The Project Gutenberg eBook of Jussi ja Lassi, by Maria Jotuni

"Jussi ja Lassi" sisältää piirrelmiä lasten elämästä, suoranaisia poimintoja heidän omista jutteluistaan, kun samalla tapahtuva leikki ja liikehtiminen on jätetty kuvaamatta. Lasten omien lauseiden avulla on koetettu saada esille heidän orastelevia ajatuksiansa ja nopeasti läikehtiviä kuvitelmiansa tuolla levottomalla heräämis- ja ulottelemiskaudella (6-8 v.), jolloin ei vielä säännöllinen työ eikä ulkoa omistetut opit paljon kangista heidän ajatustansa. Houkutella näkyville heitä, sellaisena yrityksenä pyytävät seuraavat vaatimattomat sivut olla.

M. J.

Oli kaksi pientä poikaa, Jussi ja Lassi, jotka eivät olleet koulussa vielä. Jussi oli seitsemän, Lassi kuuden vuoden vanha.

Heidän päivänsä kuluivat niinkuin poikien tavallisesti siinä iässä. Vähän he lukivat ja kirjoittivat kotona, mutta enimmäkseen he leikkivät ja telmivät. Luulenpa, etteivät he olleet maailman vallattomimpia poikia, mutta luulenpa, etteivät olleet kilteimpiäkään. Ei, eivät he kilteimpiä kuitenkaan olleet.

He näet olivat jostakin saaneet sellaisen käsityksen tahi uskon, että tämä maailma olisi ollut aika soma, ihan mukiinmenevä maailma juuri sellaisena kuin he sen näkivät, ellei suurten taholta esteitä olisi ollut. Se olisi ollut aika hyvä telmimispaikka kaikkine laitoksineen ja vehkeineen. Kaikki paikat houkuttelivat, nuo sähköpylväät, nuo katurännit, nuo portaitten kaidepuut, monenlaiset huonekalut, joiden juhlallisempia tarkoituksia he eivät käsittäneet.

Mutta oli se yksi suuri vika maailmassa. Oli kiellettyä kaikki, mikä houkutteli. Telmiä ei saanut. Vaikka olisi voinut telmiä tunnit, päivät, vuodet, ei, sadatkin vuodet, uupumatta, koskaan kyllästymättä. Jäsenet sitä tahtoivat. Ne tahtoivat huiskia ja kokeilla, pää tahtoi olla alhaalla, jalat ylhäällä, kädet jalkoina ja jalat käsinä.

Mutta ne olivat sitten keksineet, nuo aikaihmiset, että jokaisella lapsella piti olla äiti ja isä, jotka vartioitsivat lapsiansa. Se oli se keksintö, joka oli harmillisin, vaikka se ei muuten ollut huono keksintö.

Mutta ikäväksi ne tahtoivat tehdä maailman, nuo suuret. Kävellä aina kahdella jalalla, ei heittäytyä koskaan maahan, ei nauraa, vaikka koko maailma oli naurunaihetta täynnä ja vaikka itse maakin oli välistä haljeta pelkästä naurusta.

Oikeastaan hauskasti oli luotu maailma, kun oli elukkamaailma ja oli ihmismaailma. Elukat eivät olleet arvokkaita eikä niitä kehitetty. Ihmiset olivat arvokkaita, ja niitä aina vain kehitettiin. Mutta elukat olivat oikeastaan hauskempia. Niille voi jutella vaikka mitä, ja varmaan ne enemmän tajusivat kuin mitä ihmiset luulivat. Ja elukat eivät koskaan lapsia toruneet. Niin, ja elukoita kun oli vaikka minkälaisia.

Se oli pallo näet tämä maailma, ja se pyöri itsekin vimmatusti aina. Ihmekö, jos sen pojat pyörivät. Se oli pallo, sanoi isä, ja kaipa isä sen tiesi. "Hei, pallo vain." Kukahan oli heittänyt sen pallon kädestänsä pyörimään. Mutta suuri oli heittäjäkin silloin. Ja siinä pallossa oli sodat ja tykit ja koneet ja kaikki, eri mantereet ja kansat, siinä tapahtui kehitys ja kaikki muut suuret asiat, siinä eli monet eri maailmat, eläinten maailma, lasten maailma ja aikaihmisten eli jättiläisten maailma.

"Kun nyt on jätetty nuoruus ja vapaus ja ruvettu lukemaan ja kirjoittamaan kotona, on tietysti parasta, ettei muistele entistä elämää, vaan alottaa ihan uuden elämän samalla", sanoi Jussi Lassille eräänä päivänä.

"Muistelen sitten minäkin", sanoi Jussi. "Muistelen maallaoloa, lehmiä ja hevosia."

"Ja muistelen talvielämää, lumilinnoja, kelkkamäkeä, jouluaikoja ja lumisotia", jatkoi Jussi.

"Ei. Ei mitään tehdä milloinkaan, se on kiltteys. Olla vain. Ja mennä kouluun ensi syksynä."

"Kyllä ennen oli toista", sanoi Jussi. "'Hairale' sanottiin, kun mäessä mentiin. Se oli riemu!"

"Ja 'kankelo' sanottiin, ja silloin oli vielä suurempi riemu, kun hyppyrissä kaaduttiin. Niin hairale se kankelo ennen aina."

"Ja ihmiset ennen olivat parempia kaikki. Maalla tulevat aikaihmisetkin paremmiksi."

"Ei tarvitse. Se oli meidän lapsuus. Sillä siellä oli hyvä. Ja kun hyvä loppuu, tulee vanhuus. Ja vanhoina voivat ihmiset asua vaikka kaupungissa."

"Minä sanoinkin, että on niitä huvituksia kaupungissakin, mutta ei saa huvitella."

"Mutta kirkkopuistoon voi juosta, siinä voi hengittää, siinä on puita, puut imevät ilmasta ravintoa, kun käy siihen hengittämässä, ja antavat ihmisille puhdasta ilmaa sijaan, niin rakkaita puut", sanoi Jussi.

"Mutta parempia ovat koneet ja keksinnöt, uskotko? Ja voi ihminenkin olla soma."

"Voi olla. Mutta maailman ne osaavat tehdä ikäväksi, se on vahinko, vaikka siinä on naurettavaa."

"Sitten on heillä kaikki täynnä poliiseja ja sotamiehiä ja sellaisia. Ja sitten käy heillä aina ikäviä vieraita, joiden aikana ei saa telmiä eikä nauraa, mitä varten?"

"Päivässä ei ole kuin kaksikymmentäneljä tuntia. Mutta kellossa kaksitoista."

"Mutta jos olisi kolmekinkymmentä, lukisi isä kaikki nekin, uskotko?
Äitinä on siksi parempi olla."

"No muistatko, kun oltiin siellä tätilässä — ja ne leivokset, ymmärrätkö —"

"Hairale, valhetta kaikki. Äiti sanoi, ettei sota-aikana saa leivoksia, hairale, niitä saa. Sellainen on oikea pläiskävalhe."

"Kun minä en muistanut, että siellä oli vieraita, ja vieraille ei saa totta puhua."

"Eihän se koske, jos punastuu. Ei se ole piiskaus. Ja valheesta pitäisi piiskata, se on se."

"Se minusta onkin vaikeata, kun ei tiedä, milloin saa totta puhua. Sanoithan sinäkin Kalle-sedälle, että hänen viimeinen kirjansa oli roskaa ihan."

"Vaan sinun ei olisi pitänyt sitä hänelle itselleen sanoa, ähää. Siitä toruttiin."

"Mutta ei hetikään niin kauan kuin sinua, kun sanoit Pekka-sedälle, muistatko, kun istuit hänen sylissään ja hän hypitteli sinua polvellaan, niin sanoit yhtäkkiä, että sanopas, milloin se sinun moraalisi on villi."

"Se oli minusta kuin suuri koira, ja niin minä luulin, uskotko? Ja siksi minä ajattelin varoittaa Pekka-setää, että olisi varovainen, jos se yöllä villiytyy."

"Mutta Pekka-setäpä ei suuttunut. Hän hypitti minua ja nauroi ja sanoi minua mieheksi ja toverikseen."

"Ne ovat kuin karhuja, mutta kun nainen puhuttelee niitä, on kuin ne tulisivat sirahveiksi ja päivänpaistetta tulee heidän kasvoilleen, oletko nähnyt?"

"En, kankelo, en ole. Se onkin paha. Mutta minua joskus niin hirveästi hermostuttaa. Toisinaan saa leikkiä, toisinaan ei. Toisinaan saa ottaa tuolit, toisinaan ei. Sehän se ihan hermostuttaa."

"Hän asetti tuolit vieraita varten. Vaan sinä menit pöydän alle ja äiti sanoi kiltisti 'tule pois', vaan sinä sanoit 'enkä tule', niin rumasti", sanoi Lassi.

"Ja kun sinä olit vaan siellä ja äiti kävi uudestaan vierasten aikana sinua sieltä pois pyytämässä, sanoit sinä, että äiti on paha. 'Ihanko totta', kysyi äiti kiltisti. 'Ihan totta', sanoit sinä ja sitten sinä sanoit tuon ruman jutun poliisista, muistatko?"

"Muistan", sanoi Jussi. "Minä sanoin äidille, että jos sinä aina kiellät, niin olet paha ja minä kirjoitan poliisille, joka on ikkunan alla, kirjoitan kirjeen ja panen siihen, että äiti on paha, ja viskaan kirjeen ikkunasta, ja silloin poliisikin tietää, minkälainen äiti minulla on."

"Mutta eipä äiti pelännyt, nauroi vain ja sanoi, että uskotko, Jussi, tottakin, että äiti on niin paha. Ja sinä sanoit, että niin minusta on."

"Ja niin tuntuikin. Silloin. Mutta ei nyt enää. Ja kun ihan kohta herkesi tuntumasta, menin äidin luo ja sanoin hiljaa sen korvaan, että erehdyin ja etten minä poliisille viitsi kirjettä kirjoittaa. Ja äiti tuli siitä niin hyvilleen kuitenkin ja sanoi, ettei se olisi ollut vaarallista, jos olisin kirjoittanutkin, vaan että vielä parempi on, jos pidän asian kodin salaisuutena. Kodin salaisuus? Niin kilttiä."

"Ei torunut, vaikka olisi saanut. Mutta en koskaan minä niin kirjoittaisi. Se ei olisi totta. Mutta hänelle saa sanoa kaikkea, tuhmaa ja muuta. Kun hän on oma, kankelo, oma."

"Ja sinun. Mutta ota sinä ihan omaksesi isä. Isä on parempi, se elättää meitä."

"Minä laitan sille sitten tornin, kullasta vaikka. Minä kannan sen sinne. Ja muita ei saa sinne tulla. Minä hoidan sen, kun se on vanha. Ja kun äiti on kuollut, en ota toista äitiä koskaan. Kankelo. Ei ole minulla kotia sitten. Minä asun tornissa yksikseni! On niin ikävä iltasilla. On niin ikävä häntä, kun tähdet paistavat ja hänestä muistuttavat. Kankelo."

II.

"Tänä päivänä, vanhankirkonpuistossa, muistatko, kun jäätiin
Mannerheimia katsomaan, tuli siihen pahoja poikia kaksi", sanoi Lassi.

"Se toinen sanoi minulle, että hän ottaa minun sukseni. Vaan kun minä sanoin, että ne ovat pukilta, nauroi hän, näitkö."

"Sanoi, että sen parempi, ne ovat hänelle aiotut, on vaan tullut väärä osoite, ja nyt hän ottaa pois omansa."

"En. Ja kun se toinen poika sanoi, että napataanpa tuosta toisenkin pojan sukset, sanoin minä vain, että 'kankelo, sepä olisi kankelo'. Niin ne kaksi koulupoikaa, jotka siihen tulivat, sanoivat, että 'ei saa ottaa lasten suksia'. 'Me tapellaan teidän puolestanne', niin ne sanoivat. 'Kiitos', sanoin minä, 'pystymme me tappelemaan itsekin'. Mutta pahat pojat olivat juosseet tiehensä. 'Tehän olette oikeita poikia näemmä', sanoi se koulupoika."

"Kyllä koulupojat kaikki tietävät senkin, että me oikeita poikia olemme. Vaan yksi neiti kysyi minulta kerta, olenko minä pikku tyttö vai poika."

"Poikia me toki olemme. Ne talvimyssyt voivat olla tyttöjen myssyjä, niin alan arvella. Ensi talvena en myssyä huoli."

"Kankelo. Voisi äiti ostaa, kun hänellä on oikeita poikia, oikeat poikien hatut, sen hän saisi."

"Vaan sota-aikana menee niin paljon. Ja täytyy olla tarkka. Rahat kun ovat isän. Isä kun tekee enemmän työtä", sanoi Lassi.

"Ovat. Niinkuin Mailikin. Vaikka vasta kolmen vuoden vanha, tuntee kirjaimia ja muita aikaihmisten asioita."

"Enkä minä. Sellainen saisi tehdä minulle mitä tahansa, ja minä tottelen sitä, niin ihmeellinen se on, kun se on niin pieni", sanoi Jussi.

"Ei", sanoi Jussi. "Kädet sillä on pienet kuin nukella, minä ihmettelen niitä, minä katselen niitä, kun ne ovat hirveän somat, tulee niin hyvä olla, kun katselee niitä käsiä. Ja minä olen — arvaapas, mitä?"

"Niinkuin iso ritari, tiedätkö, josta isä kertoi, se, joka ennen tappeli miesten kanssa, vaan kumarsi naisille. Ja Maili on se neiti. Ja aina kun ritari näki sen, kumarsi. Sellaista on ollut, uskotkos", kysyi Jussi.

"Mutta vaikka kankeloita, ovat ne tarpeen maailmassa. Niistä tulee suutareita ja muita ja ne korjaavat tyttöjen kenkiä ja muuta", sanoi Lassi.

"Minä koetan, mitä voin. Minä laitan itselleni sen tornin, ihan kuin palotornin. Minä asun siellä ylhäällä, yksinäni. Kukaan ei saa sinne tulla. Ihmiset pyrkivät aina häiritsemään toisten töitä", sanoi Jussi.

"Mistä sinä näet", kysyi Lassi. "Siitä kun äiti käy aina levottomaksi. Sen toinen silmä tulee paljon pienemmäksi kuin toinen, uskotko? Ja se suurempi silmä välähtelee kuin majakka. Ja silloin se puhuu nopeasti ja pehmeämmin. Sillä on hätä isän tähden. Mutta eipä sitä muut ymmärrä kuin minä."

"Ja kerta, muistatko, kun sillä oli hätä, menin minä vieraan luo, kun se ei lähtenyt pois, ja sanoin, 'menkää nyt meiltä pois, äidillä on hätä'. Mutta sitä taaskaan ei olisi saanut sanoa. Ne panivat minut kylpyhuoneeseen, kun minä päästin heidät pulasta. Voivat ne olla kiittämättömiä, aikaihmiset."

"Siksi, että pitää vieraille olla aina ystävällisiä. Mitä isä sinulle sanoi", kysyi Lassi.

"Ei muuta kuin 'mieti nyt vähän aikaa siellä, miten ison pojan on käyttäydyttävä'. No, minä mietin. Mutta vaikka minä kuinka mietin, en saa selvää, se on yhtä hökkyrää kaikki."

"Sanoi, että milloinkahan nämä pojat oppivat käyttäytymään aikaihmisten tavalla."

"Minä sanoin, että minä koetan vastedes muistaa, ettei saa milloinkaan totta puhua", sanoi Jussi. "'Ei niin', sanoi äiti. 'Ettei vieraalle saa totta puhua', sanoin. Äiti sanoi, että puhutaan tästä toiste enemmän. Mutta ne kaksi jättiläistä olivat tyytyväisiä, niin minusta näytti, sillä ne arvelivat tietysti, että nyt minä sen muistan, ja muistankin, uskotkos? Mutta tornissani en viitsi valehdella."

"Siksipä sinne ei vieraita tule, kun en valehtele. Ei kukaan saa sinne tullakaan. Siellä on kirjoja seinät täynnä ja koneita lattiat täynnä. Vieraat eivät osaisi siellä olla varovaisiakaan. Siellä on suuri kankeloputki. Sillä katselen minä aurinkoa ja tähtiä ja siellä on minulla kaikenmoisia koneita."

"Mutta kuinka sinne ne rakennat, radat näet, kun ei voi niin pitkää maasuikaletta saada ilmassa pysymään."

"Minulla on omat konstini", selitti Jussi. "En sano vielä. Tahi voin sanoa. Ensin heitän sinne lentokoneesta langan, jossa on koukku."

"Saan. Siellä on tietysti puita ja maata. Ja kun rata on valmis, voi äiti muuttaa joko rataa myöten junalla tahi lentokoneella toiseen tähteen", sanoi Jussi.

"Sillä on oma ilmavarasto, jossa se lentää, se panee ensin ilmaa avaruuteen ja lentää sitä myöten", sanoi Jussi.

"Voi lentokoneellakin muuttaa, voi laittaa erityisen muuttokoneen äidin tavaroille", sanoi Jussi.

"Ja minä laitan sinne puutarhan, jossa kasvaa kaikkia hedelmiä ja mansikoita ja omenia, ja äiti saa syödä niitä, vaikka kaiket päivät. Ja saat sinäkin syödä", vakuutti Jussi Lassille.

"Mutta talvella minä asun yksin", sanoi Jussi. "Ja minulla on sähkölamput kuin auringot, niin että minä vilkutan niillä teille maahan, enkä minä yötäkään pelkää ja olen iloinen vain, sillä kukaan ei tule minua ajamaan sänkyyn."

"Se on tankki, vaan ei sotatankki, niinkuin ehkä luulet. Vaan sodanhävittäjätankki. Se hävittää kaikki aseet ja sodan. Kun minä panen sen paukkumaan, jos eivät sotaa lopeta, niin ne rientävät kotiin kyllä, niin ne pelkäävät sitä, vaikka se pamahtelee vain varoitukseksi ensin. Ja niin näkevät isä ja äiti, miten sota loppuu kerran maailmasta."

"Kuolee sodassa. Vanhankirkonpuistossa on haudattuna sankareita. Ne ovat juuri sodassa kuolleita. Eikä kukaan tule iloiseksi, kun ihminen kuolee, se on siis paha. Kun on sota, ei äiti voikaan olla iloinen."

"Ne ovat. Kun meillä oli se vieras äiti, jolta oli kuollut ainoa poika, ja se vieras äiti itki ja meidän äiti itki, niin silloin minä ajattelin sen ajatuksen tankista. Sodan täytyy loppua, täytyy, kun minä tulen suureksi. Ja siksi keksin minä toisenlaiset koneet, sellaiset koneet, jotka tekevät ihmisen iloiseksi. Eikö sinustakin", kysyi Jussi.

"Kyllä. Kun kansat ovat tuhmia, täytyy niitä varoittaa ja pyytää olemaan kiltisti, niin etteivät valloita toisten maita", sanoi Lassi.

"Ja entiset koneet niiltä ottaa pois", sanoi Jussi. "Kaikki ne Euroopat ja Aasiat ja Afriikat ovat ihan samanlaisia petomaita!"

"Ameriikassa niin tekevät. Siellä ne tekevät itse kaikki, isä siitä kertoi. Ja silloin kai niistä tulee Wilsoneja", arveli Jussi.

"Ja sitten kun sinä olet rauhoittanut maailmaa, ajan minä laivalla Eurooppaan ja sanon, että koska nyt olette kilttejä, annan minä jotakin. Kiltti saa aina jotakin, paha ei saa mitään", sanoi Lassi.

"Niinkuin ei ole saatukaan appelsiineja eikä rusinoita eikä sellaisia sota-aikana", sanoi Jussi.

"Minä ja'an", sanoi Lassi. "Tee sinä vain ensin rauha. Sano ensin, että on tuhmaakin tahtoa toisen maata, mitä, eikö ole tuhmaa", kysyi Lassi.

"Se on tuhmaa. Pieninä on mekin voitu olla niin tuhmia, että on tahdottu toisen omaa ja rynnistelty, mutta näin suurina ei enää. Meidät on kesytetty", sanoi Jussi.

"Niin kesytetään elukat ja kaikki. Ja elukka voikin olla hyvin ystävällinen. Muistatko sitä vasikkaa Saarijärvellä", sanoi Lassi.

"Sitä, sitä vasikkaa. Kun oltiin isän kanssa sienessä ja vasikka, se meidän, kömpsähti yhtäkkiä pensaasta minun eteeni ja rupesi haistelemaan minun sieniäni, ja minä kyllä ensin säikähdin, kun se tahtoi minun sieneni, mutta minä piilotin sienituohisen selkäni taakse, katsoin sitä silmiin ja sanoin 'Ptrui, ptrui, piikaa, ei piika saa syödä minun sieniäni' ja rupesin kesyttämään ja kutkuttamaan sen suuta harakansulalla, jonka isä löysi ja lahjoitti minulle. Ja kun minä sitä kutkutin, söi se minun kädestäni sen sulan, muistatko, niin kiltti ja niin tuhma. Mutta sen kehitys oli alulla vasta."

"On tietysti. Mutta kaikki elukat eivät ole tuhmempia, eivät koirat esimerkiksi", sanoi Jussi.

"Niin minäkin. Vaan kun minä tulen suureksi, en ui samalla järvellä, vaan rakennan itselleni lentosiivet, sellaiset kuin on lentolinnulla ja käyn niillä vaikka Afriikassa ja sellaisissa paikoissa, jonne mieleni vetää", sanoi Lassi.

"Ja sitten sitä lennettiin yli Euroopan, yli meren ja maan ja tullaan kultaiseen kankelomaahan", sanoi Jussi.

"Pyramiidia", oikaisi Jussi. "Ne ovat suuria kivirakennuksia ja niissä on vainajia. Ajattele, jos olisi oltu egyptiläisiä ennen."

"Kuolleet. Niin olisimme. Nukkuisimme siellä pyramiideissa. Mutta Afriikassapa olisi saatu elää. Minulla olisi ollut jousi ja nuoli, minä olisin kiitänyt pitkin erämaata ja aroa ja metsästänyt leopardeja ja muita petoeläimiä", sanoi Jussi.

"Ja äiti olisi saanut kauniita nahkoja. Hänpä olisi ollut iloinen", sanoi Lassi.

"Hän olisi asunut teltassa. Hän olisi ehkä kuningatar, niin minä olisin tahtonut. Kukaan ei saisi lähestyä häntä, eikä puhutella häntä, mykkä palvelija saisi vain käydä hänen luonansa", sanoi Jussi.

"Niin ei tarvitseisi olla. Ja jos silloin olisit ollut, niin keksintösi, missä ne sitten olisivat? Ja eikö keksintösi ole kaikkein, kaikkein sominta", sanoi Lassi.

"On. Mutta jos olisi niin, että voisi syntyä tänne maailmaan uudestaan, kun on levännyt tarpeeksensa, vaikkapa sata vuotta, se olisi toista", arveli Jussi.

"Se olisi hauskaa. Että saisi tulla tänne uudestaan siemeneksi maahan, kukaksi vaikka tahi linnuksi."

"Kukkaset niityllä päivän paisteessa, auringon loisteessa, kukkaset paisteessa, loisteessa."

"Se minusta on niin ihmettä, ettei voi", sanoi Lassi. "Ja elukkana olisi lystimpi kuin ihmisenä, uskotko, villielukkana kuitenkin."

"Niin, kun kuolisi, pistäytyisi vain maassa", sanoi Jussi. "Muuttuisi toiseksi taas, ottaisi vain maasta voimat ja niin eläisi eri eläiminä, se olisi somaa."

"Jos olisi näin ihmisenä, sitten pistäytyisi maahan, tulisi kukaksi, sitten kuolisi, pistäytyisi maahan, tulisi villielukaksi, sitten kuolisi metsään, syntyisi linnuksi. Lintuna olisi kaikkein sominta olla, eikö sinustakin", kysyi Lassi.

"On", sanoi Lassi. "Ja jos olisin lentolintunen, kävisin äidin ikkunan takana ja nokkaseisin ikkunaan, uskotko, ja visertäisin siinä. Ja kun äiti kaipaisi poikaansa, nokkaseisin sille vaan."

"Mutta eikö äidillä olisi ikävä silloin, kun on ikävä muutenkin olla ihmisenä", kysyi Lassi.

"On", sanoi Jussi. "Niin kankelon ikävä. Niin niillä aikaihmisillä on ikävä aina, uskotko? Ne eivät telmi, ne eivät naura, niillä on vaikeata, tiedätkö, rahan ja muun tähden. Ei mitään iloa. Kaikki on aina samanlaista. Ja paljon syntiä, tiedätkö."

"Mutta linnuilla ei ole syntiä", sanoi Jussi. "Äitikin saisi olla lintuna. Ja isä myös. Ja jos oikein tahdotaan, voidaan syntyä kuoltua linnuiksi, uskotko?"

"Vaan koska sielu lentää, on sillä siivet, sama se, kunhan kerta lentoon pääsee. Vaikka höyrynä sielu maasta kohoaa. Sama se. Lentää se sittenkin, höyrynä taivaalle lentää, kunhan pääsee maahan ensin. Sama se, sama se."

III.

"Olkoon sitten. Olkoon syy minun", sanoi Jussi katkerana. "Minun olkoot kaikki syyt, en välitä. Jumala yksin näkee, miten asia on."

"Näkee. Jos tarkkaan ajattelee, syy on oikeastaan äidin. Hänen pitääkin aina vahtia ja vaania meitä. Ja silloin joka yritys kääntyy synniksi ja häpeäksi", sanoi Jussi.

"Mutta minä en keksinyt räystäällä kävelemistä. Sen keksit sinä. Pakkoko sinun oli mennä räystäälle kävelemään? Jos olisi pysytty keskellä kattoa, ei kukaan muu olisi meitä nähnyt kuin Jumala ja Jumalalle meillä oli asiaakin", sanoi Jussi. "Olisi hänelle menevä kirje piipun juureen vain pantu ja lähdetty pois. Kyllä hän voi haettaa sen sieltä linnuilla tahi tuulella."

"Tahi yöllä enkeleillään", arveli Lassi. "Vaan olisi soma tietää, onko hän jo haettanut sen. Ehkä onkin."

"Tahi jos hän viitsii enää sotkeutua tällaisiin roska-asioihin, joista riidellään ja arestiin pannaan", jatkoi Jussi. "Ja sitten he kyselevät. Ei pienintäkään asiaa saisi olla salaisuutena."

"Enhän sanonut vaarallista. Sanoin vain, kun äiti kysyi 'kenelle teillä oli katollekin asiaa', sanoin vain: 'Jumalalle'. Jos en olisi rehellisesti puhunut, usko pois, emme olisi arestilla päässeet. Jumala olisi antanut äidin suuttua valheestani ja ei tiedä, vaikkapa olisivat piiskanneetkin. Vaan kun sanoin rehellisesti, sanoi äiti vain: 'Pojat sänkyarestiin miettimään asiaa.' Ja onneksi telefooni soi eikä äiti ehtinyt kysellä enempää."

"Aikaihmiset ovat mainioita keksimään", sanoi Jussi, "nämä rangaistukset ja kaikki, ne ovat heidän keksintöjään. Tässä niitä saa miettiä."

"Kun oikeastaan ajattelee, niin äidin itsensä tähden olemme arestissa nyt. Sillä jos äiti ei olisi koko päivää hokenut: 'voi voi kun on kylmä, ei elää enää jaksa, ihan paleltuu kuoliaaksi', en minä olisi keksinyt, että meidän pitää kirjoittaa Jumalalle. Enkähän minä mitään itselleni Jumalalta pyytänyt. Minä kirjoitin vaan: 'Jumala, äidillä on kylmä, anna auringonpaistetta tulla, niin me olemme kilttejä vanhempina', niinkuin varmaan olemmekin, näes, vanhoina kuitenkin. No, eikös ollut oikein?"

"Ja sinä keksit, että viedään kirje katolle, mennään ullakon luukusta.
Ja niin mentiin", sanoi Jussi.

"Niin mentiin", kertasi Lassi. "Ja siellä oli maailma, josta matelijat eivät mitään tiedä. Ilmaa ja ilmaa, paljon ilmaa!"

"Oli. Vaan sinun ei olisi pitänyt herrastella. Sinä rupesit herrastelemaan ja lopuksi kävelit räystästä pitkin, ja tämä talo on viisikerroksinen. Ja talonmiehen rouva se äidille sanoi, että nyt ovat pojat katolla ja nekös kaikki yhdestä suusta huutamaan: 'Lassi, Lassi!' Ja olisitkin sinä voinut pudota", sanoi Jussi.

"Mitenkä ploiskis? Ei-ehei! Minähän sanoin: Jumala varjele minua, minä kävelen räystästä pitkin.' Ja kyllä hän varjelee, niinkuin nähtiin, tiesinhän minä sen", vakuutti Lassi.

"On sanottu. Niin paljon hyvää kun hän jaksaa, hän tekee, sen tietää lapsikin. Mitenkäs olisi muuten uskallettu lähettää sitä kirjettäkään? Vaan kun tiedettiin, että hän on hyvä ja tekee hyvää, niin lähetettiin. Ja hyvä on, jos nyt tulisi lämmin, että äiti jaksaisi vielä elää eikä kuolisi, eikö olisi hyvä?"

"Ei olisi kotia, me lähtisimme kerjäämään. En tahtoisi levätä, en syödä, en nukkua, en, en voisi."

"Mutta vaikka sanoin tyhmäksi, on hän hyvä. Vaikka moitin, asuu sydämessäni rakkaus. Tiedätkö mitä on, kun sanoo rakkaus? Minä en itsekään sitä tiedä, minä tunnen vain, mitä se on. Se on, että tahtoo itkeä, se on, että häpeää, kun liioittelee ja moittii. Syyttää kilttiä? On paha olla, kun sitä miettii, on paha olla siksi, kun on itse paljon pahempi."

"Mutta katsos mikä on sinun peitteelläsi tuossa. Siihen on tipahtanut kirje", huusi Lassi.

"Onkohan se taivaasta tipahtanut. Onkohan tullut jo vastaus Jumalalta, katsohan", hätäili Lassi.

"Ei, ei, ei sitä ole ovesta pistetty. Se on vastaus Jumalalta, niin minä uskon. Mutta en nähnyt enkeliä, enkä tuntenut tuulta, joka sen toi, näitkös sinä", kysyi Lassi.

"En nähnyt enkä tuntenut mitään. Joku on sen ovesta pistänyt", sanoi
Jussi.

"Tämä on äidiltä, katso. Hän on sen ovesta pistänyt. Tässä on: 'P-po-pojat o-vat v-va-paita. Saavat pukeutua ja mennä ulos, mutta ei katolle!'"

"Se oli sittenkin Jumalan vastaus, uskotko? Hän lähetti näes lauhan tuulen, ja se lämmitti äidin sydämen, niin ettei hän viitsinyt kostaa eikä olla vihainen, vaikka aikaihmisenä olisi saanut tehdä meille kiusaa kuinka paljon tahansa, eikös niin", kysyi Lassi.

IV.

"Arvaapas, mitä minä oikein tahtoisin", sanoi Jussi mietteissänsä eräänä iltana.

"Et tunne. Sillä aikaihmiset puhuvat toista ja ajattelevat toista. Ne kyllä sanovat, että pitää rakastaa kaikkia, että kaikki ovat samoja lapsia, mutta voiko siihen uskoa?"

"Päivällä, muistatko, kun tuli se kerjäläispoika, jolle minä aukaisin oven ja eteisen pöydältä annoin sen kymmenmarkkasen, sillä kun oli niin huonot vaatteet ja se kun pyysi apua ja äiti kun kysyi, mihin joutui tästä pöydältä se kymmenmarkkanen ja ne sitä etsivät, ja minä sanoin, että minä sen annoin kerjäläispojalle."

"Mutta äiti punastui ja sanoi, että niin ei olisi pitänyt tehdä! Miksi, miksi?" kysyi Jussi.

"Mutta se ei ollut totta. Äiti antoi toisen rahan, ja Anna haki silakoita päivälliseksi."

"Se raha olisi pitänyt panna kalossin korjuuseen tai sellaiseen, niin minä luulen."

"Miksi sinä teit sen, kysyi äiti, ja otti minut syliinsä. Mutta minä en viitsinyt ensin sanoa. 'Oliko se ajattelemattomuutta, oliko se tottelemattomuutta', sanoi hän hiljaa korvaani, ja silloin minä sanoin hänen korvaansa 'rakkautta', ja hän kuiskasi vielä 'se oli oikein, poikani', ja niin me sovittiin. Mutta vaikka sovittiin, niin minä en tajua mitään."

"Minä luulen, etteivät ne tiedä itsekään isot jättiläiset, näet, siksipä niillä on sanomalehdet, joissa on kaikki tiedot. Niistä ne lukevat, mitä pitää ajatella ja mitä tehdä."

"Ja niistä ne lukevat uutiset, että jos lapsi putoaa kadulle", sanoi Lassi. "Mutta elukkatietoja ei ole, ei ole, jos kissa putoaa kaivoon ja vaikka hukkuu."

"Ja sitten on heidän äänestyksensä ja sellaiset, onko kuningasmielinen vaiko tasavaltalainen", sanoi Lassi.

"Kuningas — minä olen nähnyt kuninkaan. Prinsessa Ruusunen on paras kappale, minkä eläessäni olen nähnyt, eikö sinustakin", kysyi Lassi.

"On. Kun ei ole nähty muuta kuin se kappale vain. Yhden kerran vain on käytykin teatterissa", sanoi Lassi.

"Mutta enpä tiennyt, että ihmiset ovat sellaista keksineet, niinkuin teatterin, niin mieluisa siellä se kuningas, niin mieluisia ritareja", sanoi Jussi.

"Ja niin mieluisa se kääpiö, muistatko, se kuudensadan vuoden vanha", sanoi Lassi.

"Mutta se sadanviidentoistavuotias mummo se oli kaunein, uskotko", sanoi Jussi. "Ihminen on vanhana kaikkein kaunein, uskotko? Vaikka mitä sille mummolle antaisin, vaikka talvipalttooni. Missähän se mummo nyt on? Onkohan se jo muuttunut maaksi? Ja viety hautausmaalle? Sinne ne viedään. Se olisi suru."

"Mutta eipä tasavaltalaisuus ole sitä, että vain tasakäpälässä hypitään."

"Se on muuta. Kun sinä sidoit nuoralla jalkasi yhteen ja hypit tasakäpälässä ja sanoit, että olet tasavaltalainen, tasavaltalainen, niin eipä se ole sitä."

"Minä sanoin leikillä. Etkö sinä leikkiä ymmärrä? Tiedänhän minä, mikä on tasavaltalainen, sehän on Wilson", sanoi Lassi.

"Se on se, joka tahtoo rauhaa ja omenoita ja muita ja presidentin ja semmoisen."

"Jättiläisistä vain kirjoitetaan. Mutta sota on, vaikka sitä ei ole nähty", sanoi Lassi. "Siitä vain kerrotaan. Mutta voisiko sota olla satua? Minusta se voisi olla satua vain."

"Ei voisi, koska siitä on kuvia ja kertomuksia sanomalehdissä, ja sanomalehtiin pannaan vaan tositapahtumia. Ja kun ne niistä lukevat, jättiläiset, niin ne ovat niin surullisia ja pudistelevat päätään. Ja siellä kuolee ihmisiä, uskotko, kuolee, vaan ne eivät meille sitä sano. Kuolee siellä paljonkin, kuolee, mutta ne eivät ilkeä siitä puhua, näes. Se on häpeätä, se on se synti, tiedätkö, ja synti se on hyvin pahaa ja rumaa, se on se häpeä."

"Tahi ettei me tehtäisi samoin, siksi. Ettei me tapettaisi ihmisiä ja muuta, ryöstettäisi ja nurin maailmaa käännettäisi, sodassa ja muualla, se olisi suru, uskotko."

"Mutta minäpä tiedän sodan. Näytänkö, minulla on sotaruno, viimevuotinen", sanoi Lassi.

"Kysyin. Minä kysyin, että sanopas, eikö sodassa varsin tapeta. Ja hän sanoi, niinkuin tavallista, että valloittaessa voi tulla vahinko, kuula voi sattua ihmiseen. 'Onko se totta, että vahingossa vain', kysyin minä. 'Oh, älä kysele, älä kysele', sanoi se ja meni toiseen huoneeseen. Minä luulen, että hän häpesi silloin juuri, ja sitä minä tarkoitin. Mutta sitten minä kaduin. Ja minä en kysele siitä enää, en. Isä sanoi, kun kysyin, 'sattuuko kuula ihmiseen', sanoi, että 'kyllä sattuu, kyllä sattuu, mutta älä nyt aina samaa kysele'. Ne eivät tahdo selittää, siinä se", sanoi Jussi.

"Silloinkin kun me kysyttiin tankista, että mitä sillä tehdään, äiti sanoi vain, että se on kone, kone. 'Mikä kone', minä kysyin. 'Sotakone, sotakone, en tiedä tarkalleen mikä', sanoi se vain. Vaan minä tavasin sitten, kun näin sen kuvan lehdessä, tavasin, että se on sotahirviö ja sillä tehdään murhia ja tapetaankin. Ja ne varsin antavat sen tehdä, että vain vahinkoa tulisi paljon ja kuolemata. Se on sellainen keksintö se. Se lakaisee vain ihmisiä, uskotko, kuin heinää. Mutta lapset eivät saa sitä tietää, ei ampumista eikä muuta heidän häpeäänsä nähdä. Sillä siellä on lasten isiä, joita ammutaan ja lapsista tulee orpoja. Se on se häpeä, jota heidän täytyy peittää. Minä keksin sen yhtenä iltana. Vaan älä sano sitä äidille, ethän", kysyi Jussi.

"Sano 'koululainen' niin muistan pitää salaisuuteni, sillä ensi vuonna olen koululainen. Tahi ei, minä kirjoitan sinulle sitoumuksen ja annan sen taskuusi. Saat pitää sitä aina luonasi", sanoi Lassi.

"Nyt minä sinuun luotan", sanoi Jussi, otti laatikostaan paperin ja näytti sitä Lassille. "Katsos, näin minä kirjoitin isälle ja panen tämän nuppineulalla hänen tyynyynsä iltasella."

"Se on keksintö", sanoi Jussi ja pannen kätensä Lassin kaulaan supatti Lassin korvaan: "Näetkös, jos me molemmat ja vaikka kaikki maailman lapset teemme sitoumuksen, mitä —?"

"Parhain kirjailija on Topelius-setä. Ja Andersen ja muut kaikki", sanoi Lassi.

"Parhain on minusta Finne-setäkin. Kiljuset, näetkö, se on minusta hauska kirja kuitenkin", sanoi Jussi.

"Minä juoksin äsken hakemassa sen kirjahyllyltä ja panin sen tyynyn alle. Minä lainaan sinulle Kiljusta iltasilla", sanoi Jussi, "jos tulet laittamaan tätä tornia, että saan sen ulottumaan kattoon ja pääsen kiikaroimaan sieltä alas maailmaa ja tähtitaivasta, jos siellä on uusia pyrstötähtiä näkyvissä."

"Ei se ole niin jännittävää", sanoi Jussi. "Vaan kun sinulla on siinä kaksi pöytää ja kaksi tuolia, jos panet vielä jakkaran, putoat", arveli Lassi.

"Se oli vahinko, toista kertaa ei se vahinko tapahdu. Enkä anna sitäkään anteeksi itselleni, en. Että se rupesi heilumaan sillä tavalla."

"Olin", myönsi Jussi. "Vaan ei minua pelottanut putoaminen, vaan se, että rojahdus kuuluu yli maailman, se. Vaikka siinä ei ollut tämän enempää, ei muuta kuin jakkara vain lisäksi, antoi se aika räjähdyksen."

"Pää kävi kattoon. Kun olin siinä vatsallani jakkaralla ja silmäsin maailmaa ja avaruutta, sinä olit siellä kääpiö vain. Kun silmäsin sieltä ja muutin vain vähä asentoa, niin kiikari putosi avaruuteen, ja kun minä koetin sitä tavoittaa, rupesi torni heilumaan. Silloin valtasi minut pelko, se pelko, että jos se kaatuu, niin rämähdys kuuluu yli maailman, ja maan asukkaat tulevat sitä ihmetellen katsomaan", kertoi Jussi.

"Ja pelkäsin, että se tuottaa pahaa mieltä jättiläisille taas. Ja kun näin, ettei siinä mikään muu auttanut, otin vauhtia ja pomppasin itse sänkyyn. Ja torni tuli perästä alas, että roiskis vain. Pientä pöytää ei päältäpäin olisi luullut niin huonoksi, että se särkyi, eikä jakkaraa niin villiksi, että seinäkelloa potkaiseisi. Vaan potkaisipas, ja se tuli alas, niin että roiskis vain koko komeus. Sehän se oli häpeä, etten tuota huomannut, ja sellaisestahan jättiläiset tulevat pahoilleen."

"Niin ei ollut aikaa sillä kertaa, kun oli vieraita", sanoi Jussi. "Äiti sanoi vain 'että oli hyvä, ettet jalkaasi taittanut'. 'Luuleeko äiti, että minä voisin jalan taittaa ja kun on alla sänky ihan sitä varten, että ei kuin hypätä', uskalsin silloin sanoa", muisteli Jussi.

"Isä ei kieltänyt, ja silloin, kun kielletään, lopetan. Kiellettiin vain kelloja särkemästä. Ja arvaapas, mistä minä olen vielä iloinen?"

"Eikä kaksia kasvoja. Sen minä keksin jo silloin, kun kävin Kiljusen hakemassa kirjahyllyltä. Isä ei minua nähnyt, niin en häirinnyt häntä. Sillä jos hän olisi nähnyt, ei ole sanottu, olisinko Kiljusen saanut, se on niin repaleinen jo", sanoi Jussi.

"Mutta arvelitko silloin, että kahdet kasvot olisivat samassa päässä", kysyi Lassi.

"Sitten pitäisi heillä olla kaksi hattua. Ja neljässä päässä neljä hattua. Mutta paljon ne silloin lukisivat, joka silmällä eri kirjaa. Isällä voisi olla silloin neljä kirjoituspöytää", sanoi Jussi.

"Se ei kuitenkaan olisi mukavaa. Se olisi liian hökkyrää. Parempi olisi niinkuin on, uskotko, näissäkin käsissä ja jaloissa on varjelemista. Ja pitää muistaa, eikö kiltteys ja tyytyväisyys ole parempi kuin ahneus", sanoi Lassi.

"Ahnehtia jalkoja tahi muuta, appelsiineja tahi käsiä tahi muuta, se ei ole viisasta", arveli Lassi.

"Mutta ihminen on ahnekin. On tuhma. Näin sota-aikana kuitenkin, uskotko. Söisi ainakin appelsiineja ja omenoita ja hyvyyksiä, söisi tämän maailman suuruisia sokeripaloja, uskotko", sanoi Jussi.

"Uskon. Vaikka pyramiidin kokoisia", sanoi Lassi. "Eikä kiltteyttä silloin ajatteleisi eikä siitä välittäisikään."

"Ei kotona", myönsi Jussi. "Mutta kylässä välittäisi. Siellä ei saa syödä liikaa. Siellä pitää muistaa sanoa, kun toista kertaa tarjotaan, 'ei kiitos, ei enää!' Vaikka kyllä kylässä aina hyvää on. 'Ei kiitos' vain sanoa. Se on kankelota."

"Muistan. Ja siellä Mailin luona kun oltiin, sanoi äiti edeltäpäin, 'muistakaa pojat että on sota-aika', 'kyllä' sanottiin. Mutta kaikki muut saivat suklaata lisää, minä sanoin, 'ei kiitos, en jaksa enää' valehtelin niinkuin aikaihmiset. Mutta kaikki muut jaksoivat, se oli kankelota", sanoi Lassi.

"Mutta äitipä kun kysyi minulta, minä sanoin sen syyn ja äiti sanoi, että olisit voinut ottaa", sanoi Jussi.

"'En ota sota-aikana, en', sanoin. Kanatkaan eivät sota-aikana muni.
Kankelo. En välitä koko syömisestä", sanoi Lassi.

"Ja meri olisi marmelaadista, tanskalaisesta marmelaadista ja se talo olisi meressä suurella sokerisaarella, mitä", ihmetteli Jussi.

"Niin minäkin. Ja sitten taas merta maistelisin ja sitten koko mökin söisin, ja kaikki", sanoi Lassi.

"Niin minäkin. Silloin ei äiti voisi moittia ahneudesta, vai voisiko, näin sota-aikana", kysyi Jussi.

"Ja me voisimme antaa osastamme muillekin, köyhille lapsille ja niin", arveli Jussi.

"Mutta jos ne eivät anna antaa, jättiläiset. Jos se niistä on taas tyhmästi, mitä?" kysyi Jussi.

"Minä heitän", sanoi Jussi. "Yhtäkkiä, tiedätkö, kun minä katselen täältä tornista alas, katselen hiljaa maailmaa, niin tuntuu, kuin se olisi hyvin, hyvin kaukana, ja siksi minulle tulee ikävä."

"Minä tiedän sen. Mutta minä en tiedä, mikä se on, on niin outo ikävä, niinkuin linnulla keskellä talvea, kun se ajattelee, ettei kesää enää näe, on niin outo maailma ja kaukana, kaukana koti."

"Minäkö? Minä olen jo näin vanha ja olen hyppinyt koko ajan täällä maailmassa, ja molemmat jalat ovat ehyet, koetapas, ja silmät minulla on ehyet", kehui Jussi.

"Niinkuin minulla jalassa kirveen arpi. Luulevat isona, että olen ollut sodassa", kehui Lassikin.

"Älä vaan anna sitä luulla, se on väärä luulo. Sano vain, että vanhemman veljeni kanssa raivasin metsää, niinkuin olikin", sanoi Jussi. "Niin ei äidin tarvitse hävetä sinun tähtesi, että valehtelet. Ja ei tarvitse hävetä siksi, että olisi sodittu. Me kankelo? Sota on paha. Siksi ne lopettavat sen ja tekevät rauhan. Ja kun me tullaan suuriksi, tehdään kaikkien kanssa veljeysliitto."

VI.

"Mitä sinä teet niin ahkeraan", kysyi Jussi Lassilta, joka istui pöytänsä ääressä pää painuksissa.

"Minä harjoittelen kirjoitusta, ettei koulussa ole niin vaikeata", vastasi Lassi.

"Mitä äitikään sanoisi, jos vanhempi olisi huonompi, ajattelepas? Ja mitä Jumala arveleisi? Ei, sinä et saa olla parempi. Ainakaan et saa harjoitella salaa."

"Enhän minä salaa harjoittele", puolustelihe Lassi. "Näkeehän minut
Jumalakin."

"Sanopa, jos Jumala tahtoo, eikö hän voisi minun käteni tehdä mustaksi", kysyi Lassi.

"Se on valkoinen. Ja katso, nyt minä sillä kirjoitan. Se ei tule mustaksi, vai tuleeko?"

"En siis ole viekas. Minä näin yhä kirjoitan, ja käsi on vain valkea.
Siitä näkee, että se on Jumalalle mieleen. Ja kirjoita pois sinäkin."

"Niinhän minun täytyykin, vaikka olisin muodostellut tästä savesta hautaristin äidin haudalle. Katsos, panen linnun laulamaan ristin päälle, se laulaa siinä aina, kun äidillä on ikävä olla siellä."

"Niin, kyllä kai minun pitää kirjoittaa. Ei itseni tähden, vaan äidin tähden ja Jumalan tähden. Ja vielä oman poikani tähden."

"Kyllä minulle tulee. Minä menen nuorena naimisiin, niin minä ennätän kasvattaa paljon poikia."

"Jaksatko sinä tehdä työtä niin paljon?"
"Isänmaa antaa voimia."
"Mitenkä isänmaa", kysyi Lassi.

"Siten isänmaa", sanoi Jussi, "koska isänmaan tähden minulla niitä on niin paljon. Koska isänmaa tarvitsee poikia, niinhän ne sanovat aikaihmisetkin. Sodassa kaatuu ja työssä tarvitaan poikia. Työhön minä ne opetan. Mitenkä sinä?"

"Minä en ole vielä ajatellut enkä päättänyt, tuleeko minulle poikia vai tyttöjä, eihän sitä tiedä, ennenkuin on ristitty, kummaksiko ne tahtoo. Minä kai otan tyttöjä, ne ovat siivompia."

"Kirjoita sinä nyt vain. Minä viskelen paperipaloja ikkunaan. Se on itsekasvatusta."

"Koska sinä kielsit kirjoittamasta, ja minä tottelen sinua ja kasvatan siten itseäni."

"Sinunpa ei olisi pitänyt totella", sanoi Jussi. "Olisit itsepäisesti voinut vain jatkaa. Minä olin sinun vihollisesi, koska väärin neuvoin, ja vihollistaan ei kansalainen saa kuunnella. Jos kuuntelee vihollistaan, pettää isänmaataan."

"Vai ei lasten! No, sinä olet sitten lapsi vielä. Hyvä. Älä unohda, mitä olet sanonut, että olet lapsi. Minä säälin sinua."

"En ole mikään muinaisaikalainen enkä mikään metsäläinen. Vaan isänmaan tiedän. Se on Suomi. Se on pohjoisessa. Se on kylmä maa. Vaan se on kaunis maa. Ja sen ympärillä ovat Venäjä ja Ruotsi ja Viro eikä kaukana Saksa."

"Niin ovat", sanoi Jussi. "Siellä on koko maailma kaikkine elukoineen ja ihmisineen. Niistä saa lukea, kun oppii lukemaan nyt ensin."

"En mitään muuta kuin että olen eläintenkesyttäjä. On hauska nähdä, miten elukat rivissä rauhallisina maleksivat."

"Näes, jokainen kirjain on elukka. L on sirahvi, m on maakarhu, n on jääkarhu, h on elefantti, o on siili, j on vesilintu. Ne ovat villejä kaikki. Vaan minä olen niiden kesyttäjä, minä panen ne rivissä maleksimaan, siinä ne kulkevat rauhassa pitkin ruohokenttiä ja haukkaisevat suuhunsa mikä mitäkin ja mörisevät tyytyväisinä. Sivistys on niistäkin jonkin verran hauskaa."

VII.

"'Kärpänen, kärpänen maaksi muutut sä' — tämän minä kirjoitin nyt kärpäsille, näille kuolleille kärpäsille seppeleeseen, sopiiko se", kysyi Lassi.

"No, tule kaivamaan pihalle kuoppaa, haudataan nämä, ne ovat paleltuneet ikkunalle", sanoi Lassi.

"Kaksi. Ne ovat kuolleet. Nyt ne eivät enää voi lentää. Nyt ne eivät voi enää tuntea kukkien hajua. Lähde ulos, pannaan ne maahan, koska ne ovat maasta tulleetkin", sanoi Lassi.

"Minä laitan lentokoneen, minä panen nuppineulan tähän kärjeksi ja toisen nuppineulan tähän pyrstöksi. Se on uudenaikainen torpeedolentokone", selitti Jussi.

"Sano sinä sitä niin, minä sanon, että se on maailman parhainta lentokonekangasta, tehty oikeasta kumista. Ja tämä kone kun lentää vihollisjoukkojen läpi, eivät siihen kuulat satu. Ja se vie elintarpeita piiritettyyn maahan", sanoi Jussi.

"Antaa olla", sanoi Jussi. "Se on kuitenkin piiritetty maa. Siellä on pula. Kun on pula, ei kukaan katso, onko vihollismaa vai ystävämaa. Ihmisen velvollisuus on auttaa toisia. Tämä lentokone auttaa just. Sillä on velvollisuus just. Siinä on lastina leipää, ja se pudottelee leipiä maahan, joka paikkaan, missä sitä tarvitaan. On niin paljon kerjäläisiäkin, ja siksi sillä on paljon työtä. Ja sitten se pompahtaa taivaalle ja menee ja hakee uuden lastin. Katsohan", sanoi Jussi.

"Jos ampuvat, se ampuu vastaan. Sillä on torpeedot sitä varten just. Jos ilkeävät ampua, kun minä vien leipää, hävitän minä heidän tykistönsä, niin teen", sanoi Jussi.

"En minä ammu ihmisiä, minä ammun tykkejä. Minä hävitän vain aseet", sanoi Jussi.

"Että kun ne rynnistävät linnoitukseen, saavat ilman aseitakin rynnistää", sanoi Jussi.

"Niinkuin meistäkin. Mutta on työkin, on keksiminenkin. Kun tietäisi vain, mitä keksisi, se olisi hyvä", sanoi Lassi.

"Keksisi uusia merenkulkijoita ja muita kummallisia otuksia. Kaikkia, jotka kulkevat maalla ja merellä ja ilmassa", sanoi Jussi.

"Miksi ei voisi? Laittaisi suuria, suuria suurennuslaseja taivaalle, sellaisia, jotka kokoavat auringonsäteitä paljon. Ja siitä tulisi niin lämmin, että vaikka appelsiini siinä kypsyisi. Kyllähän kesän kai saisi, mutta siinä olisi niin paljon puuhaa, etteivät ole viitsineet ruveta sitä tekemään", arveli Lassi.

"Eivät sitäkään ole keksineet, miten saada kaupunkeja lentokoneista ja miten saada ilmoihin toisia maailmoita", sanoi Lassi.

"Jos olisikin lentotaloja, ei tarvitsisi kesäasuntoja, voisi vaikka Afriikkaan mennä kesäksi", sanoi Jussi. "Ja siellä kyntäisi Saharan hiekan syvältä, koska siellä on multaa hiekan alla, kyntäisi sen isoilla, isoilla auroilla, mitä?"

"Sen voisi kyntää", myönsi Lassi, "ja kasvattaisi siellä hedelmiä ja kaikkea, koko maapalloa varten. Ja hedelmät pantaisiin lentokoneisiin ja jaettaisiin kaikkiin lentokaupunkeihin."

"Ja kaikille siivettömille kököttäjille, maanmyyrille, näille ihmisille", sanoi Jussi.

"Ja niin saataisiin kesä ja hedelmät sinne, minne tahdottaisiin", sanoi
Lassi.

"Pohjoismaalle ei saa laittaa. Jää sulaisi ja silloin ei olisi jäätä.
Ja sitä tarvitaan, mehuihin ja sellaisiin, Afriikassa ja muualla."

"Ja sairaille tarvitaan jäätä, jos heissä on kuume. Ei, pohjoisnapaa ei saakaan koskaan hävittää, se on maan apteekkipaikka", sanoi Lassi.

"Ja karhun ja hylkeen ja mursun isänmaa. Eläköön pohjoisnapa", innostui
Lassi.

"Ja antaa samalla elää koko maailman ja Euroopan ja muiden maiden, siinä kansainliitossa ja muussa hyvässä, mitä", kysyi Lassi.

"Antaa elää", sanoi Jussi. "Kyllä ne kiltisti elävät. Jospa olisivat niin kilttejä kuin nämä kuolleet kärpäset."

"Nehän eivät enää elä, ne ovat molekyylejä eli ainehiukkasia nyt", sanoi Lassi.

"Mutta ne olivat kilttejä koneita äsken, eläviä lentokoneita. Siinä se onkin se ihme", sanoi Jussi.

"Pienempiä kyllä, mutta parempia. Ne ajattelivat, sitä ei lentokone tee. Ja mitä ajattelivat? Sitäpä sinä et tiedä", sanoi Jussi.

"En, siinäpä se. Voi olla viisas, mutta eipä tiedä, mitä kärpänen ajattelee. Ja tokkopa tiedät, miksi kaikki muuttuu", kysyi Jussi.

"Mutta siemenestä kasvaa ja tulee kukaksi", sanoi Jussi. "Ja mitähän ajattelee se kukkana, tiedätkö? Ja muistaako kukkana, että oli kärpäsenä kerran? Ei kai muista, luuletko?"

"Ei muista", sanoi Jussi. "Ja jos tulee kukka siemeneksi tahi hedelmäksi tahi jyväksi, vaikka, ja ihminen syö sen, ja se aina tulee ihmiseksi, ei kai muista ihminen, että hän oli kärpänen kerta ja lensi ja hyrräsi onnellisena täällä maailmassa."

"Mutta jos muistaisi. Mitä? Eikö kuitenkin voisi muistaa", kysyi Jussi. "Kun minä panen silmäni kiinni, muistan selvästi, että lensin auringonpaisteessa, olin perho ja minä pelkäsin ihmistä, pelkään vieläkin, kun avaan näin silmäni. Ihminen on julma meistä hyönteisistä, tiedätkö?"

"On se julma meistä ihmisistäkin. Eihän se ihmisestäkään välitä", sanoi
Lassi.

"Ja vaikka nyt olen ihminen, on minulla joskus perhosen sydän, kun näen auringonpaisteen ja on kesä, näet. Minä hyrrään onnellisena ja juoksen ja lennän. Ja silloin minä en ihmistä tajuakaan. Minä ehkä olen ollut perho, sano", kysyi Jussi.

"Äitipä uskoisi. Hän sanoi kerran, että me kaikki kuulumme yhteen. Että samaa perhettä — että usko, eikö hän niin ajatellut? Ja siksi ei saa kärpäsellekään olla paha", muisteli Jussi.

"Ei siksi. Vaan siksi, että se on elävä. Se tuntee ja ajattelee", sanoi
Lassi.

"Poika just. Tajuaa poikakin jotain. Tajuaa sen, minkä jokainen lapsikin tajuaa", sanoi Lassi.

"Minullakin on isänmaa, Suomi, mutta minä olen melkein apina. Minulla on hyvä kiipeämisjalka. Minun jalkani taipuu puuta vasten. Ja minulla on liikkuva isovarvas", kehui Jussi.

"Siitä olen ylpeä. Se todistaa, tiedätkö, että olen ollut entisvanhaisuudessa myös apinana. Ajattelehan, minä olen kiivennyt aarniometsän puissa, syönyt pähkinöitä. Ja minulla on ollut häntä", sanoi Jussi.

"Ja olen juossut äidin perässä ja vikissyt niinkuin apinapennut tekevät. Ja äiti on suojellut minua vihollisilta, uskotko? Ja arvaapas, onko meillä ollut pesä", kysyi Jussi.

"Niin olikin. Aarniometsän luolassa se oli", muisteli Jussi. "Pähkinäpuita kasvoi siinä paljon, muistatko, ja lähde oli siinä ja me hiivimme aina yöksi luolaan."

"Se oli toista. Niin onnellinen kuin silloin, en ole ollut vielä tässä elämässä", sanoi Jussi.

"Niinkuin ne silloin kerran, muistathan. Lähdettiin vain vähän katselemaan maailmaa, niin ne etsittivät meidät. Ja poliisi toi meidät kotiin", sanoi Jussi.

"Ei olisi silloin itse kotia osattukaan. Vaan sitten ne lupasivat, että kun tullaan aikaihmisiksi ja ollaan kilttejä, päästään ihan sinne, minne tahdotaan. Niin ne sanoivat, muistatko", kysyi Lassi.

"Mutta minä luulen, että sitten voi unohtaakin, että tahtoi. Ei isä eikä äitikään minnekään lähde, vaikka pääsisivät. Mutta ne eivät tahdo", sanoi Jussi.

"Niillä on velvollisuuksia. Sinäpä et oikein tiedä vielä, mikä on velvollisuus", kysyi Lassi.

"Kylläpä tiedän, uskotko? Kaikki on velvollisuutta. Tekeminen ja muu, kaikki, kaikki, telmiminen vain ei", sanoi Lassi.

"Niin onkin. Kaikki, mikä nukuttaa, niinkuin iltasella, kun tekevät velvollisuuksiansa, kun isä lukee ja äiti parsii sukkaa", sanoi Jussi.

"Ei, yhteiskunnallisista uudistuksista. Ne kuuluvat velvollisuuksiin", muisteli Lassi.

"Ajatella, me voidaan tehdä jo velvollisuus. Sitäpä en olisi uskonut", keksi Jussi.

"Syödähän on velvollisuus ja pestä itsensä se on aina velvollisuus", sanoi Lassi.

"Ja käydä sotaa on velvollisuus ja isänmaan edestä on velvollisuus", sanoi Jussi.

"Mutta tietää sota jo lopettaa on velvollisuus. Presidentillä se on suuri velvollisuus", sanoi Lassi.

"Ja suuri edesvastuu. Ja porvareilla on suuri edesvastuu. Ja kiire. Että saavat maailman tyydyttävään järjestykseen, muuten se järjestyy itsestänsä", sanoi Jussi.

"Eipäs. 'Muuten nousevat maasta ne voimat, jotka sen järjestävät', niin se oli", muisteli Lassi.

"Ja valtion pitää etsiä nyt kaikki orvot, laittaa niille koti ja vaatteet ja muut", sanoi Jussi.

"On velvollisuus ja edesvastuu koko maailmalla eikä vain Suomella. On velvollisuus ja edesvastuu kaikilla maailman kansoilla kaikesta, kaikesta. Kaikki on yhtä, kaikki", sanoi Jussi.

"Minä tiedän sen. Muistatko Aleksanteri Suurta, sitä, josta isä kertoi", kysyi Lassi.

"Kun sotajoukko oli kuolla janoon ja yksi sotilas oli kaukaa jostakin erämaasta löytänyt vettä ja toi sitä kypärissään Aleksanteri Suurelle, niin Aleksanteri Suuri kaatoi veden maahan, kun sitä ei olisi ollut kaikille kuitenkaan. Sano, eikö se ollut oikein", kysyi Lassi.

"Ja se on sankari se, joka toisia ajattelee ja joka itseltänsä voi jotakin kieltää, uskotko", kysyi Lassi.

"Parasta on panna silmät kiinni eikä ajatella, minkälaisen saa.
Ajatella vain velvollisuuksia ja muuta, vaikka Jeesuksen syntymää tahi
muuta, eikä maistella syödessään. Niin ne aikaihmiset tekevät", sanoi
Lassi.

"Se oli hyvä se runo. Ja kun sinusta tulee keksijä, se on parempi vielä, keksijä on parempi kuin ajuri", sanoi Lassi.

"Ajuri on parempi", sanoi Jussi. "Se saa enemmän rahaakin. Sinä tuot rahat äidille, se tulee niistä niin iloiseksi. Uskotko?"

"Ja sinä autat ihmisiä. Sinä viet sairaita sairashuoneelle ja köyhiä ja kerjäläisiä lapsia viet iltasilla kotiinsa, kun ne ovat väsyneet ja eksyneet", sanoi Jussi.

"Mutta minä istun vain tornissa ja kun katselen vaan maailmaa, en saa rahaa mistään. En eläisi, jos ei äitiä eikä isää olisi", sanoi Jussi.

"Sitten minä en tiedä, mitä teen", sanoi Jussi. "Mutta kun äiti kuolee, ostan minä sille valkean arkun, siitä hän pitää. Ja kukkia paljon. Ja minä vien äidin itse haudalle ja kaivan itse haudan. Ja minä sanon äidille, ettei äidin pidä peljätä nyt, minä jätän äidin vain vähäksi aikaa, kohta minä tulen sinne itsekin, äiti odottaa minua vähän. Ja minä menen rannalle ja itken siellä. Sillä jos minä voisin, kuolisin samalla, ja olisin äidin luona, mutta minä en voi."

"Sillä minun on lopetettava keksintöni, tietysti se on minun velvollisuuteni, uskotko?"

"Ja mentävä syksyllä kouluun. Ja on tultava suureksi", sanoi Jussi. "On, ja kaikki minä tahdon, jos äiti elää vielä. Olla kauan pieni, niin minä tahtoisin."

"Sinä olet melkein liian iso poika jo, seitsenvuotiaaksi sanoivat", muisteli Lassi.

"Vaikka olenkin. Vaan äidille minä olen pieni, uskotko, pieni. Kun minä olen äidin sylissä ja äiti hyräilee minulle, niin tiedätkö, koko maailmasta en välittäisi, en isoksi tulosta, en muusta. Vaikka näkyisi kuu ja tähdet ikkunasta, vaikka koko avaruus siellä kiertäisi, niin minä panen silmäni kiinni ja kuuntelen vain äitiäni."

"Rakastaa kaikkia? Ei, ei ole häpeä. Rakastaa olisi helppo, jos eivät tekisi sitä tässä maailmassa niin vaikeaksi."

VIII.

"Katsos, näin minä syön kuin ylimys", sanoi Jussi ja röyhisti ryhtiänsä. "Kun isä ja äiti eivät ole pöydässä, voi kuvitella olevansa vaikka mikä."

"Sinä tukehdut, älä, se ei ole terveellistä, ravintoyksiköt menevät hukkaan, et kasvakaan, jos ahnehdit."

"En minä ahnehdi", sanoi Lassi, "muuten vain näytin, miten voisi tehdä, kun vanhemmat eivät ole pöydässä."

"Tietysti voi, mutta kaikkea ei viitsi, vaikka voikin", sanoi Jussi.
"On jo siksi kehittynytkin, kun kohta koulukin alkaa."

"Niin minäkin. Minä voin ajatella, etten ole enää mikään pikkupoika, jota istutetaan sänkyarestissa, vaan oikea koulupoika tahi vaikka ylimys, jolla ei ole käskijöitä ketään. Äskenkin kun kastiketta läikähti tuohon liinalle, eikä kukaan mitään sanonut, minä katselin ympärilleni, eikä jättiläisiä missään näkynyt, niin kuvittelin, että minä ehkä itse olen jo jättiläinen, ehkä jokin ylimys tahi sellainen. Kukaan ei voi minua torua. Torumista kuitenkin pelkää."

"Minä en pelkää", sanoi Lassi. "Eivät ne pahaa tarkoita, siksi minä en välitä."

"Minä välitän", sanoi Jussi. "Ja iltasilla minä tulen pahoilleni, jos valvon."

"En minä pääse. Muistatko illalla kun toruttiin ja sinä nukuit kohta ja minä jäin yksin, olisin tahtonut itkeä, mutta minä en voinut. Minun sielullani oli ahdasta ja ilmakin minun päälläni painoi niin paljon. Mutta sitten läksi minun sieluni liikkeelle."

"Se voi, kun sitä ahdistaa ja on yksinäistä ja hyvin, hyvin hiljaista, hiipii se ulos ruumiista."

"Se kohosi ylös, se lensi toisiin aineisiin. Minun ruumiini kutistui pieneksi ja jäi siihen ja siihen minä sen unohdin, mutta minun sieluni lensi ylös, se meni Jumalan luo taivaaseen."

"Ainetta siellä oli, vaan hyvin läpikuultavaa ja kirkasta. Ja sielut siellä lentelivät. Ja siellä oli niillä hyvä olla."

"Pahoilla oli vaikea olo. Mutta pahoja ei siellä rangaistu. Pahoilla oli vaikea siksi, että niiden täytyi pinnistää voimiansa tullakseen hyviksi. Pienillä lapsilla oli paras olla ja helppoa oli niillä, jotka olivat osanneet hyvää tehdä, niiden ei tarvinnut niin kovasti pinnistää. Vaan jokaisen täytyy tulla hyväksi, hyvienkin yhä paremmiksi, sitten voi vapaana kiidellä läpi aineiden."

"En nähnyt. Minulla olisi ollut asiaa hänelle, kaikista erehdyksistä ja synnistä olisi ollut sanottavaa, mutta en nähnyt, ja siellä unohtui kaikki, tämä elämä maan päällä tuntui vähäpätöiseltä, uskotko, kaikkine synteineen ja ikävineen. Ja riemu oli kiidellä läpi avaruuden ja aineen, josta oli kotoisin. Tiedätkö, siellä on hyvä olla."

"Vai ei! Jos maitopisara suurella vauhdilla lennätetään läpi suuren maidon, voi toisella puolen suurta maitoa sama pisara tulla ulos. Näes, jos vauhti on hyvin, hyvin suuri."

"Ei sotkeudu, jos vauhti on hyvin, hyvin suuri. Niin sielu, jos se on irti ruumiista, voi aineen läpäistä, voi."

"Enpä kuvittele. Jo senkintähden, että aine on täynnä rakoja ja sielu on aineeton. Jos se olisi kevyttä ainetta, voisi se kulkea rakojakin myöten, mutta kun se on aineeton, ei aine sitä estä, ei."

"Eipä tarvitse ryömiä, se läpäisee kaiken vaivattomasti. Se menee tanssien kaiken läpi. Ja kun ihminen ruumiinsa jättää tahi unohtaa, tanssii sen henki kaikkialla, leijaa läpi taivaan ja avaruuden, sen olen jo nähnyt."

"Niin, sano sinä sitä uneksi, sama se, minä sanon sitä juuri hereilläoloksi, minä."

"Taivas kuitenkin on toisenlainen, siellä ovat enkelit ja Jumala", sanoi Lassi.

"On kyllä", sanoi Jussi. "Mutta minä olin kauempana taivasta, kaukana, kaukana maapallosta ja tähdistä. Taivas on lähempänä maata ja enkelit ovat ilmassa maapallon ympärillä. Siinä on taivas. Avaruus on taivaan tuolla puolen ja avaruus on sielujen oikea asunto."

"Jumala on ilmassa, mutta jumaluus se on äärettömyys, ymmärräthän. Ja siinä kun sielu kulkee, sillä on hyvä olla, se riemuitsee. Sielun täytyy olla hyvä. Sen minä ensi kertaa ymmärsin. Ruumis ei ole mitään, sen olo on yhtä pinnistystä vaan, pahantekoa ja katumista. Vaan pinnistää kannattaa, ymmärrätkö, sielun tähden, sen helpommin sitten liikkeelle pääsee, avaruudessa näetkö —. Ensi kertaa minä sen eilen ymmärsin. Ja ensi kertaa minä eilen tunsin, että muutakin kun äitiä kaipaa, kaipaa. Maailma on hyvin suuri, eikä elämä tässä kaikki ole, ei. Elämä — se on ääretön, ääretön."

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JUSSI JA LASSI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.