The Project Gutenberg eBook of Barbara von Tisenhusen, by Aino Kallas

Näin on aivoitukseni, ja sille Jumalan Kaikkivaltiaan apua anon, että sen tähdelliseen loppuun veisin, hyödyksi ja ylösrakennukseksi kuin myös murheelliseksi varoitukseksi. Amen!

Kirjoittakaa, mitä ihmeellisiä ja harvinaisia asioita itse olen näillä silmilläni nähnyt ja näillä korvillani kuullut nuoresta neitsykäisestä Barbara von Tisenhusenista, syntynyt Rannun linnassa Liivinmaalla, Anno 1533, Ordomestari Wolter von Plettenbergin hallituskautena, korkiasti kunnioitetun ja ankaran herra Reinhold von Tisenhusenin ja hänen siveän aviopuolisonsa Anna Sawheren tyttärestä, molemmat jo ammoin autuaasti Herrassa leponsa löytäneet.

Kuin myös, mitä itse olen nähnyt ja kuullut, elikkä toisten kautta tietooni on tullut yhdestä kauppakestistä ja kirjurista, nimitetty nimellä Franz Bonnius, tullut Braunschweigistä, Saksanmaalta, ja kirjurin toimessa Rõngun linnassa, sanotun neitsykäisen Barbaran isänsisaren Anna von Tödwenin luona, omaa sukua Tisenhusen.

Niinpä puhalla nyt, Herra, sieraimiini totuuden henki ja johdata palvelijasi kynä, että totuus sitä taluttaisi, ja se tasan oikeutta jakaisi, niin paljon kuin se ihmisen synnilliselle luonnolle mahdollista on.

Minä, Matthaeus Jeremias Friesner, Herramme armosta Rannan kirkkoherra hamaan moskovalaisen maahantuloon asti, olen sanotun neitsykäisen Barbara Reinholdintyttären Pyhälle Kasteelle kantanut, Wittenbergin puhtaan ja väärentämättömän Evankeliumin mukaisesti, samoin kuin hänen veljensä Jürgenin, Reinholdin ja Bartholomaeuksen sekä hänen seitsemän sisartansa. Niin olen minä tätä neitsykäistä paljon rakastanut, kuten hengellisen isän sopii, ja on hän ollut sielulleni läheisempi kuin yksikään kanssaveljistäni elikkä kanssasisaristani tässä murheen laaksossa.

Mutta vaikka tosin sanottu neitsykäinen Barbara oli nuorin yhdentoistakymmenen sisaruksen seasta, ja hänen vanhempansa jo ijällisiä hänen syntyessään, niin oli kuitenkin kuin olisi kaikki heidän voimansa ja väkensä juuri tähän lapsukaiseen vuodatettu. Sillä vieraatkin hämmästelivät tämän tyttölapsen kaunista katsantoa ja hänen puhettansa, joka tuli niinkuin aikuisten eikä niinkuin piskuisen lapsen suusta, kuin myös sitä hengen hehkua, joka hänessä jo vallan vähäisenä paloi. Ja hänen autuas rouva Äitinsä uskoi minulle, että hänen aivoituksensa oli lähettää Barbara ynnä veljensä Bartholomaeuksen kanssa Kuuriruhtinaan hoviin kunniallisia tapoja kuin myös hovikuria oppimaan marsalkoilta ynnä hovimestarinnoilta, sillä hän oli viisas nainen ja tiesi, ettei Liivinmaalla tähän aikaan voinut oppia muita aatelisia hyveitä kuin ovat juominen ja mässäys, ja neitsykäisille silmänpyynti ja koreus.

Mutta ennenkuin hänen aivoituksistansa totta tuli, temmattiin sekä hän että hänen hurskas puolisonsa pahantapaiselta polttotaudilta pois tästä ajallisesta elämästä, ja ritari Jürgen otti vanhimman veljen perintöoikeudella Rannun linnan haltuunsa. Ja neitsykäinen Barbara oli tällöin vain kymmenen ajastajan vanha, ja kaikki hänen muut sisaruksensa jo avioliiton siteissä. Silloin sanottu neitsykäinen, koska hän vähäisenä orvoksi jäi, joutui Rõngun linnaan, joka on Rannusta peninkuorman matkan päässä, kasvatettavaksi tätinsä, jalosukuisen rouvan, Anna von Tödwenin, luona, jolla ei omia rintaperillisiä ollut.

Mutta niinä aikoina, kuin nämä kaikki tapahtuivat, oli Liivinmaa vielä Ordon hallussa, ja sitä hallitsivat Ordon Suurmestarit yhdessä piispan kanssa. Ja se oli vielä silloin ylön äveriäs ja siunattu maa eikä ollut vielä ehtinyt joutua kaikilta nation'eilta elikkä kansakunnilta surkeasti raadelluksi. Vaan sitä nimitettiin Livland = Blivland, koskapa jokainen, joka sinne kerran joutui, sinne myöskin jäädä halusi eikä enää pois pyrkinyt. Ja siitä asti kuin Wolter von Plettenberg oli saanut suuren victoria'n elikkä voiton moskovalaisesta ja maalle ynnä rahvaalle pitkäaikaisen rauhan, kasvoi Liivinmaalla hyvinvointi ja rikkaus, mutta myös Saatanan kylvöstä kaikkinainen rikkaruoho, kuin on prameus ja hekuma sekä hallitsijain että alamaisten seassa. Sillä porvarit ja myöskin epäsaksalaiset talonpojat ovat herrojensa esimerkin jälkeen tehneet, niin ettei ole toista kansaa koko kristikunnassa, joka olisi elänyt tainkaltaisessa haureudessa ja sodomalaisten sekä epikurolaisten tavalla, itsekukin etsein hänen autuuttansa vain maallisessa ja synnillisessä ilonpidossa. Jonka takia ordoherroilla. tuomioherroilla ynnä aatelilla ei ollut muuta jokapäiväistä työtä elikkä ajanvietettä kuin suden-, karhun- ja ketunajot sekä metsästys ynnä vielä noppapeli ja ajo toisista hääpidoista ja ristiäisistä toisiin ja toisilta messumarkkinoilta toisille.

Mutta Johann von Tödwen, Rõngun herra, oli rikkaimpia ritareita, ei vain Tarton hiippakunnassa, vaan koko Liivinmaalla, ja Rõngun linnaan kuului kaksituhatta kaksisataa taloa. Niin Johann von Tödwen ja hänen aviopuolisonsa Anna, omaa sukua Tisenhusen, elivät suuressa ylellisyydessä, sillä he rakastivat rahaansa käyttää ja sitä myös näyttää eikä vakan alle piiloitella. Ja vaikka he silloin tällöin laupeudenkin töitä tekivät ja kirkolle ja vaivaisille almun antoivat, niin oli heidän sydämensä halu sentään tämän maallisen ja turhanaikaisen perään.

Niin Anna von Tödwen mielistyi suuresti veljentyttäreensä Barbaraan ja piti häntä kuin omaa lasta ikään, koska hän itse hedelmätöin oli. Ja vaikka tämä lapsukainen olisi kuuta kuusenlatvasta kurkoittanut, niin olisi hänen tahtonsa täytetty, niin hänen rouva Tätinsä häntä hellitteli. Niin minä, tämän lapsukaisen sielun parasta ajatellen, usein sanoin Rõngun rouvalle, Anna von Tödwenille: »Kavahtakaa, ettei tämä lapsukainen liian itsevaltaiseksi kävisi, sillä mitäs teetten, jos hän vastakin aina oman päänsä pitää? Mistäs siihen remedium elikkä lääkitys löytään?» Niin Rõngun rouva, hänen Tätinsä, tähän vain naurahteli, sillä hänkin oli tämän lapsukaisen lumoissa niinkuin kaikki muutkin.

Mutta Barbara, koska hän neitsyeksi varttua alkoi, oli ihana näöltänsä, niin että minä usein ajattelin nuorta Ruthia, koska hän Boaksen jäljissä pellolta tähkäpäitä noukki. Sillä vaikka hän oli ylön hoikka varreltansa, ja hänen käyntinsä keinuva, olivat hänen muotonsa kuitenkin täydelliset ja muhkeat. Ja myöskin hänen kasvonsa olivat sangen kauniit, sillä Luoja oli antanut hänelle hipiän, valkean kuin merikaislan kuidut, mutta hänen hivuksensa olivat mustat ja kiiltäväiset kuin musta teräs. Nämä hivuksensa hän maalla ja kotosalla ollessaan suki kahdelle palmikolle ja ne korvallisille sykkyröiksi kiersi, niin että ne riippuivat kuin mustat rypäleet kahden puolen päätä. Ja vaikka häntä ei tainnutkaan turhanaikaiseksi sanoa, niin hän sentään suviseen aikaan koristeli päätänsä kedon kukkasilla niinkuin neitsykäisten tapa on, niin että kun hän kulki yli luhtaniityn elikkä yrttitarhassa käyskenteli, niin hän taittoi illakon elikkä angervaisen elikkä myös ruusunkukkaisen, — sillä hän väkevätuoksuisia kukkia rakasti! — ja sen hivuksiinsa pisti, näin luvallisesti itseänsä kaunistellen.

Niin tuli aika, että neitsykäisen Barbaran oli uudistettava Kasteen Liittonsa ja myös kaikissa kristillisissä tiedoissa opetusta saatava. Ja on neitsykäinen Barbara kolmasti viikossa tullut luokseni, milloin ratsastaen, milloin ajaen, mutta joskus myös jalkaisin, sillä tämän neitsykäisen halu oli piskuisesta pitäin samota metsiä ja maita. Niin on hän useasti edessäni istunut ja silmiensä tummuuden tutkivasti minuun kiinnittänyt, ja on hänen nuori sielunsa Jumalalliselle Armolle avoinna ollut. Ja on minut toisin kerroin vallannut varmuus, että tämä neitsykäinen on jokaisen sanani omistanut ja sieluunsa kätkenyt, mutta toisin kerroin on minussa taas kasvanut suspicio elikkä epäily, sillä minusta tuntui kuin olisi hänen sielunsa tuoksunut kuin tuntematon kukka, ja hän vain omaa elämätänsä elänyt. Mutta monasti hänen mentyänsä olen minä palavasti Herraa rukoillut, että Hän tämän neitsykäisen sielun säilyttäisi puhtaana ja lujana hamaan loppuun saakka.

Mutta kun neitsykäinen Barbara oli seitsemäntoista ajastaikaa täyttänyt kuin myös ensi kertaa Herran Ehtoollisella käynyt, niin hänen rouva Tätinsä, joka samalla oli hänen holhoojansa, katsoi otollisen ajan tulleeksi näyttää neitsykäistä ja täten hänelle sopivaista ja säädynmukaista aviopuolisoa hakea Liivinmaan nuorten ritarien seasta. Sillä neitsykäisen veli, Rannun herra, ritari Jürgen, joka samoin lain mukaan hänen holhoojansa oli, ei tainkaltaisilla asioilla aikaansa kuluttanut.

Niin jalosukuinen rouva Anna von Tödwen, jonka sydän riippui kiinni maanpäällisessä koreudessa, niin että hän sitä palvoi kuten pakanat jumaliansa, laitatti veljentyttärellensä Barbaralle puvun, jota neljä neulaneitsyttä Rõngun linnassa kolme kuunkiertoa ompeli. Ja Anna von Tödwenin tahto oli, ettei kellään pitänyt oleman senkaltaista pukua kuin hänen veljentyttärellänsä. Niin tämä puku tuli puheeksi yli koko Liivinmaan ja vielä Liettuassa ja Puolan valtakunnassakin, sillä se oli kokonaan kultakuiduista kudottu, niin että sen olisi tainnut puhtaan ja selkiän kullan painosta myydä, kuin myös yltäyleensä kalliilla helmilöillä kirjaeltu aina kaulasta helmaan astikka. Ja vielä kuului tähän pukuun vaippa, joka oli sisältäpäin ilveksen nahkaa, mutta päältä purppuraista verkaa, näädännahalla päärmätty, ja kullattu käsilaukku ja suuret kultaiset kaulakäädyt ynnä vyötäisketjut, yhteensä kuusikymmentä luotia painavat.

Tainkaltaista prameutta ei oltu vielä nähty edes Liivinmaalla, ei aateliston eikä porvariston seassa, vaikka sekä Tallinnan että Tarton kuin myös Rakveren vaimopuolet tosin eivät syntisen ruumiinsa verhoituksessa ja pynttäyksessä juuri hevillä perään anna. Niin oli paljon sellaisiakin, jotka sekä salaa että julkisesti tätä koreutta kauhistuivat ja näin nuorelle neitsyelle säädyttömänä pitivät ja paremminkin aviovaimolle sopivana. Ja he varoittivat vakavasti, että se vielä katumukseen ja kyyneliin päättyisi.

Mutta neitsykäinen Barbara ei tosin itse ollut tähän koreuteen vikapää, vaan hänen rouva Tätinsä, jonka tahto se oli.

Niin Rõngun rouva Anna von Tödwen otti veljentyttärensä Barbaran mukaansa Tallinnan kaupunkiin, jossa piti vietettämän jalosukuisen Egbert von Uexkullin ja jalosukuisen ja hyvämaineisen neitsyen Alleth von Risebiterin häitä. Mutta kutsut näihin häihin oli lähetetty ympäri maata kaikkiin linnoihin ja moisioihin jo neljänneksen ajastaikaa aikaisemmin, ja oli palkattu yksi vasituinen kirjuri sitä varten. Koska ei yksikään moisio Liivinmaalla olisi ollut mahdollinen mahduttamaan itseensä näin suurta vierasten paljoutta, niin oli Tallinnan kaupungista vuokrattu iso killansali, sillä sekä sulhanen että morsian olivat suurta ja äveriästä sukua.

Mutta näistä hääpidoista ja muista senkaltaisista kuin tänä jumalattomana aikakautena toimeenpantiin Saatanan ja hänen valheenhenkiensä riemuksi, on minun häpiällä tunnustettava: »Voi teitä, sillä teidän tähtenne on kadotus ja perikato tähän maahan tullut!»

Kuitenkin ovat nämä häät olleet siitä sangen tähdelliset, että niissä on neitsykäisen Barbaran oikea sisu ja luonto itsensä ensi kertaa näyttänyt, kaikille hämmästykseksi ja monelle pahennukseksi.

Niin oli siis näihin pitoihin kerääntynyt perintöherroja ja ritareja Liivinmaan kaikilta kulmilta perhekuntiensa ynnä aseenkantajiensa sekä palkollistensa ja trenkiensä kanssa, niin että heitä yhteensä luettiin monta sataa henkeä. Eikä heille tosin piisanneet yhden kaupungin trummunlyöjät, vaan oli heille ilonpidoksi tilattu maan ruhtinaan ja sotaväenkin trummut ja kaukaisten kaupunkien pelimannit.

Niin ovat he sitten ilojansa pitäneet ja ratsastelleet monessa erää suuressa saatossa kaupungin muurien ulkopuolelle ja taas takaisin ja kahdesti ohi killansalin, trumpujen päristyksellä ja soiton kanssa, näin koreuttansa turulle tuoden, kaupungin porvareilta kuin myös epäsaksalaisilta katsottaa. Ja ovat he ylpistelleet ja pyssyillä paukutelleet, niinkuin olisivat hyvänkin linnoituksen valloittaneet. Ja ovat heidän orhinsa olleet yltäyleensä koristetut raskailla kultavitjoilla ja höyhentöyhdöillä, niin että yksi niistä oli tullut maksamaan yhdeksän kuormaa rukiita. Niin on sitten epäsaksalaisia esikaupungeista ja muurien ulkopuolelta, missä heidän asuntonsa ovat, juossut suurissa joukoissa heitä katsomaan, ja myös moni kunniallinen porvari ja hantvärkkäri on heittänyt kesken kuka savenvalunsa, kuka olvialtaansa tai myös saunoittaja parranajonsa nähdäkseen sitä menoa.

Niin ovat myös neitsykäinen Barbara ja hänen rouva Tätinsä joka kerta muitten mukana saatossa olleet, kukin hänen ratsullansa.

Vaan kun häävieraat näin itseänsä kyllin alhaiselle rahvaalle näytelleet olivat, menivät he killansaliin, minne heille oli pitopöydät valmistettu. Eikä siinä ruokarukousta pidetty eikä kiitosvirttä veisattu, vaan kohtapa alkoi mässäys ynnä ylönsyominen ja ylönjuominen. Eikä käänny myöskään kieli kertomaan, kuinka monta syöttöhärkää, sikaa, hanhea ja salvokukkoa, kuin myös metsäkaurista ja lohta tässä pitopöydässä on syöty. Niin ovat monet ritarit myös kilpaa olutta juoneet, puisista maljoista, jotka olivat niin isoja, että niissä vastasyntyneen lapsen olisi kylvettää tainnut, eivätkä ole herjenneet, ennenkuin kaikki ovat pöydän alle kuukertuneet. Mutta vaikka olutta oli niin viljalta, että killansalin permanto oli tulvillansa, ja tanssin ajaksi oli tuotava heiniä kuivikkeeksi, niin ovat he siinä sentään nöyryyttä näyttäneet, ettei viiniä juotu eikä hopeaisilla lusikoilla syöty.

Mutta neitsykäisen Barbaran ympärillä ovat nuoret ritarit surisseet niinkuin mettiäiset mesikukan vaiheilla. Ja muuan ijällinen tuomioherra sanoi ääneen ja kaikkien kuullen nuoremmallensa:

»Tuossapa korea mesipuu, vie se talosi nurkkaan, — kun perhe alkaa parveilla, ehkä piisaa minullekin.»

Tästä syntyi suuri hohotus ja remakka. Mutta minä näin, että Rannun rouvan, Anna von Tödwenin, sydän oli riemullinen kaikesta tähdellepanosta, kuin hänen veljentyttärensä osaksi tuli.

Niin he taas kerran ratsastivat saatossa kaupungille, ja neitsyt Barbara heidän mukanansa. Koska he olivat ehtineet lähelle sitä tornia kuin kutsutaan Kiek in de Kök, niin minun korvaani sattui, että yksi vaimopuoli sanoi maarahvaan kielellä:

Niin minäkin taakseni katsahdin ja näin neitsykäisen Barbaran hänen kultaisessa puvussansa, joka oli niin raskas, että hän oli nääntyä sen painon alle, ja hänen mustat hivuksensa oli kammattu ohimoilta korkialle ja kultaverkkoon kerätty.

Ja hän oli niin ylön kaunis katsoa, koska hän nuorena ja muhkeana saatossa ratsasti, että minun vanha sydämeni vavahti, sillä minä pelkäsin hänen kuolemattoman sielunsa autuuden takia, joka oli minulle hänen maanpäällistä menestystänsä kalliimpi.

Mutta muuan nilkku mies tienpuolessa, jolla oli nahkurin vyöliina, sanoi, ja tämän minä myöskin selkiästi kuulin:

»Eikös se olekin itse Paapelin portto Ilmestyskirjasta? Tuon samaisen klänningin kullalla voisi vaatettaa tuhatta viheliäistä.»

Kun minä nämä sanat Barbarasta kuulin, niin minä säpsähdin, sillä hän oli vielä lapsukainen minun silmissäni. Ja minä juuri nopiasti taas taakseni katsoin ja äkkäsin, että hänkin nämä sanat kuullut oli, sillä hän oli sangen kalvas, ja veri hänen nuorista kasvoistansa oli kadonnut.

Ja kun me taas killansaliin ennätimme, niin on neitsykäinen Barbara heti eronnut muista ja suoraan majataloonsa paennut, aatelisneitsyelle tuiki sopimattomalla tavalla. Niin on hän vielä samana ehtoona suin päin ja kenellekään ilmoittamatta lähtenyt ajamaan takaisin Rõnguun päin, vain yhden trengin kanssa, suureksi hämmennykseksi jalosukuiselle rouvalle Anna von Tödwenille, joka ei tiennyt, mikä hänen veljentyttärensä pään näin äkkiä ympärinsä käänsi.

Mutta näin suuria asioita ovat irralliset sanat aikaansaaneet, sillä tämän neitsykäisen mieli oli kuin vesi kaivossa, jonka pohjaa ei ole mitattu.

Niin Tallinnassa käyntinsä jälkeen neitsyt Barbara on ripustanut kaappiin kultakuituisen hameensa ja sanonut rouva Tädillensä:

»Voit myydä tämän puvun kullan painosta, rouva Tätini, jos niin tahdot, ja antaa vaivaisille, mutta minä en sitä enää ylleni pane!»

»Pois se, että kiittämätöin olisin! Vaan se kultahame on liian raskas minulle, rouva Tätini!»

Ja muutenkin on tässä nuoressa neitsykäisessä tapahtunut mutatio elikkä mielenmuutos, niin että sen muutkin ovat havaita tainneet.

Tämä neitsykäinen Barbara on alkanut käydä epäsaksalaisten savupirteissä, joissa he yhdessä elukoittensa kanssa viheliäisesti asuvat, ja on ryhtynyt puheisiin heidän vaimojensa ja tyttäriensä kanssa, kuin myös opastamaan heitä erinäisissä taidoissa, kuten ovat ompeleminen ynnä hienompi kehruu. Myöskin on hän alkanut viettää aikaansa niin turhanpäiväisellä, etten sanoisi synnillisellä tavalla, kuin kuuntelemalla näitten epäsaksalaisten pakanallisia loitsuja ja viisuja, joita he työssä ollessaan kuin myös kotonansa jokaisessa tilaisuudessa laulavat. Sillä, Herra paratkoon, he ovat yhä vieläkin sydämensä perukoissa selviä pakanoita, vaikka ovatkin Kristuksen opin omistaneet ja Kasteen saaneet. Vieläpä hän on yrittänyt panna paperille ja ylöskirjoittaa puustaveilla näitä inhoittavia loruja, joilla ei ole päätä eikä perää, ja jotka ovat Saatanan villitystä alusta loppuun.

Ja kerran hän itsensä Rõngun herran, Johann von Tödwenin, kuullen rohkeni ottaa puheeksi, ettei näitä epäsaksalaisia elikkä epäihmisiä saisi piestä eikä kurittaa. Silloin kuitenkin herra Johann sen hänelle tarpeellisesti selväksi teki, että kuritus oli juuri välttämätöin epäsaksalaisten ruumiilliselle kuin myös hengelliselle menestykselle, ja samalla, ettei vaimonpuolen soveltunut sekaantua asioihin, jotka olivat hänen Luojalta saamansa ymmärryksen yläpuolella.

Mutta neitsykäinen Barbara ei kaikista nuhteista huolimatta heittänyt kanssakäymistänsä epäsaksalaisten kanssa, ja näytti, ikäänkuin se olisi ollut hänelle isompi ilo ja mielenratto, kuin istua säädyllisten ja siveellisten neitsyitten parissa hänen omasta säädystänsä elikkä pitää viatonta ja luvallista iloa nuorten ritarien kanssa.

Mitä tämän nuoren neitsykäisen mielessä tähän aikaan liikkui, ja missä hänen aivoituksensa vaelsi, sen tietää yksin Luoja, joka itse kaikkiviisaan ja salatun tarkoituksensa jälkeen hänet maan tomusta on tehnyt ja taitaa tutkia hänen sydämensä ja munaskuunsa.

Näihin aikoihin neitsykäinen Barbara sitten täytti kahdeksantoista ajastaikaansa ja oli siis jo ammoin naimaikään ehtinyt.

Mutta jälkeen Juhannuksen otettiin Rõngun moisioon uusi kirjuri,
Franz Bonnius nimeltänsä, syntynyt kunniallisista vanhemmista
Braunschweigissä, Saksanmaalla, ja ensin kauppakestinä Liivinmaalle
tullut.

Niin yhtenä suviehtoona tapahtui, että Barbara tuli kahden orpanansa ja vielä kahden muun aatelisneitosen kanssa kävelyltä, mutta linnan portilla tuli heitä vastaan herra Jürgen sekä kaksi ritaria, ja heidän seurassansa Bonnius, joka juuri oli saapunut.

Niin vanhan liivinmaalaisen tavan jälkeen, koska aateliset toisensa tapaavat kaupungeissa, kauppaloissa, moisioissa elikkä kylissä, niin he toisiansa ystävyydessä suunannolla vastaanottavat ja näin tervehtivät. Niin ei ole ritarien mentävä neitsykäisten ohitse, vaan pysähdyttävä ja järjestänsä itsekutakin syleiltävä ja hänelle suuta annettava, myöskin, joskaan he eivät neitsykäisiltä tunnetut olisi. Ja on tämä tapa ollut voimassa aina moskovalaiseen sotaan saakka, mutta sodan kestäessä se on kadonnut.

Eikä siitä ole muuta kuin hyvää sanottava, sillä se on sangen kunniallinen ja säädyllinen tapa, ja suunanto tapahtuu kaikessa siveydessä.

Niin ritari Jürgen ensinnä otti ja tervehti neitsykäisiä, itsekullekin suuta antaen, ja neitsykäiset salleivat mielisuosiolla näin tapahtua. Jonka jälkeen molemmat vieraat ritarit samoin suunannolla tervehtivät kaikkia viittä neitsykäistä, Barbaraa, hänen kahta orpanaansa ynnä kahta muuta.

Ja neitsykäiset olivat kaikki nuoria, niinkuin kasteheinä hänen kukoistuksessansa, ennenkuin hän lakastuu ja pätsiin heitetään. Ja ehtoo oli myös lauha ja ihana, ja taivaalla pilviä niinkuin lammaslaumoja.

Mutta Bonnius, se uusi kirjuri, pysähtyi odottaen, että kaikki ohitse olisi. Ja minun silmäni näki hänen miehisen muotonsa ja hänen vartensa pituuden, jonka hän kuitenkin kevyesti ja vaivatta kantoi. Ja hänen silmissänsä oli rohkia ja edesottavainen katse, kuten ihmisillä, joitten päähän usein veri nousee, ja hänen olentonsa paremminkin palkkasoturin kuin hanhenkynänkäyttäjän. Myös minä havaitsin, että hänen korvansa olivat vähäiset ja kauniit ja lähellä päätä, mikä on viisauden tunnustähti; eikä hänen kasvoissansa ollut liikaa lihaa missään, vaan ne pikemminkin laihat ja teräväiset olivat, niin että hän havukkalintua muistutti.

Niin Barbara, joka ei vielä ollut nähnyt Bonniusta eikä häntä sentautta tuntenut, sanoo näin naljaellen: »Kunnioitettu ja ankara ritari, etkös aio käyttää oikeutta, kuin sinullen maan tavan jälkeen on sallittu?»

»Armollinen neiti erehtyy, sillä en minä tosin ole ritari, vaan Rõngun linnan uusi kirjuri.»

Mutta minä, Matthaeus Jeremias Friesner, ijällinen mies, joka en koskaan ole vaimonpuoleen kajonnut enkä lihallisen rakkauden riemuista tiedä, minä silti ihmiset tunnen, niinkuin kellarimestari tuntee viininsä hänen holvissansa. Sillä monta on minun kätteni kautta käynyt, ja monet ovat ne, jotka ovat minulle sydämensä avanneet, ja monta tunnustusta olen minä vastaanottanut, vaikka Augsburgin Confessio'n jälkeen korvarippi onkin Jumalan tahdon mukaisesti Liivinmaalta poistettu.

Ja minä tunsin, koska nämä kaksi nuorta ihmistä toisillensa nämä sanat sanoivat, että heidän välillänsä tänä hetkenä tapahtui, mitä ei kenkään taida tekemättömäksi tehdä, ja mikä kaikilta salattu on, ja heidät toinen toiseensa sidottiin yhdellä väkevällä ja voimallisella siteellä, joka oli kestävä aina kuolemaan asti. Mutta tästä kaikesta eivät he vielä itsekään mitään tienneet.

Vaan neitsykäinen Barbara lennähti punaiseksi kuin puolukka kedolla ja keikahti ympärinsä kannoillansa ja orpanainsa kanssa tirskutteli ja sirkutteli, niinkuin ei olisi mitään ollut.

Mutta kun minä seuraavan kerran neitsykäisen Barbaran kuin myös Franz Bonniuksen näin, oli jo talvi ja kynttelinkuu. Ja se tapahtui karhuleikin aikana Rannun linnassa, jota nyt hallitsi autuaan isänsä jälkeen samaisen neitsyt Barbaran veli, korkiasti jalosukuinen herra ja ritari Jürgen von Tisenhusen, joka oli ottanut aviokseen Edde von Neylenin, Gotthardin tyttären.

Mutta ritari Jürgen, kuten myös useat muut hänen säätyisensä perintöherrat Liivinmaalla, piti linnassansa kerrallaan aina kahta tai kolmea nuorta karhua kahleilla kytkettynä, ja olivat nämä metsänpedot jo pentuina pesästä pyydetyt. Samoin piti sanottu herra Jürgen varalla kymmenen koiraa vakituisesti näitä karhuleikkejä varten, kaikella huolella opetetut, ja kullakin koiralla oli hänen trenkinsä, epäsaksalaisten seasta.

Kun nyt karhunpenikat olivat ennättäneet kahden ajast'ajan ikäisiksi, pantiin toimeen karhuleikit. Ja oli valittu suuri ja aukia ala linnan pihalla, ja jalosukuiset herrat ja naiset olivat verhonneet itsensä kalleilla turkiksilla, kuten näädän ja soopelin, kuin myös leopardin, sillä oli harmaa pakkanen.

Niin minä äkkäsin neitsykäisen Barbaran istuvan tätinsä vierellä portailla, pylväskatoksen alla. Mutta se kirjuri, se Franz Bonnius, oli myöskin tullut Rõngun rouvan mukana, vaan hän pysytteli taampana, kuten hänen säätyisellensä soveliasta oli.

Ja koko ajan koirat pitivät juuri pahaa elämätä, vinkuen ja ulvoen kuin vesikauhuiset, ettei heitä heti karhun kimppuun päästetty, kunne heidän sisunsa paloi, ja heidän silmänsä olivat nurin päässä, niin ettei muuta kuin valkuainen välähtänyt, niin he karhun verta himoitsivat.

Kun nyt sanottu karhu, joka oli nuori ja ylön voimallinen uros, oli tuotu kahleissa keskelle aukiata, niin kuljettaja päästi hänen valloillensa, jolloin hän lumessa piehtaroimaan rupesi. Mutta silloin ritari Jürgen, piiska kourassa, usuttaa: »Sultan!», ja kohta koira haukahtamatta mennä suhahtaa yli lumen karhun kimppuun ja suoraan korvaan kiinni. Vaan nytpä karhukin möräjämään ja turkkiaan pudistelemaan ja kämmenillään korvapuusteja läimäyttelemään, niin että olisi uskonut koiran viimeisen tiiman tulleeksi. Vaan silloin ritari Jürgen taas usutti: »Muri!» ja nyt Muri lensi karhun toisen korvan kimppuun.

Mutta nytpä metsänpeto karkasi takajalvoillensa ja alkoi sukia etukäpälillänsä päätänsä, niinkuin olisi tahtonut korviansa pestä. Ja jalosukuiset herrat ja myös naiset olivat ylön riemuissansa tästä näytöksestä, kun heille valmistettu oli, ja he kirkuivat suurella äänellä ja usuttivat koiria. Niin herra Jürgen usutti yhdellä kertaa kuusi koiraa karhun kimppuun, niin että ne pureutuivat sen kaulaan ja niskaan ja kelluivat sen takuissa kiinni kuin verimadot elikkä iiliäiset. Ja meni heiltä neljännestunti, ennenkuin saivat karhun kellolleen, joka puuskutti ja läähätti ja juuri kauhiasti mörisi, mutta ei enää pystyyn päässyt.

Mutta koska herra Jürgenin aivoitus ei ollut tällä kertaa karhua tappaa, vaan seuraaviin leikkeihin säästää, niin hän käski nyt koiratrengit paikalle. Niin koiratrengit, epäsaksalaiset, tulivat ja kiskoivat koiria hännästä ja hieroivat heidän hampaitansa ja ikeniänsä lumella ja jäällä, että he karhusta itsensä innoittaisivat. Ja tämä kaikki oli sangen otollista ja opettavaa nähdä kuin myös ylösrakentavaa mielelle.

Mutta juuri kun kaikki parhaassa touhussa olivat, niin nousee neitsykäinen Barbara ja punoittaa pakkasessa ja sanoo heliällä äänellä:

»Ettette häpiä luontokappaletta näin silmäinne huviksi kiusatessanne!
Minä tätä en enää katsele!»

Niin neitsykäinen Barbara, koska hän nämä sanat oli sanonut, kääntyi ja meni ovesta sisään eikä itseänsä enää näyttänyt. Ja tästä syntyi supina ja puheenporina, ja hänen Tätinsä, jalosukuinen rouva Anna von Tödwen, häpesi suuresti veljentyttärensä säädyttömyyden takia, koska hän itse hänet orpolapsesta kasvattanut oli.

Mutta Jürgen von Tisenhusen, Rannun herra, hänen veljensä, sanoo kaikkien kuullen:

»Menköön minuun kaiken maailman rutto! Tämän neitsykäisen minä vielä nujerran!»

Silloin minun silmäni sattuivat juuri sen kirjurin, sen Franz Bonniuksen kohdalle, ja minä äkkäsin hänen muodossansa äkillisen muutoksen. Sillä hän oli sen näköinen, kuin hän olisi tahtonut siinä tuokiossa herra Jürgenin kurkkuun karata, niinkuin ajokoirat karhun kimppuun.

Mutta kaikki, jotka nämä ritari Jürgenin sanat kuulivat, muistivat ne jäljestäpäin, kun kaikki oli tapahtunut, minkä tapahtuman piti.

Niin tuli kevät lumisen ja pitkän talven jälkeen, ja tuli toukomettisen ja käen kukunnan aika, ja ihmiset, maan asujamet, aloittivat heidän askareensa, kylvönsä ja kyntönsä. Ja kirjoitettiin Anno 1553.

Ja minun korvaani tuli usein tietoja Rõngun uudesta kirjurista, Franz Bonniuksesta, että hän oli uskollinen ja mielevä toimessansa eikä olvimaljoja kallistellut eikä myöskään vedonlyönneistä eikä noppapeleistä välittänyt. Näin hän pantiin monen tähdellisen toimen päälle, jotka hän kaikki valtiaittensa mielisuosioksi suoritti. Mutta häntä pidettiin yht'aikaa ylpiänä ja kiivaana miehenä, jonka veri kiehui ilman viinanrahtuakin voimallisemmin, kuin muitten miesten chablis'n ja auxerre'n avulla.

Niin yhtenä varhaisena kevätehtoona, kun minä Rõngun linnasta palasin ja tieni oikaisin lehtimetsän halki, missä karja käyskenteli, ja paimenpoikaset koivujen kyljestä mahlajata juoksuttivat, niin minä kiitin Herraa minun Luojaani tämän alkavan suven ihanuudesta ja rukoilin Liivinmaalle rikkomattoman rauhan siunausta.

Ja minä kuulin epäsaksalaisten soittelevan suurilla säkkipilleillänsä, niinkuin heidän tapansa ehtoisin on, ja kuuluu tämä soitto peninkuorman päähän tyynenä ehtoona.

Mutta kun minä koivikosta luhtaniitylle laskeuin, niin minä näin jalosukuisen neitsykäisen Barbaran ja sen Rõngun kirjurin, sen Franz Bonniuksen Braunschweigistä, istuvan mättäällä lähekkäin niinkuin rakastavaiset ikään. Niin heillä oli siili edessänsä, jota he yhteisesti katselivat. Ja siili, niinkuin sen luonto on, koska se vaaraa vainuu, itsensä sykkyräksi keri ja pahoin papisi kuin kiehuva pata ja yhä sätkytteli, peloittaaksensa mukamas. Mutta kun he kyllin tätä siilin temppuilemista katselleet olivat, niin neitsykäinen Barbara sen juuri hellävaroin vyöliinaansa otti ja sen pähkinäpensaikkoon pani.

Mutta silloin se kirjuri, se Franz Bonnius, otti neitsykäisen Barbaran, kaksin käsin hänen poveansa painoi ja hänelle suuta antoi. Ja minä kuulin neitsykäisen huokaavan raskaasti, niinkuin olisi hänellä suuri murhe ollut, mutta hänen muotonsa oli autuas, niinkuin sen, joka rakastaa, ja hehkui kuin veren palosta.

Niin minä käännyin ympärinsä ja hiljaa menojani menin, ilman että olisin heiltä havaituksi tullut. Ja minä tunsin ahdistusta heidän tähtensä, ja minä sanoin itselleni: »Herra, onkos tämä syntiä?» Mutta minä en kuullut Herran vastausta, sillä katso, hän mykistyi minulle tänä hetkenä.

Mutta ei kauan tämän jälkeen, kun minä taas yhtenä lauantaiehtoona yksin istuin ja mietiskelin seuraavan päivän sermon'ia elikkä saarnaa, niin avautui ovi, ja neitsykäinen Barbara astui sisään.

Minä hänen tuloansa hämmästelin, sillä oli jo myöhäistä, ja minä hänen kengistänsä näin, että hän oli tullut jalkaisin Rõngusta Rannuun, jota on runsas peninkuorman matka. Eikä hän senjälkeen ollut täten luonani käynyt, kuin hän ennen ripillepääsöänsä opetustani sai.

Sentähden minä kohta paperini ja postillani kuin myös Pyhän Raamatun syrjään työnsin ja odotin, mitä hän sanoisi.

»Voitkos minulle sanoa, isä, mitenkä kuuluu Pärnun sopimus, ja mitä sillä ymmärretään?»

Mutta nyt on niin, että Pärnun sopimus on tehty, että jalosukuiset neitsyet eivät avioliittoja solmisi alhaissukuisten kanssa, vaan verensä puhtaana säilyttäisivät.

Niin minä heti oivalsin hänen aivoituksensa, ja miksi hän näin ehtoomyöhällä tullut oli, ja minä vastasin:

»Pärnun sopimusta minulla ei tosin satu olemaan, tyttäreni, mutta jos niin on halusi, luen sinulle Wolter von Plettenbergin, autuaan Ordomestarimme, kirjeen, jonka hän tästä samasta asiasta Wolmarin maapäiville lähetti.»

Niin hän kumarsi juuri syvään mustasykkyräisen päänsä ja sanoi hiljaisella äänellä, niinkuin kuiskannut olisi:

Ja minä etsein Wolter von Plettenbergin kirjeen, kirjoitettu Anno 1507, ja luin hänelle kuin seuraa:

»Samoin, jos jalosukuiset neitsyet tai leskivaimot mielensä muuttavat vastoin ystäväinsä, se on sukulaistensa, neuvoja ja tietoja ja ottavat avioksensa kelvottomia, niin pitää heidän tuleman halveksituiksi kaikilta kunniallisilta vaimoilta ja pitää heidän ynnä kanssarikollistensa kanssa tuomituiksi tuleman, ja mitä heidän omansa on, lankeeman heidän lähimmäisillensä elikkä ystävillensä, ja heidän molempain nälkäkuolemalla kuoleman.»

Kun minä tämän pykälän luetuksi sain, niin kohotti neitsykäinen Barbara taas päänsä ja sanoi, ja minä kuulin, että hänellä oli ynseys ja uppiniskaisuus mielessä:

»Kuka on se, jota kelvottomaksi kutsutaan, isäni, voitkos sen minulle selvittää?»

»Kelvotoin, tyttäreni, on se, joka ei ole samaa verta eikä säätyä kuin jalosukuinen neitsyt elikkä leskivaimo.»

»Se on maallinen laki, tyttäreni, joka ei ole sama kuin hengellinen elikkä Jumalan laki.»

Niin hän neitsykäinen nousi seisomaan ja näin tehden oli pitempi minua, ijällistä, kumaraista miestä, niin että hän katseli pääni ylitse. Ja hän sanoi, ja minä näin, että hänen henkensä oli ylön kiivas tällä hetkellä:

»Se on kelvotoin laki, kelvottomain kirjoittama, ja jotka sen ovat säätäneet, eivät ole eläissänsä mitään miehestä eikä vaimosta eivätkä rakkaudesta tienneet.»

Kun hän tämän sanoi, niin minä hänen sieluunsa näin, niinkuin se olisi lasia ollut, ja minun vanha sydämeni vapisi tämän neitsykäisen takia, sillä minä olin hänet piskuisesta pitäen nähnyt, ja hän oli sydämelleni läheinen kuten lihallinen tytär ikään.

Ja minä murheella katselin hänen vartensa muhkeutta, joka oli Luojalta luotu Hänen käskynsä mukaan lapsia kantamaan ja näin polvesta polveen uutta elämää luomaan.

Ja minä aavistelin hänen kohtalonsa, kaikki tulevaiset minä näin kuten kuvastimessa, ja minä sanoin:

»Barbara, Barbara, — ei ole sinulla äitiä eikä isää, vaan vähäisenä sinä orvoksi jäit. Niinpä avaakin nyt sydämesi minulle, ijälliselle, joka sinut olen kastanut ja myös Kasteesi Liiton uudistanut, — palatkos rakkaudessa tuohon kirjuriin, tuohon Franz Bonniukseen, joka tänne on tullut Braunschweigistä?»

Silloin hänen ylpeytensä varisi niinkuin vaahto, ja hän lattialle lankesi ja polviani halasi ja itki ja näin sanoi:

»Voi sinua, Barbara Reinholdintytär, ja voi sinun autuaita vanhempiasi, että näin piti käymän! Mutta vielä on aikaa, heitä sielustasi ulos tuo mies, joka on tullut sinne kuin tienkävijä ja ryöväri.»

»En minä tosin hänestä mitään pahaa tiedä, mutta ei ole hän sinun arvoisesi sukunsa eikä säätynsä jälkeen, eivätkä Tisenhusenit tähän ikinä suostumustansa anna.»

»En minä eroa Franz Bonniuksesta, vaikka minun pitäisi nälkäkuolemalla kuoleman hänen takiansa.»

Ja silloin minä hänen silmistänsä näin, että se hänen totinen ja vakaa tahtonsa oli, ja että hän oli valmis antamaan henkensä tämän miehen edestä ja hänen kanssaan.

Mutta hän oli minusta ennen ollut kirkas ja puhdas kuin vuorikristalli, vaan nyt hän hehkui kuin punainen rubiini. Ja tämän kaiken oli rakkaus aikaansaanut.

»En tiedä, isäni. Ehkä annan tämän tietää rakkaille veljilleni. Mutta jos minusta jotain kuulet, niin älä ihmettele äläkä myös tuomitse, sillä näitä asioita ei sovi ihmisten mitalla mitata.»

Mutta koska minä yksin jäin, niin minä mietein ihmisten rakkautta ja hänen mahtiansa, kuin hänelle ylitse sielun ja ruumiin annettu on, niin että hän kuolemankin pelvon ihmisten sydämistä poisottaa taitaa.

Ja minä mietein kauan aikaa, kunnes yö oli läsnä. Ja vielä sittenkin minä istuin ja mietein, mutta en minä selville päässyt, ja minä tuiki unhoitin sermon'in, joka minun kirjoitettava oli.

Sillä minun sieluni oli raskautettu murheella sinä ehtoona siitä, mitä tuleman piti, ja minä näin hengessäni, ettei tällä hyvää loppua ollut. Ja minä kamppailin sen yön Herrani ja Jumalani kanssa, sillä ääni minun sielussani käski minun ilmiantaa, mitä neitsykäisen Barbaran suusta kuullut olin, hänen lainmukaisille holhoojillensa, jalosukuiselle rouvalle Anna von Tödwenille elikkä Rannun herralle, Jürgen von Tisenhusenille. Enkä minä oivaltanut, oliko tämä ääni Jumalasta vaiko perkeleestä.

Tämä suviaika meni sitten menojansa, eikä mitään sen eriskummaisempia tapahtunut. Kuitenkin oli paljon kuulopuhetta sodasta, sillä moskovalainen oli saanut suuren victoria'n elikkä voiton tatarien päämiesten ylitse, ja tämän sanoman ovat kaikki kristilliset sydämet murheella vastaanottaneet, sillä he arvelivat nyt Liivinmaan vuoron tulevan. Mutta Liivinmaa ei ole herjennyt hekumastansa, vaan on jatkanut yhä ylitsekäymisiänsä ja mässäystänsä moskovalaisen ja Saatanan riemuksi. Ja aatelisto on maapäivillänsä senkaltaisista asioista neuvotellut, kuin mitenkä palkollisten elikkä muun alhaissukuisen on oltava, koska hän aatelisen kanssa tanssaa, mutta mitä moskovalaisen maahantuloon sopii, sitä ei ole yksikään kysynyt.

Ja vaikka taivas, aurinko, kuu ja tähdet selkiästi osoittivat heidän levottomuuttansa niin ei ole tämä kovakorvainen sukukunta kuitenkaan siitä oppia ottanut.

Niinpä elokuussa Tarton kaupungin porvarit äkkäsivät kuun, joka ei ollut senkaltainen, kuin kuulle luomisesta saakka säädetty on. Ja tämä kuu ei ole ollut ymmyrkäinen, vaan on se yhä kiiruhtanut kasvussansa, kunnes se on paisunut leviäksi kuin tavallisen olutkattilan pohja. Sitten se on yht'äkkiä alennut, niinkuin aivoituksensa pudota olisi, mutta taas siitä ylöskimmahtanut väkevällä voimalla ja kaikkea tienoota näin kauhialla valolla valaissut. Ja tässä valossa ovat ihmiset äkänneet kuolleen pään, jolla oli pitkät ja kähäräiset hivukset ja samankaltainen parta, ja sitä seurasi vaimonpää, silmät syvällä ja murheellisesti huntuun verhoitettu. Tämän ovat lähes kaksisataa henkeä vavistuksella nähneet Tarton kaupungin Suurella Turulla Raatihuoneen edessä seisoen, heidän seassansa monta hyvämaineista ja nimeltä tunnettua porvaria.

Myöskin on syyskuussa nähty yksi pyrstötähti elikkä komeetta, jolla oli tulisena palava pyrstö niinkuin luuta, ikäänkuin hänen aivoituksensa olisi ollut lakaista taivaan lattiat.

Ja ovat ihmiset näitten näkyjen johdosta paljon arvelleet ja ennustelleet, kuin myös muuan tuomioherra niistä judicium'insa antanut.

Mutta kun taivaankappaleet, jotka kuitenkin luomisesta saakka on säädetty vaeltamaan nuhteettomasti, näin heidän lakinsa unhoittavat ja muotoansa muuttavat, mitä on sitten sanottava ihmisen sukukunnasta, joka aina on ollut häilyväinen hänen hengessänsä?

Yksi on varmaa: Jumala tahtoi rangaista Liivinmaata, niinkuin hän tätä ennen on rangaissut Sodomaa, Konstantinopolia ynnä muita kaupunkeja ja maita.

Niin tuli syksy ja marraskuu, ja sen lopulla jäätyivät järvet, niin myös se suuri vesi, Võrtsjärveksi kutsuttu, joka on Rannusta talvella neljänneksen, mutta suviseen aikaan puolen peninkuorman, mutta Rõngusta peninkuorman päässä, suvet talvet.

Niin eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen, kun kirkkorahvas jo poistunut oli, ja minä juuri hankitsin sakaristosta lähtiäkseni, niin minä kirkosta rasahduksen kuulin. Ja minä arvelin unilukkarin elikkä kellonsoittajan kirkkoon jääneen, mutta kun minä sakariston ovelta katsoin, näin minä neitsykäisen Barbaran kumollansa kivipaadella alttarin permannolla.

Mutta hänen autuaat vanhempansa, Reinhold von Tisenhusen ja Anna Sawhere, ovat haudatut tähän kivipermannon alle, ja heidän nimensä kivipaateen piirretyt.

Ja minä näin neitsykäisen Barbaran suuressa tuskassa nyyhkyttävän ja kylmää kivipaatta halaavan, niinkuin se elävä ja lämmin ollut olisi, ja siihen povensa painavan.

Niin hän minun tuloani säpsähti, ja meni tuokio, ennenkuin hän taisi itsensä koota.

Senjälkeen hän minuun katsomatta turkkinsa ympärillensä kietaisi ja meni ovelle saakka.

Niin sen enempää kysymättä minä luin hänen ylitsensä Herran siunauksen, ja hän kuunteli sitä kädet ristissä ja pää rinnalla ja näytti rauhoittuvan.

Ja vaikka hän sanoi ne kuin tavalliset sanat vain, niin oli ikäänkuin hän niillä suuren salaisuuden olisi minulle tietää antanut.

Mutta seuraavana aamuna ratsastaa jalosukuinen ritari ja Rannun herra Jürgen von Tisenhusen pappilan pihalle, heittää trengeille hevosensa ja tulee kammiooni ja istuutuu juuri samaiselle istuimelle, millä kuusi kuukautta takaperin oli istunut neitsykäinen Barbara.

Ja sinä hetkenä minä näin, että herra Jürgen kaikista sisaruksistansa oli enimmän sisarensa Barbaran näköinen. Mutta hänen vihansuonensa olivat paisuneet ja poskessa lovi, niinkuin hän hammasta kiivaasti kiristäisi.

Ja ennenkuin hän suutansa aukaista ennätti, tiesin minä kaiken, mitä hänen minulle sanoman piti.

»Nyt se on tapahtunut, että sisareni Barbara on mennyt sen kirjurin, sen kirotun Bonniuksen rekeen.»

Ja koska minä pyhästi luvannut olen tähän totuuden ja vain totuuden kirjoittaa, niin minä häpiällä ja murheella tunnustan, että minun sydämeni hyppäsi rinnassani näitten kahden rakastavaisen takia.

»Olenko minä sisareni vartija? Jollei Tisenhusenin veri häntä varjele, kuka hänet varjella taitaa? Hän on mennyt. Hän antoi meidän tietää tahtovansa astua aviosäätyyn sen alhaissukuisen pirun kanssa, ja kun minä kielsin, niin on hän nyt mennyt. He ovat ottaneet aamuyöstä Rõngusta reet ja hevoset ja ajaneet Riigaan päin.»

»Ja vaikka he itse helvettiin heitänsä kätkisivät, niin minä heidät saavutan. Jollen minä ole sisartani varjella tainnut, niin taidan minä kuitenkin Tisenhusenin kunnian varjella.»

Mutta Tisenhusenit ovat perin väkevä sukukunta Liivinmaalla ja yksi vanhimmista tässä maassa, ja heidän nimellisiänsä on paljon aina Engelbrecht von Tisenhusenista alkaen, joka arkkipiispa Johann von Wallenrodelta sai oikeudet moisioihinsa. Niin ovat he myös avioittensa kautta sidotut Liivinmaan tähdellisimpiin sukukuntiin. Ja heimohenki on aina ollut luja heidän keskellänsä, niin että mitä yhdelle heistä tapahtuu, se koskee itsekutakin, niinkuin se olisi hänelle tapahtunut.

Niinpä he nytkin katsoivat kaikki heitänsä loukatuiksi, että tämä häpiä tapahtui heille yhden neitsykäisen, yhden Tisenhusenin takia. Niin he yhteisesti kääntyivät Ordon ja Veljeskunnan puoleen, ja Ordo antoi käskykirjeen Riigan Raadille, ettei pakenijoille sieltä lupakirjaa annettaisi, ei Puolaan eikä Liettuaan, koska tämä kirjuri Franz Bonnius vastoin neitsykäisen ystävien tahtoa ja heille häpiäksi oli hänet kanssaan viekoitellut ja näin häväissyt sekä hänet että hänen sukukuntansa. Ja meni tämä sama käskykirje myös kaikille Ordon vasalleille.

Mutta minulle alkoivat päivät ja yöt, joiden kaltaisia en vielä ole nähnyt.

Yöt olivat myrskyisiä tähän aikaan, ja sudet, koska he nälkäisinä vaeltivat, uskalsivat suuressa parvessa aina pappilan riihen taakse, metsän laitaan, jossa he juuri kauhiasti ulvoivat ja metelöivät, niin että monelta hivukset päässä pystyyn nousivat.

Ja ihmiset sanoivat heidän ulvovan suurten sota-aikojen ja ruton ja kuolemankin tuloa.

Mutta minä tiesin, että he neitsykäisen Barbaran takia ja hänen kuolematansa ulvoivat. Sillä en ole minä hetkeäkään uskonut, etteikö häntä saavutettaisi. Ja kun minä susien meteliä kuuntelin enkä unta silmääni saanut, niin neitsykäisen Barbaran haahmo oli edessäni kaiken aikaa, ja minun täytyi nähdä hänen vähäiset kasvonsa, minne minä käännyin. Sillä paljon olen minä tätä neitsykäistä rakastanut, tosin vain hengessä ja totuudessa.

Ja jos minun olisi ollut vastaaminen niinkuin Jumalan edessä, mitä minä tahdoin ja mitä minä toivoin, niin totisesti, en olisi minä siihen kyennyt.

Mutta tällä välin ajettiin pakenijoita takaa kaikilla teillä, kuin vievät Riigaan päin, ja kaikki nuoret ritarit Tisenhusenin suvusta ottivat tähän ajoon osaa, niinkuin se olisi ollut suden- elikkä myös ketunajo. Myöskin oli epäsaksalaisia paljon takaa-ajajien seassa, jotka tunsivat metsät ja suot, sillä pakenijat olivat odottaneet talvikeliä, päästäksensä yli suurien soitten.

Mutta kun minä eräänä huomenena astuin kammiostani, niin Malle, se epäsaksalainen palkkapiika, tulee ja sanoo maarahvaan kielellä:

Vaan vielä samana päivänä sain minä kutsun Jürgen von Tisenhusenilta saapua juuri nopiasti Rannun linnaan.

Koska minä sinne saavuin, oli laskusillat nostettu, ja vartiat valveilla, niinkuin vihollisen hyökkäyksen varalta, ja linnan piha täynnä ratsutrenkejä ja isoisten herrojen palkollisia.

»Nyt on Barbara käsissämme, vaan se kirjuri, se Franz Bonnius, pääsi pakoon.»

Niin minä hänen äänestänsä heti kuulin, ettei Barbaralle mitään maallista armahdusta enää pitänyt oleman.

Ja olivat Rannun linnaan kokoontuneet neuvoa pitämään suvun vanhin, Reinhold von Tisenhusen, Kongutan perintöherra, kuin myös Johann von Tödwen, jonka aviovaimo Anna oli omaa sukua Tisenhusen, kuin myös sanotun neitsykäisen lihalliset veljet, ritarit Bartholomaeus, Reinhold ja Jürgen, Rannun herra, ja vielä Johann von Buxhoevden, hänen lankomiehensä, ja Gotthard von Neylen, samoin hänen lankomiehensä, ja vielä kahdeksan muuta Tisenhusenia.

Vaan minä suuresti halasin lähemmin tietääkseni, kuinka kaikki tämä oli tapahtunut, mutta en minä keltään kysynyt, sillä minä olin kuin vihollisten seassa, ja permanto poltti jalkojani.

Niin oli meitä kaikkiansa koolla kuusitoistakymmentä miestä Rannun linnassa tuomitsemassa yhtä neitsykäistä.

Kun siis kaikki kuusitoistakymmentä olivat istuimillensa asettuneet isoon linnansaliin, ja Kongutan herra suvun vanhimpana heidän keskellensä, niin tuotiin sisään neitsykäinen Barbara.

Mutta seinälle oli ripustettu Tisenhusenien perintövaakuna, kuin on musta härkä kultaisella pohjalla.

Ja ensin minun silmäni hämärti, mutta kun minä taas selittää taisin, näin minä, että neitsykäiseltä Barbaralta hänen muotonsa pyöreys oli kadonnut, ja hänen silmänsä syvällä, mutta hän ei luonut niitä alas, vaan ne tiukkoina ja hehkuvina itsekuhunkin järjestänsä kiinnitti. Ja oli kuin olisi hän elänyt kymmenen pitkää ajastaikaa tällä välin.

»Minä syytän häntä heimoni ja sukulaisteni kuin myös Jumalan Kaikkivaltiaan kasvoin edessä luvattomasta yhteydestä Franz Bonniuksen kanssa, kauppakestin ja kirjurin Braunschweigistä, Saksanmaalta, virassa Rõngun linnassa, ja väitän Barbara Reinholdintyttären näin rikkoneen Pärnun sopimusta vastaan.»

Niin Kongutan herra kääntyy läsnäolevien puoleen, jotka tähän saakka vain kuunnelleet olivat, ja kysyy:

Niin Kongutan herra kääntyy neitsykäisen Barbaran puoleen ja kysyy samoin häneltä:

»Neitsyt Barbara Reinholdintytär, oletkos kuullut, mistä veljesi sinua syyttää?»

»Tahdotkos tietää antaa tälle neuvoskunnalle, mistä tavoititte tämän neitsyen?»

»Hänet tavoitettiin Hyvänmiehen luolasta, kuin on Segewoldissa elikkä
Siguldissa, Kõivajoen rannalla.»

Niin Kongutan herra taas kääntyy neitsykäisen Barbaran puoleen ja näin kysyy:

»Niin vastaa nyt meille, Barbara Reinholdintytär, mitä sinulla on tähän ankaraan syytökseen sanomista, ja muista, että ijankaikkinen Jumala kuulee sanasi.»

»Minulla ei ole tähän muuta sanomista, kuin että lain mukaan ilmoitin rakkaille veljilleni tahtovani astua aviosäätyyn sanotun Franz Bonniuksen kanssa, jolloin rakkaat veljeni uhkasivat minut ilman myötäjäisiä jättää. Tällöin minä ilmoitin rakkaille veljilleni, etten minä mitään myötäjäisiä halunnut, vaan olen valmis lähtemään isäni kodista yhtä tyhjänä kuin olen tähän maailmaan tullutkin. Kun tämä ei kuitenkaan kelvannut rakkaille veljilleni, vaan he kiellossansa yhä lujina pysyivät, niin pakenin minä sanotun Franz Bonniuksen kanssa, elääkseni hänen kanssansa aviosäädyssä vieraalla maalla, ja täten hänet teidän kaikkien edessä aviomiehekseni tunnustan.»

»Ei tosin Jumala itse ihmisiä vihi, vaan kirkko, joka on hänen palvelijansa maan päällä.»

»Et ole sinä Bonniuksen aviovaimo, vaan hänen porttonsa, ja metsän sudet ovat sinun hääsaattosi olleet.» Niin Kongutan herra kysyy neitsykäiseltä Barbaralta: »Nyt sano meille totuuden mukaisesti, missä on Franz Bonnius, joka sinut hädässä yksin jätti?»

»Ei ole Franz Bonnius milloinkaan minua yksin hädässä jättänyt. Vaan jos minä jotain tiedänkin, niin en sitä teille ilmoittaisi, vaikka minut teilauspöydälle panisitte ja jäseneni yksitellen ruhtoisitte. Mutta minä uskon ja lujasti luotan, että te kerran olette hänestä vielä kuulevat, mutta sen päivän huomenta ja ehtoota ette te siunaa.»

Niin Kongutan herran viha nousi tästä uppiniskaisesta ja kovakorvaisesta vastauksesta, ja hän kysyi neitsykäiseltä Barbaralta:

Niin neitsykäisen Barbaran silmät vaeltivat ympäri salia ja vihdoin minun kohdalleni pysähtyivät. Ja hän vastasi:

»Ei ole, — sillä kuka taitaa yhtä neitsykäistä puolustaa, kun se, joka hänen tukensa oli, on hänen rinnaltaan riistetty, ja ne, joitten verensiteen jälkeen hänen kaitsijansa oleman pitäisi, hänet ylönantavat.»

»Eivät tosin he ole sinua ylönantaneet, vaan itse sinä olet juossut pois kotoasi kuin narttu.»

»En minä puhu teille maallisen lain jälkeen, sillä te tunnette sen puustavin paremmin kuin minä. Vaan minä rukoilen: armahtakaa yhtä neitsykäistä, jonka syy on se, että hän ylenpalttisesti rakasti, ja tältä rakkaudeltansa sokaistiin. Niin antakaa hänelle anteeksi rakkauden lain nimessä.»

Vaan ei kukaan näihin minun sanoihini mitään vastannut, ja minä tunsin, että ne tuiki turhia olivat.

Niin Kongutan herra tämän jälkeen tarttui Pärnun sopimukseen ja luki sen kaikkien kuullen ja samoin vielä lisäksi Ordomestarin Wolter von Plettenbergin kirjeen, jonka hän oli lähettänyt Wolmarin maapäiville, saman, minkä minä kerran ehtoolla olin neitsykäiselle Barbaralle kammiossani lukenut.

Ja tämän luettuansa hän kääntyi kaikkien läsnäolevien Tisenhusenien ja heidän heimolaistensa puoleen ja näin sanoi:

»Minä kysyn kaikilta tässä salissa, jotka Tisenhusenien nimeä kantavat elikkä muuten verisukulaisuuden kautta tähän nimeen yhdistetyt ovat, mitä meidän on lain jälkeen tehtävä tälle neitsykäiselle Barbaralle, joka on rikkonut Pärnun sopimusta ja samalla jumalallista kuin myös inhimillistä lakia vastaan?»

»Minä vaadin kahden veljeni nimessä ja samoin omassani, että sisareni Barbara von Tisenhusen, Reinholdintytär, jätetään meidän käsiimme rangaistavaksi meidän aivoituksemme jälkeen, niinkuin oikeaksi ja kohtuulliseksi näemme, sillä me olemme tästä häpiän kantaneet.»

Niin kaikki muut Tisenhusenit, samoin neitsykäisen Barbaran langot Johann von Buxhoevden ja Gotthard von Neylen ynnä kaikki hänen kolme lihallista veljeänsä, Bartholomaeus, Reinhold ja Jürgen, nousivat pystyyn, näin mieltänsä ilmoittaen; ainoastaan Johann von Tödwen, neitsykäisen Barbaran tädin mies, jäi paikallensa istumaan.

»Se on siis päätetty, ja minä täten luovutan neitsykäisen Barbaran, Reinholdintyttären, hänen veljiensä käsiin, että hän sen rangaistuksen saisi, kuin hänelle tuleva on.»

Tämän jälkeen kaikki hajaantuivat kukin tahollensa, ja itsekukin ajoi moisioihinsa elikkä linnoihinsa, kuka lähemmä, kuka kauemmas. Niin myös minä istuin rekeeni ja ajoin kotiini Rannun pappilaan.

Ja taas neitsykäisen Barbaran kasvot näkyivät edessäni koko tien, milloin lumessa, milloin pilvissä.

»Voi, ettes syntynytkin, Barbara, syntymästäsi raihnaisena tai muuten rupisena, niin että ihmiset olisivat sinusta inholla kasvonsa poiskääntäneet, niin ei tätä päivää ja tätä tuntia tullut olisi! Vaan sinun ihanainen näkösi on tähän vikapää, ja myös sinun sydämesi, joka on ollut ylön altis maalliseen rakkauteen!»

Mutta minun luontoni on senkaltainen, että minä olen ikäni kaiken vain ajatellut ja aprikoinut, vaan en milloinkaan tekoja tehnyt.

Niin meni kolme päivää, joitten kuluessa en minä ruokaan kajonnut, niin suuri oli vaiva minun sydämessäni.

Mutta sitten tuli lauantai, ja alkoi hämärtää jo puolipäivästä alkaen. Niin Jürgen, Rannun herra, ajaa portaitteni eteen kuomureessä ja kutsuttaa minut ja sanoo, juuri lyhyeen:

»Nyt on sinun mukaan tultava, sillä Barbaran on lähdettävä viimeiselle retkelleen ja vielä tänään.»

Kun hän nämä sanat sanoi, oli hänen muotonsa ylen tuima. Mutta minä otin sudennahkaturkit ylleni ja vielä karhunvällyt jalvoilleni, sillä oli pakkanen.

Ja minun oli niinkuin olisin ollut kuollutta kyydissä koko tien, sillä herra Jürgen ei puhunut yhtään sanaa.

Mutta kun me Rannun linnan tykö ennätimme, äkkäsin minä kaksi muuta rekeä portin ulkopuolella odottamassa, ja me lähdimme heti ajamaan, metsätietä pitkin.

Niin me ajoimme kolmessa reessä, joista kaksi oli kuomullista, ja oli ensimmäisessä neitsykäinen Barbara korkiasti jalosukuisten veljiensä Reinholdin ja Bartholomaeuksen kanssa, mutta toisessa herra Jürgen ja minä. Ja kolmannessa, joka oli avonainen lantareki, niinkuin rahvas käyttää, oli kaksi epäsaksalaista. Mutta meillä ei ollut ajajaa, vaan herra Jürgen itse ajoi.

Tie kulki kuusimetsän halki, eikä paljon valoa ollut, sillä oli jo myöhä, ja kuudes tiima läsnä, ja kuu oli ensimmäisellä neljänneksellänsä.

Mutta kun me jonkun matkaa näin olimme ajaneet kukin hänen aivoituksissansa, mitään puhumatta, niin minä puitten välitse näin kuin lakeutta haahmoittavan, ja minä ymmärsin, että se oli Võrtsjärvi, sillä minä tunnen hyvin nämä tienoot ja olen ne kulkenut ristiin ja rastiin.

Ja ennenkuin tie kääntyi järven jäälle, niin minä koroitin ääneni, näin sanoen ritari Jürgenille:

»Mitäs aiot tehdä, Jürgen von Tisenhusen? Aiotkos upottaa sisaresi
Barbaran?»

»Kuule minua, Jürgen von Tisenhusen, autuaasti nukkuneitten vanhempaisi nimessä! Älä satuta kättäsi sisareesi Barbaraan, joka on siinnyt samasta isästä ja saman äidin kohdun kantama.»

»Hän ei ole enää sisareni, vaan on heitetty ulos heimokunnastamme. Hän on sekaantunut kelvottomaan mieheen, ja hänen verensä on saastainen.»

Niin minun vanhaan ruumiiseeni iski kuin horkka, ja minun hartiani ja raajani vapisivat, ja minun hampaani loukkua löivät, vaikka minulla oli sudenturkki ylläni.

»Jätä tuomio Jumalalle, mutta sinä, joka olet ihminen, niinkuin sisaresikin, armahda häntä!»

»Sinua ei ole otettu mukaan, ettäs saarnaisit, vaan ettäs sisareni kuolemaan valmistaisit.»

Ja jäällä oli vain vähän lunta, niin että hevoset kompastelivat iljanteella.

Kun me näin olimme ajaneet neljännespeninkuorman verran jäätä pitkin, niin ettei pimeässä enää metsää eroittanut, niin näin minä ensimmäisen reen pysähtyvän, ja neitsykäisen Barbaran ynnä hänen veljiensä kanssa astuvan jäälle.

Niin molemmat epäsaksalaiset silloin ottivat reestä kirveensä ja kankensa, kuin he myötänsä tuoneet olivat, ja ryhtyivät hakkaamaan jäähän avantoa.

»Nyt mene ja täytä tehtäväsi, sillä sisareni Barbaran on kuoltava, ennenkuin tiima on täysi.»

Niin minä menin Barbaran tykö, joka seisoi jäällä taampana, ja hänen kätensä olivat sidotut köydellä.

»Barbara, Barbara, sinä olet minulle rakas kuin lihallinen tytär, — miksis minulle näin ynsiästi vastaat tänä totisena hetkenä?»

»Isäni, anna minulle anteeksi, jos olen mieltäsi pahoittanut. Mutta jos sinä synniksi sitä nimität, että minä sieluni ja ruumiini rakkaudessa Franz Bonniukselle annoin, niin tiedä, etten minä sitä kadu, vaan riemulla kuolemaan menen, sillä minä olen suuren autuuden nähnyt.»

»Minä erkanen elämästä, ja minun sydämeni on täytetty vihalla veljiäni vastaan. Taidatkos rukoilla puolestani, että jaksaisin heille anteeksi antaa?»

Silloin minä menin pois hänen tyköänsä ja näin, että avanto oli jo valmis, sillä jää ei ollut vielä vallan vahvaa.

Ja vaikka minä olen ijällinen ja ankarana aikana elänyt ja myöhemmin paljon sotaa ja ryöstöä ja murhia ja kaikkinaista väkivaltaa omin silmin nähnyt, niin myös monta ajallista kuolemaa ja vielä moskovalaisen vankeudenkin kestänyt, — niin tainkaltaista en minä vielä ole nähnyt, en ennen enkä jälkeen.

Ja minä lankesin polvilleni jäälle ja huusin Herraa avukseni neitsykäisen Barbaran ja meidän kaikkien tähden ja meidän syntiemme tähden.

Ja minä olin yhä rukouksessa, kun he ottivat neitsykäisen Barbaran ja veivät hänet avannon partaalle.

Niin minä kuulin neitsykäisen sanovan, — sillä mikä minä olen hänen neitsyyttään arvostelemaan! — niin neitsykäinen sanoi heikolla äänellä:

Ja tämä oli ainoa kerta, että hänen lihansa oli hänen henkeänsä heikompi.

Niin Rannun herra Jürgen von Tisenhusen työnsi epäsaksalaiset syrjään ja tarttui itse käsiksi sisareensa Barbaraan, ja niin hän upotti sisarensa avantoon veljiensä Reinholdin ja Bartholomaeuksen avulla.

Ja tämä on totinen tosi ja tapahtunut Liivinmaalla Rannun pitäjässä, sen Võrtsjärven jäällä, joulukuun alussa Anno 1553. Quae que ipse miserrima vidi.

Ja nyt minun kynäni, joka olet tämän kaiken tähän saakka kirjoittanut, totuutta noudattaen, mitäs vielä edesottaisit, että tulevat sukupolvet näkisivät Herramme Jumalamme oikiamielisyyden ja vanhurskauden ja sitä kumartaisivat?

Sillä raskaat ajat ovat tulleet tämän jälkeen yli Liivinmaan, että täytettäisiin Herran sana, Mooseksen 3 kirja, se 26 luku: »Ja jollette vielä sitten kuule minua, vaan vaellatte minua vastaan. Niin minä myös hirmuisuudessa vaellan teitä vastaan, ja minä rankaisen teitä seitsemän kertaa enemmän, teidän synteinne tähden.»

Niin on herra antanut Gogille ja Magogille kuin myös Mesechin ylimmälle ruhtinaalle ajaksi vallan, ja moskovalainen on tullut maahan tatareinsa ja koirankuonolaistensa kanssa ja on ryöstänyt, polttanut ja murhannut kuin myös Tarton kaupungin porvareista suuren joukon panttivankeina Venäjälle vienyt.

Ja Anna von Tödwen, Rõngun linnan rouva, on kuollut juuri suuressa surkiudessa ja viheliäisyydessä Haapsalun kaupungissa, eikä häneltä ole edes ehiätä raitia jäänyt, millä hänen kuolleen ruumiinsa verhoittaa, ja venäläiset ovat pilkalla ja häpiällä vielä peitteenkin hänen arkultansa riistäneet.

Mutta siihen kauppakestiin, siihen Rõngun linnan kirjuriin, jota Franz Bonniukseksi kutsuttiin, meni koston henki, ja hän pyhästi vannoi kostavansa itsekullekin, joka Tisenhusenin nimeä kantoi, lemmityisensä neitsyt Barbaran takia, jota hän julkisesti, niin sanassa kuin kirjassa, aviovaimoksensa nimitti.

Ja kaikesta, mitä hän edesotti, näkyi, ettei hän suinkaan kelvotoin ollut, vaan että hänessä asui kiivas ja voimallinen henki, joka väkeviä tekoja teki.

Ja näytti siltä kuin olisi hänen asiansa oikia ollut myös Herran edessä, sillä Herra sallei hänen aikeensa menestyä, ja hän kulki kuin ruoska yli maan.

Niin on hän ensin Kuurinmaalla, mutta sitten Liettuassa koonnut ympärillensä suuren joukon samankaltaisia henkipattoja ja kulkureita ja näitten kanssa on hän sissisotaa pitänyt ja valtateitten risteyksissä väijynyt Vilnasta aina Preussiin astikka. Ja missä ikinä Tisenhusenin nimellinen tai muuten tähän sukuun kuuluva on hänen tielleen sattunut, ei ole hän armosta tiennyt.

Mutta sanottu Franz Bonnius on myöhemmin astunut Puolan palvelukseen joukkoinensa ja näin maantien rosvosta sotapäälliköksi kohonnut. Ja itse Puolan kuningas on hänelle saattokirjeen antanut, jossa kaikkia vallanpitäjiä, Komtuureja, Ordoherroja kuin myös kaupunkien Raatiherroja käsketään turvaa ja apua antamaan Franz Bonniukselle, että hän taitaisi maallista oikeutta saada ja kostaa autuaan lemmityisensä, jalosukuisen neitsyt Barbara von Tisenhusenin kuoleman, joka surkiasti upotettiin lihallisilta veljiltänsä.

Näin on hänessä rakkaus väkevä ollut ja on hänet suuriin tekoihin vienyt, vaikka nämä teot tosin koston töitä olivat.

Ja on hän käynyt sotaa kuolemaansa saakka ja taistelussa myös surmansa saanut.

Mutta Jürgen von Tisenhusen, Rannun herra, kaatui Ubbagalin luona Suomesta saapuneen Kankaisten herran Carl Henrikinpojan käden kautta, eikä häneltä ole jäänyt yhtään miehistä rintaperillistä. Samoin ovat hänen molemmat veljensä Reinhold sekä Bartholomaeus lapsettomina kuolleet, ja tämä suvunhaara heidän kanssansa sammunut.

Niin ovat nyt kaikki, joista minä kirjoittanut olen, kuolleet ja vastaavat itse heidän teoistansa ijankaikkisen Jumalan edessä, joka heidät on tuomitseva ja vanhurskauden vaakalaudalla heidän tekonsa punnitseva ja kullekin hänen ansionsa mukaan antava.

Tämä olkoon meille kylliksi, älkäämmekä yrittäkö tutkistella, mikä kätketty on, ovatko he saaneet synnin palkan ja menneet sinne, niissä on itku ja hammasten kiristys, vai onko Jumala laupiudessansa heidät valittujensa joukkoon armahtanut. Älköön myös kenkään meidän seastamme heitä ylön tuomitko, näin itseänsä ylentäen, vaan itsekukin muistakoon lihansa heikkouden.

Mutta tämän minä, Matthaeus Jeremias Friesner, tähän kirjoitan, etten minä mitään niin ihmeellistä vielä ole maan päällä nähnyt, kuin on kahden ihmisen rakkaus.

Herra, anna heidän sieluillensa rauha ja armahda heidän syntejänsä, vaikka ne veriruskiat olisivat, ja valista kasvosi myöskin tämän raskautetun ja raadellun Liivinmaan puoleen, sillä sinä olet Rakkaus.

AMEN!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BARBARA VON TISENHUSEN ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Barbara von Tisenhusen

BARBARA VON TISENHUSEN

AINO KALLAS

AMEN!

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE