SODAN UHATESSA

Ilveilys yhdess‰ n‰ytˆksess‰

Kirj.

THEODOLINDA HAHNSSON

Tampereella, Hj. Hagelberg, kustantaja, 1888.

JƒSENET:

 Herra Varovainen. Talonomistaja v‰h‰isess‰ seutukaupungissa.
 Rouva Varovainen. Edellisen rouva.
 Herra Ahnanen. Talonomistaja.
 Rouva Ahnanen. Edellisen vaimo.
 Alma. Varovaisen tyt‰r.
 Arthur. Ahnasen poika, luutnantti.
 Neiti Tippa. Edellisten tuttava.
 Pormestari.
 Toimi | Sanomalehden toimittajia.
 Huhu |
 Janne | Varovaisen palvelusv‰ke‰.
 Manta |

Tapaus v‰h‰isess‰ maaseutu-kaupungsisa.

N‰ytt‰mˆ: Varovaisen koti. Huonekalut tavalliset. Herra Varovainen istuu sohvassa papirossia polttaen ja lukee Uutta Suometarta. Rouva istuu sukkaa kutoen sohvapˆyd‰n ‰‰ress‰.

Ensimm‰inen kohtaus.

Herra Varov. Rouva Varov. Sitten Janne.

Herra Varov. Sota uhkaa, t‰‰ll‰ on kovat uutiset. Kun vedet p‰‰sev‰t j‰‰peitteist‰‰n, on sota valmis. Kalliit ajat ovat k‰siss‰.

Rouva Varov. Meid‰n t‰ytyy ostaa, mit‰ tarvitsemme, me ostamme vuoden varat, saammehan nyt halvalla.

Herra Varov. Se ei ole hullumpaa.

Rouva Varov. Sopiihan sit‰ nyt ostaa. Kas me vain olemme viisaita — kun sota on syttynyt, ja kaikki muut saavat maksaa suuret summat, olemme me saaneet kaikki polkuhinnasta, Me emme puhu tuumastamme kellek‰‰n mit‰‰n. Ahnaset, jos siit‰ vihi‰ saisivat, tekisiv‰t varmaan juuri samoin, ja kauppiaat sitten ehk‰ koroittaisivat oitis hintojaan. Ei, me toimimme vain kaikessa varovaisuudessa.

Herra Varov. Mit‰ kaikkia sitten tarvitsemme? — 1,000 papirossi tukkua.

Rouva Varov. Sokeria ja kahvia.

Herra Varov. Konjakkia ja viinej‰.

Rouva Varov. Kes‰kapan ja hatun.

Herra Varov. Kes‰palttoon ja lakin.

Rouva Varov. Kankaat myˆskin koroitetaan.

Herra Varov. Aivan varmaan.

Rouva Varov. (Kilist‰‰ kelloa. Janne tulee). Janne, sinun t‰ytyy tuoda kotiin kaksi toppaa sokeria Maunulan puodista; sano ett‰ panevat r‰tinkiin, kyll‰ sitten itse menen maksamaan.

Janne. Menenkˆ nyt oitis?

Rouva Varov. Oitis niin!

Janne. Onko muuta tuotavaa?

Rouva Varov. On, leivisk‰ kahvia.

Herra Varov. Mutta eih‰n se vuodeksi piisaa.

Rouva Varov. (Jannelle). Tee nyt vain kuin kasken ja mene oitis, (Janne menee).

Toinen kohtaus.

Rouva Varov. Manta. Herra Varov. Alma.

Rouva Varov. (Miehellens‰). N‰etkˆs, armaani, t‰ytyy olla viisas, min‰ l‰het‰n h‰nen toiseen puotiin sitten taas, ettei huomata, mit‰ varten noin paljon ostamme. (Manta tulee kirje k‰dess‰ sis‰lle).

Manta. Posteljooni toi kirjeen. (Antaa kirjeen Varovaiselle ja menee j‰lleen).

Herra Varov. Ah, t‰m‰ on Almalle! (Nousee istualta ja huutaa toiseen huoneesen): Alma! (Alma tulee sis‰lle) t‰ss‰ on kirje sinulle, pikku nupukkani.

Alma. Kiitoksia, is‰seni! (Lukee itsekseen. Herra ja rouva Varovainen katsovat uteliaana h‰neen).

Herra Varov. Mist‰ tuo kirje on?

Alma. Se on orpanaltani, Hilma Ahoselta; h‰n viett‰‰ nyt kes‰ll‰ h‰it‰ ja kutsuu minua morsiusneidoksi. Voi, kuinka ‰‰rettˆm‰n hauskaa! Is‰lle ja ‰idille lupaa h‰n sitten myˆhemmin l‰hett‰‰ kutsumuskirjeet.

Rouva Varov. Mutta h‰‰vaatteet, ne ovat v‰ltt‰m‰ttˆm‰sti ostettavat nyt, ennenkuin sota syttyy, sill‰ silloinhan kaikki nousee toista vertaa kalliimmaksi. Min‰ ostan vaalean silkkilenninkin.

Herra Varov. Mutta onhan sinulla uusi tahi hiljan ostettu.

Rouva Varov. Niin, mutta silkki ei nyt maksa enemp‰‰ kuin villainen sodan aikana, ja Almalle ostamme myˆskin.

Herra Varov. Ja minun t‰ytyy ostaa hienoa, mustaa verkaa.

Alma. Koska menemme ostamaan?

Herra Varov. Jahka min‰ nyt ensin toimitan rahaa pankista.

Rouva Varov. Oitis menn‰ t‰ytyy, jos sota enn‰tt‰‰ sytty‰, niin on jo kaikki koroitettu. Pannaan r‰tinkiin vain.

Herra Varov. Niin, pannaan r‰tinkiin. T‰ytyyh‰n sit‰ nyt ostaa, koska helpolla saa. On minulla viel‰ v‰h‰n toimitettavaa, ennenkuin menemme. (L‰htee oikealle).

Rouva Varov. Ja minulla myˆskin. (Kiirehtii vasemmalle).

Kolmas kohtaus.

Alma.

Alma (Yksin. Ottaa juuri saamansa kirjeen ja rupeaa sit‰ lukemaan). "Alma kulta! tule, ja palkinnoksi saat Arthur Ahmasen telttapojaksi." Tuota Hilma-hupsua — voi, kuinka h‰n on hyv‰ tuo herttainen yst‰v‰ni. H‰ihin tulen kuin tulenkin. Kuinka kauniilta Arthur n‰ytt‰neekin luutnantin univormussa. Mutta jos tulee sota — voi sent‰‰n — sitten ei Arthur p‰‰sek‰‰n h‰ihin — kentiesi unhottaa minun — ja sitten — niin — sitten en milloinkaan viet‰ h‰it‰ — en milloinkaan, (istuu sohvalle miettiv‰isen‰, Manta tulee sis‰lle, tuoden kirjett‰ k‰dess‰‰n).

Manta. Posteljooni toi taas kirjeen. (Antaa kirjeen Almalle ja rupeaa sitten tomuja pyyhk‰isem‰‰n).

Alma (Huudahtaen) Ah! (lukee kirjett‰ itsekseen ja huudahtaa muistamatta Mantaa). Arthurilta! Todellakin! Olenhan aina aavistanut, ett‰ minua rakastit. — (Lukee taas ja puhuu sitten ‰‰neens‰). Ja h‰n tulee pian t‰nne, ellei sota syty, ja siksi on kihlauksemme meid‰n v‰lill‰mme salaisuutena. Omituista ja hupaista, ett‰ minun ja Arthurin v‰lill‰ on salaisuus, josta ei muut tied‰.

Manta (Puoli‰‰neens‰). Paitsi min‰, paitsi min‰, mutta en min‰ sit‰ kellek‰‰n puhu. (Menee hiljaa per‰ovesta).

Alma. Oliko t‰‰ll‰ ket‰‰n? (Herra Varovainen tulee). Ei, is‰ni vain tuli.

Nelj‰s kohtaus.

Alma. Herra Varov. Sitten Rouva Varon. Janne ja Manta.

Alma (Pist‰‰ kirjett‰ taskuunsa h‰mill‰‰n ollen). Is‰ on jo vaatteissa; olen viel‰ t‰‰ll‰ enk‰ ole mit‰‰n tˆimiellut.

Herra Varov. Et muuta, kuin lukenut kirjett‰si.

Alma (H‰mill‰‰n). Kirjett‰si?

Herra Varov. Niin, olihan sinulla juuri Hilman kirje.

Alma (iloisesti). Niin, oli, oli! se hauska kirje — ja min‰ p‰‰sen h‰ihin. Ja nyt k‰yn ottamaan p‰‰llystakin ylleni ja sitten ostamaan h‰‰vaatteita. (Menee oikealle).

Herra Varov. (Ottaa kukkaron taskustaan ja tarkastelee sit‰ ravistellen p‰‰t‰ns‰). Paljon t‰ytyy ottaa ulos rahoja pankista — vaimov‰ki tarvitsee kovin paljon. Silkkikangas — parisataa markkaa menee siihenkin v‰hint‰in — sill‰ hameissa t‰ytyy olla pˆhˆj‰ ja — ja pihvi‰ ja tiesi mit‰ kaikkea ilmapallon tapaista — ja kas netp‰ vasta maksavat — sitten kapat ja hatut ja sitten viel‰ koko vuoden varat, (Alma ja rouva Varov. tulevat p‰‰llysvaatteissaan saliin). Jassoo, te olette jo menossa. (Janne tulee per‰ovesta, kantaen kahta sokeritoppaa),

Janne. T‰ss‰ on, en saanut kahvileivisk‰‰ yht'aikaa.

Rouva Varov. Hyv‰! Nyt saat tuoda kahvileivisk‰n ja sitten menet Grˆnberg'in puotiin ja tuot sielt‰ myˆskin kaksi toppaa ja leivisk‰n kahvia. Kaikki pannaaan r‰tinkiin. Ymm‰rr‰tkˆ?

Janne. Kyll‰. (Itsekseen). Mit‰h‰n herra nyt tuumannee, ruvenneeko maakauppiaaksi, kun noin paljon tavaraa kokoo. (Menee per‰ovesta).

Herra Varov. Noh, menn‰‰np‰s nyt. (Alma sovittelee kaulahuiviansa peilin edess‰).

Rouva Varov. ƒl‰ siin‰ nyt en‰‰n peilaile!

Alma. Eih‰n kauppiaat nyt t‰ll‰ hetkell‰ tavaroitaan koroita: t‰ytyyh‰n sit‰ v‰h‰n siivota itse‰ns‰.

Rouva Varov. Kilist‰ kelloa, se on tarpeellisempi. (Alma ottaa pˆyd‰lt‰ kelien ja kilist‰‰, Manta tulee sis‰lle). Jos t‰nne tulee joku meit‰ hakemaan, niin k‰ske heit‰ istumaan, sill‰ me emme kauan poissa viivy, menemme puotiloihin vain v‰h‰n. (He menev‰t).

Viides kohtaus

Manta. Janne.

Manta. Mit‰ tohinaa ja tointa heill‰ nyt taas lienee? (Tarkastaa sokeritoppaa) kaksi sokeritoppaa! — (Ovea koputetaan) Kuka siell‰ tulee? — (Aukaisee oven. Janne tulee sis‰lle, tuoden leivisk‰n halivia). Kah! sin‰kˆ se olitkin, luulin sielt‰ parempiakin tulevan.

Janne. Parempia? Mit‰s kettuilet. (Nypp‰see h‰nt‰ hiasta).

Manta (antaa Jannelle kyyn‰sp‰‰ll‰‰n v‰h‰isen tuuppauksen). Kettu olet ehk‰ itse.

Janne. No ‰l‰ nyt suotta ole pahalla tuulella, olemmehan kuitenkin hyvi‰ yst‰vi‰. (Hyr‰ilee) "Ja tuleepa meist‰ n‰tti pari ‰mm‰in kiusallakin".

Manta. Meist‰! Mill‰ sin‰ vaimoasi el‰t‰t. Kˆyhi‰ olemme molemmat; ei meist‰ paria tule, luota sin‰ siihen.

Janne (J‰yk‰sti) Vai niin, sitten menen sotaan.

Manta. Eih‰n sinun sotaan tarvitse l‰hte‰, mutta jos sinun ottaisin, niin kuolisimme n‰lk‰‰n. Et sin‰ perhett‰ voi el‰tt‰‰.

Janne. No ‰l‰ sin‰ siit‰ huoli, kun vain pid‰t minusta, niin kyll‰ sitten elet‰‰n. Kas vain, et antanut menn‰ sotaan!

Manta. En min‰ kenest‰k‰‰n niin v‰h‰n pid‰, ett‰ minun t‰hteni antaisin sotaan menn‰, mutta ei meist‰k‰‰n paria tule. Jos olis, mill‰ alkaisimme — mutta —

Janne. ƒl‰p‰s huoli! N‰eth‰n sen, ett‰ meid‰n is‰nt‰mme aikoo maakauppiaaksi; min‰ nyt olen sit‰ varten jo kantanut tavaroita kotia ja viel‰ enemm‰n l‰hden tuomaan: sitten herra tietysti ottaa minut puukhollariksi ja sinusta tulee puukhollerska. Ah‰h, eikˆ kelpaa? Mit‰s t‰st‰ tuumit?

Manta. Sin‰kˆ puukhollariksi? — ƒl‰ luulekaan.

Janne. Luulen maar. Osaan min‰ r‰tinki‰ ja myyd‰ osaan myˆskin Koetetaanpas! T‰ss‰ on tiski (osoittaa pˆyt‰‰), t‰h‰n panemme tavarat (nostaa sokeritopan ja kahvileivisk‰n pˆyd‰lle). Noh, ole sin‰ nyt rˆˆkin‰ ja tule ostamaan. Min‰ osaan niin heikkarin lailla sek‰ ruotsia ett‰ suomea.

Manta. ƒl‰ nyt hassuttele.

Janne. Koetappas vain!

Manta (koettaa matkia herrass‰‰tyist‰ neitoa). Viins te kahve?

Janne (kohteliaasti kumartaen ja k‰si‰‰n levitt‰en). Viins; voor te loov att vara noko meera, kom o sˆˆp. (Jalan ‰‰ni‰ kuuluu).

Manta. Herrasv‰ki tulee, joudu pois!

Janne. Mutta kuinka naimisemme k‰y? N‰eth‰n, ett‰ min‰ kelpaan vaikka puukhollariksi.

Manta. J‰tet‰‰n ne tuumat toistaiseksi.

Janne. Mutta Manta.

Manta. Tiehes nyt vain! (Janne menee ja Ahnaset astuvat sis‰lle).

Kuudes kohtaus.

Manta. Herra ja Rouva Ahnanen.

Rouva Ahnanen. Hyv‰‰ p‰iv‰‰. Onko herrasv‰ki kotona.

Manta (kumartaa). Herrasv‰ki meni vastik‰‰n ulos puotiloihin. He sanoivat, ett‰, jos joku tulee, pyyt‰isin vieraita istumaan, he eiv‰t kauan viivy.

Herra Ahnanen. Noh, varrotaan siis. (Manta menee. Rouva istuu sohvaan, herra nojatuoliin).

Rouva Ahnanen. Kyll‰ me voitamme suuret summat, jos nyt sota syttyy. Kun merikaupungista tulvailee t‰nne v‰ke‰, niin vuokraamme korkeasta hinnasta huoneemme heille. Eih‰n tuo summa ollut suurikaan — sata markkaa vain, jonka maksoimme pikku rivin vuokraajalle v‰li‰ siit‰, ett‰ saimme peruuttaa hyyrykontrahdin, ja jos nyt nuot Varovaiset viel‰ vuokraisivat n‰m‰ huoneensa meille, niin olisi meill‰ koko suuri summa saatavissa, kun Helsinkil‰iset tulevat huoneitten hakuun. S‰‰st‰‰ ja koota t‰ytyy.

Herra Ahnanen. Itse pid‰mme vain kaksi huonetta; n‰in sodan aikana sit‰ asuu vaikka kuinka ahtaalla, ja oitis kun olemme saaneet n‰m‰ huoneet vuokrattua, kirjoitamme Helsinkiin ilmoituksen siit‰, ett‰ meill‰ on huoneita ja hyv‰t kellarit vuokrattavana kes‰ksi. (Askeleita kuulun). Nyt varmaankin tulevat. (He niist‰v‰t nen‰ns‰ ja katsovat odottavasti oveen p‰in. Varovaiset astuvat sis‰lle. Heill‰ on suuret vaatepakat, joita he laskevat yhdet yht‰‰lle, toiset toisaalle).

Seitsem‰s kohtaus.

Entiset. Alma. Herra ja Rouva Varovainen.

Herra ja Rouva Varov. (yht'aikaa). Hyv‰‰ p‰iv‰‰!

Alma. Hyv‰‰ p‰iv‰‰! (Kiirehtii kammariinsa).

Herra Varov. (ottaa p‰‰llysvaatteet ylt‰‰n.) Noh, mit‰s kuuluu, naapuri hyv‰? (Rouva varovainen ottaa p‰‰llysvaatteet ylt‰‰n ja menee, k‰telty‰‰n vieraitansa, istumaan).

Herra Ahnanen. Tulimme vain kuulustelemaan, vuokraisitteko t‰m‰n talonne kaluineen kampsuineen meille kes‰ksi, koska itse muutatte maalle.

Rouva Varov. Mit‰ te niin monilla huoneilla teette?

Rouva Ahnanen (ysk‰ht‰‰). Saamme paljon vieraita Helsingist‰. Onnelliset oikein olette, jotka p‰‰sette maalle, mutta meid‰n t‰ytyy vain kaupungissa veny‰, mieheni toimet kun sit‰ vaativat.

Herra Varov. Ik‰v‰t ajat; jos nyt sota syttyy, niin kallistuu kaikki ‰‰rettˆm‰sti. (Kuiskaa rouvallensa) Mit‰ n‰itten huoneitten teemme?

Rouva Varov. (kuiskaten) Vuokraamme! Saammehan ik‰‰nkuin ilmaiseksi rahaa.

Herra Varov. (Ahmaselle). Naapuri hyv‰, saatanhan sen nyt teille vuokrata, koska olette huoneiden tarpeessa — mutta — en sit‰ juuri halusta tee, vaan olkoon menneeksi naapuruuden vuoksi.

Herra Ahnanen (Ottaa esiin hyyrykontrahdin). Olen tehnyt hyyrykontrahdin kaavan, se nyt ei olisi meid‰n v‰lill‰mme tarpeellista — mutta saattaahan se kuitenkin olla ik‰‰nkuin hyv‰n j‰rjestyksen puolesta.

Herra Varov. No niin, eih‰n se haita. (Rupeaa tarkastamaan kontrahtia).

Rouva Ahnanen (Vilkaisten vaatepakkoihin). Olette tehnyt suuria ostoksia.

Rouva Varov. Olemme. Aiomme h‰ihin tulevana kes‰n‰ ja olemme niit‰ varten ostaneet kankaita.

Rouva Ahnanen. Ai, neiti Ahosen h‰ihin. Arthur kirjoitti nyky‰‰n, ett‰ h‰nkin oli kutsuttu telttapojaksi. H‰nen piti juuri saaman permissioonin, mutta kun nyt sota syttyy, niin h‰n ei p‰‰sekk‰‰n kotia.

Herra Varoo. (lukee puoli‰‰neens‰). "Sitoudun min‰ vuokraamaan ensi kes‰ksi taloni N:o 403" — hm — "toisessa korttelissa" — oikein! — aivan oikein, "kaikki sek‰ pienemm‰t ett‰ suuremmat ulkohuoneet mukana" — aivan niin, "kellarit ja ja muut" — jaa mit‰s muuta, piirr‰n nimeni ja pist‰n sinettini alle, eih‰n se muuta tarvitse. (Piirt‰‰ nimens‰ ja painaa sinettins‰ paperille. Neiti Tippa tulee).

Kahdeksas kohtaus.

Entiset. Neiti Tippa. Sitten Toimi, Huhu ja Manta. Sitten Alma.

Tippa. Hyv‰‰ p‰iv‰‰! Terveisi‰ Helsingist‰!

Herra ja Rouva Varov. (yhteen ‰‰neen). Hyv‰‰ p‰iv‰‰! Mit‰ Helsingist‰ kuuluu?

Tippa. Kyll‰p‰ sielt‰ kuuluu! Hohho, kuin on paljo vaatteita yll‰ni.

Rouva Varov. (Syleillen Tippaa). Oi olipa hauskaa, ett‰ tulit, oma Tippani. Saammehan nyt varmat tiedot kaikesta. (Tippa panee prillit nen‰llens‰ ja tarkastelee huoneessa olevia). Tuttuja vain.

Tippa (tervehtii Ahnasia). Hohho, oikein hauskaa, kun p‰‰sen t‰nno taas rauhaan, vaan Jumala paratkoon! kuinka kauan rauhaa t‰‰ll‰ kest‰‰, sit‰ ei kukaan tied‰, Helsingiss‰ on kaikki mullin mallin, suuret sotalaivastot on Viaporin edustalla ja vihollinen aivan n‰kyviss‰. Ymm‰rr‰tteh‰n, ett‰ vaara uhkaa ja kaikki kallistuu hirve‰sti, suolaa ei saa en‰‰n rahallakaan!

Herra Ahnanen. Onko mahdollista.

Rouva Varov. Mutta, Tippa kulta, tuota emme saa kenellek‰‰n pariin p‰iv‰‰n puhua, ett‰ enn‰t‰mme ostoksemme tehd‰, ennenkuin kovin kallistuu t‰‰ll‰kin.

Tippa. Se on tietty, se on tietty. (Toimi astuu sis‰lle).

Varov. Hyv‰‰ p‰iv‰‰, Toimi! kovin paljon uutisia. —

Toimi (kumartaen seuraa). Kyll‰ kai, sit‰ min‰kin arvelen. Neiti Tippa tulee Helsingist‰, siit‰ puhuttiin ravintolassa. Mit‰ Helsingist‰ kuuluu?

Kaikki. Sota tulee varmaan.

Ahnanen. Kaikki kallistuu.

Herra Varov. Sotalaivasto on Viaporin edustalla!

Rouva Ahnanen. Vihollinen n‰kyy!

Rouva Varov. Mutta ‰lk‰‰mme puhuko sit‰ muille?

Tippa. Ja pian mekin saatamme olla vaarassa.

Toimi (ottaa paperiliuskan taskustansa ia rupeaa piirustamaan muistiinpanoja). Mit‰ muuta tied‰tte Helsingist‰?

Tippa, En tied‰, mist‰ p‰‰st‰ alan kertoa, sill‰ kaikkihan siell‰ on yhten‰ sekamelskana. (Manta tuo kahvi-asettimet pˆyd‰lle. Rouva Varov. kaataa kuppeihin kahvia). Pankit vied‰‰n pois, mik‰ H‰meenlinnaan, mik‰ Jyv‰skyl‰‰n, ja r‰ntteriat ja yliopiston kokoelmat ja kirjastot ja kaikki. (Sanomalehden toimittaja Huhu tulee. Etuhuoneen ovi on auki, ja h‰n seisahtuu ovelle sek‰ kumartaa kenenk‰‰n huomaamatta).

Rouva Varov. Ottakaatte kahvia, hyv‰t yst‰v‰ni! (He ottavat kaikki, paitsi Toimi). Jaa, jaa, kuka tiet‰‰, mit‰ t‰ss‰ tulevana vuonna juo, kentiesi ohrakahvia!

Toimi (lukee katsellen paperiinsa). Sotalaivasto on Viaporin edustalla: vihollinen n‰kyy, sota tulee varmaan. (Neiti Tipalle). Kuulkaapas neiti, min‰ pyyd‰n, ett‰ ette n‰ist‰ asioista nyt mainitse kenellek‰‰n muille, jotta Huhu ei saa n‰it‰ uutisia lehteens‰ ennenkuin min‰.

Huhu (itsekseen). Ahaa! Mutta min‰p‰ k‰yt‰nkin n‰m‰t uutiset hyv‰kseni! (Poistuu per‰-ovesta).

Tippa (pelj‰styneen‰ Toimelle). Panetteko minut sanomalehteen? (juo pari siemausta). ƒlk‰‰; ‰lk‰‰ mill‰‰n kurin. En min‰ tahdo kertoa mit‰k‰‰n, enk‰ n‰in‰ sotaisina aikoina joutua sanomalehteen; seh‰n olisi hirve‰t‰! Kuka tiet‰‰, mihink‰ vaaraan t‰ss‰ viel‰ joutuisin sen vuoksi! (juo taas pari siemausta). Ai, ai! poltin huulenikin t‰ss‰ h‰d‰ss‰.

Toimi. Olkaa huoleti, en min‰ teit‰ pane sanomalehteen, uutiset min‰ vain sinne panen.

Herra Ahnanen (Iloisesti). Nyt varmaankin muuttaa paljon helsinkil‰isi‰ t‰nne.

Rouva Varov. (N‰rk‰styneen‰). Jaa, olisihan meid‰nkin sopinut vuokrata huoneemme vasta sitten.

Rouva Ahnanen. Niin, mutta onneksemme ne enn‰timme vuokrata.

Toimi. Mit‰ uutisia viel‰ tied‰tte, neiti Tippa?

Tippa (varovasti). En mit‰‰n. Miss‰ on Alma?

Rouva Varov. Niin Alma, h‰nt‰ emme ole muistaneet t‰ss‰ h‰d‰ss‰, (Menee vasemmalle ja huutaa ovesta): Alma! (Alma tulee sis‰lle). T‰‰ll‰ on meill‰ rakkaita vieraita, etk‰ sin‰ tied‰ mit‰‰n.

Alma. Ah, t‰ti Tippa! (syleilee h‰nt‰). Mit‰ Helsingist‰ kuluu? Onhan t‰ti ollut siell‰.

Kaikki. Sota on varma!

Alma. Sota! ja Arthur — ai! voi! vai sota.

Tippa. ƒl‰ kultani pelj‰sty! Eih‰n t‰‰ll‰ viel‰ ole sotaa.

Alma. Ei, mutta se oli niin odottamatointa, en luullut, ett‰ siit‰ sent‰‰n tulisi mit‰‰n. (Manta tulee sis‰lle, tuoden painettua paperilippua, jonka h‰n antaa Varovaiselle).

Varov. Mit‰ t‰m‰ on? Kuulkaatte! Nyt on todellakin sota varma. Huhu on painattanut ilmoituksia. T‰ss‰ sanotaan: Sotalaivasto on Viaporin edustalla, vihollinen on n‰kyviss‰, ja sota on varma.

Toimi (harmistuneena). Mist‰ ihmeest‰ h‰n nyt tuon tiedon sai, juuri kun luulin, ett‰ minulla oli uutiset hankittuna. (K‰velee edestakaisin laattialla).

Tippa (itsekseen). Hyv‰nen aika, kaikki on aivan niin, kuin min‰ kerroin, enh‰n min‰ olekkaan n‰it‰ uutisia keksinyt. — Mutta ehk‰ min‰ ne kuulinkin. Nytp‰ kyll‰ saan menn‰ muuallekin puhumaan. (ƒ‰neens‰). Minunkin on aika l‰hten jo. (Nousee istualta ja antaa k‰tt‰ Varovaiselle sek‰ kumartaa muille). Minun on viel‰ meneminen muutamien tuttavieni luo, jotka minua odottavat.

Alma. Min‰ tulen t‰ti‰ saattamaan.

Tippa. Tule, nupukkani! (Alma juoksee vasemmalle ottamaan p‰‰llysvaatteet yllens‰, ja Tippa pukee sill‰ v‰lin itsens‰. Alma tulee, ja he menev‰t).

Yhdeks‰s kohtaus.

Entiset paitsi Tippa, Pormestari. Sitten Janne ja Alma.

Pormestari (tulee, prillit nen‰ll‰, ja h‰n huutaa iloisesti). Hyv‰‰ p‰iv‰‰! ja oikein iloista p‰iv‰‰!

Herra Ahnanen. Kah! mik‰ pormestarin noin iloiseksi saatta?

Pormestari. Iloiset sanomat.

Kaikki (yht‰ haavaa). Mitk‰ sanomat?

Pormestari (ottaa plakaatin taskustansa). Rauha on p‰‰tetty, sotaa ei tulekkaan.

Kaikki (h‰mm‰styneen‰). Sotaa oi tulekkaan, rauha on p‰‰tetty.

Herra Varov. Ja kaikki nuot tuhannen papirossi tukkua —!

Rouva Varov. Ja kaikki muut ostokset! Kaikki turhia!

Herra ja Rouva Ahnanen. Ja meid‰n kaikki huonerivit — ne ovat tyhj‰n‰, emmek‰ saa hyyryl‰isi‰!

Pormestari. Mit‰ kummia? — Te ette ilostukaan, vaan p‰invastaiselta n‰ytt‰‰.

Toimi. Ilostun maar min‰, nyt saan huomisessa lehdess‰ni ilmoittaa, ett‰ Huhu on levitt‰nyt aivan v‰‰ri‰ ilmoituksia, sill‰ sotaa ei tulekkaan (Janne tulee sisiiile tuoden kahta sokeritoppaa).

Janne. T‰ss‰ on; viel‰kˆ nyt tuodaan?

Herra Varov. He ei, ei mill‰‰n muotoa!

Pormestari. Ahaa, te ai'oitte voittaa, mutta jouduittekin tappiolle. Oi, te lyhytn‰kˆiset ihmiset, jotka voittaaksenne muutamia satoja, ehk‰p‰ tuhansia markkoja, antaisitte miljoonia menn‰ kansaltanne hukkaan!

Herra Ahnanen. Lyhytn‰kˆisyytt‰ ja pitk‰n‰kˆisyytt‰! — Min‰ en olekkaan lyhytn‰kˆinen — en min‰ prilli‰k‰‰n tarvitse, kuten muutamat herrat. (Alma tulee sis‰lle).

Alma. Mik‰ tohina t‰‰ll‰ nyt on? Hyv‰‰ p‰iv‰‰, pormestari!

Rouva Varov. Niin, kun kaikki n‰m‰t ostokset ovat turhia!

Herra Varov. Ja mit‰ ei viel‰ ole kotiinkaan tuotu: papirossit, kahvi leivisk‰t, viinit ja muut kaikki turhaa! Sotaa ei tulekkaan.

Alma. Mutta mik‰ parempi, tulee rauha. Ja sit‰ paitsi ei n‰it‰ ostoksia viel‰ ole maksettukaan. Sanomme nyt kauppias Maunulalle ja Grˆnberg'ille, ett‰ he ovat hyv‰t ja ottavat ne takaisin, kun ei niitu tarvitakkaan.

Herra Varov. Mutta kankaat min‰ maksoin!

Alma. N‰it‰ vasta rauhan aikana tarvitaankin.

Herra Ahnanen. Ja min‰ onnetoin kuin vuokrasin viel‰ n‰m‰tkin huoneet ja tein kontrahdit ja kaikki!

Alma. Kontrahdit tietysti peruutetaan.

Rouva Ahnanen. Niin, kyll‰ se sopii.

Pormestari. Aivan hyvin.

Herra Varov. (suuttuneena) Mit‰ viel‰! Itse h‰n sen kirjoitti ja itse pyysi n‰it‰ huoneita; en min‰ niit‰ h‰nelle tukkinut.

Rouva Varov. Sin‰kin, Janne, siin‰ tˆllistelet, vie oitis takaisin nuo topat ja sano, ett'ei niit‰ sent‰‰n tarvitakkaan.

Janne. Jaa min‰kˆ?

Rouva Varov. Niin, juuri sin‰.

Janne. Eikˆ herra sitten maakauppiaaksi rupeakkaan.

Rouva Varov. Mit‰ hulluja sin‰ tuumaat?

Janne. Ett‰ min‰ sitten olisin p‰‰ssyt puukhollariksi ja saanut Mantan vaimokseni.

Kaikki (nauravat); Haha haa!

Herra Varov. Mene nyt, mene, ja vie pois nuo topat.

Janne (itsekseen). En siis puukhollariksi p‰‰se, enk‰ Mantaakaan saa, n‰it‰ vain t‰ytyy edes takaisin raahia. (Tarttuu toppaan). En min‰ t‰mmˆist‰k‰‰n vikureeria ennen ole tanssinut. (Menee).

Kymmenes kohtaus.

Entiset. Arthur. Sitten Manta ja Janne.

Herra Ahnanen. Ett‰ nyt enn‰tinkin vuokrata n‰m‰t huoneet, oikeinpa se riivatusti minua harmittaa.

Pormestari. N‰ette nyt, ett‰ ahneus pett‰‰ viisauden.

Alma. Olkaa huoleti, kyll‰ tuo vuokra-asia sovitetaan. (Kuiskaa jotakin is‰llens‰).

Herra Varov. Todellakin! Enk‰ ole tiet‰nyt mit‰‰n, (Menee Ahnasen luo). Me revimme rikki hyyrykontrahdit. Kuten jo alussa sanoin, en juuri halusta olisi antanutkaan n‰it‰ huoneita — tarvitsemme ne ehk‰ itse — ja sit‰ paitsi on ehk‰ muitakin — muita syit‰ sopuun naapurien v‰lill‰, kun t‰ss‰ asiat selkenev‰t.

Herra Ahnanen (Almalle), Te, pikku kultanupukkani, miten n‰in saitte asiat k‰‰ntym‰‰n? (Varovaiselle). Me revimme rikki kontrahdit. (He repiv‰t). Kas niin! (Lyˆv‰t k‰tt‰ sopuisasti).

Alma. Arthur. (Rient‰‰ h‰nt‰ syleilem‰‰n).

Rouva Varov. Alma! Aima!

Rouva Ahnanen. Arthur! (Puoli‰‰neens‰) Kummallisia t‰‰naikaiset tytˆt. Lent‰‰ miehen syliin. Sit‰ tuskin sopisi sulhaselleen tehd‰ n‰in kaikkein n‰hden.

Herra Ahnanen. Arthur! Todellakin!

Arthur. Oma poikanne aivan varmaan. (Tarttuu Alman k‰een). Ja t‰ss‰ on morsiameni.

Rouva Ahnanen. Emmeh‰n me tiet‰nyt, ett‰ olit kihloissa. (Itsekseen). Kas nytp‰ saamme rikkaan mini‰n! (Almalle), Oi Alma kuita, t‰m‰ on nyt niin hauskaa, ett‰ oikein vedet silmiini vier‰ht‰‰.

Pormestari. Kas niin! Tuollaisia silloin tapahtuu, kun rauha tulee.

Arthur. Kihlauksemme onkin tapahtunut aivan ‰sken, ja koska tiesin kotiin palaavani, p‰‰timme sen siksi pit‰‰ salassa. (Herra Varov. kilist‰‰ kelloa. Maata tulee sis‰lle. Varov. kuiskaa h‰nelle jotakin. Manta ottaa kahviasettimet ja menee).

Alma (tarttuu Arthurin k‰teen ja vie h‰net is‰ns‰ ja ‰itins‰ luo). T‰ss‰ on sulhoni, jonka nyt rauha suo minun esitt‰‰ teille. (Manta tuo asettimella viinilaseja, laskee asettimet pˆyd‰lle ja poistuu ovelle p‰in)

Varovaiset (Arthurille). Tervetultuasi! olihan hyv‰, ett'ei sota syttynyt. (Janne kurkistaa ovesta, juoksee sitten Mantan viereen, jossa h‰n ihastuneena kuiskaa, mit‰ yleisˆ ei kuule. Manta vuoroin hymyilee ja tuuppaa h‰nt‰ kyynasp‰‰ll‰‰n)

Ahnaset. Olihan se hyv‰, ett‰ rauha tuli.

Pormestari. Ja nyt on siis rauha maassa ja rauhan solmut solmittuna Ahnasen ja Varovaisen perheitten v‰lill‰. Toinhan siis ilosanomia!

Herra Varov. Tarttukaamme laseihin! Kaikki (paitsi Manta ja Janne tarttuvat laseihin). El‰kˆˆn rauha!

Janne (yht‰ haavaa ja vet‰en Mantaa esiin, kumartaa). Kihloissa, vˆrloovate!

(Esirippu lasketaan).