikanne löisi kuohunsa hänen selkäänsä. Kun se kohinalla lähestyy ja lyödä tuppaa takapuolille ukkoa, tietää hänkin heittää kyntensä kalliosta irti ja hypähtää weden wallassa pitkin kalliota ylöspäin, siksi että taas saa kourillaan puristetuksi siitä särmästä, jonka oli jo ennen itselleen katsonut; siihen ukko taas riippumaan kuin yölepakko räystään alla, ja kolmatta siikannetta wuottaissa walitsee hän uuden kiwenraon sopiwan matkan päässä ylöspäin. Mutta jo olisi ukko erehtynyt laskuissaan, jos wähänkään tuuli lauhtuisi ja kolmas siikanne ei olisi kiiwaampi kahta ensimäistä. Sitä ukko miettii ja kaswot olkansa yli katsastelee hän meren tytärten kamalaa leikkiä allaan suitsummassa sywänteessä. Älä huoli! jo waeltaa selältä mahdoton kirjapää aalto niin äkäisessä raiwossa, kuin aikoisi kiwikalliosta läpi, ja sen siikanne kiskaisee ukon äreästi ilmaan, että hänen täytyy lyömällä lyödä koukut merimiehen sormensa kallioon kiinni, ettei tohinassa alas tulisi nykäistyksi. Jo jäi Ahti, aaltojen kuningas, yhtä ukkoa waille. Päästyänsä kolmannesta siikanteesta, tiesi utto pääsneensä weden wallasta. Hiljakseen kimusi hän pitkin kallion rakoa ja sai jalkansa eräälle ullonewalle pankolle, jonne sitte hilasi ruumiinsa perästä. Siitä neuwotteli hän itsensä wuoren päälle, käydä kupitti taloon ja pääsi piimätuopin ääreen; silloin täytyi muistin tuosta kiusallisesta tapauksesta, kun meriwesi läpi waatteiden kasteli, jopa oli lähes hengen päälle käydä, wäistyä syrjään, wielä wähä pitkällään tuwan lämpimässä, ja waatteet wähäkuimahtawat, niin maailma on taas kohdallaan.

Tässä kylässä saimme ensi kerran tutustua norjalaisten kanssa. He owat todellakin walistunutta kansaa, ja mitä koulusiwistykseen tulee, etewimpiä kaikista tämän meren rannan asujamista; mutta juoppous on heissä yhtä tawallista kuin muissakin. Keskustellessani heidän kanssansa kysyin, tokko selwästi ymmärsiwät minun ruotsalaista puhettani; ja kaikki sanat sanoiwat tajuawansa. Norjalaiset owat häissäkin yksiwakaiset ja tosi-puheet syntywät heiltä ihan kuin itsestänsä. Tämän kylän asukkaat tuntuiwat olewan hywissä waroissa. Norjalaiset näillä rannoilla korkeassa Pohjosessa lämmittäwät huoneitaan samaten kuin kansalaisensa aiwan etelässäkin, rautakamiineilla, jotka useimmittain owat niin sirosti tehdyt, että luulisi niitä kaapeiksi läpi kowerrettuine owineen, ainoasti koristukseksi seinän wiereen pannuiksi. Semmoinen kamiini antaa erittäin kuiwan lämpimän ja jäähtyy heti kuin halot taikka turpeet, joita enimmittäin täällä poltetaan, owat sammuneet. Sentähden onkin tapana, että se joka wiimeksi menee maata, työntää jonkun pölkyn pään tai terwaskannon (jos tuota on ollut woimaa hankkimaan) yöksi palaa kituuttamaan, ja joka ensiksi nousee aamulla lisää poltto-ainetta uuniin. Kylmä sittekin ahdistaisi, mutta tawallisesti maataan kahden pehmeän höyhen-polsterin wälissä, jotka jos makuu-huone on kowin kylmä ensin lämmitetään jollain tawalla, ja sitte aika kyydillä hypätään niiden wäliin, heti kun on watteet riisuttu päältään. Kowin kylmä toki tassa kylässä ei ole ilma edes talwisydännätään, korkeintaan ja ani harwoin 14° cels., niinkuin ne sanoiwat joilla oli lämpömittari. Kesällä miten he maannewat, en osaa ymmärtää; wesilikomärkiinä kait minä yöllä heräsin patjojen wälissä, otin entisen tapani ja rupesin palttooni alle; mutta tolkun keino tuo talwella mahtaa olla lyykistyä wärisewin jäsenin höyhen-untuwain sisään, jossa on kuin uunilinnun poika pesässään. Ennenkuin tällä kertaa eroan norjalaisista, täytyy minun heille, erittäinkin äsken mainitun kauppiaan rouwalle kiitokseksi, ja miksei myös meille itsellemme opiksi, mieleeni johdattaa sitä kiitettäwää yksinkertaisuutta, mikä heillä on iltaruuan laitossa. Rouwa kantoi pienen puurokupin pöytään minun sijalleni ja toisen kumppanini sijalle, sitte maitoastian kummankin kupin eteen ja lusikan wäliin. Tulimme wähä hämillemme, kun rouwa jo käski syömään — pöydällähän ei ollut kuin puuro, maito ja yksi ase! Ja tun ystäwällinen rouma awosydämmisesti teki pyyntönsä, arwelimme: kukahan Sawon rikkaan talon rouwista noin ujostelematta pyytäisi herraswieraita tuommoiseen iltapöytään.

Seuraawa päiwä oli niin tuulinen, etteiwäit tohtineet lähteä meitä kyytiin weneellä; siis jalkapatikassa 2 1/2 à 3 peninkulmaa wuorien yli Sopuskaan; Lassi ju wasta saatu wäwypoikunsa, rotewa norjalainen, oppaiksi. Kylästä wähän matkan päässä on paikka, jossa kaksintaistelussa sankari Onekan täytyi heittää henkensä. Tämä sadun uros oli kauan pitänyt rannikon kalastajia weronalaisina. Joka syksy ilmestyi hän — mistä lie tullutkaan — saatawiaan kokoamaan; ja onneton se, jolta weromäärästä wähäkään puuttui. Tapansa mukaan tuli hän kerran tähän kylään saamaan kala-osuutensa. Silloin astuu eräs suikkapoika (semmoinen joka täkykaloja koukkuihin pistelee) esiin ja sanoo: »mikä weroherra sinä olet meiltä weroa kiskomaan.» Sitä julmuutta, kun Oneka yltyi suuttuman! »tulepa tänne tanterelle, kyllä minä sinusta teen selwän.» Mutta kun he tappelutanterella seisoiwat wastatusten, suureni suikkapoika turpeaksi sankariksi hänkin; ja se kaksintaislelu, joka tuossa syntyi oli semmoista paininlyöntiä, että katsojia peloitti; kiwiä sinkoili maasta ympäri kuin tomua, ja sywiä kuoppia kaiwoimat kantapäät kiwimaahan. Mutta Oneta sortui alle ja pääsi hengestään, nimen main jätti saarelle, joka on paikan kohdalla meressä. Siitä päiwin ei ole nämä seudut olleet yksityisen weronkiskojan ryöstettäwinä. Kuinka kauan aikaa tuosta tapauksesta nyt on, sitä ei tiedetä, mutta niin sanoi Lassi, että ijänikuiset wanhat esi-isät jo puhuiwat tuosta tappelusta niinkuin hywin wanhasta asiasta ja tositapauksesta.

Me kuljimme meren rantaa, sileätä enimmästi kuiwaa maata, jota paikka paikoin kaswoi lyhyttä kanerwaa ja märemmissä kohden sammalta. Tässä nousee ranta merestä tasaisesti, muodostaen loiwan rinteen, ylös wuorille, jotka täyttäwät niemen sisämaan; niiden kukkulat oliwat wasemmalla puolellamme ja meri oikealla. Me oikaisimme suoraan ja niemekkeet jäiwät meistä etäälle ja hywin alhaalle, ja näyttiwät olewan mustan-tumman merenpinnan tasalla; walkea juowa eroitti niiden harmaan somerohiekan meren wäristä; se oli waahtoa, kun aallot puhkesiwat rantoja wasten. Niemen nenissä, jossa sattui kiwikalliota olemaan, oli juowa paksumpi, niinkuin kerä, ja tarkasti katsoessa woi eroittaa, miten waahto wälistä pärskyi kallioista ulos merelle, mutta ainoastaan joskus jaksoi tuuliainen tuoda korwaan kai'un tuosta, kun joku wäkewä siikanne paiskasi wetiset woimansa kallion otsaan. Kun niemistä katsoi ulommaksi, näkyi sieltä wettä ja wettä wain, ja läpitunkewa tuuli käwi sieltä ruumiisen. Sieti olla waatetta päällä, mutta olikin sitä kantajillamme; norjalainen sanoi käywänsä kesät läpi talwiwaatteissa, kelpo ketineet olikin hänellä: tawallinen willapaita, pumpulipaita, paksu willa-röijy, wahwat liiwit ja merimiehen paksu takki kokowillawuorineen. Loppupuolella matkaa, kun ilma lämpeni, nousi häneltä hiki selästä laukun-nahkaan. Yksi puro eli joki oli matkallamme. Se oli kaiwanut uran itselleen kiwikallioon; rannat oliwat useassa kohden kuin hakatut seinät, jonka tähden puroa ei huomannut ennen kuin se juuri pöllähti eleen. Kuljettiin wähän matkaa, niin sanoo norjalainen: »tässä se nyt on Karabellan niemen metsä.» Me katsoimme ympärillemme ja etemmäksikin; sitte miehen silmiin, mutta hän ei näyttänyt leikkiä laskewalta. »Missä se on?» »Tuossa edessämme;» ja todellakin päästyämme pienen mäen alle huomasimme pensastoa; mutta erehdys! Se on koiwikkoa, 2, 3 sylen pituista koiwumetsää; miehen polwen paksuiset maitowalkeat koiwun rungot kiiltäwät lehtien wälistä. Ihmeellistä! ne oliwat kaswaneet pitkin maata ja tuuhealehtiset oksat rehoittiwat kummallakin, puolella; lehdetkin oliwat melkein yhtäsuuret kuin etelämpänä. Juuresta oli runko sangen paksu, waan oheni sitte melkeen heti ja käyränä mutkitteli se yhtä paksuna muutamia syliä noin kyynärän werran maasta. Tosi metsää se oli. Sawossa luullaan, että metsän pitää pystysuoraan kohdalleen kaswaa; kuka sen on sanonut! Jos se woi kaswaa suoraan maan sisään, sitä minä en tiedä, enkä ole nähnyt, mutta sen olen nähnyt, että metsä kaswaa ihan pitkin maata. Karabellan metsä oli alaltaan noin tawallisen pihan kokoinen ja oli näöltään etempää niinkuin heitetty rasi meillä. Woipi arwata syynkin tuohon koiwujen wiisaasen käytökseen: jos ne nostaisiwat latwansa pystyyn, niin kyllä pohjoinen osaisi kohti ja tukistaisi lakkapäät paljaiksi, mutta nyt se huristaa yli, eikä hoksaakaan, että alempana olisi ollut syötäwää; on myös meren puolella wähä kinnarin kynnystä, josta se kiireissään kimpoaa toiselle harjulle. Kaikilla an keinonsa pettää wainoojansa. Mutta muutamia kukkalajia kaswoi ihan pohjoisrannalla. Erästä kaunista, walkeata kukkaa, joka oli muodoltaan kuin metsätähti ja muuramen kukkaa wähä suurempi, kaswoi suuret aukot aiwan walkeana; se oli omituista nähdä noin korkeassa pohjasessa. Matkan puoliwälissä, wähä päälle, tultiin wuoren pyöreälle harjalle, jonne näkyi wielä Tsipna Wolokan kyla ja Sopiskan kyla edessämme, kuin myöskin korkea kallioniemi saarennon luoteisnurkassa, joka niemi pistää ulos Muotkawuonoon sen pohjoisrannalta ja jakaa wuonon sisä-ja ulko-osaan. Sopuskan kylän takaa näkyiwät mustat, korkeat Karpinkalliot, jotka laskewat mereen. Jotenkin selwän kuwan sai tästä katsoen koko saarennon muodosta ja luonnosta; sen sisäosat owat paljaita ja autioita mykkelikkömaita, joissa porot kuuluwat paikan kussakin löytäwän ruokaa, ja karhut löytäwät tien sinne poroin perässä. Astuessamme myötämaata kylään, joutaa pitää puhetta, syödä Uuran juustojäännöksiä j.n.e., sillä mitään erinomaista ei ole katseltawana, kun rantakin on etäällä mäkien takana ja sisäwuorien tyhjiä kupeita ei jaksa enempätä katsella. »Käwihän teillä kuwernöörikin.» »Joo, laski komean laiwansa rannan luo, jossa wäki juhlawaatteissa oli wastassa, nousi paatilla rantaan, astui ylös mäelle, jossa minä seisoin ja käski minun opastaa itseään maata myöten Sopuskaan. Minä pyysin wain saada pistäytä mökissäni ewästä ottamassa ja panemassa wähä parempaa waatetta päälleni. Hän kielsi sen ja niin lähdettiin astumaan muut herrat muassa; laiwa ajoi meritse Sopuskaan. Hywästi jaksoiwat herrat kulkea, waan hitaastihan sitä mentiinkin. Sopuskassa oli wäki rannalla odottamassa, jos kuwernööri tahtoisi jotain kysäistä, waan hän nosti ainoastaan lakkiansa, astui paattiin ja nousi laiwaan. Waitokuwassa oli hän antanut soutaa itseään paatissa ympäri lahden rantoja myöten; silloin oli yö. Sen perästä meni hän Arkangeliin.» »Eikö hän mitään tiedustellut kolonistain oloista?» — Norjalainen astui niin pitkiä askelia, että minun täytyi panna hölkkäjuoksu pysyäkseni wähäkään rinnalla.

on pieni kylä; siinä ei ole monta taloa; ne owat erään pienen lahden pohjassa. Kylässä on ainoastaan norjalaisia taloja; meidät wietiin kauppiaan luo, jonka emäntä oli suomalaista syntyperää ja osasi suomea, waikka hän meidän mielestämme sitä wähä kainosteli, eli (liekölupa sanoa) häpesi. Piika talossa oli Kuusamosta, ja erään toisen talon nuori emäntä. Wiimemainittu oli muutamia wuosia sitte tullut naiduksi talon pojalle, ja sinä päiwänä kun me olimme kylässä, käwi hän rippikoulun, tuli konfirmeeratuksi, kuulutettiin 3 kertaa julkisessa jumalanpalweluksessa miehensä kanssa, käwi ensiripillä, tuli wihityksi ja kirkotelluksi, ja 2 lastansa kastettiin. Kelle teistä, Samon emännät, on niin paljo yhtenä päitwänä tapahtunut!! Sopuskan norjalaiset tuntuiwat minusta olewan myös hywissä waroissa, niinkuin Tsipna Wolokankin. Karppi eli Skarpi wuonossa taitaa olla köyhemmän puoleisia norjalaisia. Paljo oli turskia kuiwamassa sillä kauppiaalla, jonka luona olimme kortteeria; niin awaroita jälliä emme tulleet näkemään muualla kuin Waitokuwassa. Kaikki talot oliwat hirsistä, ja kauppiaan talo kaksinkertainen keskeltä, jossa me yläkerrassa taas saimme maata; yö oli jotenkin kylmä ja norjan patjat tuliwat hywään tarpeesen. Kylään sattui tulemaan 2 puumankilaista, joiden wämpöörissä meille sopi lähteä Waitokuwaan. Puolisten aikana lähdettiin risteilemään ja muutamien luowien perästä päästiin lahdelmasta merelle ja annettiin mennä suoraa pohjoista kohden, että päästäisiin sitte toisella käännöksellä perille, mutta ei tahtonut wedellä eteenpäin. Wiimein laskettiin niin ulos merelle että oltiin rannasta noin kolmisen peninkulmaa, mutta silloin loppui tuuli ja wene rupesi yhdessä kohden tuutimaan ylös ja alas aaltojen päällä ja wälissä, joiden harjat ja laaksot oliwat niin sanoakseni raswatyyniä. Jo rupesi meri lyömään ja weri tuntui ikäänkuin myrkytettynä kiertelewän ympäri pään ja watsan. Piti rohkaista mielensä. Keksin toimen: »tuokaa, miehet, esiin kaikki koukut ja kääntimet.» Ruwettiin oikeen innolla meren karjaa ahdistelemaan; kyllä miehet wähin nauruun suutansa wetiwät, ja annettuansa koukut rihmoinensa meille meniwät kajuutaan. Mitäpä me siitä; pääasia oli, että meillä oli jotain harrasta touhua. Onki mereen ja rihma sen puuhaarukan päälle, joka oli weneenlaitaan pystytetty ja jossa oli haarojen wälissä pikku kiekka rihmaa warten; sitte kaikesta woimasta »jaakaamaan,» se on: nykäisemään kowasti rihmasta, että koukku yhtäkkiä hyppää ylöspäin. Sitä tehtiin joku 5 minuutia, rukkaset käsissä, ja jo alkoi tottumattomille tulla aika wari. »Jo wähä nykäisi.» »Nostakaa heti ylös kala.» Minä lapan nuoraa kotwan aitaa; tietäähän sen, kun on noin 150 à 200 kyynärää. Nousee turska sywistä pesistään, kaunis kala; kitusistaan oli se kiinni. »Nyt sopii tuoretta kalaa ruweta keittämään, pata siis tulelle.» Mutta ei mikään kala-keitto ole niin hywä kuin hyyskän liha ja turskan maksa yhdessä.

Turska antoi palasen mahapaitaansa; se koukkkuun ja koukku taas mereen kalaa noutamaan; kenties sattuisi hyyssä; sitte saataisiin merimiehen kalakeitto. Eipä aikaakaan, kun kumppanini keulassa rupeaa kalaa wetämään ylös. Pätkähti hyyssä weneen pohjaan; kirkkaat kupeet paistawat kuin siialla. Kala oli toista kyynärää pitkä. Saatiin wielä turska mieheen. Joka ei tahto panna koukkuun turskan mahanahkaa, saattaa kyllä onkia sitä ilmankin; kun onki sattuu kalaparween, niin kyllä se johonkin nykäistessä tarttuu kiinni, ja teräwä wäkä nostaa kalan waikka häntäpuolesta. Woi saada jonkun mielenkuwauksen siitä wilkkaasta liikkeestä, mikä mahtaa olla wesimaailmassa pohjoisessa, kun tulee kokemaan tätä kalain paljoutta, josta ihmiset eläwät. Kun Homerus, ennenmuinoinen runoruhtinas, lauloi merestä, sanoi hän aina »tuo hedelmätön meri»; silloin löi ukko kiween, mutta »torkkuu joskus mainio Homeruskin» arweli jo Horatius ja jäämeren kalastajana minä lisään: se on tosi.

Sitte seurasi wielä yksi noita unohtumattomasti kauniita pohjan kesäöitä, mutta se oli wiimeinen, ja kenties se sentähden olikin niin ylenmäärin ihana. Ilmat rupesiwat tästä lähtien sateisiksi.

kylään, jonka talot omat ympäri, ei ainoastaan itäisellä puolella, waan myös läntisellä, melkoisen wuonon (Aidewuodna.) Niemekkeet, jotka pistäwät ulos mereen owat paljasta kalliota; siellä täällä on ilmi karia ja matalassa wuonossa kiwiä; edessä aawa meri — semmoinen on näköala tästä kylästä. Myötäänsä kulkee siwuitse weneitä, purje-ja höyrylaiwoja; ei paikat ihmisettömiä ole milloinkaan. Juuri sentähden, että tämä kylä on kaikkein kansallisuuksien yhtymä paikka sekä kaupan että muun puolesta, luulen myös siweyden olewan huonolla pohjalla; semmoinen maine kait kylällä oli. Wuonon länsirannalla asuu kylän pienempi kauppijas, selwä suomalainen, ja perässä suuremman kaupan pitäjä, norjalainen, jota sanottiin rikkaaksi; kenties, koskapa hänessä samppaniaakin liikuteltiin meidän siellä ollessa; sitä ei olisi luullut noilla seuduin maalimata. Hänellä oli warsin awarat jällit punaiseksi maalatun kartanonsa takana. Ne oliwat täynnä halotuita turskia, jotka oliwat kuiwamassa auringonpaisteessa. Sydötään 2 seiwästä wierekkään maahan, nenät ristiin, ja niiden päälle orsi. Orsia orsien wieressä on tuhansia, laajat tasangot aiwan täynnä; jaturskia, joita parittain hännästä yhteen sidotaan ja heitetään orrelle, on kymmeniä joka orrella riippumassa. Luulisi ettei kaloja muualla maalimassa olekaan, kun näkee tätä kalan siiwoa; niin paljolta ne näyttäwät. Kyllä nämä kauppijaat ruokkiwatkin monta miestä yli koko Europan, erittäinkin Wenäjällä. Arkangelin ja Pietarin kautta tulewat turskat Kuopioon.

Ympäri wuonon on rannoilla tasaista maata, jota kyllä, kun tämä on wanha kylä, näkyi tehdyn niityksikin; mutta alaan nähden pitäisi sen elättää enempikin kuin jonkun kymmenkunnan lehmää, mikä kylässä on. Taitaapa täälläkin olla niin, että kuta kunnollisempi mies, sitä warakkaampi, ja päin wastoin; tämä tietysti yleisesti sanottu ja monilla poikkeuksilla. Ainoastaan muutamia turwetupia on kylässä, kaikki muut oliwat hirsistä ja hywässä reilassa. Tässäki kylässä täytyi admitteerata ja wihkiä eräs mies yhtä haawaa; hän oli aiwan huono lukija, mutta sanottiin olewan muuten kelpo miehen. Hun mielellään lupasi tulla rippikouluun, kunhan ensin tulisi wihityksi waimonsa kanssa, joka siitä syystä ei woinut odottaa, että oli lapsiwuoteesen lankeewa. He wihittiinkin; ennestään oli heillä jo yksi lapsi. Mies sitte oli uskollisesti rippikoulussa Puumangissa.

Tästä on wain 4 wirstaa yli niemen etelään päin toiseen kylään, wälillä on korkeanlainen hietaharju, jolle näkyy kumpikin kylä ja aawa meri lännestä yli paljaan niemen. Koko taiwal kylästä kylään on karkeata hiekka-maata, joka kaswaa lyhyttä jäkälää ja kanerwata, kalliota ei ole matkan warrella.

Puolet taloista owat turpeista, ja toisetkin owat uutismökin, näköisiä. Asukkaat owat niin kutsutuita »hihhuleita» eli oman nimityksensä mukaan wain »kristityitä» ja erittäin ystäwällisiä wierasta kohtaan.

Tämän kylän ympärille saisi myös niittyä paljon enempi kuin mitä on huoneiden ympärille tehty. Karjaa näillä on melkeen sama werta kuin Waitokuwalaisilla.

(eli Pummanki) on suurin ju wäkirikkain kylä koko rannikolla (sen mukaan kuin minulle wäkiluwun sanoiwat; liekö tuo oikein, en tietä). Kun Kerwanasta tulee Puumankiin, jota walia on lähes puolitoista peninkulmaa, näkyy oikealla kädellä korkeanlaiset kalliowuoret aina niemen nenään asti, edessä on tasanko, jonka pieni puro leikkaa halki, ja wasemmalla on lyhyt ja korkeanpuoleinen someroharju-niemi, jonka taakse rantaa wetäypi ja muodostaa sielläkin hywän sataman. Puron länsipuolella on talo hirsistä, 2 tupaa wastakkaa ja kamari wälissä, jossa me asuimme sen aikaa tuin olimme kylässä. Wieressä länteen päin on muutamia turwe-tupia nawetoineen, kotineen. Meren rannasta näihin taloihin saattaa olla 1/3 wirstaa. Tästä lähdetään kaakkoon päinsuoruun sisäsatamata kohden, kun aiotaan pääkylään, johon on kortteeritalostamme toista wirstaa. Talot owat puron warrella ja sataman rannalla joku, sillä puro tekee polwen lähelle satamata. Suurin osa taloista on turpeista, waan sangen siistiä sisältä ja suurilla akkunoilla warustetut. Potaatimaata oli monella ja lehdet oliwat erittäin suuria ja kirkkaita; odotettiin hywää potaatiwuotta, mutta ei sitä monta kappaa ollut kylmässäkään. Heinämaatkin talojen ympärillä ja puron warsilla oliwat erittäin kaswawia. Sitä kenttää, joka oli kylän osien wälillä, käytettiin laitumeksi, ja siinä näki joka päiwä, kun aina kulki pääkylään kortteeristaan, koko karjan, monta kymmentä lehmää suuria lihawia ja hywin hoidetuita, käywän ruokamaalla. Saattuisiwat kyläläiset pitää enempikin lehmiä ja lampaita sillä heidän on suurimmaksi osaksi 2 Haanö eli Lunni-saarta, jossa kaswaa hywä heinä, mutta he wiewät wenelastittain heiniä Wesisaareen ja Wuoreijaan (Wardö) ja saawat hywän hinnan. Asukkaat owat hywästi toimeen tulewia ja suurin syy siihen on että kylässä wietetään siweätä elämätä kaikin puolin. Heidän seuransa tuntuukin sentähden aiwan kodikkaalta ja tutulta. Jos kuka kysyisi minulta Puumankilaisista, niin minä heitä kiittäisin. »Melkeen kaikki owat kuusamolaisia ja n.k. Kristityitä.» Warjellakseen omaisuuttansa warkauksista oliwat Puumunkilaiset, kun kylä alkoi suureta, päättäneet antaa miehissä sille selkään, joka warastaa. Jo tuli kesällä muuan maanmies muka kalaa merestä ottamaan, waan erehtyi ottamaan maalla toisen omaa; isäntämiehet nuhtelemaan, »waan näyttäkääpä toteen» sanoo mies niinkuin ainakin Suomessa; ei auttanut nyt juridiika; maha penkkiä wasten ja selkänahka muokkaan; mutta osaisikin mies heti, mistä tie lähtee Ameriikaan. Seuraawana kesänä tulee samantapainen mies; isännät taas käyttäwät wähä kättä pitempää ja opettawat, mikä on Puumangin peruslaki. Ei sekään kalan pyytäjä tuohon lakiin tyytynyt; Amerika peri senkin.

Kylän hautuumaa on pääkylästä pohjaan päin niemen nenässä. Harwoin täällä saa keski-ikäisiä miehiä haudata; ne nielee meri; joku sattuu ajautumaan sitte rannalle ja pääsee wihittyyn multaan.

Elokuun alussa oli wielä muutamia kuumia päiwiä; teki mieli rannalle; pannaan waatteet luisulla ruunalla noille kauniille, kirjawille kiwille, jotka owat meriwirrassa ulliweden aikana; outo ei muistakaan, waan sukeltaa niinkuin Kallaweden aaltoihin ja silmiä rupeaa karwastelemaan; se wesi on suolaisempata kuin Suomen lahdessa, eikä siinä tee mieli kuin pistäytyä wain, sillä se ei ole paljoa lämpimämpää kuin taiwellakaan. Mutta rannalla seisoessaan hiottaa, niin lämmin on ilma ja aurinko kuuma. Siellä pitäisi olla Wisbyn kylpylaitos, jossa kuulutaan potilaita totutettuwan auringonkylpyyn. Mutta äläpä mene ajatuksillasi kauas, jo rupeaa meriwirta waatteita huuhtomaan kiweltä pois. Ne kaapataan kainaloon ja siirrytään ylemmäksi, ja wähän hetken päästä taas ylemmäksi, sillä kun meri nousee, niin siinä ei auta muu kuin pakeneminen, waikka olisi koko waltakunnan sotajoukko wastassa. On se meri julma joskus, mutta on se wirkistäwäkin. Kun täällä on kuuma, ei kärsi kättä panna terwattua lautaa wasten, eikä jalkaa tummalle kiwelle.

Toista wiikkoa oltuamme kylässä, sanottiin ystäwälliset hywästit kyläläisille ja kortteerimme isännälle, joka kenties lukijalle on tuttu Thauwonin kertomuksesta Kirjallisessa Kuukauslehdessä wuodelta 1870, ja astuttiin wämpööriin purjehtiaksemme 12 peninkulmaa meren yli Wesisaareen. Tuuli käwi koillisesta, ensin laimeammasti, sitte ankarammusti. Niin paljo alle tuulen emme woineet laskea, että olisimme käyneet Lunnisaarissa, joilla kumppanini kerran oli wiikon kuluessa käynyt. Ne owat olleet aina mainittawat lintusaaret. Lunnilinnut kaiwawat pesänsä mahan, ja reikiä on tasaisella ranta-kentällä pitkin saarta niin tiheässä että tuskin saattaa astua polkaisematta pesän reiälle. Linnut eiwät pelkää pesissään, maan pieksäwät nokallaan, jos tahtoo heitä kiinni ottaa; nokka on syrjiltä litteä ja teräwä niinkuin kirween terä. Niitä on niin paljo, että kun ne lentäwät pois pesistään, taikka palajawat takaisin, niin tahtowat ihan pahki sattua ihmiseen. Kun linnut illoin, aamuin ja myös puolenpäiwän aikana owat menneet pesiinsä, lewitetään reikäin suulle merkot, joihin linnut takertuwat; sillä lailla niitä käydään pyytämässä. Munia tietysti kewäällä myös käydään kokoamassa. Sekä munat että itse linnut omat hywiä ruuaksi. Tässä en woi olla mainitsematta erästä pyyntitapaa, jota sanoiwat myös käytettäwän, waikka se kuuluu kummalta. Höyheniensä tähden pyydetään kalalokkia ja tiiroja, joita näillä rannoilla on niin mahdottoman paljo. Mies paneutuu selälleen ja lewittää lakanan yltäänsä päällensä; päänsä yli hän pitää lakanan reunasta kiinni, panee kalan rintansa päälle ja kun lintu tulee kalaa ottamaan, paiskaa hän käsillään lakanan yhtäkkiä päälle; lintu on loukussa, niskat poikki; ja toista odottamaan lewitetään lakana jälleen. Tämä lintuin paljous tekee nuo kallioiset ja someroiset rannat eläwiksi, muuten ne olisiwatkin kuolleet kuin häwitetyt rauniot.

Jota kerta tuin wämpöörimme merellä nousi aallon harjalle näimme paljo weneitä ja laiwoja, jotka kulkiwat mikä minnekin, mutta ei mistä olisi hädässä ollut apua. Me olimme tällä matkalla hukkua.

on siewä kaupunki ja rakennukset omat aiwan wanhan aikuiseen malliin rakennetut, useat 2 ju 3 kertaisia; kaikki puurakennuksia. Muutamain kartanoin sisässä seinnnwieruksilla oli ryytimaan kukkia istutettu ja ne kaswoiwat aiwan loistawasti. Kaupungissa on myös wesijohtolaitos niinkuin suurissa kaupungeissa. Useammalla talolla kaupungin pääosassa on johto kotiin ja turun lähellä on pieni maja, jossa wesi torwesta juoksee yöt päiwät alas; siinä käwi lappalaista lakkimassa. Sattui olemaan joku merkkipäiwä lappalaisille ja ne oliwat kaupunkiin tulleet kuin markkinoille. Ne oliwat koreat, kirjawat kiireestä kantapäähän, ja huojuen kummallekin puolelle kätkyen lailla kulkiwat he katuja ylös ja alas. Pitkä wiitta sinisestä werasta reunustettu kelta-ja puna-wärillä oli useammalla. Ukot ja akat oliwat juowuksissa melkeen kaikki, ju moni makasi tainnoksissa lautatapulien wälissä rannalla. Mutta mitä en ennen ollut nähnyt, ainoastaan lukenut Castrénin matkakertomuksista, näin nyt. Paraimmassa humala-ilossa riehuwat ukot ja akat meniwät nukkuneiden tykö, wäänsiwät suun auki ja kaasiwat sisään tulijuomaa, etteiwät näet nuo heikot, jotka oliwat riemusta pois uupuneet tiedottomiksi, jäisi osattomiksi nautinnosta; tarkoitus oli muka hywä, ja ahmatasti nieliwät nukkuneet, silmät pikkuisen raollaan, kurkkutorwesta alas lisää humalaa, koettiwat wetää suupieliään nauruun kiitoksen osoitukseksi ja sitte kuorsasiwat kuin kuolewaiset. Katselin sitte nuorempaa wäkeä; harwat nuorukaiset oliwat wähä päissään, tyttylöistä ei ketään, ja heidän käytöksensä oli niin erittäin siiwoa, kohteliasta ja sironsiewistettyä, että ajatukset kohta meniwät Imanteron lappalaisiin. Lappalainen kuuluu jo ennakolta määrääwän, kuinka monta poron wasua hän myö kiiltäwään kultaan, joka pannaan kätköön, ja kuinka monta hän myö wiinaan, joka on loppuun juotawa; ja siitä on tietysti rippuwa, kuinka kauan hän wiipyy kaupungissa, mutta heti kun kauppias on wiimeisen tipan antanut, ja se on onnellisesti kallistettu kurkkuun, lähtee lappalainen kotiansa.

Nämä Norjan lappalaiset owat ylipäätään warakkaita; monta on 4,000 poron isäntää, ja jos arwataan poron hinta 20 kruunuksi, joka on alin määrä, niin on heidän omaisuutensa 80,000 kruunun arwoinen. Mutta panee waltio heidän osakseen hywän weronkin. Tawallinen weromäärä on 120 kruunua miestä kohden, joka on 16 wuottta täyttänyt ja siitä alle ja yli miten mies on; mutta waltio on myös ottanut tehdäkseen pystöaitaa monia peninkulmia porojen kuljetusta ja koossa pysymistä warten. Waikka lappalaisilla siis on korkeat werot, on heillä niin monta etua myös, että heidän ei käy nurkuminen; kaikki maakin katsotaan lappalaisen omaksi, jossa norjalainen ja suomalainen loisena majailee ja erityisten sääntöjen kautta saa lunastaa itselleen pieniä tilkkuja talon paikaksi ja heinämaaksi sen ympärille. Suurten taisteluin ja koetuksien perästä on Norjan waltiopäiwillä päästy tämmöisen, wieraankin katsoen sangen järkewän lain wakawalle pohjalle. Lappalaiset eiwät enää saata sanoa, että heitä ahdistetaan omassa maassansa.

Tästä kaupungin pää-osasta, jossa on suuria ja rikkaita kauppapuoteja, wuonon suuhun päin on suomalaisten kaupungin osa, joka jo ulkoa-päinkin nähden on köyhempi. Suomalainen wäestö on kuitenkin lukuisampi ja yhä kaswaa suuressa määrässä. Puolen toista kymmentä wuotta takaperin oli wäkiluku Wesisaaressa 500 norjalaista ja wähä yli 700 suomalaista, mutta nyt on jo suomalaisia 1,500 henkeä, jota wastaan norjalaisia on entinen määrä. Kaikki wirkamiehet owat kuitenkin norjalaisia, ja ne erittäinkin katsowat karsaalla silmällä suomalaisen wäeston myötäistä karttumista. Suomalaiset puolestaan pitäwät kowasti kiinni kansallisuudestansa, ja se into käy wuosi wuodelta kiiwaammaksi. Sanoi eräs kauppias, että jos suomalainen poikanulikka tulee jotain ostamaan, eikä saa suomalaista puhetta takaisin, niin hän menee heti paikalla tiehensä. Kaikki lapset, pojat ja tytöt, osaawat norjan kieltä, sillä kouluja ei ole muita kuin norjankielisiä ja joka lapsen täytyy käydä koulussa, mutta omasta kielestään he niin tarkan huolen pitäwät, että joka kauppiaan täytyy, saadakseen tawaralleen menekkiä kaupungin suuren enemmistön seassa, oppia itse ja katsoa että puotipalwelijat osaawat suomen kielen. Mitä hirweätä boykottaamista eli wääryyttä maan siwistyneitä kohtaan! »Mutta mitkähän oliwat ne ylioppilaat tai nuoret maisterit, jotka tuommoista suomikiihkoa heritteliwät?» Niin, niin! mutta nyt ollaan wapaassa Norjassa. On kuitenkin kaikella wapaudella rajansa; waikka matkustawan suomalaisen tekisi mieli kehahtaa, jopa kuiskata joku kehoituksen sana kansalaisensa korwaan, niin — — muista, muista! nyt ollaan wieraassa waltakunnassa, jonka sisällisiin oloihin ei ole lupa Suomen alamaisen sekautua; saat pitää silmää auki, mutta suu kiinni!

Niitä riitoja, jotka waltiopäiwämies-waaleissa owat ympäri koko Norjan syntyneet, on täälläkin ollut, ja Suomalaiset owat olleet kuninkaan puolella, sillä esiwalta suo oikeuden heille, waan wirkamiehet, kuta alhaisemmat, sitä äkäisemmästi koettawat polkea heitä. Kirkkoherra on heillä hywä; hän pitää suomalaisenkin jumalan-palweluksen jota pyhä, waikk'ei osaa suomea puhella. Heillä on kiwikirkko, sangen kaunis, 2 korkealla kaakeliuunilla lämmitettäwä, erittäin mukawa ja korkealla paikalla, josta näkyy koko kaupunki alapuolella ja heti takana leweä Warenkiwuono, jonka eteläranta kuumotti korkeana niinkuin leweä siniwiiwa. Norjan korkeilta rantawuorilta on aina wapaa, awara näköala; se on opettanut norjalaisen wapaaksi. Kun on tullut ylös Jäämeren rannalle sitä tietä kuin me, ja saapuu sitte Norjaan, niin on kuin kaikki kahleet laukiaisi, kun haastelee niin wapaan, kerrassaan omalla pohjalla seisowaisen miehen kanssa kuin norjalainen on. Jos wenäläinen on wapaan miehen weroisista alimmainen, niin on norjalainen ylimmäinen; suomalainen keskimäinen. Juoppoutta owat norjalaiset koettaneet sillä tawalla estää että owat korottaneet wäkewäin juomain tullin hywin kalliiksi. Semmoiset juomat owat täällä 3 kertaa kalliimmat kuin kylissä murmannilaisella rannikolla, jossa ne niinkuin muukin tawara owat ihan tullittomia. Raittius-seuroja on täälläkin olemassa; ne owat paljo hywää waikuttaneet; niille tilasiwat myös Suomesta suomalaista raittiuslehteä.

Kaupungin kohdalla on pieni saari, jolla on walastehdas, 2 kertainen lautarakennus. Yksi walas oli juuri nyt nyljettäwänä ja walmistettawana. Kalleinta on siinä raswa, jota käytetään moniin tarpeisin. Lihaa syöwät kurjimmat köyhät; se on karkeasyistä; muuten jauhetaan se, niinkuin kaikki luukin, niityille ja pelloille höystöksi. Walas on kallis kala; suuri on 4,000 á 5,000 kruunun arwoinen, ja joka semmoisen eläwän raadon löytää, kun se itse joko ammuttuna tahi muuten innoissaan rannalle työntäypi, taikka waakina (miekkawalas) sen hierualle ajaa, se mies saa wähällä työllä suuren rahasumman. Uuralaiset kuuluiwat wiikkautta jälkeen minun lähtöni Kiltinän rannalta löytäneen aika walaan raadon. Tehtaan alla meressä oli 3 suurta raatoa huuhtoutumassa ja haisemassa. Ei ole ihme, että tuommoiset walastamppia lennättäwät jälessään niinkuin kaarnawenettä; niin mahdottoman awaroita ne oliwat. Woi olla tosi, mitä eräs kyytimieheni merellä kertoi mulle. Hän oli wämpöörissä kalastamassa eräänä kauniina kesäiltana ulohtaalla merellä; niin tulee walastamppi täydessä höyrywoiman kulussa ja sihtailee erästä aika suurta walasta, joka uiskenteli hänen onkimapaikan tienoilla. Jo laukaisi kerran kanuuuallaan ja sattuikin kohti, harppuunan wäkä otti kowasti raswaiseen lihaan, mutta tulipommi, joka aina on laulauksen etunenässä, ei räjähtänytkään walaan ruumiin sisässä; jos nimittäin tulikuula räjähtäessään saa silpoa eläwän sisus-osat yhdeksi myrskäksi, niin se tietysti silmänräpäyksessä kuolee, sidotaan tampin kupeelle ja wiedään Wesisaareen. Mies sanoi, että kun walas lähti pökäisemään ulos merelle, niin korkeat aallot kuohuiwat kummankin puolen ja tamppi tuuti kuin kätkyt siinä uurteessa, jonka walas oli edeltäpäin mennen kyntänyt meren pintaan; eikä kauan wiipynytkään, kuin wain siinti enää menijöitä; ja ne katosiwat. 12 tunnin perästä, aamulla noin 6 aikana, näkee hän enemmin lännestä päin walaan taas tulewan ja tamppi perässä, walas ryystää wetää henkeä itseensä ja kun joskus puhaltaa wesipylwään ilmaan, niin se oli punainen tuin weri. Päästessään juuri samaan paikkaan, josta lähti, puhaltaa se wiimeisen werisäteen päiwänpaisteesen ja kellistyy kuoliaaksi sillä paikalla, jonka itse oli walinnut. Mutta miehet kuin muurahaiset nyt hakkaamaan, waikka oli yö tainnut olla pitkä malaan wapaassa kyydissä; joka on woitolla wuorossaan, eihän se säästä; ja walaan lämmin weri tulwasi niistä lähteistä, jotka eiwät jo olleet kuiwaneet, sillä runsaudella pitkin merta, että ympärys punaisena ruskotti. Sääliksi käy walaita nykyaikaan; niillä kauheilla murha-aseilla, joita nyky-ajan nero on keksinyt, kun wainoa käydään, niin ei kestä monta wuosikymmentä, ennenkuin näiltä meriltä nuo jalot, mahtawat eläimet owat lopen kaikki. Aina 25 sylen pituisiksi woiwat ne kaswaa, sanottiin mulle.

Walastamppia kuuluu täällä olewan lopulle toista kymmentä, ja ne kun käywät pitkin rantoja paukkamassa paraan kalastuksen aikana, ei ole kumma, että turskan saanti käy huonoksi, niinkuin joka kylässä walitettiin. Walittiwat suomalaiset myös, että norjalaiset kiireissään perkkaawat kalat merellä ja heittäwät suoskut mereen, ja turska syö niitä yhdessä kohden, eikä silloin tule pyydyksiin, wielä sanoiwat senkin oleman wälistä wastuksena, kun Huippuwuorilta ja Nowaja semljasta tulee hylkeitä niin joukossa, että niitä on kuin kantoja halmeella; ne lewittäwät semmoisen hajun, että kala pakenee pois.

Ilma on täällä niinkuin murmannilaisellakin rannikolla sangen lauhaa yli wuoden. Keskilämpö Wuoreijassa esm. näin: Tammik. —6, Helmik. —5, Maalisk. —3, Huhtik. —1, Touk. +1, Kes. +4, Hein. +6, Elok. +7, Syysk. +4, Lokat, +1, Marrask. —2, Joulut. —4, kaikki C°. Wesi on kesällä wähintään +8 ja talmella +2. Rantakiwetkään eiwät jäädy aawan meren luona, ainoastaan sywimpäin wuonojen perukat jäätywät pariksi, kolmeksi kuukaudeksi. Lämmin Golf-wirta, joka kuumasta ilman alasta läpi waltameren liikkuu tänne asti, tekee nämä paikat niin lauhamaisiksi.

Täältä olisi mukala matka kotiin: tampilla Trondhjemiin, siitä rautatietä; mutta jäisi Suomenlappi näkemättä. Sentähden istauttiin taus meriulukseen. Rannalle jäiwät uudet tuttawamme, eräs suomalais-norjalainen kauppias ja eräs dosentti kaswitieteessä, joka oli Kristianiasta lähtenyt tutkimusmatkoille; tuuli tempasi meidät merelle ja lennettiin kuin siwilla Näätämömöwuonon suuhun. Kewyt ja siro olikin Otrinkimme, maalattu punaisella ja sinisellä ulkopuolelta; se oli halkoja tuonut kaupunkiin. Merelle näyttäwät wuononsuut omituisilta; ne owat sywiä porttia jyrkässä kallioseinässä, joista pääsee wettä myöten Lapin korkeain wuorien sisusosiin, mutta päästyänsä lähemmä näkee portin laajenewan, ja siellä on awarat wedet takanakin. Näätämöwuonon suussa tuli pysäys; tuuli loppui ja kallion rinteellä oli pikku mökki; se oli ihan kuin sattumoiltaan, että miehet osusiwat siihen; rupesi satamaan lisäksi. Miehet sysäsiwät paatin wesille ja käwiwät katon alle. Taisi olla tutut paikat, siltä tuntuiwat ne äänet, jotka sateen läpi pääsiwät weneelle. Muutamain tuntien perästä tuliwat miehet hoippuen tuosta rommin myymälästä paljasta kallion kylkeä alas ja pääsiwät onnellisesti paattiin ja niin otrinkiimme. Wanha lappalaisukko, joka lakittomin päin oli tehnyt koko markkinamatkansa, wetäysi porontaljaturkkineen, — kinttaineen, — housuineen ja kallokkaineen kajuuttaan, jossa ennenkin oli maannut; siellä on niin lämmin, kuin saunassa; myötäinen tuli uunissa. Toinen mies, otringin omistaja, lapin ukon wäwyksi tulewa suomalainen, joka ikänsä oli etelä Warengin pitäjässä asunut, weti purjeen ylös, mutta matka ei kulunut; yö oli kohta puolessa, sade kiihtyi ja alkoi walua nahkatakin läpi ihoa pitkin; jo tohti joku meistä pistää päänsä kajuutan owesta sisään; »en tee tuota toista kertaa» arweli, kun taas sai meri-ilmaa hengittää. Haju oli kauheata! kajuutata ei oltu pesty, sittekuin se lie tehty, ja perässä olija ukkokääpä haisi pahemmin kuin walaan raato Wesisaaressa. Mutta wiime yö oli walwottu merellä, koko päiwä oli juostu Wesisaaren sisässä ja ympärillä, uni teki wäkinäisyyttä. Astuttiin kynnyksen yli kajuuttaan, siellä käwi wilinä hämärässä; nuo pitkäsääriset, mustat pikkueläwät hyppeliwät puolelta toiselle ja penkiltä penkille; niillähän lystit oli; ei lupin peuratkaan niin wikkelöitä ole. Mutta pitkin penkkiä perästä owen suuhun waeltaa laumottain hitailla ja wakawilla askelilla noita harmaita, mataloita purijoita, ja missa rakoa on seinässä irwistämässä, se on täynnä sekin punatakkisia wuottajia, jotka werimaha takanaan tarkastelewat raon alareunalta, tokko wieraita sattuisi penkille tulemaan — — »Ei, minä en sowi näille markkinoille;» astuttiin ulos. Muttu taiwas ei armahda; se kaataa wettä kuin saawista, ja joka kerta kuin pää nyykähtää rinnalle osaawat sateen kuurot niskaan semmoisella wauhdilla, että säikähtää torkkuja. Yökylmälin pitää liki ja wärisyttää jäseniä. Mutta kajuutassa olisi niin lämmin, niin lämmin! Ei muuta, kuin silmät, sieramet tukkoon ja tulisessa, sokeassa wimmassa wiskata ruumisriepunsa owesta sisään kajuutan penkille ja — heti nukkumaan. Wähän wäliä, joka kerta kuin oltiin läkähtymässä, pantiin suu owelle, haukattiin raitista ilmaa ja — heti nukkumaan. Kunhan henki pysyy, wähät muusta. Tämmöinen oli yön wirka tahi jotakin sinnepäin; merimiehillähän on kaikissa maissa lupa liioitella, enkä tiedä, tokkopa se lie Norjan wupuussu laissakaan kielletty; loppulitwiiki wain oli, että kyllä miehistä kainous katosi.

Aamulla 9/8 herkesi satamasta ja päiwäkin pilkisteli pilwien lomasta. Me kiirehdimme ulos ja kömpi ukko Joonikin perästä. Hän oli iloinen ja wiaton kuin lapsi; rupesi selittämään, miten hywä on talwella olla poron paimenessa: makaa lumihangessa ja yöksi heitäksen kiwen syrjään; siellä on parempi kuin huoneissa. Heillä onkin silloin kahdet talwipeskit, kuhdet kallokkaat, ja niin poispäin. Wähät ewäät taitaakin hukka saada lappalaisilta, koska ryntäypi suomalaisten päälle, niinkuin kertoiwat että hukka oli Muotkassa syönyt lampaat ja porot hywin wähiin.

Näätämönwuonossa on kummankin puolen korkeat jyrkät kalliorannat.
Siellä täällä on kiwijalan raunioita, joita nämäkin lappalaiset
sanoiwat muun kansan asuntojen jäännöksiksi. Semmoisia oli myös
Sopuskan ja Potshein wälillä.

Ristiwuonon eteläpuolella poikkeuttiin lappalaismökkiin. Kota oli turpeilla seinustettu, katto auki. Eukko keitti heti kahwit; sitä näkyi heillä olewan, waikka tämä oli surkein ihmisasunto, minkä me koko matkallamme näimme. Mutta jokapäimäinen leipänsä on heillä kyllä mahtanut olla, sillä meidän istuessamme tulee pyöreänaamuisia, punaposkisia poikia toinen toisensa perästä mökkiin, ryyppääwät kahwikupin suuhunsa, wetäwät loukosta piimäpytyn luttiahirrelle ju syöwät sen puheella ju naurulla höystäen; ei lapin lapsiltakaan puhetta puutu; mutta leipää ei ollut kuin nimeksi. Owen suussa oikealla puolella oli parsi, jossa talon lehmä talwella asuu; meistä näytti, että se asuu siinä kesälläkin. Wähän matkan päässä oli toinen kota samallainen; ja pitkin wuonon rantoja oli kotia tuon tuostakin. Näätämöjoen suussa owat rannat, rinteet ja jokeen pistäwät, paljaat niemekkeet puhdasta hiekkaa. Joki on leweä suusta, paikoin lähes wenäjän wirstan. Päästiin Mikkolaan, jonne sanoiwat Wesisaaresta olewan 5 peninkulmaa (suoraan 4). Joen warrella oli monta muutakin suomalaista taloa, maan Mikkola on warakkain ja kauppatalo. Tästä oli kyyti otettawa Kyrön kylään, Inarin eteläpuolella, noin 16 peninkulmaa, sillä sekä Jankilan Kalle, metsäwahti, että Kettumatti tiettiin olewan heinänteossa kaukana kotoansa. Kylästä tuli yksi mies. Kuusamolainen synnynnältään, ja entinen kyytimiehemme lähti toiseksi; tämä sanoi soutawansa, kun oli kotinsa saanut ankkuriin ukko Joonin kodan kohdalle wuonon itäpuolella; hän tarkoitti otrinkiaan; muuta kotia hällä ei ollut, ja siinä hän asui kesät, talwet.

Mikkolasta kuljetaan wähän matkaa pientä koiwumetsää ja tullaan sitte Näätämöjoelle, joka on jommoinenkin wirta weden paljoudeltaan. Sen wasemmalla rannalla on pikku taloja ja kulkupaikasta wähä ylempänä on pauhaawa putous, suurin seudun koskista. Joelta lähtee osattama polku luodetta kohden; tuhannet suomalaiset, jotka wuosittain kulkewat merellä kalassa, owat tehneet sen tasaiseksi Ensin hiekkakangasta, jota kenties ennen muinoin on ollut meren pohjana. Se ylettyy jyrkkään törmään, jota wastaan kenties aallot owat käyneet ja nostaneet irtonaisen hiekan korkeaksi rantaharjuksi, josta wielä joku matka on kuiwaa hietamaata, siksi kuin alkaa maa muuttua kiwiseksi ja nousee nousemistaan ylöspäin. Pieniä paljaita kallioita yli kulkiessa täytyy tarkasti katsoa, missä askeleen jälkiä tuntuu, muuten eksyy. Astuttiin jonkun tunnin matka; jo oli petäjä kalliolla kaswamassa, mutta se oli jäänyt matalaksi, kituliaaksi, sylen korkuiseksi; pohjaistuulet owat siitä kulkeneet sisämaihin ja wieneet latwakerkkäin mehut muassaan, mutta leweydelleen se oli kaswanut ja jäänyt tasalatwaksi jo pituutensa puolitiessä. Parin peninkulman päässä on Suomen raja. (Kenraali-kartta on tässä aiwan wäärä.) Outo ei olisi sitä eroittunut, sillä siinä oli wain pientä lehtimetsää eli pensastoa. 2 neljänneksen perästä piti meidän tulla Jankilan Kallen taloon, metsäwahtiin, mutta ne neljännekset oliwat pitkiä; lie lappalainen niitä kewätporolla mitannut. Tämä lopputaiwal oli enimmästään lyhyttä mäntymetsää, joka kaswoi kuiwalla kankaalla. Kahlattiin leweän, sorapohjaisen Pakanajoen yli ja oltiin talossa. Tuntui tutulta tämä talo; se on ruunun rakentama metsäwahdin torppa: tupa, kamari, wieläpä saunakin. Tässä tapasi meitä 14 nuorta miestä pohjois-Suomesta ja 2 karjalaista. He oliwat Wesisaaressa odottaneet joukon lisää, mutta kun oliwat saaneet kuulla meidän lähdöstä, oliwat he kiiruhtaneet perästä päästäkseen huokeammasta maksusta Inarin yli, joka matka aina kuuluu tulewan werrattain kalliiksi. Kahdenkymmenin miehin lähdettiin nyt matkaa tekemään iltapuoleen Elok. 10 p:nä. Toisellainen into oli nyt taipaleella muassa kuin ennen. Tietäähän sen, kun on käynyt raittiilla merellä ja palajaa kotiin pari, kolme, jopa jollakin joskus kuusikin sataa kruunua lakkarissa, eikä muuta tässä mailmassa huolittawaa, kunhan laukku selässä pysyy, niin silloin ei paljo mieltä paina nuo pari tai puolikolmatta wuosikymmentä, jotka owat sattuneet iästä pois lohkiamaan. Ja kun lopulleen kaksikymmentä ylimielistä suuta yhteen ääneen nauruun rehahti, niin se tuntui niin riemastuttawan »Lapin raukkoja rajoja» ja kylmiä kallioita, että hekin yltyiwät päästämään ihan saman säwelen.

Matka Suolisjärwen päähän (3 penink.) on louhikko-wuoria ja pieniä järwiä täynnä; suurin on Tuulijärwi, jonka itäpuolitse polku kulkee; sen rantakallioille näkyi Wainowetojärwen selkää, jonka järwen sanoiwat suuremmaksi Tuulijärweä. Polku käy monessa kohden kaitaisia harjuja pitkin järwet kummankin puolen, ja tarjoo siten sangen usein miellyttäwiä näköaloja waikka metsä on kuiwettuneen näköistä. Yösydäntä maattiin nuotiotulen ääressä. Ei ollut wähä hämmästys, kun aamupuoleen heräsin ja näin, että joku miehistä keittää kahwipunnulla kahwia, toinen teetä. Laukussa oli miehillä sokeriakin. Suolisjärwelle päästyämme rupesiwat pojat rakentamaan majoja metsään. Kirwes heilui, puita kaatui, sammalia nousi maasta kuin pölyä. »En minä tähän rupea asumaan;» »joka menee, se menköön;» niin lähdin lewotonna rantaan. Huomasinhan minäkin, että tuuli oli kowa ja wastainen, eikä ollut ajattelemistakaan tällä tuulella selälle lähteä. Kyröläisten weneitä oli 2 rannalla, toinen kantoi noin 20, toinen 50 henkeä. Lupa oli ottaa mikä tahansa. Kun oli wähän aikaa katseltu, kuinka tuimasti aallot löiwät wasten rantaa, ja tarkasteltu sitä pylwästä, jonka »lantalaiset» (Suomesta kulkewat kalastajat) joutessaan oliwat kiwistä rakentaneet wenewalkaman wiereen, mentiin ikäwämielin metsämajoille. Ilma rupesi sateiseksi. Meille tehtiin weneiden purjeista mukawa teltta. Me olimme waiti, mutta nuo lantalaiset eiwät tahtoneet puheen wuoroa saada toinen toisiltaan. Kusti selitti: kolmisen wuotta takaperin päästiin niinikään tänne, etelä puhalsi ja tuo selkä kuohui walkeassa waahdessa, 2 wiikkoa hierottiin mätästä kyljellään ja kahdet ewäät haettiin Näätämöstä, kaksi miestä kerrallaan, mutta ha, ha, ha — on päiwiä Lapissa. Pekka pitkitti: oli meiltäkin toinen wiikto lukkoon mennä, kun eräänä syksynä tässä odotettiin wenettä soutamaan Inarin takaa. Ja kolmas, neljäs, wiides säesti, kuinka monta kertaa tässä on miesjoukko ruwennut wenettä tekemään, waan kesken työn on aina sattunut wene tulemaan, jossa owat päässeet järwen yli. Kerran oli wene ollut aiwan walmistumassa ja miehet oliwat kehuneet omin neuwoin osaawansa kulkea lapin lammit, mutta siinä samassa oli ko'okas wene purjehtinut rantaan, ja oliwat kehujatkin nähneet sen olewan toista kuin heidän jykertämänsä; murskaksi oliwat lyöneet lähes walmiin kalun. Harwapuheinen Rietrikkikin sanoi tässä toista wiikkoa pitäneensä säänpitoa. Siinä oli meille lohdutusta. Minä käänsime toiselle syrjälle ja imin sawuja sikarin päästä; — tawallisesti siis 2 wiikkoa, arwelin minä. Koko se perjantaipäiwä kului hywin hitaasti, paksut pilwet tihmoiwat wettä leweäin oksain wälitse purjeelle, jonka läpi pärskyi pisaroita kirjan lehdillekin, mutta raskas tuuli kulki kiireesti pohjaiseen ja huokui raskaasti sen hongan latwassa, jonka alla telttamme oli. Sitte seurasi synkeä yö, joka kului wielä hitaammasti. Unonen pysyi etäällä ja äreitä ääniä tuli erään hongan juurelta; siellä oli öhkän walwomassa puolet miehistä. Joka kerta kuin kortti oli lyöty kannon päähän, syntyi riita, mikä se on; kaikki hyppäsiwilt seisalleen ja kiljuiwat karkeita sanoja; wetäistiin lakin alla tikulla tuli ja miehet istahtiwat; mutta kannon pää oli yhtä pimeä wastakin ja saattoi samat rettelöt.

Suurella waiwalla sain miehet aamulla lähtemään liikkeelle, mutta kun kerran tuliwat suureen weneesen, soutiwat he kuin hullut; olikin kowanlainen wastatuuli. Suolisjärwi on jyrkkärantainen. Pienen, 2 wenepituutta leweän kannaksen yli wedettiin wene ja soudettiin Suoliswuonon keskipaikoille, jossa oli wanhastaan kahwinkeittopaikka. Käytiin sitte Kettumatissa ewäiden haussa, mutta ei ollut ketään kotona. Hän on lappalainen kauppias. Talossa on tupa ja perässä tapetseerattu kammari, jossa oli suomalainen Uusi Testamentti. Lehmi-ja lammas-nawetta oli myös. Tässä kääntyi tuuli; ju nuo wallattomat nuorukaiset pitiwät koko purjetta yläällä, waikka puhalsi, että wene oli usein mennä silmälleen aallon sisään. Ei wiipynytkään monta tuntia, ennenkuin oltiin perillä. Tällä matkalla saimme nähdä, kuinka hywästi meidän kyytimiehemme, kuusamolainen, osasi tuulessa perää pitää, ja toinen kyytimies purjenuoraa hallita. Weskoniemen talot oliwat huonon näköisiä. Asukkaat kuuluwat oleman puoleksi lappalaisia, puoleksi suomalaisia. Iwalo- (eli niinkuiu täällä aina sanotaan Iiwwalo-)joen suu on monihaarainen ja kaikki rannat owat erinomaisia heinäniittyjä, mutta työmoimain wähyys taitaa tehdä, että heinä jää korjaamatta. Heti kun tulee eteläpuolelle Inarin, näkee korkeita kuusia, jotka koko seudun kaunistawat, ja noita lempilintuja, pääskysiä, joita koko kesänä ei oltu nähty, sittekuin Lappiin tultiin. Kun lisäksi rannoilla nähtiin lentelewän rantapääskysiä, karjasirkkuja j.n.e. ja nuo tuttuun tapaan rakennetut talot seisoiwat edessämme, niin nyt wasta tuntui, että oltiin oikein Suomessa.

kylä on werrattain suuresti rakennettu, suuret tuwat wastakkaa ja kammarit wälissä. Koppelon talossa oltiin yötä. Wene oli siitä, weneen hyyry oli 40 kruunua ja kyytimiesten palkka 60 kruunua. Tästä on 3 neljännestä pääkylään, josta taas 3 Törmäseen. Kyröläiset owat puhtaita suomalaisia. Kertomus heidän tulosta tänne on tämä: sotamies-ottoa pakoon tuli tänne ensin Heikki niminen mies Isostakyröstä; sitte tuli tänne Tuomas Kittilästä, ja wielä Mauno Peltowuomasta. Niistä owat kyröläiset polweutuneet; Koppelon isännän isän isä oli sanotun Heikin poika. Kylän wanhain miestin muistin aikaan wielä Lappalaiset pelkäsiwät heitä, mutta nyt eiwät enää. Naimisliittoja ei kuitenkaan koskaan tapahdu heidän ja Lappalaisten wälillä. Lappalaiset alkawat jo yhä enemmin pitää lehmiä, niinkuin näkewät suomalaisten tekewän.

Törmäsissä erosi meistä 6 miestä kullan kaiwuun Kultalaan; sieltä meneekin oikea kyytitie etelään, mutta me päätimme lähteä toisten miesten kanssa suoraan Lapintunturien yli Mutemian kylään, jonne lasketaan olewan 8 (kartan mukaan suoraan 6 1/2) peninkulmaa. Pari peninkulmaa on polkua; maa nousee nousemistaan. Alajoen yli kahlattiin, wesi wirtasi yli polwista; joilla ei ollut kuin pitkät saapaswarret kuin meillä kastuiwat ja kaasiwat wedet pois saappaistaan toisella rannalla. Hongikkoa ja kuusikkoa on siksikuin tullaan tunturien alle. Kuuset, männyt, koiwut jopa waiwaiskoiwutkin jätetään taaksemme ja tuntureilla on kuiwa sora, jonka päällä paikoin kaswaa jäkälää ja marjan warsia. Jäkälä-maat täällä oliwat harmaampia ja paljo rupempia kuin Inarin pohjoispuolella. Siellä ne oliwat kirkkaan hopeankarwaiset, hohtawat kuin kewät-hanki ja niin eheät kuin ei poron jalka olisi niitä koskaan tallannut; täällä murenneen näköisiä, mullan kanssa sekoitettuja ja lyhytkaswuisia. Jo ensimäisille, matalammille tuntureille näkyi, kuinka selkätunturien harjanteet juoksewat kaukaa lännestä ja pakenewat kauas itään. Niille päästessä saa ihmetellä Lapin tunturi-maailmaa. Kun päiwä oli selwä näkyi, mitä näkyä saattoi: tunturi-harjuja, -kukkuloita, etäiset sinertäwiä, läheiset harmaita, ja lomista siintiwät alhaiset metsäseudut wiheriänsinisenä. Kiwikallioita ei ylhäällä näy, eikä erinomaisempia jyrkkäyksiä; kaikki on pyöreämuotoista, yksin notkelmatkin laaksoin pohjassa. Edestämme kuumotti yli taiwaan rannan Nattastentunturien kaksi pyöreäpäistä ypälettä; ne oliwat meille merkkinä, sittekuin polku loppui; ja kun kerran merkitsimme komppassissa, missäpäin ne oliwat, niin mikä hätä oli osatessa. Kirkkaalla päiwällä ja pilwien pysyessä yläällä on tunturia hupainen käwellä, waan sumu-ilmassa ja pilwien sisässä on tätä taiwalta ikäwä astua. Tuntureilla tuntui ilma erittäin puhtaalta ja raittiilta, ja astuminen oli helppoa, waikka miehet kiirehtiwät, kaikilla takka selässä; jääwää ei odotettu; »joka ei jaksa, se jääköön», tuon tiesi itsekukin. Puolen peninkulman päässä aina lewähdettiin ja joskus kahwi keitettiin. Yö joutui ja taiwaan sini tummeni yhtä mustaksi kuin lähitunturien kupeet; kohdattiin kaatunut honka, jolle tehtiin nuotio; sillä oli ennenkin yötä pidetty, kukaties kuinka monta kertaa. Joku syli, toista hakuttiin taas hongasta; niitä pitää säästäen käyttää, sillä niitä on harwassa keskitunturien mataloissa laaksoissa. Mielellään paloi terwas ja lewitti pimeään yöhön lämmittäwiä liekkiä joka haaralle, ja joka haaralla makasikin wäsyneitä miehiä, jotka ani harwoin käänsiwät toista syrjää tulelle; ainoastaan 2 oli, jotta usein pyöriwät lämpimillä jäkälillä, eiwätkä sietäneet semmoista paistamista kuin muut; kutka ne oliwat, arwannee lukija. Kun yhtä puolta kuumensi, niin toista kylmensi, siitä wuoroin wääntäminen oikeata ja wasenta kylkeä. Yö oli hiljainen kuin haudassa, waikka suinkaan emme olleet alapuolella ihmisliikettä. Mina en ole koskaan haudassa yötä maannut, mutta jos siellä on yhtä hiljainen kuin täällä, lähellä pilwien teitä, niin siellä on hywin hiljainen; joku toukka sielläkin liikahtanee. Ainoastaan joskus weti joku wäsyneistä sywän huokauksen, niin hartaan ja yksitotisen kuin koto elämänsä ja olentonsa rippuisi siitä yhdestä hengenwedosta; tuntureilla ylettyi tuota luojan luomaa ilmaa jokaiselle meistä kahdestatoista; hän sai sitä mielin määrin rintaansa ja tyytyi. Warowasti ja hiljaisesti riemuitsiwat liekitkin, ympäri terwashonkaa, etteiwät herättäisi unta tarwitsewia, mutta ei he raskineet leikkiään lopettaa koko yönä, niin kauan kuin wähäkään oli jälellä, jonka kanssa he osasiwat pitää tuota tuskin kuuluwaa rätinäänsä.

Syysyö oli ohi mennyt ja päiwän kajo tuntui taiwaalla, niin että woi eroittaa tunturien huiput taiwaan tummalla kannella; silloin läksi 12 miestä nuotiolta nukkumasta, 10 kuorma selässä, 2 ilman. Mutta 10 miestä eiwät uskoneet 2 miehen 2 komppassia, ja niin lähtiwät he Nattastentunturia siwu ajamaan wasemman puolitse. Tunturien eteläjuurilta lähtee pieniä koiwumetsä-harjuja, toinen toisensa wieressä, jotka kaikki uppoawat aawoihin jänkiin tunturien wieressä. Niitä poikki kulettiin ylös ja alas, tehtiin 3 neljänneksen mutka, kunnes eräältä kukkulalta nähtiin Nattaset oikealta kädeltä; sitte lähdettiin kohti painamaan. Ruualla woimat wahwistuiwat. Meillä oli wielä jälellä ne 2 leipää, jotka kantomiehen säkissä oliwat sattuneet aiwan selkää wasten ja oliwat litkuiset selkahiestä; ensimäisessä lähteessä lähti ihmimaku suusta. Lähettiin Nattasia, mutta wielä oli neljänneksen lewyinen wetelä jänkä yli mentäwä. Otettiin ensiksikin lewot syötyämme Sitte lähdettiin porkkaamaan. Muutamia satoja syliä meni hywästi, kun kiirettä piti. Mutta kun seisoin hyllywällä mättäällä ja näin, miten leweät aulakkeet juoksiwat pitkin suota, silkka wesi pohjattoman liejun päällä, jo sanoin: »ei tullut mitään yli menosta» »On tästä ennenkin poikki päästy», sanoi mies, joka sattui wiereen; »niin, lentäwä lintu;» »jopa kaksijalka ihminen», wirkkoi mies. Yksi koetteli yhdestä, toinen toisesta paikasta; joku juoksi ensimäisenä, toiset heti tohtiwat perästä. Aulakkein toisella puolella on mätäsriwi, joka pienenä harjuna seuraa aulakkeiden suuntaa. Se on keltaissaan wasta kypsyneitä, mehukkaita lakkoja; niitä ehdättiwät kaikki nokkimaan. Joka ensin sai kyllänsä, rupesi katsomaan kulku-kohtaa, käwi kaukana ja palasi taas takaisin; pääsi jostakin poikki ja rupesi toisella mätäspenkerellä lakkoja syömään, niinkuin ei mikään asia maailmassa häneen koskisi. Mikä tuli paremmin, mitä pahemmin perässä; ei suinkaan kukaan puolella silmäyksellä wilkaissut toisiin, pääsewätkö he, wai jääwät. Tuo oli tosisuostumus lantalaisilla: joka ei jaksa, se jääköön. Laukattiin yli kauheasti hyllywäin liejujuomien ja oltiin pelossa; syötiin lakkoja penkereillä ja oltiin ihankuin kotona. Paha paikka oli keskisuolla. Kusti aikoi rennosti sen kulkea, juoksi kuin hurja aulakkeelle ja upposi wyötäryksiään myöten mutaan, rypi, ryömi tai miten lie huppuroinut, mutta pääsi yli, hyppäsi tasakäpälässä penkerelle, kirosi, löi käsiwartensa hajalleen, että rapa roiskui ympäri — ja rupesi lakkoja syömään. Kaikessa hiljaisuudessa kysäisin wierimäiseltäni: »pääseeköön tästä yli», ja tuo kirkaisi: »hätäkö — nuorilla miehillä — tässä walmiissa maailmassa!» »No, walmis kait se on tästä kohti», mukisin itsekseni ja rupesin lakkoja syömään. Miten lie yli päästykään, waan minä ihmettelin, että meitä oli 12, kun oltiin suon poikki ja otettiin hywät unet.

En jaksanut odottaa unen loppua, läksin polulle, joka kulkee Nattastentunturien wälitse, ja nousin oikeanpuolimaiselle kukkulalle. Aukesi awara näköala: Sompiojärwi wuoren juurella, äärettömät jängät oikealle ja wasemalle, niillä pieniä mäkiä, ja korkeammat wuoret rajoittawat kaukana näköalan. Wasemmalta näkyi yli muiden wuorien ymmyrpyoreänä Sallantunturi Kuolajärwen kirkon tuolta puolen; on kummastuttawa, että niin selwään tunturi woi näkyä 15 peninkulman takaa. Silmä tahtoo tunturin läheisyydestä lentää kohtisuoraa näköalan ulkorajoille; nuo aawat tyhjät jängät eiwät woi huomiota kiinnittää. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa niissäkin waihetusta; siellä, täällä tulee näkywiin joku mutka noista Lapin lukuisista wirroisia, ja silmä ei uuwu etsiessään tuommoista loistopaikkaa jänkien keskeltä. Noita wuoria, jotka oikealta siintiwät melkein yhtä kaukaa, kuin Sallantunturi, eiwät miehet tienneet nimittää. Takana oli noiden puuttomain tunturien wahwa wuorijakso, joiden yli olimme waeltaneet. Nattastentunturit owat pelkkää kiweä, suuria kalliolohkareita alapuolella ja pienempää kiweä kuta ylemmä nousee. Kiwet owat mustanharmaita ja kukkulat näyttäwät sentähden tulessa palaneilta. Kun kengän pohja oli soilla pehmeäksi wettynyt, heltyi jalka kiweltä kiwelle hyppiessä. Mutta ei olekaan enää, kuin lyhyt peninkulma Sompiojärwen rannalle, johon käwelymatka loppui. Se taiwal on kaunista koiwumetsää. Walkamassa on kaikkine wärkkineen walmiiksi tehtyjä weneitä, suurempia ja pienempiä, wartta wasten lantalaisille myötäwäksi. Sompiojärwi on aiwan matala ja mutapohjainen, rannatkin owat wetelää rämettä ja kaswawat runsaasti lakkoja. Harwat owat lappalaisen kesäherkut, mutta hywät. Lakat owat suuria, läpikuultawia ja niin mehuisia, etta tuskin hyppisillä suuhun saapi; niille ei koskaan kyllästy. Juuri olimme wiimeisiä miehiä odottaissamme ennättäneet heittäytä weneen kokkateljolle nukkumaan, kun syntyi yhtäkkinen huuto ja räiske walkamaan laskewan puron warrella. Hyppäsin ylös katsomaan, mitä metelin-wäki näin ihmisettömillä mailla tuommoista sotahuutoa nostaa. Näin, kuinka parwi lappalaispoikia juosta wilistiwät pensastossa ja kiwien yli toistakymmentä koiraa muassa; he oliwat lymystään karanneet esiin ja ajoiwat nyt pikkulintusia, jotka maata myöten lensiwät pakoon. Täta metsästystä katsoessani, näin muutamia lappalaiskotia olewan puron warrella metsässä. Ne oliwat kesäkotia ja turpeilla ulkoa seinustetut. Kaikki miehet sinne saamaan kalakeittoa ja jos muuta syötäwää kodossa löytyisi. Kotia oli 3, yksi suurempi ja kaksi pienempää. Kylä oli wäkirikas. Suuressa kodassa asui 3 perekuntaa: wanha isäntä waimoneen ja 4 lasta, nuori isäntä, edellisen poika, waimoneen ja 2 lasta, sekä loinen waimoneen, jolla muistaakseni oli yksi lapsi. Koiria, pieniä, pystökorwaisia ja tupsuhäntäisiä, oli 8 samassa kodassa, ensimäisen joukon 4, toisen 2, ja kolmannen 2. Muitten kotien wäkilukua ja koirakarjaa en tullut lukeneeksi. Astutaan suuren kodan edustalle; siinä on likainen siiwo, joka panee arwelemaan, ruwetako ruokaa pyytämään, waiko ei. Kumminkin,

19 wuotias wanhin tytär, pyöreämuotoinen ja punainen kuin puolukka, on juuri leipää tekemässä. Istuu kodan perässä, sekoittaa kuiwia jauhoja weteen pienessä purtilossa, ottaa kourallisen taikinaa, panee suureen wisakuppiin ja rupeaa taikinaa litistelemään nyrkillään ympäri pyöreän kupin pohjaa ja laitoja, niin että siitä syntyy ohut lewy, joka kupista warowasti nostetaan lieden päällä rippumaan pataan paistumaan. Hetken perästä on leipä paistunut ja walmis; se oi'otaan ja pannaan syötäwäksi. Suomen emännät eiwät leipää niin yhtäkkiä saa walmiiksi. Toinen pata oli myös tulella, jossa keitettiin siikoja meille. Sillä lailla saimme kelpo atrian, jonka söimme hirrellä majan ulkopuolella. Mutta meidän wierailumme ei ollut mielä loppunut. Nousi mustat ukkosen pilwet ja rupesi rankasti satamaan. Kaikki missä henki lie ollut syöksyi sateesta sisään semmoisen suojan, jossa ei ollut kattoa, ja se yhteentörmäys oli kamala: koirat winkuiwat jaloissa, lapset huusimat koirain alla, miehet tiuskuiwat waroittawalla äreydellä, kun wierasten aikana juletaan tuommoista hälinää pitää, mutta akat kaatattiwat toimessa, kun nuo koiran penikat kaatawat lapset ja polkewat silmille. Mutta tätä kaikkea ei saattanut pakanakaan olla häpeemättä, wähin talon haltiat, isännät. Ihan wierasten tähden katsoi emä-isäntä welwollisuudekseen suuttua ja poika-isäntä näki isänsä silmistä yritettäwät hankkeet ja tahtoi olla niissä osallinen, eikä loinenkaan tahtonut olla muita huonompi; ja kun nuo kolmikannassa sydäntyiwät koira-parwia kiinni saamaan, niin siinä hilske käwi; mikä makasi lattialla, sitä niskasta, mikä pakeni seinänwieruksille, sitä etujalasta, takukäpälästä, mikä oli poron taljan alle pääsemässä, sitä hännästä; ukko heilautti kerran olkansa yli ja paiskasi pentua owea wasten, niin että se oli owen muassaan wiedä, kun niin ylenmääräisellä kiireellä ja wonkumisella pihalle joutui; toiset laitettiin syytämällä perästä ja kaikki jäiwät selkä koukussa ulisemaan owen taa. Tyytywäisinä laskeutuiwat miehet makuulle, ja nyt wasta huomattiin, kuinka kowasti satoi. Useammasta paikoin wuosi kodan seinät. Siirryin tuossa noin 3 1/2 sylen pituisessa ja 2 1/2 sylen lewyisessä pistekodassa paitasta paikkaan, kunues isäntä käski minut peräseinän wiereen eräälle taljalle; siihen ei satanut, mutta siinä kihisi noita tuskallisia pikku eläwiä, joihin ei kowimmallakaan kylmälisloisuudella saattanut tottua. Mutta ihmisten maatessa tuumiwat koirat, että saamme kait mekin sadetta pitää kodassa semmoisen katon alla, jota ei ole olemassakaan. Jo yksi aukaisi turwallaan owen ja puikahti sisään; samassa silmänräpäyksessä toinen, kolmas j.n.e aina kahdeksanteen. Heti päästessään sisään puisteli ensimäinen koira kaikki sateen kuurot selästään pois, jotta pärskyi wesi ympäri seiniä, ja samassa silmänräpäyksessä rupesi samaan toimeen toinen, kolmas j.n.e. aina kahdeksanteen asti. Mutta kun isäntä näki, että sisällä satoi tiukemmasti kuin ulkona, nosteli hän hartioitaan ja suuttui ja häpesi; häpesi, ettei noilla pennuilla ollut wieraskoreutta hituakaan; suuttui, kun nuo hiiden hurtat eiwät pysyneet ihmisistä erillään. Minä katsoin ukon wehkeitä ja huomasin, kuinka tuimasti silmä katsoi; ja minä pelkäsin, sillä minä näin, että nyt tulee wiimeinen kahakka pahemmaksi, kuin ensimäinen. Tietäähän tuon, kun koirat winkuin ja wonkuin oliwat kyydityt pihalle, tuliwat ne samaa tietä takaisin ja kasteliwat kaikki. Akat puuttuiwat peliin ja poron wartijat saiwat maata rauhassa, johon oliwat kyyristyneet. Pilwi olikin jo mennyt ohitse ja meidän miehet lähtiwät lappalaisten kanssa walkamalle weneen hinnasta sopimaan. Lappalainen pitää koiraansa hyiwästi, niinkuin lasta; se on hälle suureksi awuksi talwella poron paimentamistyössä; ilman niitä ei hän woisi porokarjaansa pitää koossa, ja silloin hukka ne kohta raatelisi.

Kesällä ei ole lappalaisilla mitään tekemistä; waimonpuolet walmistawat ruuan, mutta miesten takana owat kaikki ruuau aineet, ja usein keittäwättin miehet; puita he eiwät hanki, se on waimonpnolten tehtäwä. Näillä ei ollut lehmiä, eikä ainoatakaan siementä maahan kylwetty. Kysyin emännältä, eikö tuo epäwakainen elanto käy ikäwäksi, ja hän alkoi awosydämmisesti selittää, että kun hän kulkee suomalaisten talojen siwu ja näkee, kuinka waimot saawat asua lämpimässä tuwassa yhdessä kohden kesät, talwet, ja käydä pihan nawetassa lehmiä lypsämässä, eikä tarwitse tuiskussa ja pakkasessa kahlaella lumihangessa ympäri tuntureita, niin nousee usein mieleen harras halu saada asua taloissa niinkuin suomalaisetkin, mutta tämä ei ole heille sallittu; lappalaiset owat luodut waeltamaan ympäri, ja tätä Luojan määräystä ei saa kukaan hyljätä. Waikka eukko piti puheensa sangen synkällä mielellä, kaikui siitä sama ajatus kuin Ap.T. 17 luk. 26 w.: Jumala on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä werestä kaiken maan piirin päälle asumaan, ja määräsi aiwotut ajat, ja heidän asumisensa rajat. Tämän luennon perästä ajattelin: lappalaiswaimo on yhtä ymmärtäwäinen, kuin hänen suomalaiset sisarensa, miehet sekoittawat usein pois selwän asian. Kotaan kokoontui joukko keskenkaswuisia ja pieniä lapsia. Heillä oli kaikilla takki wähä polwien alle, kaitaiset housut, joiden lahkeet oliwat käännetyt kallokkaiden suun sisään. Useimmilla oliwat nämä waatteet poron nahasta, josta oli karwa ajettu pois. Wyö oli wyötärysten ympärillä ja siinä tuppipuukko. Lakki oli waatteesta. Minun nähdäkseni oli yhdet waatteet pojilla ja tytöillä, jonkatähden minä käännyin emäntään kysyen, mitkä näistä oliwat poikia, mitkä tyttöjä. Se herätti imelän naurun koko wäkijoukossa, jota sydämen pohjasta otettiin toisen ja kolmannenkin kerran. Eukot ja lapset oliwat ihmeissään ja kaikkein kaswoissa woi lukea kysymyksen: mistähän tuo on, joka ei osaa eroittaa miehenpuolia waimonpuolista. Kumminkin odotin wastausta, ja emäntä sanoi matalalla äänellä kohentaessaan kekäleitä kahwipannun alle: miehenpuolillahan on aina wyö nahasta, waimonpuolilla neulottu, särmäkäs lakki miehillä, pyöreä tytöillä. Sain tietä asian ja olipa kumma, etten tuota huomannut. Wanhat waimot kääräisewät usein huiwin ympäri pään, niin että siitä syntyy pyöreä lakki tawallaan siitäkin. Sitä paitsi on waimoin lakki useimmittain neulottu. Nämä owat eteläisimmät lappalaiset.

Kun wene oli walittu, lähdettiin soutamaan Sompion samaskaista wettä ja puolen yön aikaan tultiin kylään oltuamme lähes 2 wuorokautta waikealla taipaleella

on köyhä kylä ja kartanot huonompia kuin Kyrössä. Mitkä meistä näyttiwät mukawilta, oliwat rankiset; pitkin sänkyä pannaan kattoon orsi, josta rippuu harsonkaltainen waate ympäri koko wuoteen; sinne eiwät osaa sääsket, ja siellä saa maata aiwan rauhassa. Rankiset owat hywä keksintö noissa sääskien rasittamissa maissa. Sekä Sompiojoen että Riestojoen warret owat niin erinomaisia heinämaita, että luulisi suuremmankin kylän niistä rikastuwan kuin Mutenian 4 köyhää taloa; mutta hitaus työhön taitaa miehiä waiwata; siltä kait näytti; kun me 16/8 kello 11 e.p.p. lähdimme matkalle, eiwät heinämiehet olleet wielä käyneet niityllä; »kuka sinne näin warain kiirehtii:» sanoi isäntä. Suurella heinän kaswawalla suolla mutkittelee Sompiojoki niin, että kotwan aikaa soudettuamme tulimme usein melkeen samoille paikoille, joissa jo äsken olimme olleet. Kuinka paljo joet mutkittelewat, woi siitäkin arwata, että wenematka Muteninsta Lokkaan on 6 peninkulmaa, mutta kartalla suoraan mitaten ainoastaan 2 1/2. Se oli päiwän matka, Rieston kylässä käytiin puolisella. Kaikissa taloissa saa matkamies huokeasta hinnasta niin erinomaisen hywää wiilipiimää, että harwoin muussa Suomessa niin hywää saa. Siisteys taloissa on täällä jo wanhastaan arwossa pidetty awu. Riestojoen suupuolella alkawat nuo aawat jängät, joista ei silmä ääriä eroita; ne kallistuwat etelään, niin että wirta käy joessa, ja weneestäkin huomaa, kuinka paljo alempana maat edessäpäin owat; jokiloita laskee aina kuin myötämäkeä. Lokan seuduilta alkawat kosket. Niissä oli huima meno. Ei kukaan miehistä ollut ennen näitä koskia laskenut, ja waikka Muteniassa oli puhe, että pahimmissa koskissa otettaisiin laskumies, niin se jäi tekemättä koko matkalla. Muutamat miehistä oliwat olleet weneessä kerran tai kaksi, kun tuntijat oliwat koskia laskeneet kuluneina wuosina, mutta useat oliwat silloin nukkuneet. Kuka sattui perään, se wiiletti alas koskesta. Leweän, pitkän melan oliwat miehet tehneet suuresta kuusesta joen rannalla, ja siihen täytyi usein toisen miehen hypätä awuksi, kun laskumies yksinään ei sillä jaksanut suurta, 25 hengen wetämää wenettämme hallita. Wälistä ehdottelin, että joku käwisi rantaa myöten katsomassa, missä wäylä koskessa kulkee; sitä ei ollut kukaan kuulewinaankaan. Suwantowesissä puolet miehistä soutawat, toiset nukkuwat, mutta kun kosken kohina edestä kuuluu, käskee perämies: joka aironpäähän mies ja soutu tulinen! Joka airotta jää, se pitkittää uniaan, mutta kosken niskassa puistetaan nukkuwia niskasta ja ärjäistään korwaan: nouse ylös hengen lähtöäsi katsomaan! Jouten istujain päät tuijottawat pystyssä, sillä kosken kuohut pitäwät julmaa jyminää jawalkeassa waahdessa kiuhuu keskikohta ja kumpikin ranta. Neuwojat owat aina wiisaammat kuin työssä olija. Istujat joutawat nähdä, kuinka wihaisesti aallot menettä nakkelewat, yksi huutaa: »tuolla wäylä kulkee»; toinen hakkaa kädellään wasemmalle ja tiuskaa: »laske, tolwana, harjawettä;» kolmas taas pieksää oikealle ja on kiiwas: »täällähän wahwa wesi, tästähän waltawedet puotoawat». Minä kuulin joka sanan, waikka koski pauhasi ylen kowasti, ja katsoin perämieheen, jonka jaloissa istuin. Hän seisoi turwallisena melan ponnessa, eikä ollut tietäkseenkään, että weneessä ketään on paitsi hän, katsoi wakaasti eteensä silmiään räpäyttämättä; olipahan niinkuin olisi kaukaa tulipaloa katsonut. Ennenkuin kukaan ennätti ruweta riitelemään, miks'ei häntä totella, oltiin jo kosken alla ja wene luisti sileää wirtaa alas. Heti toiset soutamaan, toiset makaamaan, siksi kuin taas kuuluu kosken jymeä ääni. Jos rokonarpinen Iiwana, karjalainen, wanha mies, sattui perään, niinkuin tawallisinta oli, niin täytyi weneen totella hänen wankkain käsiwartensa ponnistuksia, waikta kuinka wäkewästi aallot olisiwat heilutelleet wenettä, ja häntä ei wähän wähääkään koskeneet wiitteloimiset ja holina weneen pohjasta. Hän Karjalan koskissa oli oppinut laskemaan. Usein oli kokan edessä peloittawa paasi, jonka ympärillä wesi raiwosi, waan Iiwana liikautti wähä keulaa puoleen, ja kun wirta hyökäisi pois kiwen kupeesta, tyrkkäsi se weneen wäylälle, ettei laitakaan raapaissut kallion särmää. Joskus tulin minäkin taitepaikassa, kun alus näytti teräwälle kalliolle juuri räiskähtäwän, kowasti ajattelemaan: »taisi tulla tuho;» »uusi wene, wanhat kiwet», wirktoi Iiwana tuimasti, kun kiwen nurkka laitaa jyysti ja wene solahti putouksen alle. Mutta kerran tuli Iiwanalle erehdys: laskettiin Tanhuan alapuolella koskea ja keskellä oli korkea kiwi, jonka kummankin puolitse wahwa wesi näytti kulkewan putouksesta alas; Iiwana antoi mennä wilistää wasemmalta puolen; wene hyppäsi alas ja rasahti niin pahalla äänellä melkein kulwalle somerokarille, että sen luuli muruiksi särkywän, mutta ennenkuin Iiwana ennätti kättään melasta irti päästää, oliwat jo nuo rajuintoiset soutajat wenettä wäylälle wetämässä, he ryskyttiwät weneriepua pitkin kiwikkoa sitä iilakkaa, että hampaat lotisiwat wastakkaa weneessä istujilla; sitte hyppäsiwät teljoille ja soutiwat tuhatta hullummasti; wirran wesi juosta tillitti halkeimista sisään arweluttawalla wauhdilla, mutta olihan noita joutilaita ruweta wiskaimeen käsiksi. Perästäpäin jokainen näki, että wäylä kulki tuon karkean kiwen oikealta puolen, ja wasemmalta puolen wirtasi wesi leweänä erään harjun yli ja hajosi siitä joka haaralle tasaista somero-pohjaa myöten, jolle weneemme wiskautui kiireimmässä kulussa ollessaan. Mutta waikka wene oli rikki, eiwät kosket olleet lopussa; eiwät miehet siitä huolineet, nukkuiwat wuorotellen suwannot ja kosken niskassa huihkasiwat lähtiessään; waan wene ratai joka aallon kohdalla sangen surkealla äänellä. Siinä oli joka koskessa päätään kaupalla; mutta kun tuon päättömän joukon päättömään kulkuun tottui, niin istui tyynenä, arwelihan: onko minun pääni kalliimpi kuin muiden?

Tätä wenematkaa kesti 3 päiwää ja puoli yötä. Toinen päiwämatka oli Lokasta Tanhuaan. Tälle taipaleelle näkyiwät wielä Nattaset. Lokassa owat kartanot kunnossa ja työnteko woimassa. Kylästä on Uopajaan eli (niinkuin kartta sanoo) Wuopajanniemen lounaisnurkkaan 2 peninkulmaa; siitä lähtiwät muut jalan Tanhuaan, ainoastaan 5 miestä weneesen. Luiron joki palajaa siinä takaisin ja tekee suuren mutkan pohjaiseen; sillä 7 peninkulman taipaleella on neljättäkymmentä koskea, joista kowin on Ylköngäs. Maamatkaa on 3 peninkulmaa, enimmittäin wetelää suota, joka painuu jalan alla pahemmin kuin ohut syys-jää. Eräältä mäeltä näki, missä asti joki mutkitteli, sen rannoilla kaswaa korkeata kuusimetsää, joka mustantummana juowana kiertelee sinne, tänne awaralla jängällä. Jo 7 aikana tuliwat wenemiehet Tanhuaan, waikka noin 1 seuduilla Uopajasta lähtiwät. Wähän yläpuolella taloa oli 2 weneessään asumassa englantilainen, joka jo kolmatta wuotta oli ollut Lapin luontoa tutkimassa; mies oli wanhanpuoleinen ja, niinkuin englantilaiset ainakin, pysyi omissa tuumissaan, karttoi ihmisiä, eikä ollut koko kesänä talossa yötä ollut. Tanhuasta on Luiron kylään 6 peninkulmaa, jolla wälillä on 12 koskea, kowin kaikista Alaköngäs, jossa sauwoimet käsissä seisoiwat soutamattomat miehet odottaen, milloin raihnainen weneresumme kiwelle karahtaisi. Se päästiin hengissä ja nyt oltiin selwillä wesillä. Luirossa oli jo eräällä talolla 10 kappaa ruista kylwössä, josta odottiwat parempaa satoa, kuin miesmuistiin oli tullut. Koko Luiron joen warrella oli kesäinen myrsky kaatanut noita kauniita rantakuusia joukottain leweään wirtaan. Luiron ja Kitisjoen haarauksessa on korkea, wiheriä niemi, jolla kaswaa korkeata koiwumetsää; se on kauuis paikka. Luirosta on Kemijärwen kirkolle 6 peninkulmaa. Kemijoen warrella on pulskia kartanoita ja kauniita peltoja. Kansa täällä on koreammassa puwussa, kuin esim. Sawossa. Matkallani huomasin, että waimonpuolet, nuoretkin, tupakoiwat. Ja kun Kemijärwen tyttäret kirkon mäellä käwelewat, moni silkissä sihisten, suussa suuri, summaton suuri, kulunut wisakoppa, jossa on 2 tuuman pituinen, reiällinen puu-patukka wartena, niin se on lystikäs näky.

Pappilassa erosimme, lantalaiset ja me. Suurin osa heistä, 6 miestä, pitkittiwät matkaa weneellä Kemijärwen yli ja sitte maitse kotipitäjäänsä, Kuusamoon, ja yhä wenäjän Karjalaan 2 heistä. Kättä lyötiin ja hywässä sowussa hywästit heitettiin. Kun loppu on hywä, on kaikki hywä.

Kemijänweltä wetää selwä maantie Kuopioon, 62 peninkulmaa. Tuntui ensimältään oudolta ajaa maantiellä, kun saattoi olla wakuutettu siitä, ettei se petä eikä eksy. Waiwaloiselta matkalta palatessaan, tietää arwostaa niitä etuja, joita edistynyt wiljelys on kotiseuduilleen tuonut. Mutta Jäämeren rantalaisille ja Lapin yksinkertaiselle kansalle toiwoo heissä käynyt tosi onnea ja menestystä.

Kertomus kesällä 1882 waltiowaroilla tehdystä matkasta Muurmannilaiselle rannikolle Jäämeren luona papillisilla toimilla tekemään siellä olewille ewankelis-lutherilaisille Suomalaisille palwelusta.

Sittekun allekirjoittaja oli Kuopion Tuomiokapitulilta saanut määräyksen tähän toimeen, piti jo ajoissa antaa tulosta ilmoitus Suomalaisille, joiden tykö oli lähteminen. Maaliskuussa kirjoitin Uuran, Waitokuwan ja Puumangin kyliin saapuwani ensin mainittuun kylään Heinäkuun keskipaikoilla. Suomen Kenraalikuwernööri oli myös suosiollisesti ottanut kirjoittaaksensa Arkangelin kuwernöörille, että hän alempain wirkamiestensä kautta kysymyksessä olewalla rannikolla olisi awullinen antamaan tietoa asiasta Suomalaisille, jotka kalastus-retkillään usein kulkewat monia kymmeniä peninkulmia kotipaikoiltaan.

Lähdettyäni matkalle Kesäkuun 23 päiwänä matkustin Kuusamon rajalta Pääjärwen, Kuukasjärwen ja Kontajärwen kautta Näseesen (Knäsja), jonne saawuin Heinäkuun 7 päiwä. Siellä asui suurimmassa köyhyydessä kaksi parikuntaa, joista toinen oli yli 10 wuotta ollut wihkimättä, eiwätkä nykyään tulleet wihityiksi, kun ei heillä ollut minkäänlaisia todistuksia esteettömyyteensä. Heidän kaksi nuorinta lasta kastettiin, joista wanhempi oli lähes 6 wuotias. Näillä wierailla, mailla panewat kumminkin wanhemmat lapsensa heti syntymisen jälkeen hätäkasteesen, jonka wuoksi tässä kertomuksessa, niinkuin tätä ennen tehdyissä kertomuksissakin tämänlaisesta matkasta, on lyhimmittäin käytetty sanaa »kastettiin», waikka oikeammin pitäisi olla, että kaste konfirmeerattiin eli wahwistettiin.

Kannanlahdessa oli myös muutamia Suomalaisia, niinkuin monessa muussakin pikku-kaupungissa ja kylässä kuului olewan; mutta kun eiwät he tulostani olleet saaneet tietoa, oliwat he ulkotöissä.

Kuolan kaupunkiin Muurmannilaisella rannikolla, saawuin Heinäkuun 12 päiwä. 2 lasta kastettiin. 1 parikunta wihittiin. 6 henkeä haudattiin wenäläisten wanhaan hautuu-maahan. Jumalan palwelus Herran Ehtoollisen kanssa ja illalla Raamatun selitys pidettiin. Rippiwäkeä oli 7 henkeä. Wäkiluwusta jn asukasten syntymäpaikoista antaa myötä-liitetty tilastollinen lasku itsekuittin kylän kohdalta tiedon.

Uuran kylään tulin 14 päiwä. Seuraawana päiwänä pidettiin lukukinkerit. Lasten lukutaito oli parempi, kuin olin odottanutkaan näin omaan nojaansa heitetyssä uutis-asutuksessa. Puolet lapsista luki tyydyttäwästi, toiset puolet wälttäwästi, harwat huonosti. Kolmantena Rukouspäiwänä ja Kristuksen kirkastamis-sunnuntaina pidettiin Jumalanpalwelus ja Herran Ehtoollinen. 15 päiwästä 23 päiwään ennen mainittua kuukautta oli rippikoulu, ja joka päiwä kello 6 iltapuolella pidettiin Raamatun selitys. 23 päiwänä iltapuolella wihittiin hautuumaa kylälle. Rippikoulu-lapsia oli 10, 3 poikaa jn 2 tytärtä suomalaisia, 3 tytärtä lappalaisin ja 1 poika ja 1 tytär norjalaisia, näistä muut admitteerattiin paitsi 1 lappalaistyttö, jonka sisäluku oli huono. Lappalaisille rupesi hywätttahtoisesti tulkiksi eräs entinen koulumestari, joka ennenkin oli ollut samassa toimessa ja osasi hywästi Suomen, Lapin ja Norjan kielet. Rippiwäkeä oli 85 henkeä, johon on luettu myös lähimmistä yksityis-taloista ja kota-asunnoista tulleet Suomalaiset ja Lappalaiset, tietysti ewankelis-lutherilaisesta uskoutunnustuksesta. 32 lasta kastettiin. 4 parikuntaa wihittiin, 2 suomalaista ja 1 lappalainen, ynnä 1 sekaparikunta, mies ewankelis-lutherilainen suomalainen ja waimo Wenäjän karjalainen kreikkalais-wenäläistä uskoa. 32 ruumista haudattiin. Saami-wuono on pari wenäjän wirstaa itäpuolella Uura-wuonosta ja sen asukkaat hautaawat ruumiinsa Uuran hautuu-maahan, toiwat myös kastettawat lapsensa Uuraan. Uura-wuonon länsipuolella on ensin lähes peninkulman päässä Areskuwa ja sitten Kassiwuono. Niiden kotien Lappalaiset tuliwat myös Uuraan. Uura on wanhin kylä kaikista suomalaisista kylistä tällä aawikolla.

Täältä kuljin meritse Laatsiwuonoon, jossa ei ennen ollut pappia käynyt, kun wasta 5 wuotta sitten uutis-asukkaat tänne muuttiwat. Kylä on wuonon perukassa, ja kutsutaan norjaksi Lidsafjord. 25 päiwä pidettiin Jumalanpalwelus ja Herran Ehtoollinen. Lasten luku oli wälttäwä. 1 parikunta olisi ollut wihittäwä, muun sulhanen oli huonon lukunsa tähden lähtenyt pappia pakoon. 5 lasta kastettiin. Rippi-wäkeä oli 17 henkeä. 8 lapsi-ruumista haudattiin.

Kakkarin kylässä, joku on Laatsiwuonon suussa, pidettiin seuraawana päiwänä Raamatun-selitys ja Herran Ehtoollinen, johon oli ilmoittanut itseänsä 5 henkeä. Lasten luku oli huononpuoleinen. Kylässä on myös 2 wenäläis-karjalaista taloa.

Muotkawuonon poikki purjehdittuamme tulin Tsipna Wolokan norjalaiseen kylään, jossa työmiehinä oli 2 miestä ja 3 waimonpuolta, sekä naimisissa norjalaisen kalastajan kanssa 1 waimo suomalaisia, ynnä myös 1 lappalaiswaimo emäntänä norjalaisessa talossa. Näille pidettiin suomalainen Raamatun-selitys ja Herran Ehtoollinen. Rippi-wieraita oli 6. Mainittu lappalainen nainen wihittiin norjalaiseen kalastajaan. 2 lasta kastettiin. 3 merimiehen ruumiit haudattiin. Sitä paitse pidettiin, niinkuin ennenkin on tawallista ollut, ruotsalainen Jumalanpalwelus ja muut papilliset toimet Norjalaisille, sillä Norjasta ei täällä käy milloinkaan pappia.

Sopuska oli pieni norjalainen kylä Tsipna Wolokan ja Waitokuwan wälillä. Täällä oli suomalaisia 1 piika ja 1 norjalaisen talon emäntä, joka nyt, 20 wuoden wanhana, tyydyttäwällä luwulla admitteerattiin Herran Ehtoolliselle, kuulutettiin, wihittiin, kirkoteltiin, ja hänen 2 lasta kastettiin. Norjalaisille pidettiin papilliset toimet.

Waitokuwassa oli Suomalaisia ja Norjalaisia kenties puoleksi kumpiakin. Täällä pidettiin 29 päiwä tawalliset papilliset toimet. Lasten luku oli wälttäwä. Yksi mies, jonka waimo oli lapsi-wuoteesen lankeemassa, täytyi, waikka sangen huonolla luwun-jäljellä oli, tulla admitteeratuksi Herran Ehtoolliselle ja wihityksi awioliittoon; hän oli kumminkin sitte rippikoulussa Puumangissa. Rippiwäkeä oli 14 henkeä. 5 lasta kastettiin. 13 ruumista haudattiin. Täällä on myös tawallista pitää Norjalaisille erittäin papilliset toimet. Kun tämä kylä on höyrylaiwa-ja muun meriliikkeen warrella, on täällä paheita enempi kuin muissa kylissä. Irstaisuus turmelee paljon näillä ilman laitta olewilla syrjä-seuduilla perheelliset olot; mutta suurin ja pahin turmio on koko rannikolla juoppous; kun kesällä ansaitut rahat on pantu rommiin, saa koko perhe talwis-ajan kitua köyhydessä; ja kun tämä heti seuraawa rangaistus aina käsittää perheellisen, on monella täysi tosi uskonnon awulla parantua, kunhan wain useemmin olisi tilaisuutta Armon wälikappalten nautitsemiseen.

Sunnuntaina 30 päiwä pidettiin Kerwanassa Jumalanpalwelus ja Herran
Ehtoollinen, sittekun Launutai-iltana oli ollut rippiwäen kirjoitus
ja Raamatun selitys. Lasten luku oli tyydyttäwällä kannalla. Kun
Waitokuwalaisia oli myös tänne tullut oli rippiwäkeä 30 henkeä.

Samana Sunnuntaina tultiin Puamankiin, joka on suurin ja siistin kylä koko rannikolla; esimerkiksi juoppoutta ei huomaa täällä, johon mahtaa suureksi osaksi olla syynä se asia, että kyläläiset kuuluwat laestaoiolaiseen uskon-suuntaan. Sunnuntai-iltana, niinkuin jokapäiwä kello 6 ilta-puolella, pidettiin Raamatun selitys ja rippikoulun alku, ja seuraawana päiwänä lukukinkerit. Lasten lukutaito oli tyydyttäwä. Kun Muotkan kylä on Puumankia lähellä, olin antanut sanan, että he tulisiwat tänne asioitansa toimittamaan. Näistä ja edellä mainituista kylistä aina Tsipna Wolokaan asti oli tullut rippikouluun 15 poikaa ja 9 tytärtä, nimittäin 9 poikaa ja 7 tytärtä suomalaisia, 3 poikaa ja 2 tytärtä norjalaisia ja 3 lappalais-poikaa, jotka kaikki tuliwat admitteeratuiksi. Muotkan lapsia kastettiin 13; ruumiita haudattiin 6; rippiwäkeä oli 19. Puumangin lapsia kastettiin 31; ruumiita haudattiin 40; ja rippiwäkeä oli 146, johon kuuluu myös ulohtaammaltakin tulleita sekä Suomalaisia että Lappalaisia. Lauantai-iltana 5 päiwä Elokuuta pidettiin rippilasten päästö, ja Sunnuntaina jumalanpalwelus Herran Ehtoollisen kanssa ja illalla wiimeinen Raamatun selitys. Useampana arkipäiwänäkin pidettiin Herran Ehtoollista, kun tuli etempänä asuwaisia sitä warten luokseni, erittäinkin Lappalaisia.

Maanantaina 7 päiwänä iltapuolella lähdin kotiapäin Wesisaaren,
Näätämöwuonon kautta, Inarin järwen ylitse Kyrön kylään, jossa, kun oli
Sunnuntaipäiwä 13 päiwä, pidettiin Jumalanpalwelus; wielä eteenpäin
Sompiojärwen kautta Luiron ja Kitis-jokia myöten Kemijärwelle. Kotiin
saawuin Elokuun 26 päiwä.

Mitä ylipäätään papillisiin toimiin täällä tulee, ei aina woi parhaimmalla tahdollakaan seurata Suomen lakeja, sillä suuri osa asukkaista on täällä syntynyt ja elänyt, eikä siis woi mitenkään omistaa kirjallisia todistuksia maineestaan, esteettömyydestään awioliittoon j.n.e., kun eiwät ole missään kirjoilla. Wenäjän wirkamiehet ottawat kirjoihinsa asewelwolliset, eiwät muita. Ainoa wirkamies, joka käy heitä, niin sanoakseni, hoitamassa, on Suomesta lähetety pappi; jonkatähden sitä suurella ikäwällä aina odotetaan. Tässä katsonkin welwollisuudekseni konstateerata sitä erinomaista ystäwällisyyttä ja sydämmellisyyttä, jolla pappia näillä seuduin kohdellaan, ja lopuksi ilmaista sen kaikkein asukasten hartaan toiwotuksen, että Suomen Waltio warsinkin kerran wuodessa tahtoisi kustantaa papin matkustuksen näiden oman onnensa nojaan jätettyin kansalaisten luo. Sywemmillä ja lewottomammilla tunteilla kuin kutkaan muut Suomalaiset odottawat he tuon kysymyksessä olewan Jäämeren rannikkopalasen luowutuksen ratkaisemista; pyytäwät kumminkin, käwi tuo asia, miten käwi, sillä hartaudella, mikä woi syntyä ainoastaan järjestetyn yhteiskunnan ulkopuolelle muuttaneen sydämessä, saada pysyä Suomen Esiwallan muistissa.

Statistisia tietoja Suomalaisista ja Lappalaisista Muurmannilaisella rannikolla Jäämeren luona, jokta kuuluwat ewankelis-luterilaiseen uskontunnustukseen, tehdyt matkalla sinne kesällä 1882. (Senaatiin annettu)

  Lapsia kastettu. miespuolta / waimonpuolta
  Kuolassa. . . . . . . . . — / 2
  Uurassa ja Saaniwuonossa. 17 / 15
  Laatsiwuonossa. . . . . . 2 / 3
  Tsipna Wolokassa. . . . . — / 2
  Sopuskassa. . . . . . . . — / 2
  Waitokuwassa. . . . . . . 5 / 3
  Kerwanassa. . . . . . . . 3 / 2
  Muotkassa . . . . . . . . 4 / 9
  Puumangissa . . . . . . . 19 / 12
  Kakkarissa. . . . . . . . 3 / 3
  Summma. . . . . . . . . 53 / 53 = 106

  Kuolassa . . . . 1 suomalaisia kumpikin
  Uurassa. . . . . 3 d:o d:o
  d:o. . . . . . . 1 lappalaiset kumpikin
  d:o. . . . . . . 1 suomalainen ja wenäläinen
  Tsipna Wolokassa.1 norjalainen ja lappalainen
  Sopuskassa. . . .1 norjalainen ja suomalainen
  Waitokuwassa. . .1 suomalaisia kumpikin
  Summa. . . . . .8

  Kuolassa . . . . 1 / 2
  Uurassa . . . . . 4 / 14
  Laatsiwuonossa. . 5 / 3
  Kakkarissa. . . . 1 / 1
  Tsipna Wolokassa. — / —
  Waitokuwassa. . . 2 / 1
  Muotkassa . . . . 2 / 3
  Puumangissa . . . 16 / 12
  [Yhteensä]. . . . 31 / 36

  Kuolassa . . . . 2 / 1 = 6
  Uurassa . . . . . 8 / 6 = 32
  Laatsiwuonossa. . — / — = 8
  Kakkarissa. . . . — / — = 2
  Tsipna Wolokassa. 3 / — = 3
  Waitokuwassa. . . 9 / 1 = 13
  Muotkassa . . . . 1 / — = 6
  Puumangissa . . . 7/ 15 = 40
  [Yhteensä]. . . . 30 / 13 = 110

  Kuolassa . . . . 7.
  Uurassa . . . . . 85.
  Laatsiwuonossa. . 17.
  Kakkarissa. . . . 5.
  Tsipna Wolokassa. 6.
  Sopuskassa. . . . 2.
  Waitokuwassa. . . 14.
  Kerwanassa. . . . 30.
  Muotkassa . . . . 19.
  Puumangissa . . . 146.
  [Yhteensä]. . . . 331.

  Suomalaisia miesp. / waimp.
  Uuraassa. . . . 3 / 2
  Puumangissa . . 8 / 7
  Admitteerattu ilman koulua
  Sopuskassa. . . — / 1
  Waitokuwassa. . 1 / —
  Summa . . . . .12 / 10

  Lappalaisia miesp./ waimp.
  Uurassa. . . . — / 3
  Puumangissa . . 3 / —
  Admitteerattu ilman koulua
  Sopuskassa. . . —/—
  Waitokuwassa. . —/—
  Summa . . . . . 3 / 3

  Norjalaisia miesp./ waimp.
  Uuraassa. . . . 1 / 1
  Puumangissa . . 3 / 2
  Admitteerattu ilman koulua
  Sopuskassa. . . —/ —
  Waitokuwassa. . —/ —
  Summa . . . . .4 / 3

  Summa miesp./ waimp.
  Uuraassa. . . 4 / 6
  Puumangissa. 14 / 9
  Admitteerattu ilman koulua
  Sopuskassa. . . — / 1
  Waitokuwassa. . 1 / —
  Summa . . . . 19 / 16 = 35

  Kuolassa. . . . . — /— /—
  Saaniwuonossa . . 4 / 12 / 9
  Uurassa . . . . .21 / 56 /50
  Laatsiwuonossa. .7 / 14 / 17
  Kakkarissa. . . .4 / 9 / 6
  Tsipna Wolokassa.— / — / 1
  Sopuskassa. . . .— / — / 1
  Waitokuwassa. . .12 / 22 / 20
  Kerwanassa. . . .8 / 20 / 15
  Muotkassa . . . .10 / 23 / 24
  Puumangissa . . .30 / 77 / 73
  Summa . . . . . .96 taloa /
  233 miesp / 216 waimp. = 449

  Kuolassa. . . . .9 / 11
  Saaniwuonossa . .12 / 6
  Uurassa . . . . .24 / 20
  Laatsiwuonossa. .3 / 3
  Kakkarissa. . . .— / —
  Tsipna Wolokassa.2 / 3
  Sopuskassa. . . .— / 1
  Waitokuwassa. . .2 / 5
  Kerwanassa. . . .1 / 2
  Muotkassa . . . .1 / 1
  Puumangissa . . .40 / 30
  Summa . . . . . .94 / 82 = 176
  S:ma. . . . 449 + 176 = 625

  Areskuwassa, Kassiwuonossa
  ja Uurassa. . . . 4 / 12 / 15
  Kakkarissa. . . . 1 / 2 / 2
  Tsipna Wolokassa. — / — / 1
  Mattimuotkasassa ja
  Muotkassa . . . . 5 / 13 / 11
  Summa . . . . . 10 taloa/
  27 miesp / 29 waimp. = 56

  Areskuwassa, Kassiwuonossa
  ja Uurassa. . . . 3 / 4
  Kakkarissa. . . . — / —
  Tsipna Wolokassa. — / —
  Mattimuotkasassa ja
  Muotkassa . . . . — / —
  Summa . . . . . . 3 / 4 = 7
  S:ma. . . . .56 + 7 = 63

  Kuolassa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita . . 2 / 4 / 6
  Pudasjärveltä tulleita. 1 / 2 / 2
  Kiannalta tulleita. . . 1 / 3 / 3
  Summa . . . . . . . . . 4 perheitä/
  9 miesp. / 11 waimp. = 20

  Saaniwuonossa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita . . 3 / 10 / 6
  Paawolasta tulleita . . 1 / 3 / 2
  Haukiputaalta tulleita. 1 / 1 / 1
  Norjan kautta tulleita. 3 / 7 / 5
  Wenäjän Karjalan kautta
  tulleita. . . . . . . . 1 / 3 / 1
  Summa . . . . . . . . .9 perheitä /
  24 miesp. / 15 waimp. = 39.

  Uuraassa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita . . 10 / 23 / 18
  Iistä tulleita. . . . . 1 / 2 / 3
  Lohtajasta tulleita . . 3 / 9 / 7
  Torniosta tulleita. . . 2 / 6 / 3
  Sodankylästä tulleita . 8 / 21 / 22
  Kemistä tulleita. . . . 2 / 6 / 5
  Oulusta tulleita. . . . 2 / 4 / 3
  Norjan kautta tulleita. 5 / 8 / 10
  Summa . . . . . . . . 33 perheitä /
  80 miesp. / 70 waimp. = 150.

  Laatsiwuonossa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Muoniosta tulleita.. 2 / 4 / 3
  Kiannalta tulleita.. 3 / 5 / 6
  Kuusamosta tulleita. 2 / 4 / 5
  Kemistä tulleita. . . 3 / 4 / 6
  Summa . . . . . . . 10 perheitä /
  17 miesp. / 20 waimp. = 37.

Tsipna Wolokassa: perheitä/ miesp./ waimp.
Norjan kautta tulleita — / 2 / 4 = 6

  Waitokuwassa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita. . .5 / 8 / 6
  Simosta tulleita . . . .2 / 7 / 5
  Kuolajärweltä tulleita .1 / — / 2
  Kemistä tulleita . . . .4 / 3 / 8
  Utajärweltä tulleita . .1 / 2 / 1
  Rowaniemestä tulleita. .2 / 2 / 3
  Torniosta tulleita . . .1 / 1 /—
  Kontiolahdesta tulleita.1 / 1 /—
  Summa. . . . . . . . .17 perheitä /
  24 miesp. / 25 waimp. = 49.

  Kerwanassa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita. . .4 / 8 / 7
  Iistä tulleita . . . . .2 / 4 / 2
  Simosta tulleita . . . .1 / 4 / 3
  Pulkkilasta tulleita . .1 / 2 /—
  Norjan kautta tulleita .3 / 3 / 5
  Summa. . . . . . . . . 11 perheitä /
  21 miesp. / 17 waimp. = 38.

  Muotkassa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita. .3 / 4 / 7
  Rowaniemestä tulleita.1 / 2 / 6
  Iistä tulleita . . . .1 / 2 / 1
  Kiannalta tulleita . .1 / 4 / 2
  Kuhmosta tulleita. . .2 / 5 / 4
  Kemistä tulleita . . .1 / 3 / 3
  Lumijoelta tulleita. .1 / 4 / 2
  Summa. . . . . . . .10 perheitä /
  24 miesp. / 25 waimp. = 49.

  Puumangissa: perheitä/ miesp./ waimp.
  Kuusamosta tulleita . 39 / 77 / 69
  Pulkkilasta tulleita. .1 / 4 /3
  Kemistä tulleita. . . .1 / 4 / 2
  Muoniosta tulleita. . .2 / 3 / 4
  Kuhmosta tulleita . . .7 / 17 / 10
  Kiannalta tulleita. . .6 / 8 / 14
  Kuiwaniemestä tulleita.2 / 4 / 1
  Summa . . . . . . . . 58 perheitä /
  117 miesp. / 163 waimp. = 220.

  Kuusamosta tulleet 138 / 126 = 264
  Kiannalta. . . . . 20 / 25 = 45
  Kemistä. . . . . . 20 / 24 = 44
  Sodankylästä . . . 21 / 22 = 43
  Kuhmosta . . . . . 22 / 14 = 36
  Simosta. . . . . . 11 / 8 = 19
  Lohtajasta . . . . 9 / 7 = 16
  Iistä. . . . . . . 9 / 5 = 14
  Rowaniemestä . . . 4 / 9 = 13
  Torniosta. . . . . 7 / 3 = 10
  Pudasjärweltä. . . 2 / 2 = 4
  Oulusta. . . . . . 4 / 3 = 7
  Paawolasta . . . . 3 / 2 = 5
  Haukiputaalta. . . 1 / 1 = 2
  Muoniosta. . . . . 7 / 7 = 14
  Kuolajärweltä. . . — / 2 = 2
  Utajärweltä. . . . 2 / 1 = 3
  Pulkkilasta. . . . 6 / 3 = 9
  Lumijoelta . . . . 4 / 2 = 6
  Kuiwaniemestä. . . 4 / 1 = 5
  Kontiolahdesta . . 1 / — = 1
  Norjan kautta. . . 29 / 30 = 59
  Wenäjän Karjal.
  kautta tull. . . . 3 / 1 = 4

Muistutus. Norjan kautta tulleiksi kutsutaan niitä, jotka Norjaan muuttaneista Suomen alamaisista owat syntyneet Norjassa, mutta eiwät norjalaistuneet.

Kaiken kaikkiaan on siis Muurmannilaisella rannikolla 688 henkeä, jotka ewankelis-lutherilasen papin apua tarwitsewat. Tästä summasta saattaa olla poissa joku kymmenkunta lappalaista, jotka asuwat sisämaissa ja Petsamowuonon seutuwilla.

Lukijan pyydetään hywäntahtoisesti itse lukiessansa oikasemaan ne monet korehtuuriwirheet, joita on jäänyt tähän kirjaseen. Syynä wirheiden jäämiseen niin lukuisesti on se, että kirja on ylipainoksena otettu sanomalehti-latomuksesta ilman tarkemman korehtuurin lukemista.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MATKA JÄÄMEREN RANNALLE KESÄLLÄ 1882 ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882

MATKA JÄÄMEREN RANNALLE KESÄLLÄ 1882

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE